maanantai 22. helmikuuta 2010

Reipas maanatai!

Heipparallaa,

herättiin todella viideltä aamuyöstä katsomaan kuinka Suomi otti pataan Ruotsilta. Ei muuten yhtään naurattanut.
Noh, jotain hyötyä kuitenkin aikasesta herätyksestä oli, koska lähettiin kakkoserän jälkeen (ei todellakaan oltu sillä tuulella et oltais viittitty katsoa kolmatta erää sitä nöyryytystä) sitten salille päin tallustelemaan. Oltiin varattu paikat todella klo.7.30 alkavalle spinning-tunnille, ja ai että oli muuten hyvä tapa aloittaa aamu. Ohjaajakin oli kiva, vaikka huusi hullun vaan: "FASTER,FASTER". Mutta tuli hirmu hyvä olo! Nyt kyllä sattuu hieman persukseen..

Klo.8.30 olinkin sitten jo kotona ja kymmenen aikaan sain jo aikaseksi lähteä yliopistolle, vaikka mitään oikeita luentoja mulla ei maanataisin olenkaan. Kävin kuitenkin hakemassa yhden kirjan kirjastosta ja menin Hubiin vääntämään työhakemusta ja yritin samalla miettiä mun ens viikon presentaation rakennetta.

Yhdeltä tapasinkin kaverin sitten lounaalla ja iltapäivän vietinkin koulujuttujen parissa + otin pienet iltapäivätorkut ton aamun aktiivisuuden kunniaksi :)

Aattelin että olisin mennyt nyt vielä illalla salille tekee vähän lihaskuntotreeniä, mut pelkään et jos teen sen, niin olen huomenna ihan rikki. Joten taidan keskittää energiani noiden hommien tekemiseen ja illalla tuleekin Glee! Glee on uusi televisio-sarja johon olen jäänyt ihan koukkuun! Se kertoo Glee-klubista, joka perustuu laulamiseen ja esiintymiseen ja se on ihan hupaisa sarja :)

Nyt taidan mennä kokkaamaan päivällisen itselleni ja sitten palaan niiden hommien pariin. Pyykkiäkin voisi toki pestä, mutta se voisi olla ehkä liian aktiivinen loputus muutenkin jo reippaalle maanantaille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!