tiistai 17. tammikuuta 2012

Notting Hill

Niin kauan kun se läppäri makoilee huollossa ja odottaa ihmeparantumista, on nämä postaukset pääsääntoisesti kuvapainotteisia. Silti haluan postailla koska tuntuu että kameran kortissa on paljon kuvia ja sitä mukaan kuvia jotka haluavat päästä osaksi blogia.

Viikonloppu jatkui siis sillä menolla että lähdettiin sitten sunnuntaina kohti Notting Hilliä. Poikaystävä ei ehkä tajunnut miksi olin niin innoissani juuri Notting Hillistä, mutta minähän olen liittänyt sen aika suoralti kyseiseen siirappielokuvaan. Noh, sinisiä ovia nähtiin (tuskin mikään niistä tuhannesta oli aito) ja yhtään matkakirjakauppaa ei tullut näkymiin, mutta se unohtui pian, sillä oikea Notting Hill Portobello Roadeineen on ihanaa aluetta! Kauniita, värikkäitä taloja ja ihania pieniä kauppoja. Tunnelma oli mukava ja leppoisa. Nautittiin ihana sushi-lounas ja ihmeteltiin kaunista säätä (taas vaihteeksi). Enemmän menoa olisi tietysti ollut lauantaina, kun sillon on käsittääkseni myos markkinat auki, mutta oli ihan kiva kierrellä alueella ilman että se oli aivan täynnä turisteja.

Kierreltiin vähän ympäriinsä, kaduilta toisille, vaikka suurin osa ajasta vietettiinkin Portobello Roadilla. Keskellä kyseistä katua kuulin yhtäkkiä hyvin tuttua ääntä takaa: nimittäin hevosten kavionkopsetta. Luulin kuulevan omiani, mutta eikos sieltä mun selän takaa kohta pärähtänyt kaksi hevosta ratsastajineen. Keskellä Portobello Roadia. Melkein kuulkaa tippui muffini suusta, sen verran hämmästynyt olin.

Kun laittaa kameran asetukseksi popartin tulee hiuksista makeen keltaiset ja naamasta kukertavan punainen. Mutta ainakin Notting Hill kyltti nayttää hienolta!



Sain ihanalta äidiltäni kerran lahjaksi Hummingbird Bakeryn cupcakes & muffins-kirjan ja sen takia oli pakko päästä tuon kirjan alkulähteille, eli kyseisen lafkan leipomaan Portobello Roadilla. Olen testannut kirjasta aika montakin reseptiä ja maittaviahan ne kaikki on! Me päädyttiin ottamaan yksi carrot ja red-velvet kuppikakut, ja nautiskeltiin niitä sitten keskellä katua. Aika hyviä (ja ällomakeita) olivat!



Nähtiin muuten ne edellämainitut hevoset uudestaan ja lähdin sivukaduille ottamaan näistä värikkäistä taloista kuvia. Siellä ne seisoi yhden talon pihalle, jonkun ukon kanssa. Hevoset keskellä Lontoon kaupunkia on minusta outo ilmio..:)

Oltiin ajateltu mennä luistelemaan iltapäivällä Somerset Housen-luistelukentälle mutta suolaisen hinnan ja aivan järkyttävän ihmispaljouden vuoksi päädyttiin katselemaan muiden luistelua sen sijaan ja nauttimaan kaakoista suloisista Tiffany-kupeista.



Sellainen viikonloppu tällä kertaa, tällä viikollakin on jo tullut tehtyä vaikka mitä ja jostain syystä olen innoissani kaikesta, koko ajan. Se on aika kivaa!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, ihanan värikkäitä kuvia ja herkullisen näköisiä muffinsseja! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, Notting Hill on niin ihana alue!:)

    VastaaPoista
  3. Muffinit oli tosi hyvia Annika! Varsinkin se porkkana, toinen maistui vaan kuorrutteelta :)

    Olen taysin samaa mielta Miina! Se oli tosi valloittava alue! Siel olis ihana asua jos olis miljonaari :)

    VastaaPoista
  4. Notting Hill näyttää kyllä ihanalta alueelta! Joka Lontoo reissulla siellä on pitänyt käväistä, ja joka kerralla on jäänyt käymättä :D Ensi kerralla!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!