maanantai 12. syyskuuta 2011

Välittämisestä..

Tänä viikonloppuna ajatus välittämisestä ja toisten ihmisten auttamisesta herätti keskustelua kavereiden kesken. Tätä keskustelua tuki niin omakohtaiset kokemuksetkin kuin Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin kirjoitus Helsingin Sanomissa jossa hän halusi tehdä lopun "puuttumattomuuden kulttuurille" (lyhyt nettiartikkeli aiheesta löytyy täältä).

Tapahtuma joka antoi kipinän tälle keskustelulle sattui perjantaina kun olimme ajamassa kohti Korkeasaarta kavereiden kanssa. Olimme pysähtyneet liikennevaloihin ja näimme jalkakäytävällä vanhemman mieshenkilön joka oli mitä ilmeisemmin kaatunut pyörällänsä ja jäänyt sen alle. Hän ei saanut pyörää nostettua pois päältään vaikka yrittikin. Kolme ihmistä vaan käveli hänen ohi. Näkivät tilanteen mutta katselivat taivaalle. Me tuijotimme autosta hämmästyneenä. Vihdoin yksi nuorempi tyttö kadun toiselta puolelta meni auttamaan tuota vanhempaa miestä.

Onneksi joku meni.

Ymmärrän kyllä että ihmisillä on (ja pitääkin olla) jotain itsesuojeluvaistoa mutta useimmissa tilanteissa joissa joku ihminen tarvitsee apua, eivät ole ollenkaan niin vaarallisia. Itse en ainakaan usko että tarinan vanhempi mieshenkilö oli millään tavalla vaarallinen, vaan todellakin vähän vanhempi herrashenkilö joka tarvitsi apua.
Ymmärrän myös että joskus joihinkin arkaluontoisiin tilanteisiin ei edes kannata puuttua, ihmiset kun tarvitsevat sitä omaa henkilökohtaista tilaa. Mutta silti.

Minua on yhtenä ja samana kertana auttanut parikin henkilöä. Tapaus sattui kun olin lähdössä Kanadasta ja itkin ikävääni koska poikaystäväni oli juuri jäänyt portin toiselle puolelle. Olin väsynyt, halusin palata kotiin mutta samalla oli jo kamala ikävä. Siinä minä sitten odotin portilla itkeskellen. Hetken kuluttua suloinen kanadalaismummo tuli antamaan minulle nenäliinan ja sanomaan että ei hätää, "it's gonna be alright darling". Se pieni ele täysin tuntemattomalta ihmiseltä sai minut hymyilemään. Samalla tavalla kuin koneen lentoemäntä toi minulle suklaata koska oli nähnyt minun ja poikaystäväni eroamisen portilla ja hänen mielestään se oli niin romanttista ja surullista :) "Chocolate always helps". Vaikka minulla ei ollut mitään "oikeaa" hätää, nämä pienet eleet olivat mielestäni niin ihania. Joku välitti tarpeeksi tullakseni luokseni ja ojentaakseen vähän nenäliinaa ja suklaata.

Toivon että minä en koskaan kävelisi ohi tilanteesta jossa joku ihminen tarvitsee apua, oli se sitten lapsi, nuori tai vanhus. Avun tarjoaminen ei yleensä vaadin sinulta aikaa tai kauhesti edes mitään ponnistuksia, jokaisella on aikaa pysähtyä hetkeksi.
Jotenkin uskon että jos toiselle ihmiselle on aikaa pysähtyä auttaamaan toista ihmistä joka sitä apua kipeästi tarvitsee, ei maailma voi olla läpeensä paha.


www.weheartit.com



4 kommenttia:

  1. Aamen!
    Mutta tässä maassa olen myös törmännyt siihen, että olen yrittänyt auttaa, kun mulle on äkäisesti sanottu, ettei tarvita apua. Mistäköhän se johtuu? Joku kunnia?

    VastaaPoista
  2. Anna, joo toikin on ihan totta! En tiedä onko se mentaliteetti "että ei tässä mitään apua tarvita, kyllä mä pärjään itekin", sisu? No, ainakin on sit kysynyt et tartteeko apua, enempää ei voi sit tehdä jos joku ei apua halua..

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus!
    Mua alkoi tässä yks päivä ihan suunnattomasti ottaa päähän kun kohdalleni osui kaksi tökeröä tyyppiä kymmenen minuutin sisään. Ensin päästin huokailevan naisen ohitseni kassalla, mutta hän ei edes vaivautunut sanomaan minulle kiitos. Sen jälkeen hän törttöili kassalla vaikka kuinka kauan, eikä hänellä ollutkaan mikään kiire minnekään... Heti tämän jälkeen eräs toinen näki minut kaivamassa tuskaisena laukkuni pohjalta euroa päästäkseni maksulliseen vessaan, mutta naikkonen laittoi polettinsa oveen ja veti sen tarkoituksella nopeasti kiinni perässään etten vaan pääsisi sisään maksamatta! Pieniä eleitä, mutta jotenkin tuli itselle sellainen paha mieli, että eikö ihmisillä oikeesti ole yhtään yhteishenkeä!

    Mullakin on ollut muuten ihanan lohduttavia kokemuksia juuri samanlaisista tilanteista lentokentällä... voih <3

    VastaaPoista
  4. Eveliina, joo olet ihan oikeassa siinä että ne on nimenomaan ne pienet eleet jotka tekee iloisiksi. Kun ei se aina vaadin niin paljon! Välillä kyllä ottaa päähän tää yhteiskunta ja tälläinen tökeryys toisia ihmisia kohtaan..Mut onneksi löytyy niitä ihanan avuliaitakin ihmisiä!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!