perjantai 13. tammikuuta 2012

London, I missed you!

Tuntuupa hyvältä olla takaisin! Todella normaalilta. Ja ihana palata arkeen.
Sitä sulautui heti takaisin siihen omaan Lontoo-elämänrytmiin. Kaikkialle on kiire. Pitää kävellä kauheata vauhtia vaikka oikeasti ei edes olisi kiire mihinkään. Kaikkialla kuhisee, ambulanssien sireenit ulvoo, autot ajaa lujaa ja ihmiset kavelee vieläkin lujemmin - ihanaa! Taisin sittenkin kaivata Lontoota.


Paluu arkeen tapahtui vielä melko rauhallisesti. Osittain rauhallisen lukujärjestyksen myotä, osittain sen takia koska onnistuin saamaan flunssani itselleni. Päättäväisesti järjestin kuitenkin vaatekaappini heti aamusta, jonka jälkeen selvitin miten loytäisin tieni Suomen suurlähetystoon. Piti tietysti päästä heti äänestämään! Ennakkoäänestyhän todella alkoi 11.pvä ja vaikka Suomessakin olisin voinut käydä äänestämässä, päätin jättää sen Lontooseen. Onhan nuo kaikki lähetystot viela aika kauniilla alueella - uusi kamera pääsi heti tositoimiin.


Kävin myos Borough Marketilta hakemassa lounaan, ennen lähetystoon suuntaamista, ja ah kuinka olin kaivannutkaan tätä ihanaa markettia! Nautin sitten lounaani (ihanaa pinaatti, ricotta pastaa pestolla) marketin vieressä olevassa kirkon puiston penkillä istuen. Täällä on lämmintä!


Tänään on sitten viikon ainoat luennot (niistä lisää myohemmin!)ja sit alkaakin viikonloppu. Hyvin helppo paluu arkeen siis. Ainoat huonot puolet ovat minun puolikuntoinen, flunssainen olemus (joka haluaisi pikimmiten uusia salikorttinsa) ja fakta että meikäläisen läppäri on aikamoisen kuollut. Rikkinäinen kone yhdistettynä kipeeaan olemukseen on aika huono kombo. Onneksi oli hyvia kirjoja lahettyvilla. Ei auta kun ensin viedä meidän yliopiston it-tyypeille ja jos eivät keksi ratkaisua niin taitaa olla aika ostaa uusi läppäri. Mun usko näiden koneiden kestävyyteen on mennyt aikoja sitten. Tekisi mieli ostaa joku pieni notebook, mutta kuulemma esim.kuvien käsittely niillä on hankalaa, samoin tietty leffojen katselu. Saas nähdä. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!


Nyt kuitenkin luennoille ja sitten viikonlopun viettoon, yritin kovasti kinuta että mentäisiin lauantaina luistelun lisäksi myos London Zoohon. Olisi ihanaa nähdä joitan porroisia eläimiä!

4 kommenttia:

  1. ihana lontoo! mullakin paluu englanti-arkeen ens maanantaina, en malta oottaa :-)

    VastaaPoista
  2. Irina, hyvaa kotimatkaa siis tanne suuntaan sitten! Lontoo on kylla ihana!

    VastaaPoista
  3. Mac, jos haluat kestävän. Mulla on on kohta 7 vuotta vanha kannettava Mac, joka toimii edelleen todella hyvin. Vaikka oon käsitellyt sitä hyvin kovakouraisesti. Iso investointi, mutta toisaalta halvemmat PC't kestää tasan sen takuuajan :D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, taa on itseasiassa mun probleema. Tiedan nimittain etta Mac olisi paras vaihtoehto (varsinkin kun vanhat PC:n on kalahtanut juuri kun takuu on mennyt umpeen niinkuin sanoit) mutta talla hetkella tuo hinta kylla kirpaisee liikaa..Toisaalta, niinkuin sanottu, kyllahan se halvemmaksi tulisi pidemmalla aikavalilla kun ei tarvitse olla (melkeen) joka vuosi ostamassa uutta konetta :D

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!