perjantai 12. elokuuta 2011

Lontoo haaveilua..

Olen huomannut nyt useasti haaveilevani "päiväunilla", että mitä kaikkea teen sitten kun olen Lontoossa ja kuinka kivaa se tulee olemaan.. Olen jo miettinyt pääni puhki että mitä teen sitten kun olen siellä (opiskelujahan ei lasketa mukaan..) Ja taisi tuo syksystä haaveilu oikein vielä antaa kunnon potkaisun tälle Lontoo-haaveilulle.




Ennen kaikkea odotan muuttoa ISOON kaupunkiin. Aberdeenin tuppukylän jälkeen, jossa ei ollut viikonloppuisin mitään  sen erikoisempaa tekemistä, odotan innolla muuttoa Lontooseen jossa vuosi menee varmaan jo siinä et tutustun eri alueisiin Lontoossa ja kaikenlaisiin tapahtumiin. Ja koska saan vakituisen viikonloppuvierailijan, plus monet kavereistani ovat ilmoittaneet tulevansa käymään joten pääsen esittelemään niitä alueita sitten kavereille!


Odotan sitä että muutan kaupunkiin josta on edes mahdollista saada suorat lennot Helsinkiin. Se on luksusta se.

Odotan niitä kaikkia hienoja ja mielenkiintoisia vierasluentoja joita yliopisto tarjoaa melkeinpä päivittäin (toukokuussa kuolasin jo siellä ilmotustaulun luona, niin paljon oli kaikkea kivaa järjestetty).



Odotan sitä että pääsen opiskelemaan taas (ehkä olen ikuinen opiskelija?).

Odotan sitä tarjonnan määrää jota Lontoo tarjoaa. Tiedättekö? Lukuisia ravintoloita, kirjakauppoja, vaatekauppoja, kahviloita (Starbucks <3) ja kaikkia ihania pienempiä putiikkeja, sun muita..Viimeksi näin esimerkiksi Victoria Coach Stationin lähellä niin söpön kahvilan että totesin sinne tieni vievän seuraavan kerran kun olen Lontoossa.

Odotan sitä että pääsen oikeasti kunnolla tutustumaan tuohon hienoon ja isoon kaupunkiin, ja kutsumaan sitä kodikseni (ainakin hetken ajan).

Erityisesti odotan että pääsen vierailemaan taas kaikissa ihanissa paikoissa ja tietysti niissä paikoissa joista olen vasta kuullut mutta en päässyt vielä vierailemaan (esim. Brick Lane, museot etc). Uusimpana kuulin jonkun ihanan markettialueen olemassaolosta ihan (tulevan) kotini lähellä.

Odotan niitä mahdollisuuksia joita Lontoo tarjoaa esimerkiksi juuri työrintaman suunnalla.



Odotan niitä pieniä arkipäivän hetkiä jotka tekevät minun arjestani ihanan. Kuten kahvin haku kampuksen viereisestä Starbuckista, lenkit läheisissä puistoissa (paitsi et minun asunnon lähellä ei ole puistoja)...

Ja sitä että ihan kampuksen vieressä on sushi-mesta josta voin käydä hakemassa sushia juuri silloin kun mieli tekee (tai no pienellä rajoituksella).

Ja vuoden jälkeen olen varmaan taas monta kokemusta  rikkaampa ja luulenpa että olen hyvin eri mieltä Lontoosta silloin kun nyt olen :)


4 kommenttia:

  1. Oioioi. Kuulostaa ihanalta. Olen ollut Lontoossa kolmasti, ja se on kyllä mahtava paikka. Muutto isoon kaupunkiin houkuttaisi täälläkin, sellaiseen, jossa voisi viikonloppuna katsoa mitä kaikkea tapahtuukaan ja päättää mihin haluaa mennä :).

    VastaaPoista
  2. Tessa, joo en malta odottaa muuttoa isoon kaupunkiin juurikin mainitsemastasi syystä! Varmasti ihan jännää tulee olemaan :)

    VastaaPoista
  3. Mä en malta odottaa, että saan lukea sun Lontoon-kuulumisia. :)

    P.S. Sulle olisi pari tunnustusta mun blogissa!

    VastaaPoista
  4. Moi, mäkin olen laittanut sulle pikku tunnustuksen mun blogiin :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!