torstai 24. lokakuuta 2013

#IGTravelThursday: Italian cuisine

Rakastan ruokaa mutta se ei välttämättä kuitenkaan ole ykkösenä listalla matkustaessa. Huomaan että varsinkin reissatessa pihistän mielummin ruuasta kuin mistään muusta. Toisaalta, jollain reissuilla ruoka kuuluu olennaisena osana maan kulttuuriin (ainakin omasta mielestä) ja sitä on vaan pakko ahmia niin paljon kuin ehtii reissun aikana. Yleensä kuitenkin saatan tykätä vain jostain "tietystä osasta" maan ruokakulttuurista. En esimerkiksi muuten ole niin paljon ranskalaisen ruuan fani, mutta ranskalaiset jälkkärit on ihania.

Mutta. Italia on poikkeus. Italialainen ruoka on aivan taivaallista ja rakastan sen kaikkia osia - alkuruokia,pääruokia ja tietysti jälkkäreitä. Joten viimeviikkoisella reissulla Roomaan, oli ruoka todella isossa osassa ja saimme kyllä oikein hiilariyliannostuksen kolmen päivän aikana. Ja ehkä pari kiloa ylimääräistä pastaa kropassa kotiin kannettavaksi.

Huonoa ruokaa emme syöneet kertaakaan reissun aikana vaikka söimmekin ns. turistiravintoloissa joista ei nyt yleensä ehkä ihan parasta/maukkainta ruokaa saa.


Pastaa ja pizzaa tuli syötyä yllinkyllin ja molemmat ihasteltiin sitä kuinka niinkin yksinkertaiset pastat joissa oli vaan vähän juustoa ja mustapippuria päällä maistuivat niin hyvälle. Ostettiin paikalliselta torilta 600 g Pecorino-juustoa mukaan (sitä oli kiva raahata käsilaukussa koko päivä) ja ajateltiin kokeilla kokata myös hyvää italialaista ruokaa kotona. Siis pastaa. Sopii hyvin minulle, rakastan pastaa sen kaikissa muodoissa ja voisin elää sillä (ja itseasiassa opiskeluaikoina elin kyllä pelkästään pastalla).


Pastan ja pizzan lisäksi ykkösjuttu on tietysti gelato. Meidän reissun aikana tottelimme mottoa "gelato a day keeps the doctor away". Eli kerran päivässä oli pakko saada gelatoa, vähintään kaksi palloa. Viimeisenä päivänä hotkaistaan 5 palloa gelatoa masuihimme ja ei tehnyt edes tiukkaa. Ja maksoikin vaivaiset 3,90 euroa. Lemppareita niitä kaikista mauista oli ihan mahdoton valita, joskus teki mieli vain hedelmäisiä makuja, kun taas joskus parhaiten upposi kunnon suklaiset maut.


Minkä maan ruokakulttuuria te rakastatte?

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". (Destination Unknown)

Suomessa järjestäjinä toimivat Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses.
Instagram: lurabella 

16 kommenttia:

  1. 5 palloa gelatoa per nenä vai yhdessä? :D italialainen ruoka on kyllä namia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, tiesin että voin luottaa suhun! :D kun Hanna kerto täällä käydessä niiden lomasta, että veti paljon jätskiä, 3 palloa illassa, mutta sitten se olikin 3 palloa kahden kesken.. olin vähän pettynyt. ;)

      Poista
    2. Haha, joo ei hätää, me oltais vaan ruvettu riitelee jos meidän olisi pitänyt jakaa jätskit :)

      Poista
  2. Kuulostaa (ja näyttää) ihanalta. Mun matkailussa ruoka on yleensä just SE juttu, mä en ikinä, koskaan voisi kuvitella syöväni mieluummin mäkkärissä kuin paikallisessa ravintolassa, olkoot ruoka millaista tahansa. Mun mielestä se on just se pointti, ja kaikenlaista pitää kokeilla, mahdollisimman paljon. Mä olen menettänyt sydämeni täysin korealaiselle ruoalle, vaikka toisinaan täytyy myöntää (etenkin kesällä) että kaipaisin siihen hieman tuoreampia makuja ainaisten hapatettujen kasvisten lisäksi. Mutta ihanaa ruokaa on ollut myös Espanjassa, HongKongissa, Itävallassa, Belgiassa, Kreikassa, Tunisiassa ja oikeastaan joka paikassa, jossa olemme matkailleet. Ainoastaan Brasilia yllätti vaatimattomalla ruokatarjonnallaan (tosin caipirinhat ja mahtavat Amazonin hedelmät korvasivat kaikki muut ruokapuutteet) ja japanilainen ruoka tuotti pienen pettymyksen kaiken sen hehkutuksen jälkeen, mutta harvoin ainakaan mitään huonoa ruokaa olen saanut. Ja jos olenkin, nekin kuuluvat asiaan, ovat ikään kuin elämyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mullekaan kyllä tulis mieleenkään käydä syömässä Mäkkärissä :D En ole varmaan koskaan maistanut korealaista ruokaa, sitä olisikin kiva kokeilla. Mä tykkäsin Belgialaisista ranskalaisista vähän liikaakiin oman kropan hyväksi, samoin heidän suklaasta....Siinä maan ruokakulttuurissa kyllä yhdistyy mun kaikki paheet :)

      Se on kyllä totta että sekin pitää ottaa elämyksenä jos tulee maistettua jotain huonompaa ruokaa!

      Poista
  3. Niin raikkaan nakoista valkoviinia teilla, etta melkein kaipaan tahan mun arkilounaalle kaveriksi ;) Jokaisessa ruokakulttuurissa on takuulla jotain (ja paljonkin...), joka mulle maistuu, mutta jos loppuelamaksi pitais valita, niin ottaisin thaimaalaisen ja ranskalaisen, ei epailystakaan. Juuri sopivan erilaisia taydentamaan toisiaan! Mun uusin ruokaihastus on Peru.

    Itse tehtyna voi onneksi poimia kaikista ruokakulttureista helmet ja oman kodin suojissa muokata ruoat oman nakoisiksi. Netin tarjoamat mahdollisuudet oppimiseen blogeineen, resepteineen, kaannoksineen, videoineen jne. on mahtavan rajattomat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että valkoviiniä tuli kulutettua jonkun verran koska se oli nimenomaan niin raikasta ja hyvää!

      Se on kyllä ihan totta että nykyään on helppo poimia juuri ne omat jutut eri ruokakulttuureista, meilläkin on tällä viikolla syöty jo aasialaista, italialaista ja sitten kunnon burgereita (minne ne sit kuuluukaan) :)

      Poista
  4. Italiassa on ehkä maailman parasta ruokaa! <3 Oltiin Italiassa luokkaretkellä 9. luokalla viikko ja joka päivä tuli syötyä noin 2 gelato annosta päivässä. :D
    Pidän myös ranskalaisesta (ratatouille, bouillabaisse,pain au chocolat, croissant) , intialaisesta (naan, curry kana yms.) ja espanjalaisesta (paella) ruuasta. :)
    Brittiruuasta pidän myös ihanan hirveästi, vaikkei se kauheen terveellistä olekaan, otetaa vertailukohdiksi esim. ranskalaisten kasvisruoka nimeltä ratatouille ja perus brittiläinen aamiainen. Joo... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, gelato on vaan niin hyvää, sitä on pakko ahmia oikein kunnolla varastoon kun on Italiassa!

      Maailma on kyllä ihania ruokia täynnä ja kuten Irina tuossa yllä sanoi, parasta on kun niitä voi sekoittaa keskenään omaan makuun soveltuvaksi!

      Oot kyllä niin oikeassa, Brittien se perus perinteinen pubiruoka on kyllä niin rasvaista ja epäterveellistä mutta toisaalta sitten niin hyvää :D

      Poista
  5. Italialainen ruoka on kyllä aivan parasta, kaikessa yksinkertaisuudessaan! Meillä mies roudaa aina jokusen kilon italialaista juustoa kevään työkeikoilta kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo harmittaa että saatiin vaan 600 g juustoa mukaan mut valitettavasti Ryanairin kässäreiden painorajoitukset tuli vastaan :D

      Poista
  6. Oih ihania kuvia... Italianmatkakuume (onko yhdyssana? :D) kiihtyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei mitään hajua on yhdyssana mutta Italia kuume on aina hyvä kuume :)

      Poista
  7. ONneksi mulla on juuri nyt lounastauko, sillä tämä oli aivan liian herkullista!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!