maanantai 20. heinäkuuta 2015

Viikonlopun sisustushepuleita



Viikonloppuna oli todella kaunis ja aurinkoinen kesäkeli. Päästiinkö me nauttimaan siitä? No eipä tietysti, me nimittäin vietettiin koko viikonloppu tiukasti neljän seinän sisällä - joko Ikean viikonloppu hel***** "nauttien" tai ihan omassa kodissa paikkoja järjestellen. Otti ehkä hieman päähän että ei päästy oikein niistä kauniista kesäkeleistä nauttimaan, mutta samalla todettiin että koska aika on rajoitettua arki-iltaisin, oli meidän pakko pistää vähän vipinää kinttuihin nyt viikonloppuna. Oltiin nimittäin kyllästytty jo katsomaan telkkaria lattialta käsin, oli aika saada jotain kunnon istumapaikkoja meidän olkkariin. 

Tämä operaatio "täytetään olohuone huonekaluilla" ei mennyt kuitenkaan kuin Strömsössä, sillä palattiin lauantaina pitkän päivän päätteeksi takaisin kotiin pinna kireällä ja yhtä ovimattoa ja nojatuolia rikkaampana. Nojatuolinkin saaminen mukaan oli hampaiden kiristelyn takana. Käytiin nimittäin  Birminghamin Ikeassa ja löydettiin aivan ihanat nojatuolit jotka haluttiin meidän olohuoneeseen. Heillä oli kuitenkin vain yksi kappale jäljellä ja hirveän säädön ja venkslaamisen jälkeen (he eivät esimerkiksi voinut tilata kahta nojatuolia kotiinkuljetuksella Nottinghamin Ikeasta vaan meidän olisi pitänyt ajaa tunti Nottinghamiin ja tilata ne henkilökohtaisesti sieltä jotta oltaisiin saatu ne seuraavana päivänä suoraan ovelle) päädyttiin sitten nappaamaan se yksi tuoli matkaan. Meitä otti kaikki päähän sitten lauantaina ostosreissun jälkeen (onneksi ei kuitenkaan oltu menetetty hermoja toisiimme) joten päätettiin vaan mennä kotiin ja aloittaa sunnuntaina uudestaan. Maailma näytti onneksi jo valoisammalta korvapullien ja pienen golf-session jälkeen - raitis ilma teki ihmeitä varsinkin kun päässä hakkasi vasara kaiken Ikea hermoromahdusten jälkeen....

Tiedän että Suomessa (ainakin noissa sisustusbloggaripiireissä) aina Ikean huonekaluja välillä mollataan ja kuinka kaikki kodit on kuin suoraan Ikean katalogista, mutta minä pidän niiden huonekaluista ja varsinkin täällä ne sopii hyvin tälläisen pohjoismaalaisen sisustusmakuun. Vaikka en edustakaan sitä "kaikki valkoista, kiiltävää ja kliinistä" sisustustyyliä, niin tykkään kuitenkin tämän ruotsalaisen huonekalujätin jutuista koska ne on simppeleitä, tyylikkäitä ja vaaleita. Kun tuntuu että brittiläiset huonekalukaupat kaupittelee ihan urakalla niitä minun vihaamiani vaaleaa puuta olevia huonekaluja tai jos löytyy jostain valkoisia puukalusteita niin ne on taas kamalan kalliita. Toisaalta, ei mekään haluta kotimme olevan ihan täynnä Ikean tuotantoa, joten tarkoitus on kyllä yrittää metsästää jotain juttuja ihan muualtakin, tässä lähellä on pari kivaa antiikkiliikettä joiden valikoimia käytiin jo tutkimassa lauantaina ja niistä löytyi vaikka mitä kivoja, vähän uniikkimpia juttuja.



Kuitenkin, kyllä tämä proggis "laitetaan talo kuntoon" hieman jo viikonlopun aikana eteni. Nyt meillä on sentään:
  • Kaksi ihanaa nojatuolia joita molemmat rakastetaan (ja kaikenlisäksi ne on supermukavia istua)
  • Uusi tv-taso, vanha heivättiin yläkertaan. Myös edelliskerrasta viisastuneena, ostettiin uusi tv-taso valkoisena jottei se karsea pöly näy pinnasta. 
  • Kaksi kaunista puksipuuta oven molemmin puolin toivottamassa vieraat tervetulleiksi (rakastan näitä, ne on niin söpöt!)
  • Ja kaksi cupcake-taulua keittiöön. Nämä oli maailman simppleihin ja edullisin tauluostos, koska itseasiassa kuvat on peräisin eräästä paperipussista jonka sain kun tein ostoksia yhdessä kaupungin sisustusliikkeessä. Totesin heti pussin nähdessä että tämä on pakko uusiokäyttää ja nyt viikonloppuna sain hankittua kehykset jotta sain leikattua kuvat malliin ja laitettua esille. Todella helppoa ja simppeliä - nyt kun ne saisi vielä kiinnitettyä seinälle asti....


Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, yritetään kuitenkin olla hätiköimättä ettei tule tehtyä mitään hutiostoksia (kuten viime kerralla), mikä on helpommin sanottu kuin tehty tälläiselle mulle kaikki heti tänne nyt tyypille. Seuraavaksi jatkuu vielä loppujen kolmen huoneen maalaaminen koska kuten äiti muistutti aamulla, he ovat tulossa jo kylään ensi viikolla. Ou mi good ja sinnepäin, eihän vierashuonetta ole vielä edes maalattu!

4 kommenttia:

  1. Hyvä siitä tulee ihan varmasti! Nyt jo näyttää lupaavalta :) Ikea on myös mun makuun. Paljon meillä on muualtakin hankittuja huonekaluja, mutta paljon on Ikeastakin. Edullista ja hyvännäköistä. Turhaa sitä parjataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, olen ihan samaa mieltä :D Mun mielestä niissä on kuitenkin hinta-laatusuhde kohdillaan ja tykkään siitä että ne saa samantien mukaan. Nim. mikään Ikean sohvasta ei miellyttänyt silmää oikein mutta muualta tilatessa sohvan saapumiseen menee 7 viikkoa!!

      Poista
  2. Ihanat puksipuut! Onneksi laitoit kuvan, koska muuten mulla ei olis ollut hajuakaan mistä puhut :P I know the feeling.. hiljaa hyvä tulee. Meillä oli kauhea paniikkiostos tavaroiden kanssa. Äkkiä nyt joku lamppu olkkariin heti - tyyppisesti. Nojatuolit ainakin näyttää mukavilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä niin tiedän ton fiiliksen ja sen takia yritän haluta välttää sitä nyt ettei tule hutiostoksia :D Koska me ostettiin kanssa kiiressä ne Derbyn kämpän kamat ja nyt inhoan niitä tummempia huonekaluja kun niissä näkyy kaikki pöly!!!

      Poista

Kiva kun kommentoit!