tiistai 23. marraskuuta 2010

Flying..

En tykkää lentämisestä enää nykyään. Pienenmpänä se oli aina superkivaa. Don't get me wrong, rakastan edelleen matkustamista uusiin paikkoihin, mutta lentäminen niihin on tylsää. Lentämisestä on tullut rutiinia jossa kamppailen isojen ja painavien laukkujen kanssa ja maksan ekstraa ylikiloista (koska en osaa pakata järkevästi).

Istun tällä hetkellä Heathrowlla. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mukanani on vain kevyt käsilaukku joka helpottaa matkustamista huomattavasti - pystyin jopa shoppailemaan kun ei tarvitse kantaa tonnin tiilikasaa olalla.

Kerron teille esimerkin miksi inhoan lentomatkustusta nykyään. Esimerkkitapauksena toimikoon lento Helsinki- Lontoo-Glasgow syyskuun alussa jolloin palasin Skotlantiin.

1. Lento on n.30 min myöhässä Helsinki-Lontoo välillä

2. Saavut Lontooseen jonka jälkeen aloitat pikamatkan juoksun kolmosterminaalista vitosterminaaliin.

3. Vitosterminaaliin menevä bussi lähtee suoraan sun nenän edestä.

4. Sulla on olalla n. 15 kg painava laukku jota kukaan ei ikinä punnitse (luoja kiitos) koska sen muoto hämää

5. Pääset vitosterminaaliin jossa jonot on pidemmät kuin mummon sukkahousut

6. Pyydät kauniisti että joskos voisit skipata jonon kärkeen kun lento pitäisi lähteä siinä 10 min kuluttua

7. Skippaat kärkeen ja edessäsi on vielä 3 ihmistä. Jotka sitten rupeaa latomaan niitä nyssyköitä siihen hihanalle. Jossa kestää ikuisuus.

8. Pääset vihdoin latomaan kamoja hihnalle jonka jälkeen strippaat kengät, vyön ja kaiken mahd. tavaran veke

9. Silti piippaat ja naisvirkailija joka tekee ruumintarkastuksen on elämääkin hitaampi vaikka sanoit sille et sun lento lähtee NYT.

10. Nappaat kengät ja tiiliskivilaukun käteen ja juokset sukkasiltesi vitosterminaalin alakertaan, hiestä märkänä, tukka jokapuolella ympäriinsä.

11. Saavut portille varmana että myöhästyit, punaisena, ilman kenkiä, puuskuttaen suoraan ihmislauman keskelle. Jotka nauraa sulle koska se pahuksen kone ei ollut alkanut edes boardamaan.

Onneksi tällä kertaa hieman eri tavalla matkassa :) Ehdin shoppailla ja nyt istun datailemassa ihan rauhassa Starbucks kädessä ja lennon lähtöön on vielä tunti. Ehtii hyvin käydä ostamassa jonkun ihanan kirjan lennolle.
Kyl kait tää on joskus ihan mukavaakin. Silloin ainakin kun ei ole tiiliskiviä mukana!

Ja toisaalta mikään ei voita sitä tunnetta kun näet kaupungin iltavalaistuksessa lentokoneen ikkunasta ja lentoemo ilmoittaa : " Tervetuloa Helsinkiin"

Illaksi kotiin



3 kommenttia:

  1. Oih ihanaa, kunpa oppis matkustamaan kevyesti! :)
    Vietä ihana viikko kotona ja terveisiä kaikille!

    VastaaPoista
  2. Oon niin samaa mieltä! Mantereiden väliset lennot on ihan hirveän tylsiä, vaikka määränpää on aina mielenkiintoinen. Mua vähän jännittää tää tuleva lento Bristolista Pariisin kautta Helsinkiin, kun mukana on kamera, läppäri ja käsilaukku, ja Pariisissa 50 minuuttia aikaa...

    VastaaPoista
  3. Mä varasin kotimatkan äsken, 13.2 Helsinkiin suoraan Finnairilla :D Ajattelin maksaa vähän ekstraa, niin skippaan nuo sun luettelemat hirveydet jotka ovat valitettavan tuttuja ;) Hyviä avajaisia!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!