keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Lontoo sijalla 2

Helsingin Sanomien verkkolehdessä (15.2.2012) oli lyhyt juttu tutkimuksesta jossa selvitettiin maailman parhaita opiskelukaupunkeja. Helsinki sijoittui sijalle 33, Tukholma sijalle 27. Nauratti muuten kuinka oikein vertailemalla vertailtiin Hesarissa Suomen menestystä Ruotsiin..

Kärkikolmikkoon ylsivät Pariisi, Lontoo ja Boston. Täältä voi tsekata tän tutkimuksen viralliset nettisivut. Indikaattorina siinä oli käytetty mm. yliopistojen määrää ja niiden tasoa, elämisen tasoa sekä väkilukua.


Sinänsä ei tietenkään kamalan yllättävää että Lontoo pääsi sijalle kaksi. Löytyyhän tästä kaupungista jo vaikka kuinka monta yliopistoa jotka ovat vielä kaiken lisäksi hyvillä sijoilla niillä ranking-listoilla (12 yliopistosta 6 löytyy ranking-listoilta). Työllisyys mahdollisuudet nuorille vastavalmistuneille ovat "hyvät", tai ainakin tarjontaa on paljon monella alalla, vaikka kilpailu on sitäkin kovempaa. Lontoo on tietysti myös todella kansainvälinen kaupunki, 33 % opiskelijoista ovat kansainvälisiä. Tutkimus tietenkin huomioi sen aika ison miinuksen Lontoon kohdalla: opiskelu ja asuminen on kallista. Siitä ei pääse mihinkään. Kuitenkin, all in all:
"Yet for many, the concentration of world-class universities and facilities, the professional and social opportunities, and a mind-boggling cultural confluence that mixes the corporate and the alternative, the historical and the cutting-edge, still makes studying in London worth every penny."
Täytyy kyllä myöntää että olen ihan ihastunut Lontooseen niin opiskelukaupunkina kuin muutenkin. Alkuvaiheessa mietin tosin monta kertaa, että hitsit kun en hakenut tänne kandiani tekemään mutta samalla tiedostan että se oli juuri oikea ratkaisu tehdä se Aberdeenissä. En ole ihan varma miten 20-vuotias Laura olisi kestänyt kaikki Lontoon houkutukset ja oikeasti keskittynyt opiskeluun. Ja itseasiassa edes se ei ole pääsyy, vaan tietysti se iänkaikkinen puheenaihe, eli raha. Kyllä finanssit voi paremmin kun ei tarvinnut maksaa lukukausimaksuja Skotlantiin ja olihan se elely siellä muutenkin kukkarolle suotuisampaa. Eikös se mene niin, että kaikella on tarkoituksensa?


Tällä lukukaudella olen kyllä erityisesti miettinyt että viime syksynä se olisi varmaan kyllä ollut aika sama, että missä kaupungissa olisin opiskellut kun tuntuu etten viettänyt aikaa missään muualla kuin kirjastolla tai kotona. Onneksi oli viikonloput jolloin kyllä tuli tehtyä vaikka mitä. Se pakotti tekemään kaikki kouluhommat viikon aikana, joka oli kyllä todella tehokasta.


Kaikenkaikkiaan miinuksine ja hyvine puolineen, olen rakastunut Lontooseen hyvin lyhyessä ajassa ja mielestäni opiskelu täällä on "worth every penny". Mahdollisuuksia löytyy, tapahtumia on, kansainvälinen ilmapiiri on ihana ja kaupunki on eläväinen. Eli kyllä ymmärrän hyvin miksi Lontoo sijoittui sijalle kaksi tässä tutkimuksessa! Ja tiedättekö, minä olen aina se ihminen joka ensimmäisenä haikailee kesän perään ja kaikkien niiden kivojen kesäsuunnitelmien takia. Rehellisesti, olen nyt niin tyytyväinen näihin kevään suunnitelmiin että mulla ei ole mikään kiire saada kesää tänne! Tai no, okei, voisin ottaa vähän lämpimämmät kelit!
Vaikka eipä tuo Pariisi tai Boston kuulosta huonoilta vaihtoehdoilta nekään ;) Voisin kuvitella kyllä opiskelevani kummassakin!

11 kommenttia:

  1. Onko muuten tuo kurssis jota opiskelet kuinka pitkä? 1 vai 2 vuotta vai enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12 kk kestää mun ohjelma. Kauheeta kuinka nopeasti aika meneekään!

      Poista
  2. Itsekin haluaisin kyllä vielä kokea Lontoossa opiskelun. Ehkä maisterivaiheessa sitten:) Glasgow muuten oli kyseisellä listalla sijalla 50..jeih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,mä huomasin kans Glasun siellä kun selailin listan läpi. En yhtään ihmettele, se on kiva kaupunki ja mun mielestä oikein opiskelijaystävällinen :)

      Poista
  3. Täällä etelärannikolla kesä on tuloillaan, lapset leikkii jo rannalla, perheet on piknikillä ja meri tuoksuu kesälle :) Ah. En kai vain vääntänyt veistä haavassa? ;) Nooh, jos sen tein, hyppää junaan ja tule tänne suunnille niin käydään kahvittelemassa.

    Itse olen huomannut ihan saman nyt ekana vuonna kun vertailen Lontoota Bournemouthiin. Täällä on kaunista, leppoisaa, kiva opiskeluympäristö jne., mutta joku siinä Lontoossa viehättää. Kun tulin joululomalta bussilla Lontoon läpi, mietin miksi miksi oi miksen opiskele siellä :D Mutta nyt tuntuu ihan hyvältä täälläkin, ja kuten sanoit: pääasiassa olen kotona tekemässä koulutöitä tai koulussa pänttäämässä vähän lisää koulutöitä ;) Joten sinänsä aivan sama missä kaupungissa sitä on. Myöhemmin onkin sitten enemmän väliä sijainnilla. Tällä hetkellä suurin ongelma on asunto, kuuden likan kämppä, eikä tulla ollenkaan toimeen :/ Bileitä joka ilta ja me pari muuta vetäydytään huoneisiimme. Turhauttavaa.

    Helsinki ei tosiaan yltänyt kovinkaan korkeille sijoille, vaika Pisa-tutkimuksissa osoitetaankin että opintojen taso on huima. Kaippa syynä on maamme koko, ja väkimäärä. Niin kuin sanoit: "Tutkimuksessa katsottiin kaupunkien yliopistojen määrää ja niiden tasoa, elämisen tasoa sekä väkilukua." Voihan Suomi, kun on sellainen tuppumaa ;) Toisaalta hyvä niin, pieniäin tarvitaan metropolien rinnalle!

    Kiva postaus, heräsi Lontoo-kaipuu henkiin taas. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai siellä voi nyt vielä niiiin kesäistä olla? :) Täytyiskin ehkä hypätä junaan et näkis jossain vaihees muutakin kun pölyisiä katuja ja korkeita rakennuksia!

      Se on kyl tosi ikävää jos kämppikset on kamalia :( Mä asun kahdeksan hengen solussa mutta harvemmin ketään muita nään kun jaetaan vaan keittiö keskenämme. Ja porukka tuntuu olevan suhteellisen siistiä.

      Joo, näkeehän noista tuloksista että suurkaupungit jyllää kärkipäässä - enemmän tarjontaa, enemmän yliopistoja ja sitä kautta enemmän mahiksia olla siellä ranking-tilastojen kärkipäässä. Toisaalta olen kuullut että Suomessa esim. Jyväskylä tai Vaasa ovat ihan parhaita opiskelukaupunkeja!

      Poista
  4. Pariisi toimii kyllä, tavallaan harmi olla täällä "vaan" vaihdossa :) Ei täälläkään eläminen tosin mitään halpaa ole. Mutta hei, mä olen lukenut noita sun Skotlanti-juttuja ihan täpinällä. Mulla taitaa olla sellanen krooninen Skotlantia koskeva matkakuume, koska en ole koskaan vielä käynyt siellä, mutta mieli tekis! Ilman muuta se on hyvä juttu, että opiskelet vasta nyt Lontoossa. Enemmän kokemuksia ja sitä rataa, ilon kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun kommentoit niin löysin sun blogisi! Pariisista on aina kiva lukea juttuja :) Skotlanti on kyllä hieno paikka käydä, siellä löytyy vaikka mitä ja mun mielestä ehdotonta parhautta on se luonto ja ne kaikki ihanat linnat! Ja leppoisa elämäntapa - ainakin verrattuna Lontooseen :D

      Poista
  5. Oon samaa mieltä sekä sun että tutkimuksen kanssa. Lontoo on tosi kiva ja inspiroiva kaupunki opiskella, vaikka duunia onkin paljon, ja on mahtavaa, miten kansainvälistä porukka on - vaikka toisaalta tutustuisin kyllä mielelläni useampaan brittiin, koska suurin osa ainakin mun opiskelukavereista on ulkkareita. Mä voisin jopa väittää, että täällä on sellainen erasmus-fiilis koko aika, sillä erotuksella, että koulussa pitää oikeastikin käydä :p.Tosi kivoja kuvia muuten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis meidän ohjelmas on vaan 2 brittiä! Mut toisaalta, osasin melkeen odottaa sitä kun harvemmin britit tekee postgradiä.
      Joo, toi on kyl totta toi erasmus-fiilis, vaikka en ole koskaan eramus-vaihdos ollut :) Mut porukka yrittää ottaa tosissaan kaiken tästä vuodesta irti, ja samalla opiskella ihan viimestä päivää!

      Poista
  6. Okei, eli tän rankingin perusteella mun kannattais ehdottomasti valita Barcelona ohi Brysselin! :D Aika jännä, että Buenos Airesin löytyy listalta. Enkä ole yhtään yllättynyt Melbournen ja Sydneyn loistavasta sijoittumisesta..

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!