keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vielä vähän Singaporesta

Niin, palataanpas vielä hetkeksi Singaporen tunnelmiin..

En voi sanoa rakastuneeni Singaporeen. Se on itseasiassa sellainen kohde, ettei todellakaan roikkunut lähellään Top 10 niistä kohteista missä olen aina halunnut käydä. Tällä kertaa kuitenkin syynä oli vierailu joten ei olisi tullut mieleenkään sanoa ei reissulle Singikseen. Ja olen iloinen että tuli käytyä, nytpähän tietää minkälainen maa on kyseessä. Singapore oli kiva, ja mulla oli ihan mahtava 2 viikkoa siellä.

Singapore Flyer
Se on mielestäni todellakin "pehmeä lasku Aasiaan". Kohde on todella helppo länsimaalaiselle, koska mielestäni  voisi hyvin luulla olevansa jossain todella länsimaisessa kaupungissa, tosin Singapore on tuhat kertaa siistimpi. Singapore oli mielestäni liiankin kliininen. Sitä on vaikea selittää, mutta en kyllä suosittelisi sitä ainoaksi lomakohteeksi. Maailmassa on niin paljon erikoisempiakin paikkoja. Ehkä se siinä oli vikana, se oli paikkana liian neutraali. Ehdottomasti ainakin yhdistäisin Singaporen ja jonkun muun kohteen lähellä, varsinkin jos Suomesta saakka sinne lähtee. Näin lomastakin saa enemmän irti. Vaikka vietettiin vain päivä Indonesian puolelle, se tarjosi jo heti hieman sitä "erilaisuutta" ja tunnetta mitä Aasiasta pitää mielestäni löytyä (vaikea tosin sanoa mitä "oikea" Aasia on kun en ole siellä koskaan matkustellut)


Ajattelin tähän loppuun kuitenkin vielä laittaa pari hauskaa/kummallista juttua joihin Singaporessa ollessani törmäsin:

- Kaikki tietää varmaan yhden asian Singaporesta. Siellä ei syödä tai myydä purkkaa. Piste. Maahan ei saa tuoda purkkaa ja ostaa sitä voi ilmeisesti vaan apteekista. Kaupunki on siis aivan supersiisti ja ainakaan purkanjämiä ei tarvitse löytää tuolien alta tai pöydän liepeiltä.

- Singaporen "kansallishedelmä" on tälläinen piikikäs pyöreä möhkäle nimeltä Durian. Haisee aivan jäätävälle. Älkää kokeilkö myöskään tämän makuista jäätelöä. Se nimittäin maistuu aivan jäätävälle. Se haisee niin kammottavasti ettei sitä saa tuoda mihinkään julkiseen kulkuvälineeseen sakon uhalla.
Tämä on todellinen kansallishedelmä koska mm. keskustassa löytyy kaksi isoa teatteria jotka ovat muotoiltu tämän hedelmän mukaan.



- Ulospäin näytti ainakin siltä että yhteiskunta oli vauras. Siis todella vauras. En nähnyt esim. kerjäläisiä kertaakaan ja liikuin niin keskustalueella kuin sen ulkopuolellakin. Jokaisella, siis jokaisella oli älypuhelin (joo, hieman karrikoitua mutta nauratti kun en nähnyt kellään vanhaa perus Nokiaa). Lähtien pikkuipanoista. Naurettiin kun 8-vuotiaalla pikkupojalla oli hienompi puhelin kun kellään meistä. Toisaalta, onhan Singapore yksi Aasian "neljästä tiikeristä" joten sinänsä tämä ei ole ihme. Vauraus näkyy kaupunkikuvassa kyllä todella hyvin.

-Julkinen liikenne oli älyttömän tehokas ja supersiisti. Siis itse metrot ovat nähtävyys, varmaan missään maailmalla ei löydä yhtä siistiä metrosysteemiä kuin Singaporesta.

-Singaporessahan on periaatteessa demokratia vaikka tietääkseni sama puolue on ollut vallassa siitä saakka kun Singapore itsenäistyi. Juteltuamme erään paikallisen kanssa kävi ilmi, että ennen vaaleja hallitus maksaa 300 dollaria veronpalautuksia. Ihmiset tykkää ja äänestää heitä, ja vaalien jälkeen verotusta taas kiristetään. Kätevää.

- Singapore on älyttömän turvallinen. Ilmeisesti laki on melkoisen tiukka mitä rikoksiin tulee, joten ei kyllä tarvinnut yhtään pelätä että mitään varastettaisiin. Hauskinta oli mielestäni bongata tämä kyltti paikallisen ostarin pihalta. Luuletteko että esim. Suomessa tai Briteissä ikinä pystytettäisiin tuollaista kylttiä jos yksi pyörä varastettaisiin?


Toisinsanoen, ymmärrän hyvin kun ennen matkaa sain ihmisiltä ristiriitaisia mielipiteitä Singaporesta. Toiset tykästyy, toiset ei. Se riippuu varmasti pitkälti siitä mitä olet lomaltasi etsimässä. Minä kyllä tykkäsin, mutta enemmänkin varmaan loman sisällön kun itse kaupungin takia.

Minua kiinnostaisi nyt nähdä hieman niitä muita maita joita tuolta päin maailmaa löytyy. Malesialainen kaverini kertoi kaikista kivoista paikoista Malesiassa, ja Kambodza kiinnostaisi hurjasti myös. Kuten myös Vietnam. Noh, saa nähdä mitä tulevaisuus taas tuo tullessaan!

2 kommenttia:

  1. Hehe, mä luin että kaikilla oli älypuhelimet lähtien pikkuapinoista.. Kuvittelin jo kuinka ne apinat (jotka näitte siellä keskustan viidakossa) vie ihmisiltä älypuhelimet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, this just made my day :D Se oliskin hyvä näky...

      Poista

Kiva kun kommentoit!