sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti

Täytyy myöntää että odotin tätä sunnuntaita jo kuin malttamaton lapsi - vihdoinkin sain pistää joulukoristeet ulos ja näytille! Varmaankin tutuimmat lukijat tietää jo että rakastan joulua ja fiilistelen sitä aina ihan innoissani. Tänä vuonna tuntuu tosin siltä että aloitin kamalan myöhään kun en kirjoittanut mitään joulufiilispostausta edes blogin puolelle ennenkuin nyt...

Tänään sai kuitenkin vihdoin ihan virallisesti fiilistellä joulua ja siitäkös minä olin innoissani! Oltiin käyty edellisenä viikonloppuna hakemassa jo tekokuusi meille ja päätettiin se jo tänään koristella. Ehkä hieman aikaista, kotona Suomessa meillä tulee oikea kuusi sisään vasta viikkoa ennen joulua, mutta me ollaan aika paljon poissa joulukuussa joten halutaan nauttia siitä kuusesta jo nyt! Ja eihän me tietysti täällä edes olla aattona joten sitä suuremmalla syyllä piti kuusi jo koristella nyt. Meillä on vihdoinkin ihan oma kuusi! 

Täytyy tähän väliin kertoa ehkä kuitenkin meidän edellisestä minikuusesta.Viime vuonna ostin nimittäin M&S:ltä sellaisen todella pienen pöytäkuusen ja me oltiin molemmat poikaystävän kanssa varmoja että se on tekokuusi. Laitettiin se tietenkin viime joulun jälkeen varastoon säilöön ja todettiin se tänä vuonna esille ottaessa, että kyllä se oli sitten ihan oikea kuusi...Nimittäin siinä samalla kun yritin sitä nostaa komerosta ulos niin se tiputti kaikki neulasensa lattialle :)

Iltapäivä vietettiinkin sitten koristellessa kotia jouluisaksi ja kuuntelemalla joululauluja. Juotiin myös ensimmäiset glögit, tai meidän tapauksessa mulled ciderit. Joulufiilis kyllä nosti päätäänsä, jopa poikaystävällä jolla ei ole ollut yhtään joulufiilis. Pelleiltiin valojen kanssa ja koristeltiin meidän ensimmäinen "oikea" joulukuusi. Ah, että rakastankaan joulunaikaa!

Ihanaa joulukuun alkua (huomenna se alkaa)!!











P.S. Jeps, joulufiilis on niin kova että jopa banneri meni vaihtoon, tosin vain joulukuun ajaksi luonnollisesti.

Kuvat omiani ja poikaystävän ottamia

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Suklaasydän! Pakko oli vihdoin fiilistellä kunnolla joulua kun kerran nyt jo saa :)

      Poista
  2. Ihana banneri! <3 Joulu on kyllä ihanaa aikaa ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanan jouluisia kuvia! Ja onpas nätit "glögimukit". :) Me laitettiin myös miehen kanssa tekokuusi esille lauantaina ja eilen mä kaivelin loputkin joulukoristeet esiin.. Ehkä vähän aikaista, mutta en malttanut odottaa! Täällä Belgiassa on nyt ollut jotenkin niin synkkää ja kosteaa, että kaipasin sitä koristeiden, valojen ja kynttilöiden tuomaa tunnelmaa.. Haha. ;)

    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Noi mukit saatiin itseasiassa jo viime vuonna joululahjaksi mutta vasta nyt tajusin käyttää niitä kun hiffasin että ne on ihan parhaat glögimukit!

      Mun mielestä enää ei ole liian aikaista joulukoristeilla, ollaanhan nyt jo virallisesti joulukuussa ja ensimmäinen adventtikin oli jo! Mutta olen kyllä ihan samaa mieltä että kiva laittaa koristeet ja valot esille kun ulkona on niin synkeää ja harmaata!

      Ihanaa joulunodotusta myös sinne Belgiaan!

      Poista
  4. Haha todella nopea muodonmuutos teidän olkkarissa :D Tulipa ihanan nätti kuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yllättynyt jotenkin että kuusi on noinkin nätti vaikka se on vaan tekokuusi! Mutta jeps, kaivoin koristeet kyllä niin nopeasti oikeille paikoilleen että kauan ei siinä nokka tuhissut kun joulu oli saapunut :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!