sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Hello March! Kevät on täällä!

Olen varma että maaliskuun 1.päivän kunniaksi myös keli täällä Englannissa päätti että kevät on alkanut! Aamulla herätessäni aurinko paistoi ihanasti verhojen lomasta ja taivas oli kirkkaansininen. Jee, kohta saa laittaa ballerinat jalkaan.

Olen innoissani tästä kuukaudesta koska ensi viikolla näen äidin ja ystävän jotka on tulossa työmatkalle Lontooseen ja kuun loppupuolella näen pitkästä aikaa rakkaita ystäviä - toisen heistä näin viimeksi vuosi sitten Pakistanissa joten oli jo aikakin järjestää treffit! Tällä kertaa tosin Lontooseen...

Tuntuu että tällä hetkellä elämä on aika hektistä ja monta rautaa on tulessa. Mikä on kyllä kiva, tykkään että on paljon tekemistä ja tapahtumia vaikka välillä tulee sellainen tunne ettei ehdi kaikkea. Hääsuunnitelmat on vähän taka-alalla koska mitään konkreettista ei pystytä tekemään ennenkuin kirkko on varattu ensi kesänä. Asuntoasiassa sen sijaan on tapahtunut hieman kehitystä. En uskalla vielä hirveästi hehkuttaa mitään mutta positiivista on se, että kiikarissa on sentään kaksi eri asuntoa jotka voisivat olla potentiaalisia meille. Mutta kuten sanottua, yritän olla innostumatta tästä koska mitään sen konkreetisempaa emme ole vielä tehneet asuntojen suhteen, yritetään nyt organisoida toista näyttöä niihin jotta päästään syynäämään paikat hieman tarkemmin. Vaikka kumpikaan näistä ei olisi meidän tuleva koti niin tämä silti valaa hieman uskoa siihen, että meillä on mahdollisuus sentään edes joskus löytää talo josta me molemmat tykätään! Kuluneen viikon kaikki vapaahetket olen pitkälti viettänyt Pinterestissä sisustushaaveillen. Haluaisin mieluiten muuttaa heti huomenna jotta pääsen sisustamaan uutta kotiamme - pää vaan pursuaa ideoista!

Pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia ja neljästä vapaapäivän putkesta on pakko ottaa kaikki ilo irti, mutta miten? Se taitaakin olla miljoonan punnan kysymys tällä hetkellä. Viime pääsiäinen vietettiin Cornwallissa mutta tälle pääsiäiselle ei olla ehditty tekemään mitään suunnitelmia kun ei tiedetty aikaisemmin asuntotilannetta. No, nyt ollaan jo maaliskuussa joten pääsiäiseksi ei päästä millään muuttaa yhtään minnekkään vaikka just tällä hetkellä löydettäisiinkin asunto (täällä kestää aika kauan ennenkun asuntokaupat ja muuttopäivät on sovittu). Joten nyt pitäisi etsiä joku reissukohde pääsiäiselle. Pysytään varmaan tänäkin vuonna ihan oman maan rajojen sisällä, oltiin tosin mietitty lähtevämme jonnekin Englannin pohjoisosiin, siellä kun kuulemma sijaitsee Harry Potter-linna...

Tälläistä siis tänne, ei sen ihmeellisempää mutta silti kivaa arkea! 

Kuva

2 kommenttia:

  1. Kiva, että pääset Lontooseen tuttuja tapaamaan ja ihana kuulla, että asuntoasiat edistyy. Me pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika - huomenna mennään molempia katsomaan uudestaan, toivottavasti ei löydy mitään luurankoja kaapista :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!