tiistai 18. tammikuuta 2011

Aurinkoinen Aberdeen

Täällä on ollut viimepäivinä ihan uskottoman kauniit kelit - tietenkin juuri silloin kun tulee vietettyä koko päivä sisätiloissa. Lauantaina hieman tihutti, mutta muuten on ollut lämmintä (siis verrattuna Suomen keliin) ja aurinkoista - elämä hymyilee.

Viikonloppu tuli otettua rennosti, perjantaina kirjasto sulkeutui jo kahdeksalta joten lähdettiin kaverin luokse viettämään (ansaittua) leffa-iltaa pizzojen kera. Lauantaina olin kirjastossa pari tuntia jonka jälkeen lähdin kaupungille pyörimään. Täällä on alennusmyynnit käynnissä, ja ei pelkää roskakamaa myynnissä (kuten valitettavan usein käy Suomen aleissa) ja löysinkin pari tosi ihanaa juttua ihan naurettavan halvalla.

Lauantai-iltana A tulikin paikalle ja mentiin katsomaan viime viikolla ensi-iltaan tullut King's speech. In all honesty, en odottanut paljon leffalta joka kertoo änkyttävästä lordista, josta tuleekin kuningas. Mutta. Leffa olikin yllättävän hyvä. Ja Colin Flirth teki kyllä mielettömän roolisuorituksen eli kannattaa mennä katsomaan.
Sunnuntai-iltana katsottiinkin sitten The Social Network jonka ajattelin myöskin olevan ihan tyhmä, mutta taas jouduin myöntämään että se olikin tosi hyvä. Ainut asia joka jäi häiritsee, oli leffan lopussa olevat tekstit jotka kertoivat mitä oikeusjutuille tapahtui ja kuinka Zuckenberg on maailman nuorin biljöönäri (vai miten se nyt oli..). Anyway, siinä mainittiin että Facebook on 207:ssä maassa..How's it possible? Yritin kaikin keinoin keksiä ja googletella 207 maata onnistumatta siinä. Jäi hiukan ottaa päähän.

Pakko muuten mainita että tehtiin ihan mielettömän hyvää currya viikonloppuna - kanaa, mangoa, omenaa, cashew pähkinöitä, kookosmaitoa, kermaa + mausteet. Nam, nam, pitää ehkä kokeilla tehdä itse jotain samantyyppistä..

1 kommentti:

Kiva kun kommentoit!