maanantai 16. tammikuuta 2012

Yet another great weekend in London..

En voi kuin sanoa, että rakastan kyllä Lontoota. Sen kaikkine mahdollisuuksineen ja luonteineen. Takana on siis taas hyvin ihana viikonloppu Lontoossa. En taida kyllä voida tarinoida koko viikonlopusta samassa postauksessa koska muuten tästä jutusta tulisi elämääkin pidempi, mutta jos kertoisin eka vaikka mitä tapahtui lauantaina.

Jotta tehdään asiat kuitenkin sekaisimmiksi, eka voisin jakaa kyllä yhden kuvan perjantailta, tämän kortin kääntopuoli herätti meissä vahvoja naurukohtauksia..Oltiin nimittäin kurssikaverien kanssa ulkona ja baarin ovella sai tälläisen kortin käteen. Onneksi tuota samaista korttia ei kyllä seuraavana aamuna lompakosta loytynyt vaikka hauska ilta olikin..


Lauantai-aamu aloitettiin kuitenkin aamupalalla Borough Marketilla, josta mukaan lähti niin monta kuvaa, kuin herkullista aamupalaakin. Ja kerrankin oltiin tarpeeksi aikaisin liikkeellä jottei paikka ollut aivan ylikansoitettu. En voi sille mitään mutta jos joku kysyisi minulta lempipaikkaa Lontoossa, olisi tämä marketti aika korkealla listalla. Joten sen vuoksi sitä tulee hehkutettua aika usein.


Sen jälkeen otettiinkin metro kohti London Zoota. Luin Benjamin Meen kirjoittaman "We bought a zoo", kirjan ja sen jälkeen tuli pakkomielle päästä eläintarhaan. Joten päätettiin suunnata sinne sitten lauantaina.

Matkalla kuitenkin todistettiin kaksi asiaa:
1) Baker Streetin ihanasti kuvitettu metro-asema. Jos mielii siis Sherlock Holmes museoon mennä, sehän sijaitsee kyseisellä kadulla, hence siis kuvitus. Aika veikealta naytti!

2) Ihana saippuakuplia puhaltava, musiikkia soittava auto! Sai kyllä kaikki ihmiset nauramaan!


Käveltiin eläintarhaan sitten kauniin Regent's Parkin läpi. Ilmahan on jostain syystä ollut taas aivan mieleton tänä viikonloppuna, joten mielellään siellä puistossa käppäiltiin. Tykkään muutekin Regent's Parkista paljon, harmi etten asu lähempänä jotta sinne voisi mennä esimerkiksi lenkille.

Hinta eläintarhaan oli melkoisen suolainen ensinäkemältä (£ 17), mutta oli se kyllä sit vähän eri kaliperiakin. Tilat olivat hienot ja siistit, eläimet olivat selvästi hyvinvoivan näkoisia ja useimmilla oli runsaasti tilaa. Tosin kirahvien sisätilat näin talvisin näyttivät melko pieniltä maallikon silmään. Lontoon eläintarhassa kuitenkin panostetaan täysillä eläinten luonnonmukaisen elinolojen parantamiseen myos, kuten myos arvokkaaseen kasvatustyohon. Anyways, minä olin aika ihastunut koko puistoon, todella hienosti toteutettu.
"Miltä näyttää alpakka?" "Tältä näyttää alpakka!!" Hullulla on halvat huvit..
Olin ihan jipoissani kun pääsin silittämään vuohta. Olen kyllä nähnyt vuohia ennenkin mutta olen huomannut täällä asuessani että aina on mahdollisuus silittää jotain sopoä karvaista olentoa, olen ensimmäisenä käsi ojossa. Taitaa olla ikävä omaa koiraa Suomessa..

Näissä tunnelmissa meni siis lauantai, sunnuntaina jatkettiinkin sitten hieman eri merkeissä. Tuntuu että tarinoitavaa tänne blogin puolelle olisi hirmuisesti, mutta oman läppärin puute tekee sen tarinoinnin nyt hieman vaikeaksi. Näitä skandeja on ärsyttävää vääntää yliopiston koneilla..

Kokeilin nyt muuten sommitella noita kuvia hieman eri tavalla, koska niitä on aika paljon. Toivon mukaan ne näkyy siis järkevästi myos sinne ruudun toiselle puolelle. Hihkaiskaa jos näin ei ole!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :)
    Osa näkyy vierekkäin, osa menee silleen allekkain, vasen, oikee, vasen...
    Vitsit sä kyllä kasvatat päivä päivältä enemmän mun hinkua päästä Lontooseen :D

    VastaaPoista
  2. Alleviivaan kaiken sanomasi 100%:sesti. Tulin juuri kotilomalta takaisin Britteihin ja matkalla Lontoon läpi Bournemouthiin teki mieli jäädä sinne xD Ekaa kertaa päähäni heräsi ajatus: Miksen opiskele Lontoossa?! Se vilinä ja elämänmeno yhdistettynä tietynlaiseen arkkitehtuuriseen jylhyyteen ja luonnostaan kauniiseen ympäristöön luo kerta kaikkiaan hurmaavan ilmapiirin. Täytynee tehdä viikonloppureissu Lontooseen, ei muu auta.. Tosin olen jo alkanut harita mahdollisuutta tehdä maisterintutkinto Lontoossa kandin jälkeen :D

    Mutta hei, joku on nyt ristiriidassa: Macaron-leivoksia Lontoossa? Nojaa. Lontoo on maailma pienoiskoossa. Sieltä löytyy kaikki =)

    Kivaa vuodenalkua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Eveliina, voi hitsit, jotenkin arvasin ettei taa kuvien vierekkain laitto voinut olla nain helppoa et nakyis kaikilla samanlailla :) Ja kylla taalla kannattaa tulla kaymaan, ei ole ollenkaan paha paikka ;)

    Maama, voi kuule mulla on tullut monta kertaa tunne etta miksi en muuttanut tanne AIKAISEMMIN? Mutta yritan uskotella itselleni etta Skotlanti oli kandiin vaan parempi (ja halvempi) vaihtoehto :)
    Taalta loytyy vaikka mita, macaroneista mita ihmeellisempiin juttuihin. Se on yksi Lontoon parhaista puolista!

    Hyvaa uutta vuotta sinnekkin ja menestyksekasta lukukautta!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!