maanantai 20. helmikuuta 2012

Matkahaaveilua

Haaveilu on aina ihanaa, varsinkin matkahaaveilu. Tässä olisi listattuna 5 paikkaa (tai jossain tapauksissa mannerta) jonne haluaisin lähitulevaisuudessa matkustaa ja kohteita jotka todella kiinnostaa! Onneksi huhtikuulle on jo varattu matka..

Haaveilen reissusta:

1. Istanbuliin

Kävelisin päämääräämättömästi ympäri Istanbulia, tutkiskelisin kaupunkia eri näkökulmista ja katsastelisin Sinisen moskeijan ja ihanat basaarit. Nauttisin hyvää turkkilaista ruokaa ja söisin loputtoman määrän turkkilaisia herkkuja (Turkish delights, mmm) jälkkäriksi ja joisin turkkilaista teetä. Nautiskelisin auringonpaisteesta ja mieluiten kiertelisin kaupunkia paikallisen oppaan kanssa, joka näyttäisi minulle paikkoja myös turistikeskuksen ulkopuolelta.
Mukaan reissuun houkuttelisin parhaan matkustusporukan eli hyvät ystäväni jotka huitelevat ympäri maailmaa...Tiedätte kyllä että tarkoitan juuri teitä tytöt ;)


2. Balkaneille


Olisi ihanaa lähteä kiertelemään Balkaneita. Erityisesti haluaisin käydä Bosniassa Sarajevossa ja Mostarissa joista olen kuullut paljon hyvää kavereilta. Balkanit käsittää tietysti monta maata, mutta minä haluaisin ylettää reppureissuni Bosniaan, Albaniaan,Serbiaan, Croatiaan ja Kosovoon. Olisi ihana tutustua näihin maihin ja vierailla maissa joilla on varmasti paljon tarjottavaa. Historia jo itsessään on todella mielenkiintoinen ja tietääkseni alueelta löytyy monia helmiä jotka eivät ole vielä ihan turistien kansoittamia.
Tänne reissulle lähtisin poikaystävän kanssa.
3. Etelä-Afrikkaan


Etelä-Afrikassa kävisin Cape Townissa, pöytävuorella, yöpyisin jossain savannin keskellä ja heräisin aamulla kukonlaulun aikaan jossain ihanassa luonnonpuistossa, ja lähtisin katselemaan norsuvauvoja, tiikereita, leijonia ja kirahveja. Kävisin Robben Islandilla, missä Nelson Mandelaa pidettiin vankina. Varsinkin sen jälkeen kun näin vanhempien lomakuvat Etelä-Afrikasta olen vannonut itselleni että sinne pitää päästä!
4. Intia


Lähtisin reppureissulle kiertämään Intiaa. Ei olisi mitään tarkempia suunnitelmia mutta tietysti haluaisin ehdottomasti katsastaa niin Delhin, Mumbain ja Amritsarin. Intiasta minulta ei löydy edes kovin paljon tietoa mutta silti haluaisin sinne lähteä.
Mukaan reissuun ottaisin ihanan kaverini johon olen Lontoossa ollessani tutustunut ja joka tuntee Intian hyvin (siellä kun hän on itse asunut).




5. Latinalainen Amerikka


Hups, tuli koko manner mukaan. Noh, tännekkin lähtisin reppureissulle ja yrittäisin kierrellä parhaan mukaan eri maita. Ottaen huomioon välimatkat, se voisi tietysti olla haastavaa mutta haluaisin ehdottomasti käydä ainakin Argentiinassa, Kolumbiassa, Venezuelassa, Brasiliassa ja Perussa. Ja ehkä myös Ecuadorissa ja Chilessä. Haluan mennä kokemaan sen minkä niin monet ystäväni ovat kokeneet: nimittäin sen hohdon joka saa sinut täysin rakastumaan Lattareihin. 
Mukaan ottaisin luonnollisesti kokeneen Lattari "konkarin" Annikan. Tosin hyvin todennäköistä olisi ettei häntä edes tarvitsi ottaa mukaan, vaan menisin tekemään vierailun hänen luo ;)




Miltä näyttää teidän top 5 tällä hetkellä?


P.S. Todellisuudessa istun työpöytäni ääressä ja yritin etsiä yhtä hiton kansanmurha-artikkelia joka on kadonnut yhtäkkiä kuin piru saharaan..

6 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että sun lista näyttää tosi paljon samalta kuin oma vastaava näyttäisi jos sellaisen jaksaisin tehdä :) ja tämä lisäsi kyllä omaakin matkakuumetta miljoona astetta..
    Tällä hetkellä haluan ehkä eniten Balkaneita kiertämään, koska 1. se olisi varmaan rahallisestikin mahdollista ja ennenkaikkea 2. olin viime kesänä Kroatiassa ja Montenegrossa ja rakastin molempia paikkoja. Bosniaan ja Serbiaan olisi ainakin pian päästävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balkanit olis kyllä rahallisesti aika mainio vaihtoehto! Mä olen kuullut niin paljon hyvää Bosniasta että jotenkin sinne olisi raahauduttava :)

      Poista
  2. Bosniaan ja Kosovoon mä voisin kyllä lähteä, mutta tosta Istanbulista en ole ihan varman! :) Tuut mua nyt sitten moikkaa Argentiinaan, eiks joo? ja joskus myöhemmin toteutetaan loput Lattarimaat? :D

    VastaaPoista
  3. tervetuloa Istanbuliin ihan milloin tahansa, nyt alkaa ilmat jo lämpenemään (tänään aurinko lämmitti jo bussinikkunan läpi!!) ja parin kuukauden päästä jo varmasti ruskettuukin :) voin toimia matkaoppaana, vaivaisen jätskitötterön hinnalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoos on ollut tänään myös +15! Ihan hullua :D Jäätelöpalkkio ei kyllä ole paha hinta matkaoppailusta, harmi kun tän vuoden reissut taitaa olla jo sinetöity :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!