maanantai 17. lokakuuta 2016

Viikkokatsaus/NYC edition



Tiistaina treffasin meidän perhetuttua drinkkien merkeissä makeassa Bar SixtyFivessä joka sijaitsee siis Rockefeller Centerissä ja kuten nimikin sanoo 65. kerroksessa. En nyt ihan muista oliko tyyliin Top of the Rock ihan tuon baarin yläpuolella mutta hyvin samannäköiset näkymät oli baarista kun itse näköalatasanteeltakin. Päivä oli ollut aivan upea joten auringonlaskukin oli upea. Baarissa on tietysti itse sisätila ja sitten kattoterassi joka menee melkein koko rakennuksen "ympäri" joten sieltä näkee niin Empire State Buildingin, Hudson-joen kuin myös Central Parkin. Ihana paikka ja meillä oli mukava ilta. Parasta on tietysti kun paikalle pääsee auringonlaskun aikaan jolloin maisemat näyttäytyy eri valoissa. 



Keskiviikkona minun piti tehdä muutamia työhommia vielä illalla joten päätin tallustaa New York Public Libraryyn, minun yhteen lempipaikkaani! Heidän ihana, suuri lukuhuone oli ollut remontissa ja juuri uudelleen avattu. Kirjasto on auki yleensä vain viiteen saakka arki-iltaisin mutta tiistaisin ja keskiviikkoisin se on avoinna kahdeksaan saakka illalla. Mikäs siellä työskennellessä tälläisissä olosuhteissa!



Torstai-iltana tapasin Jenniä joka oli New Yorkissa käymässä ja treffaatiin drinksuilla jonka jälkeen suunnattiin katsomaan stand-up komediaa Comedy Cellariin. Saatiin kyllä nauraa oikein kunnolla! En tunnistanut ketään line-upista mutta kaikki oli kyllä hyviä. Ja kuten kaikki illan esiintyjät sanoivat, tämä on ihan kulta-aikaa heillä koska heidän ei tarvitse edes etsimällä etsiä materiaalia - tulevat pressanvaalit ja Donald Trump takaavat sen että materiaali tippuu suoraan heidän syliin!



Kävin parina aamuna lenkillä Central Parkissa jossa on alkanut vihdoin näkymään ruskan merkkejä. Täällä on ollut outoja kelejä viime aikoina, parina päivänä on ollut aivan järkyttävän kylmä ja sit nyt viikonloppuna asteet pysytteli +20 puolella. Mutta siis Central Parkissa on ihana vetää aamulenkkejä, varsinkin kun menee tarpeeksi aikaisin jotta siellä ei ole liian ruuhkaista (joka taitaa olla toimiva motto mikäli mielii minnekään "turistipaikalle" Manhattanille). 



Lauantaina vietin pizza-iltaa kaverin luona ja ihailin tälläistä auringonlaskua Manhattanin yllä!



Viikonloppuna täällä oli meneillään sellainen NYC Open House Event, eli erilaiset rakennukset ja instituutiot pistivät avoimet ovet pystyyn viikonlopun ajaksi. Osaan pystyi vaan kävelemään sisään ja osaan olisi pitänyt ostaa etukäteen liput. Ne mielenkiintoisimmat paikat olisi tietysti vaatinut lippuja etukäteen mutta niiden hankkimisen missasin täysin. Kävin sitten muutamassa paikassa ja ehdottomasti mielenkiintoisin niistä oli Jazz at Lincoln Centre. Lähinnä sen takia koska sieltä oli hienot näkymät Columbus Circlellä ja Central Parkiin.



Sellainen oli siis tämä viikko, olen super innoissani koska nyt on enää kaksi viikkoa ja mieheni on tulossa käymään täällä! Olen miettinyt meillä vaikka mitä ohjelmaa ja jo nyt tuntuu siltä että se 10 päivää jonka hän tulee viettämään täällä ei ole tarpeeksi! Toisaalta mikäköhän aikamäärä olisi riittävästi New Yorkissa? Tiedän jo nyt että en tule näkemään ja kokemaan kaikkea mitä haluaisin tässä kahden kuukauden aikana. 

4 kommenttia:

  1. Siis mulla on jotenkin mennyt ihan ohi, luulin että olet siellä vaan lomamatkalla! Oli pakko kelata postauksia taaksepäin ja sieltähän se löytyi.. aika mahtavat pari kuukautta varmasti käynnissä! :) Ihania kuvia muuten. Mulla oli New York joskus sellainen "pakkopäästä"-kohde, mutta nykyään ei enää jostain syystä. Maailmassa taitaa olla liikaa upeita paikkoja mistä valita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä on aika helppo ottaa kivoja kuvia kun kaikkialta löytyy kivoja kuvauskohteita!
      Maailmassa on kyllä niin paljon mahtavia kohteita että valinnanvaikeushan siinä iskee! Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti käymään Nykissä jos tilaisuus tulee ;)

      Poista
  2. Noi kattobaarikuvat on kyllä ihan mielettömiä - niin upeita jopa kuvissa, joten mites sitten livenä! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!