sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Viikon viettoa Dublinissa ja Skotlannissa



Terkkuja tien päältä! Ollaan ajelemassa takaisin kohti kotia, vietettiin nimittäin viikonloppu taas Skotlannin puolella. Ajomatka sieltä meille kestää sellaisen kuutisen tuntia pysähdyksineen ja yritetään aina puolittaa ajovuorot. Silti tuntuu välillä puuduttavalta istua autossa niin pitkä aika, omalla lepovuorollani olen jo lukenut kirjaa, viihdyttänyt itseäni snapchatin avulla ja whatsappaillut kavereille kaikkia typeriä kuvia, suunnittelut ensi vuoden lomat miehen kanssa, suunnittelut ensi viikon ohjelmaa ja nyt kirjoittelen tätä blogipostausta.

Kulunut viikko oli aika vauhdikas ja siihen kuului niin miehen synttäreiden juhlintaa, työmatkaa Dubliniin kuin viikonloppureissua Skotlantiin.  

Dubliniin lensin kaksipäiväiseen seminaariin tiistai-iltana ja se olikin todella hyödyllinen parin päivän työreissu. On aina virkistävää tavata ihmisiä jotka työskentelevät täysin saman aiheen kanssa kuin itse ja vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia ja kokemuksia. Olen viimeksi käynyt Dublinissa kun opiskelin ensimmäistä vuotta Skotlannissa ja muistan vaan siltä reissulta kuinka käytiin Guinnessin olutpanimolla ja kuinka Dublinissa satoi sen koko ajan kun oltiin siellä. Sen takia olinkin tyytyväinen siitä että torstaina minulla jäi kivasti aikaa illalla tutkia hieman Dublinin keskustaa ennenkuin jouduin lähtemään kotia kohti. Torstaina vielä sattui olemaan todella kiva keli, aurinko paistoi ja ihmiset olivat ulkona ja hilpeällä tuulella.  Halusin vaan hieman ”imeä” itseeni Dublinin tunnelmaa joten kävelin keskustan alueella tsekaten St Stephen’s Green puiston, Dublinin linnan (joka ei kyllä vakuuttanut), Temple Barin alueen ja vielä lopuksi Trinity Collegen ja sen ympäristön. Dublin ei ole oikein koskaan jättänyt mitään sellaista palavaa ”pakko päästä” takaisin tunnelmaa (sitäkin enemmin haluaisin kyllä tutustua Irlannin luontokohteisiin paremmin) ja niin ei käynyt tälläkään kertaa. Tosin se varmasti johtuu siitä että vietin niin lyhyen aikaa siellä. Sinne saa kuitenkin Briteistä niin halpoja lentoja että varmasti palataan sinne vielä miehen kanssa joku päivä tulevaisuudessa. Ja siis katsokaa nyt näitä kuvia, onhan siellä ihan suloista!





Dublinista tulin aika myöhään torstai-iltana kotiin ja perjantai-iltapäivänä lähdettiinkin sitten ajamaan kohti Skotlantia. Miehen veli ja hänen tyttöystävänsä ovat asuneet viimeiset 1,5 vuotta Uudessa-Seelanissa (ja matkustelleet ympäriinsä) ja nyt he palasivat toukokuun alussa Skotlantiin joten lähdimme tietysti tapaamaan heitä ja viettämään aikaa miehen perheen kanssa. Toukokuu on yleensä aika loistavaa aikaa Skotlannissa sillä silloin yleensä sattuu olemaan kaikista lämpimimmät ja aurinkoisimmat kelit. Vietettiinkin melkein koko viikonloppu keleistä nauttien ja kuulumisia päivitellen. Vietiin perheen koiraa ahkerasti lenkille merenrannalle (oli muuten mielenkiintoista lukea Vaihda VapaalleElinan tekstiä Suomen koirakulttuurista, täällä Briteissä saavat koirat tulla rannalle aika vapaasti mikä on erittäin positiivinen juttu) ja syötiin hyvin, niin kotona kun erinäisissä ravintoloissa.







Ensi viikonloppuna olisi sitten vuorossa reissu Osloon kaveria moikkaamaan...eipähän ainakaan ehdi pitkästymään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!