sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Naapurustoa..

Olen ollut ihan luvattoman laiska tänä viikonloppuna. Mun piti tehdä vaikka kun olin "yksin", mutta kuinkas ollakaan, en ole tehnyt mitään järkevää. Tälle aamulle oli varattu spinning-tuntikin mutta peruutin senkin heti herätessä - ajatuskin yli-ihmisistä heti sunnuntai-aamuna sai voimaan pahoin. Tänään oltiin ajateltu lähteä kaverin kanssa British Museumiin, joka meidän piti tehdä jo eilen. Yllättäen oltiin liian laiskoja siihenkin. Mut saahan aina välillä laiskotella, eks niin? Huomenna alkaa kuitenkin kunnon tehoviikko taas, täynnä ohjelmaa.

Pääasiassa mun piti kuitenkin läpistä näistä omista asuinkulmista. Sain kuitenkin raahattua itseni ulkoilmaan eilen, lähdin kiertelemään huvikseni tätä oman asuinalueeni ympäristöä (ja samalla hakemaan kirjastokortin), joten nappailin hieman kuvia. Saatoin hieman innostua, joten näitä on aika paljon. Uups.


Muistan silloin kun muutin tänne, niin monet valittelivat kovaan ääneen kuinka kamalaa asuinaluetta tämä on ja kuinka pitkä matka keskustaan heillä on. Noh, molemmista asioista olen kyllä aivan eri mieltä. Mielestäni 15 min tuubimatka yhdellä vaihdolla Oxfod St. ei todellakaan ole pitkä matka. Ja en nyt kamalasti keksi syitä miksi tämä olisi kamalaa asuinaluetta. Minä kun satun tykkäämään ihan hirmuisesti.


Viime aikoina meidän kulmien turvallisuus on myös herättänyt paljon keskustelua. Pari ryöstöä ja pahoinpitelyä on tapahtunut lyhyen aikavälin sisällä oman asuntolani asukeille. Silti en tunne oloani turvattomaksi. Terveen järjen käyttäminen on sallittua, mutta yleisesti ottaen kadut joilla liikun ovat vilkkaasti liikennöityjä ja käveltyjä suurimman osan ajasta.


Rakastan tätä aluetta jossa asun. Täällä on paljon hyvää, elämää ja meininkiä. Kivoja ihmisiä ja söpöjä pieniä kulmakauppoja joiden myyjät jo tuntevat sinut. Yksi aivan mielettömän hyvä intialainen ravintola sijaitsee kotikadullani. Täällä voi hyvin viettää chillisti perjantai-iltaa jos ei jaksa lähteä kotikontuja pidemmälle. Kirjasto jonne sain hankittua viimein kirjastokortin on aivan mahtava.



Ainut huono puoli jonka tässä alueella keksin on isomman puiston puute. Rakastan lenkkeillä ulkoilmassa, mutta mikään ei ole kamalaa kuin juosta todellisessa asvalttiviidakossa. No, thanks. Tarvitsen puita ja nurmikkoa ympärilleni. Tämä on toistaiseksi ollut ainoa huono puoli jonka olen keksinyt. Tietysti niinä aamuina kun olen myöhässä esim.luennolta, toivon että asuisin kampuksen vieressä jottei tarvitsisi juosta kilpaa ajan kanssa ruuhkaisessa metrossa.


Kävin läheisessä Starbuckissa kahvilla (valikoimiin tullut uusi Vanilla Spice Latte on tosi hyvää!) ja hieman lukemassa yhtä niistä kirjoista jotka lainasin uudella kortillani. Aika hyvä tapa kanssa viettää lauantaita. En muista koska olisin viimeksi mennyt vaan huvikseni istumaan kahvilaan ja lukemaan kirjaa. Ja se on varmasti yksi lempipuuhistani.


Kyllä se kohta on melkeen valmis!

Suurta huviani on katsella niitä asuntoilmoituksia joita löytyy niiden lukuisien asunnonvälitystoimistojen ikkunasta. Voisin asua missä tahansa niissä asunnoista (tosin täällä kuvat ei todellakaan aina vastaa todellisuutta). 1500 puntaa kuukaudessa oli halvin asunto jonka löysin niiden asuntovälitysfirmojen listoilta. Olis tämä aika kivaa aluetta asua jos sattuisi olemaan tuo raha käsissä. Toisaalta, eiköhän niitä halvempiakin löydy..



Kun menee hieman toiseen suuntaan, löytyy niiltä kaduilta taas ihan uusi maailma. Kivoja pubeja ja kahviloita. Rento meininki. 


Sitten saatat törmätä suloiseen koiratarvikekauppaan, jonne myös koirat ovat tervetulleita. Kuulostaa hyvältä, varsinkin jos on omaa Mustia ikävä. Vietin siis kyseisessä kaupassa tovin, paijaillen näitä kahta karvakasaa.


Loppuun vielä päivän mietelause joka löytyy läntättynä kirjastokorttiin, mielestäni aika osuva sutkautus:


Nyt voisinkin alkaa miettimään sitä suuntaamista sinne museoon...

13 kommenttia:

  1. aivan ihanan näköistä/oloista kaikin puolin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä aivan rakastunut :)! Ja kiva et välillä löytyy jotain värikkäitäkin rakennuksia eikä aina vain sitä harmaata (vaikka se väri taitaa olla pääosassa).

      Poista
  2. Söpöt huudit sulla! :)
    p.s. Tiesitkö, että Borges on yksi maailman kuuluisimpia argentiinalaisia kirjailijoita! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun olis pitänyt tulla käymään tääl ;) Mut katotaan mistä löydetään itsemme tulevaisuudes! Ja en tiennyt! Mut hyvin se on sanonut!

      Poista
    2. Joo, ja voitko kuvitella, että Starbucksin piti tulla Helsinki-Vantaalle jo helmikuussa! Mun piti juoda siellä läksiäiskahvit! Ja nyt eilen luin lehdestä, että se tulee vasta huhtikuussa.. :S

      Poista
  3. Moikka! Missä päin Lontoota asuit? Itse asuin Croydonissa viime vuoden ja eikä muakaan kyllä pelottanut ikinä, taidetaan olla sisukasta kansaa ja ehkä vähän liiankin uhkarohkeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsi ikinä kauheen tarkkoja koordinaatteja kertoilla mutta asun Borough of Southwarkissa ja esim. London Bridge on melkosen lähellä!
      Joo, luulen et välillä ollaankin liian uhkarohkeita :)! Mutta luulen et mun kohdalle sekin muuttuis jos oikeasti tulis tilanne et mua uhattais..Mut kun en ole kertaakaan viel sellaiseen tilanteeseen joutunut niin jotenkin "vaikea" pelätä if you know what I mean :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli pakko päästä vähän leikkii kameran kanssa. Plus et eilen oli harmaata niin kuvat näyttää paremmalta noin :D

      Poista
  5. Oih, mä haluun ton mäyräkoiranallen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo älä viitti, mulla melkeen lähti mukaan yks tollanen :)

      Poista
  6. Mäkin yritin tiirailla kuvista mistä päin nuo on, mutten kyllä aluetta tunne. Veikkasinkin että etelää... Noh, tuon alueen turvallisuudesta en tiedä, kyllähän noita kännisiä kotiin könyäviä opiskelijoita valitettavasti ryöstetään aika usein iltamyöhään, mut jos sun metroasemalla soitetaan klassista musiikkia niin siitä tiedät asuvasi HC-alueella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm...mä en ole kuullut minkäänlaista musiikkia mun metroasemal, pitäisköhän huolestua :D Ja känniset opiskelijat on kyllä otollisia kohteita! Ja niinkuin kommentoinkin jonkun toisen kommenttiin, enköhän mäkin muuta mielipiteeni turvallisuudesta kun ekan kerran näen tai koen jonkun uhkaavan tilanteen..

      Poista

Kiva kun kommentoit!