sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ihanaa!

Ihana viikonloppu takana taas vaihteeksi! Rakastan sitä että viikonloppuna jo ihan pakon sanelemanakin pääsen vaihtamaan vapaalle ja elämään sellaisessa omassa kuplassa missä kouluhommat eivät vaivaa. Ihanaa stressilepoa.

Perjantaina sain taas vieraan seurakseni tännepäin Skotlantia ja aloitettiinkin perjantai-illan vietto ilotulituksia seuratessa. 5.marraskuuta täällä on Bonfire night, jossa juhlitaan Guy Fawksia.Lähdimme siis rantaan katsomaan ilotulituksia ja nättejähän ne oli, mutta oli niin jumalattoman kylmä tuuli että aivothan siinä jäätyi. Siitä ilta jatkui hyvän kaverin kotiin, jonne pääsin ensimmäistä kertaa tekemään tupatarkastuksen. Aivan ihana kämppä - olisin niin halunnut muuttaa sinne! Illan päätapahtuma oli kuitenkin eräällä klubilla järjestettävä BALKANAMARA-ilta, jossa siis oli bändi soittamassa tyypillistä musiikkia Balkaneilta ja porukkaa oli kuin pipoa! Oli aivan mielettömän hauska ilta ja hieman vaihtelua siihen normaaliin Aberdeenin klubeiluun.

Lauantaina käytiinkin Aberdeenin rannalla sijaitsevassa viihdekeskuksessa keilailemassa. Olin ehkä hieman smug  koko loppuilllan koska voitin molemmat kierrokset! Lauantai-ilta sujui perinteisesti X-factoria katsellessa ja erityisesti tätä esitystä ihaillessa. Siinä tuli kylmät vareet, iski minuun ihan täysillä:



Sunnuntai onkin mennyt sitten laiskoissa tunnelmissa creppejä syöden ja uusi valolamppuja metsästäessä - nyt on vihdoinkin valoa huoneessa. Tekee huomattavan eron!

Huomenna onkin taas paluu siihen normaaliin arkeen, mutta onhan se arkikin ihanaa välillä!

Psst..tänään tuli kaupungille ensimmäistä kertaa todellinen joulufiilis, Starbucksin mukit, Peppermint mocha, joulumusiikki ja joulukoristeet. Ehkä hieman aikaista, mutta toisaalta joulu on ihana vuodenaika joten mikäs siinä.


Joulutunnelma unohtuu nopeasti kun katsoo ulos jossa vettä tulee taas vaihteeksi kuin saavista kaatamalla ja hyvä ettei tuuli kaada sinua kumoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!