keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Let the hedgehog appear in your pants

Niinkuin sananlasku Liettuassa sanoo..Eli terveisia Vilnasta!

Saavuttiin tanne eilen illalla, pitkan junamatkan jalkeen Varsovasta. Nahtiin todellista maaseutua silla junamatkalla ja valilla meinasi usko loppua (varsinkin yhdessa vaiheessa kun juna lahti takaisin samaan suuntaan mista me tultiin), mutta paastiin perille asti! Vaikka opittiinkin etta puolalaiset junat ovat maailman hitaimpia. Tai noh, ainakin talla reissulla.

Oikeesti tuntuu etta ollaan jo melkein Suomessa, silla heti juna-asemalle saavuttaessa nain tutun R-kioskin :) Sen lisaksi olen saanut Fazerin suklaata ja siideria (kaikkien olutmaiden jalkeen se maistui ihanalta!).Todella kiva palata taas kotiin kaiken taman reissuilun jalkeen! Mutta onneksi reissuakin on jaljella viela viikko!

Vilna vakuutti heti eilen illalla kun tehtiin pieni iltakavely ja vanha kaupunki naytti niin kauniilta iltavalaistuksessa. Tanaan otettiin taas ilmainen kavelykierros joka tuntui enemmankin yksityiskierrokselta silla meita oli vaan 5 ihmista ja me oltiin kaikki ehditty jo tekemaan tuttavuutta kun asutaan samassa hostellissa. Nahtiin paljon paikkoja joita normaalit turistit eivat nae, kuten kiivettiin kukkulalle josta oli upeat nakymat kaupungin ylle. Sen lisaksi vierailtiin Uzupiksen valtiossa. Kylla, luitte oikein, keskella Vilnaa on Uzupiksen itsenainen valtio. Mikaan valtio ei ole kylla kyseista itsenaista paikkaa tunnustanut, mutta heilla on silti oma presidentti, lippu ja perustuslaki. Se oli hauska vierailu. Heidan omissa postikorteissaan on lihavan kissan kuva, joka nahtiin tanaan. Tunnetaan siis kuuluisa kissa Uzupiksesta! Valtio on taynna artisteja, runoilijoita yms, joten hyvin boheemista paikasta on kyse.
Heidan perustuslaki on todella hauska koska siina on yhteensa 41 kohtaa, ja sisaltaa mm. seuraavia lakeja:
4. Everyone has the right to make mistakes
10. Everyone has the right to love and take care of cat
12. A dog has the right to be a dog.

Oltaisiin myos saatu passiimme Uzupiksen leima, mutta valitettavasti meilla ei ollut passeja mukana :)

Kavelykiertueen jalkeen lahdettiin porukalla kohti KGB museota, joka on siis oikeasti aito ja alkuperainen KGB-rakennus, jonka kellarikerroksessa oli jaljella mm. alkuperaiset sellit. Hyvin karmaisevaa, varsinkin kun liikuin kellarikerroksessa yksin ja luin eri sellien kuvauksia, mm. kylmasta sellista jossa vangit joutuvat seisomaan kylmassa vedessa (tai talvisin jaalla).

Nyt tultiin hostellille kokkaamaan illallista ja sosialisoidaan (tai mina kuuntelen, kun kerran olen koneella) muiden kanssamatkustajien kanssa. Reissun ehdottomasti parasta antia on ollut tutustua uusiin ihmisiin ja kuunnella heidan tarinoita. Tanaan mm. tavattiin aussi joka on ollut reissun paalla jo 9 kk ja yhteensa 12 kk on hanen tarkoitus kiertaa ympari maailmaa.  Meidan hostelli taalla on myos todella kiva, vaikkakin aika hiljainen.

Huomenaamulla on viela aikaa kierrella ympari Vilnaa, ja klo.16.00 lahteekin bussi kohti Riikaa, jota odotan innolla. Kaikki jotka siella ovat kayneet kehuvat Riikaa maasta taivaisiin. Riikassa ollaakin sitten kokonaiset 4 yota, vaikka tarkoitus olisikin tehda paivareissuja pariinkin eri kaupunkiin.

Nyt toivotaan etta pilvet vaistyy tielta jotta nahdaan kuunpimennys!

4 kommenttia:

  1. Wau, en olekaan ikinä kuullut tuosta erikoisesta maasta keskellä Vilnaa. Paljon siellä on asukkaita? ja asuuko siellä muita kuin katteja? :)

    VastaaPoista
  2. En nyt muista paljon oli asukkaita, mutta se on aika iso alue. Ja katteja on kuulemma joka asukkaalla, ja niita nakyi paljon!

    VastaaPoista
  3. Vautsi, tulee niin matkakuume kun luen näitä sun blogipostauksia. Mäkin haluan :) Multa on kans menny ihan ohi toi maa. Vähän hassua! Mitä muut liettualaiset on siitä mieltä?

    VastaaPoista
  4. Noh, ymmarsinkin etta se on enemmankin semmoinen oma vitsi kaikille taalla asuville. Kukaan ei tuntunut ottavan valtion olemassaoloa turhan vakavasti :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!