sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Viikon viisi juttua

Maanantai aamu alkoi aivan älyttömällä koomailulla. Viikonlopun juhlimiset olivat ottaneet veronsa ja aamulla sängystä nousi lähinnä zombia muistuttava Laura. Kaikenlisäksi junat myöhästeli urakalla kuten jo aikaisemmin valitinkin. Iso muki kahvia tuli siis enemmän kuin tarpeeseen. Onneksi töissä oli vähän erilaista ohjelmaa kuin yleensä, muuten olisin varmaan nukahtanut pääteen ääreen.



Täällä ei olla kyllä kevätkeleillä kehuskeltu viime aikoina. Olen 100% että viime vuonna tähän aikaan käytin jo ahkeraan baltsuja ja kevättakkeja kun nyt on taasen todella kylmä. Sen takia tiistaina olinkin erityisen innoissani keltaisesta mollukasta joka paistatteli taivaalla. Sori selfiestä, mutta oli pakko napata kuva kun sai vihdoin laittaa aurinkolasit päähän!



Mies yllätti aika hyvin ja oli päättänyt väsätä meille sushia illalliseksi keskiviikkona. Yllätys tämä oli sen takia, koska yleensä tälläiset "spesiaalimmat" safkat jätetään suosiolla viikonloppuun. Mutta hei, tämähän oli loistava idea - miksi ei voisi viikollakin nauttia ekstrahyvää ruokaa?



Fiilistelin myös uutta kahvimukiani jonka ostin Lontoon-reissulta. Se on juuri täydellinen töihin ja vielä täydellisempi niihin hetkiin kun tuntuu että epätoivo iskee ja työt ei lopu ikinä. Tykkään!



Perjantaina vietetiinkin taas ns. treffi-iltaa ja käytiin testaamassa varmaan yksi Derbyn uusimmista ravintolatulokkaista. Kyseessä on sellainen lattarihenkinen paikka ja ruoka oli ihan mielettömän hyvää mutta jälkiruuat vielä parempia! 6 churron ja dulche de leche juustokakun jälkeen meikäläiseen iski sellainenkin ruokakooma ettei tosikaan. Miehen mielestä juustokakku oli maailman parasta ja minun kannattaisi kuulemma myös kokeilla valmistaa samanlaista. Olen kyllä ehkä samaa mieltä, se oli älyttömän hyvää.



Nyt pähkäilenkin täällä pääsiäisen aktiviteetti listaa - me ollaan lähdössä nimittäin Northumberlandiin lomaa viettämään ja sieltä tuntuu löytyvän vaikka minkälaista kivaa tekemistä!

6 kommenttia:

  1. Eikä, ai se oli dulce de leche -juustokakkua! Nam, nam, nam! Hyvä, että muistutit, sitä pitää palata syömään BCN-reissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä niin hyvää, pitää rupee testailee osaisiko sellaista tehdä itse...

      Poista
  2. Dulce de leche -juustokakku kuulostaa ihanalta! Täytyy kyllä myöntää, että kun ensin näin tuon kuvan, ajattelin että missä kokeellisessa brittiravintolassa te oikein olette käyneet. Mun mielestä kakku näyttää kuvassa siltä kuin sen päällä olisi baked beanseja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä en kestä, repesin tälle ihan totaalisesti :) varsinkin kun katsoin kuvaa uudestaan ja totesin että kyllähän noi aika baked beanseiltä näyttää :) mutta ei, ne oli ihan vaan macadamia pähkinöitä!

      Poista
    2. Ma taas katsoin, etta ne ois olleet tyrnimarjoja ja olin jo saada marjankaipuuhepulin :P Dulce de lechesta ei takuulla tassa maassa tule pula, vaikka kaikki muu loppuiskin!

      Poista
    3. Ainakin tyrnimarjat kuulostaa paremmalta kun Martan ehdottomat pavut :) mä vetäisin varmaan koko ajan dulche de lecheä jos asuisin siellä!

      Poista

Kiva kun kommentoit!