torstai 23. kesäkuuta 2011

Vihdoin kotona!

Nyt 3,5 viikon aivan ihanan reissun jälkeen olen vihdoin kotona Suomessa - juuri sopivasti juhannukseksi kuten olikin suunniteltu.

Reissu oli aivan mielettömän ihana ja nyt on monia ihania uusia muistoja taas tallessa. Meillä sattui käymään kelin kanssa aivan mieletön tuuri ja koko reissun ajan paistoi aurinko. Ensimmäisen kerran meille sattui kunnon sade ja kurja keli vasta Pärnussä, Virossa. Että kyllä oli nyt sääjumalat meidän puolella! Ja saattaa meikäläiseltä löytyä myös panda-silmät. Onhan se kiva valmistujaiskuvissa näyttää ihan pesukarhulta.

Nyt jo reissun ensimmäinen etappi, Pariisi, tuntuu kaukaiselta muistolta mutta onneksi reissupäiväkirjaan on listattu kaikilta päiviltä hieman ohjelmaa. Ja kuvia taitaa löytyä molempien kamerista yhteensä sellaiset lähemmäksi 2000 kuvaa. Että niissä onkin tekemistä.

Erityisesti reissusta jäi mieleen ihanat piknikit, kaunis Praha, mahtavat ihmiset joita tavattiin ja ne monet uudet kokemukset joita saatiin.

Kirjoitan varmasti vielä enemmän koko matkasta, haluan taltioida kokemukset ihan itsellekin talteen, mutta nyt vaan näytän parin kuvan voimin tunnelmia tien päältä.

Yksi auringonlaskuista Pariisissa. Tuloiltana, ja Riemukaari otti meidät heti vastaan päästessämme bussista ulos.


East Side Gallery Berliinissä


Prahan linna iltavalaistuksessa. Praha vei sydämen täysin - niin kaunis paikka!


Having fun in Pärnu beach!


 Tässä siis hieman tunnelmia, reittiinhän mahtui monia muitakin kohteita mutta niistä ja reissusta lisää sitten myöhemmin.

Nyt on aika lähteä mökille juhannuksenviettoon, jossain vaiheessa ensi viikolla taas kotiin.

Oikein ihanaa ja aurinkoista (koska sen auringon on pakko tulla jossain vaiheessa esiin)juhannusta kaikille!

3 kommenttia:

  1. Ihana kuvakooste reissusta! Olen käynyt aina pikaisesti vilkuilemassa seikkailusi vaihteita mutta arki on jotenkin niin painanut päälle että pitää ihan kunnolla lukea reissusi läpi ja etenkin jos vielä kirjoitat lisää. :) Tuollainen Euroopan kiertoreissu olisi kyllä itselläkin haaveissa lähivuosina.

    Ihanaa Suomi-juhannusta! Täällä Briteissä sitä ei oikein huomaa mutta tunnelmassa ollaan mukana täälläkin. :)

    VastaaPoista
  2. Jemi, kiitoksia! Ja jeps, oli kylla ihana reissu! Ja tarkoituksissa olisi vielä hieman kirjoitella siitä lisää :)

    Ihanaa juhannusta myos sinne vaikka ei sitä niin siellä juhlitakaan :) Tunnelma on se tärkein!

    VastaaPoista
  3. Ihana toi vika kuva! :) Reissukirjoitusta odotellessa ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!