tiistai 8. lokakuuta 2013

Uuden asunnon sisustusinto

Nyt kun ollaan vihdoin päästy muuttamaan uuteen kotiimme, on seuraavaksi tiedossa tietysti sitten sen sisustusprojekti. Nimenomaan paino sanalla projekti koska sen lisäksi, että mun mielestä sisustus on aina muuttuva projekti, tulee asunnon sisustus olemaan myös vähän pidemmän aikavälin juttu, sillä vuokrasimme sen todella kalustomattomana.


Kalustamattomassa asunnossa on se hyvä puoli, että saadaan sisustettua se nyt juuri niinkuin me haluamme. Onneksi kuitenkin saimme poikaystävän edellisestä kämpästä sängyn, patjan, ruokapöydän ja sille tuolit. Vähän helpotti urakkaa sekä tietysti budjettiä. Sohva haettiin Ikeasta ja sunnuntaina saatiinkin löhöillä upouudella ihanalla sohvalla. Se on superkiva. Nyt meillä on siis kaikista isoimmat kalusteet hankittuna, nyt pitäisi hankkia yöpöytiä yms.
Koti on todella tärkeä minulle ja sen takia mielelläni panostankin sisustukseen. Kodin pitää tuntua kodilta, ei museolta. Siellä saa näkyä elämän jäljet ja tätä mottoa taidankin vähän liian usein noudattaa (ainakin äidin mielestä). En ole todellakaan mikään siisteysintoilija vaikka muuten järjestyksestä pidänkin.

Ensimmäistä kertaa minun pitää myös ottaa jonkun muun mielipide huomioon, kaikenlisäksi vielä miehen. Toistaiseksi meidän maut on mätsännyt yllättävän hyvin yhteen ja ei tarvinnut aloittaa perheriitaa keskellä Ikean olohuone-osastoa.


Ajattelin että noi pienemmät kalusteet voisikin hankkia juuri 2nd Hand-kaupoista joita täällä on aika paljon, harmi vaan että ne on useimmiten täynnä tummia huonekaluja kun minä taas mieluiten haluaisin vaaleaa/valkoista. Aina voisi tietty maalata mutta meillä ei ole kyllä mihinkään maalausproggikseen mitään tiloja. 


Sisustus on kyllä lempipuuhaani eli olen ihan innoissani tästä, mutta samalla olen luonteeltani kovin malttamaton ja haluaisin että kaikki olisi valmista samantien. 


Asunnosta ja sisustusproggiksesta tulee varmaan siis myös täällä blogin puolella näkymään kuvia ihan tarpeeksi!


Kuvituksena inspiskuvia Pinterest-kansiostani.

17 kommenttia:

  1. Mä olen viime aikoina ihastunut kovasti tollaisiin pallo-valosarjasysteemeihin, ja etenkin noi valkoiset on todella kivat, mutta milläköhän nimellä ne kulkis? Paha googlettaa että mistä sellaisia saisi, kun en tiedä yhtään mitä käyttää hakusanana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, alkuperäiset kulkee nimellä la case de cousin paul mutta ainakin täällä Barcelonassa hyviä kopioita saa mistä tahansa itämaistyylisestä kaupasta, joissa myydään Intia-juttuja, vaatteita ja suitsukkeita yms. Meiltä löytyy jo yhdet ja kovasti olen suunnitellut sijoittavani lisää vastaaviin :) tuovat kivasti piristystä!

      Poista
    2. tuossa on linkki suoraan kauppaan, mutta näkyy värin ero vähän huonosti

      Poista
    3. Kiitos! Lontoossa näin viime reissulla samanlaisia, mutta vielä ei ole tullut Edissä vastaan, tosin en ole kyllä kauheasti vielä etsinytkään :)

      Poista
    4. Noniin, nyt löytyi mm. brittifirma nimeltä cable & cotton, nyt tarttisi vaan osata päättää mitä värejä haluan :D

      Poista
    5. Jee, kiitoksia molemmille näistä :) Ja kiitos Jenni vinkistä mistä niitä Briteistä löytää - luulenpa että minäkin pistän tilaukseen!

      Poista
  2. Mä niin toivoisin, että mulla olisi oikeasti oma koti. Opaskämppien ja hotellihuoneiden sisustaminen on jäänyt vähän vähemmälle... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä tunteen, opiskelija-asuntoja ei ole ihan hirveästi viitsinyt sisustella :) Mutta sitä omaa kotia osaa arvostaa vielä enemmän näiden lyhytaikaisten kämppien jälkeen!

      Poista
  3. Sisustaminen on kivaa ja rentouttavaa! Me ostimme uuden talon, ja en mitenkaan jaksa odottaa sisustamisen aloittamista .... viela muutama viikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihanaa, varmasti todella kivaa päästä sisustamaan omaa uutta taloa! Minäkin odotan sitä aikaa kun pääsen sisustamaa ihan siis aivan omaa kotia :)

      Poista
  4. Koti on mulle aivan ykkonen, vaikka nyt miettiikin (tai ainakin alitajuisesti), miten isoa tavaraa tahtoo hankkia, jottei sen kuljettaminen kay mahdottomaksi. Onneksi huovat, tabletit ja (valokuva)taulut voi matkata mukana :) Milla nimella sua voi seurata Pinterestissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta että noita pienempiä sisustusjuttuja jotka todella tekee kodista kodin (rakastan valokuvatauluja) on helpompi raahata mukana muutosta toiseen :D Mä jo kauhulla mietin että miten helkkarissa saadaan noi kaikki huonekalut raahattua joskus sitten uuteen kotiin mutta ehkä en murehdi sitä vielä!
      Mun Pinterest-tili pitäisi löytyä allaolevan linkin avulla:
      http://www.pinterest.com/lurabella/boards/

      Poista
  5. Eka kuva on suosikkini, hetken luulin, että kuva oli uudesta asunnostanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, I wish :D Toivottavasti mulla on tollainen olohuone joku päivä!

      Poista
  6. Kommenttini ei liity tähän postaukseen, (upeita kuvia kylläkin!) mutta kyselisin LSE hakuprosessista. Olen lukenut blogiasi aiemmin ja postauksesi koskien opiskelua ovat olleet todella mielenkiintoisia. Valmistun kandiksi suomalaisesta yliopistosta ensi vuoden alussa. LSE hakuprosessi kuitenkin ilmeisesti aloitetaan jo nyt syksyllä. Voiko hakemuksen tehdä vaikka tutkintotodistuksen saa vasta ensi vuonna? Miten itse toimit hakiessasi? Kiitoksia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, ja voi vitsit mielelläni kirjoittelisin vieläkin opiskelijaelämästä jos vaan voisin, mulla on jo ikävä niitä aikoja :D

      Hain todella itse marraskuussa 2010 LSE:n ja muistaakseni se hakuaika silloin alkoikin vasta 1.marraskuuta 2010. Minä olin valmistumassa 06/2011 ja silloin siis vasta sain virallisen tutkintotodistuksen. En nyt muista tarkalleen miten se hakuprosessi meni, mutta muistaakseni laitoin sinne siihen saakka olevan todistuksen (transcript) mun arvosanoista ja muistaakseni kun hakulomake oli kuitenkin täytettävä sähköisesti siinä kysyttiin koska olen valmistumassa ja millä arvosanalla oletan valmistuvani.

      Sain tarjouksen muistaakseni sieltä takaisin joskus tammikuun 2011 alussa ja todella koska en ollut vielä valmistunut, sain conditional tarjouksen. Tämä periaatteessa tarkoitti sitä että mun piti valmistua tietyllä arvosanalla silloin 06/2011 jotta tarjoukseni yliopistoon varmistetaan ja se muuttuu unconditionaliksi.

      Toivottavasti selitys ei ollut liian sekava ja siitä oli jotain apua :)

      Poista
    2. Kiitos tästä oli apua!:) mietinkin, että kysyvätkö siihen mennessä "tienattuja" arvosanoja vai kuinka menetellään. Mukavaa syksyä sinne!

      Poista

Kiva kun kommentoit!