sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Viva Cuba!!

Vietettiin siis Anan kanssa joulu tänä vuonna Kuuban auringon lämmössä. Lähdettiin matkaan 19.12 ja takaisin Torontoon tultiin 26.12. Oli aivan mahtava loma ja ihana paikka, ja toteutuihan myös pitka aikainen haaveeni: nimittäin käydä Kuubassa kun se vielä on sosialistinen valtio.

Kohteena oli siis Varadero, rantalomapaikka, täysin turistikohde, n.140 km Havannasta, omalla pienellä niemimaalla sijaitseva kohde.

Matkaanlähtöä jouduimme hieman jännittää. Sillä lähtöpäivänä, Kanadaa riepotteli himmeät lumimyrskyt ja bussimatkamme Torontoonkin kesti yli 4 h (versus se 2,5 h minkä se normaalisti kestää). Lentoja oli kuulemma peruttu Nykkiin ja ja pariin muuhun kohteeseen ja jännitimme hieman että pääsemmekkö lähtemään.
Onneksi lentokentälle saavuttuamme, kone oli vielä aikataulussa ja lähdössä. Loppuenlopuksi lentomme oli kuitenkin 4 h myöhässä, sillä kone oli eka jouduttu käännyttämään Montrealiin kovan lumimyrskyn takia.
Pääasia oli kuitenkin että pääsimme lähtemään, vaikkakin hieman myöhässä, ja Kuubassa olimmmekin vasta yömyöhällä.Lentokentältä ulos päästyämme meitä tervehti sikarintuoksuinen kuuma ja kostea ilma! Bussikuljetus hotellille joka näytti tosi kivalta (tosin oli pimeetä :)) ja suoraan nukkumaan.

Hmm, tämä onkin hiukan vaikeita tiivistää koko viikon tapahtumat joten mennään päivä kerralla, kun onneksi pidin matkan aikana päiväkirjaa, eli...

20.12

Eli ensimmäinen täysi päivä Kuubassa. Ja minkälaiseen päivään heräsimmekään! Aurinko paistoi suoraan ikkunasta sisään ja uima-altaan vesi kimmelsi sininsenä. Mainitsinko muuten hotellihuoneestamme? Saimme nimittäin maantaso kerroksesta huonee, joka oli todella suuri ja access suoraan uima-altaalle! Eli aamulla saattoi mennä suoraan parvekkeelta aamu-uinnille (tehtiinkö näin kertaakaan? No ei tietenkään..)

Mentiin tietenkin tsekkaamaan hotellin oma ranta-alue ja melkein kuolin kuin näin sen meren. NIIN sinistä vettä! Siis aivan kirkkaansinistä! Ai että usko? No, mullapas on todisteita..







Aivan uskomaton ranta! Loppupäivä kuluikin sitten auringonpalvonnassa ja drinkkejä siemaillen. Niin, mainitsinko että hotelli oli all inclusive ;)? Pina coladasta muotoutuikin yksi lempidrinkeistämme :)

21.12

Aamulla lähdettiin taas beachille ihanaan lämpöön. Merivesi oli kyllä yllättävän kylmää mutta pakkohan siellä oli käydä uimassa!
Iltapäivällä vuokrattiin sitten skootteri! Mä pääsin "ratin" taakse ja sitten lähdettiin ajelemaan ympäri ja ämpäri Varaderoa. Se on kyllä tosi kaunis paikka, ja vaikka aika turistikeskus niin kyllä siellä paikallisiakin näkyy.
Näimme myös todella kauniin auringonlaskun!



22.12

Tänään oltiin päätetty siis lähteä Havannaan. Tallusteltiin bussi-asemalle aikaisin aamulla, oltiin eilen käyty siel tsekkaa koska busseja lähtis ja tavattiin yksi mies joka edusti sitä bussifirmaa. Se lupas fiksata kaiken :)
Bussi oli siis melko täysi joten tämä kaveri sitten lupas järkätä yhden hänen kaverinsa kuskaamaan meidät ja yhden saksalais-ranskalaisen pariskunnan Havannaan.
Paikalla saapui siis tämän herran kaveri, pienellä kotterolla jossa oli kaikki ikkunat pimennetty, sillä Kuubassahan se ei ole laillista kuskata turisteja yksityisesti :)Kuski oli tosi mukava, ja koska Ana puhuu sujuvaa espanjaa niin kommunikointikin onnistui. Pariskunnan miespuolisko laitettiin istumaan eteen ja hän oli sitten vaan "kaveri" jos joku poliisi pysäyttäisi :)
Mentiin pikkuteitä pitkin koska moottoritie on kuulemma täynnä poliiseja!
Matka oli oiva tilaisuus nähdä sitä aitoa Kuubaa turistialueen ulkopuolella. Ränsistyneitä taloja riitti, luonto oli vihreämpää kuin oletin ja tienvarsia koristi kyltit jotka ylistivät vallankumousta. Ja näitä oli oikeesti kilometrin välein näitä kylttejä!

Ensimmäinen kohde kun päätiin Havannaan keskustaan oli Plaza de la Revolucion. Jossa on siis seinässä iso Che Guevaran kuva. Täytyy ihan rehellisesti myöntää, että en ihan tarkalleen tiedä oliko tämä paikka merkittävässä osassa vallankumouksen aikaa (todennäköisesti, kun se kerran on nähtävyys) mutta en löytänyt mitään tietoa wikipediasta tästä :)





Tämän jälkeen ajettiin ihan kaupungin keskustaan, ja vitsi..Havanna näyttää kyllä juuri sieltä että siellä on ollut sota ja mitään ei ole korjattu. Rakennukset olivat ihan kaatumispisteessä, mutta näki että ne ovat olleet joskus todella loistokkaita taloja!
Tsekattiin Havannan keskustassa El Capitolio loistokas rakennus, joka toimi parlamenttina ja senaattina kun Kuuba oli vielä tasavalta.





Käveltiin ympäri ämpäri sitten Havannan keskustaa ja imettiin tunnelmaa itseemme. Täytyy kyllä myöntää että se oli juuri sellaista kuin kuvittelin. Vanhoja ränsistyneitä taloja ja amerikanrautoja.

Vaaleanliila amerikanrauta



Vaaleanvihreä..



Ja vaaleankeltainen..



Tämän jälkeen meidän kuski (joka oli tosi mukava!) vei meidät ravintolaan. Olimme eka hieman ihmeissämme koska astuimme sisään rakennukseen joka näytti siltä että on romahtamaisillimaan, ja ovessa ei ollut mitään kylttiä että sisällä olisi ravintola. Mutta mitäs sieltä löytyikään - todella upea ja siisti kuubalainen ravintola..puolilaiton tietenkin, siksi ei ovessa ollut mitään kylttiä :D

Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan vanhaan kaupunkiin joka oli upea!! Siellä oli myös markkinat missä turisteilla oli sitten mahdollisuus ostaa tuliaisia. Mutta vanha kaupunki oli siis todella kaunis! Antaa kuvien kertoa puolestaan..











Tämän jälkeen matkasimme isolle kukkulalle,jossa oli mm.Kristus patsas(muistuttaa huomattavasti Brasiliassa olevaa patsasta) ja sieltä näkyi upeasti Havannan yli!









Meillä oli aivan upea päivä Havannassa ja kotiin päästyämme olimme kyllä molemmat ihan poikki :D

23.12

Heräsimme todella myöhään ja ulkona oli aika ankea keli. Ihan pilvessä taivas ja himmeä tuuli. Joten jatkoimme nukkumista. Vasta iltapäivällä lähdimme ulos hotellialueelta ja kävelimme ympäri katuja ja otimme vähän lisää valokuvia Varaderosta ja rannalta!









Myöhemmin illalla törmättiin kahteen torontolaiseen poikaan samasta hotellista ja lähdimme heidän kanssa yhdelle makealle ulko-ilma klubille. Oli super hauska ilta!

24.12 Jouluaatto

Jouluaatto oli tänä vuonna hieman erilainen :) Herättiin kirkkaaseen auringonpaisteeseen nimittäin!
Aamulla otettiin altaalla aurinkoa ja nautittiin pian coladia ja syötiin piparkakkuja!







Iltapäivällä mentiin pelaamaan rantalentistä tuttujen ihmisten kanssa!
Illalla hotellilla oli iso joulubuffetti ja ängimme mahat täyteen ruokaa!
Ja vielä myöhemmin illalla lähdimme ulos toiselle makealle ulkoilma klubille. Todella erilainen jouluaatto siis tänä vuonna, mutta oikein mukava sellainen!

25.12 Joulupäivä

Joulupäivänä rannalla makoilun lisäksi vuokrasimme iltapäivällä skootterit ja ajelimme läheiseen Santa Martan kaupunkiin. Skootterilla ajo on hauskaa!





Mentiin katsomaan myös luolia yhdelle suojelualueelle, ne oli aika makeita!



Illalla menimme läheiseen ulkoilma ravintolaan jossa soitti bändi ja iihmiset tanssivat salsaa tähtitaivaan alla, keskellä katua. Ja me tietenkin perässä! Tosin ei ihan luonnistunut tuo tanssiminen yhtä hyvin kuin kuubalaisilta!

26.12

Vikan päivän Kuubassa vietimme rannalla oleillen ja uusien tuttavien kanssa hengaten. Torontoon saavuimme vasta yöllä. Oli aivan mahtava loma Kuubassa!!


Kuubassa olessamme tutustuimme paikallisiin todella mukaviin ihmisiin ja opimme paljon Kuubasta ja heidän tilanteesta!
Tässä pieniä tietoiskuja:

- Kuski joka ajoi meidät Kuubaan työskentelee kaupassa jossa hän ansaitsee 10 paikallista pesoa kuussa. Lääkäri saa 25 paikallista pesoa kuussa. 25 paikallista pesoa vastaa yhtä Cuban convertible pesoa, valuuttaa jota turistit käyttävät. Tämä valuutta vastaa taas yhtä euroa. Eli toisin sanoen, kuubalainen lääkäri saa 1 euron kuussa. Terveydenhuolto ja koulutushan on ilmaista Kuubassa joten usein lääkärille tuodaan tipiksi rommia tai muita hyödykkeitä.
- Kauppasaarron takia, kuubalaisilla on suuri pula jokapäiväisistä hyödykkeistä: hammasharjoista,hammastahnasta,saippuasta ja vessapaperista. Turistit usein antavatkin tippinä mm. hammastahnaa.
- Lehmän henki on arvokkaampi kuin ihmisen. Jos lehmän tappaa, saa helposti 15 vuotta vankeutta. Jos tappaa ihmisen, siitä voi selvitä parilla vuodella.
- Kuubalaiset eivät saa käyttää internettiä.
- He eivät myöskään saa matkustaa ulkomaille.
-Kuubalaiset eivät saa omistaa autoja, paitsi amerikanrautoja. Tavalliset autot on yleensä ostaneet jotkut rikkaat kuubalaiset tai turistit.
-Katsoin myös mitä Havannan yliopistossa voi opiskella. Politiikka ei tietenkään ollut listalla :)
- Hyviä puolia on mm. että koulutus ja terveydenhuolto ovat ilmaisia ja lääkärit ovat hyvin koulutettuja ja arvostettuja.

Raul Castron tultua valtaan, vähän on tapahtunut. Joitan muutoksia on esimerkiksi, että Raul Castro laillisti kännyköiden käytön, sekä mahdollisti että kuubalaiset saavat olla vieraina hotelleissa jos heillä on siihen varaa. Ennen tämä ei ollut mahdollista.

Ylipäätänsä siis meidän vierailu Kuubaan oli todella onnistunut!

3 kommenttia:

  1. loistava juttu - ukki kommentoi lisää huomenna -ä ihania kuvia- sulla on sika pitkät hiukset js söpöt letit - mummi ja äiti huljun huumassa

    VastaaPoista
  2. Hihi, tulin just lukemaan tän uudestaan.. :)

    VastaaPoista
  3. Kävin lukemassa sun ja Annikan Kuuba postaukset vielä uudestaan! :) Tosi mielenkiintoista nähdä onko siellä sitten jokin muuttunut. Will see! :) Jännää joka tapauksessa lähteä, jee!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!