torstai 15. joulukuuta 2011

"There are two seasons in Finland: summer tires, and winter tires"

Mun aamu alkoi tänään hiiren kohtaamisella. Sisällä siis. Minähän kajautin sellaisen karjaisun sen silmiin tapittamisesta että isompikin korsto olisi pelästynyt. Mutta ei tämä hiiri ei, siinä se jatkoi tyytyväisenä tapitteluaan. Minun ihanan hupparin päällä.
Rupesinkin heti suunnittelemaan loukkusuunnitelmia (eli menin kysymään isältä onko meillä loukkoja), mutta samalla omatunto hieman naputti. Se oli nimittäin tarkemmin ajateltuna aika söpö hiiri..

Mutta asiaan. Kiertelin nimittäin aamulla Akateemisessa ja bongasin kirjan josta olin jo lukenut yhdessä Facebook-ryhmässä. Ja tietysti tartui sitten siihen. Phil Schwarzmannin kirjoittaman How to marry a Finnish girl: everything you want to know about Finland, that Finns won't tell you".


Kirja on aivan hulvaton. Rupesin selailemaan sitä jo Akateemisessa läpi ja naureskelin siellä itsekseni. Tottakai se on stereotypiota täynnä (mutta ne tekee kirjasta juuri hauskan) ja jotkut faktat eivät ole ehkä ihan justiinsa, mutta ylipäätänsä rohmusin tämän kirjan läpi parissa tunnissa. Tärkeintä on tietysti se, että osaa nauraa itsellensä (eli meille suomalaisille).

Kirjoittaja on itse naimisissa suomalaisen kanssa (yllättävää tietysti) ja työskentelee Nokialla. Ja selvästi oppinut tuntemaan suomalaisen kulttuurin todella hyvin, koska hän tekee todella täsmällisiä arvioita kultuuristamme ja onnistuu naurattamaan samalla.

Minulle kirja ehkä kolahti senkin takia koska poikaystäväni on ulkomaalainen. Ja kirja on tietysti tästä näkökulmasta kirjoitettu, eli kuinka ulkomaalainen mies muuttaa suomalaisen tytön perässä Suomeen. Ja tunnistan siitä monta kohtaa mm. itsestäni. Kuten että aina jaksan vouhottaa suomalaisista asioista hänelle (voi raukkaa).
En ole varma kyllä haluanko antaa kirjaa ikinä poikaystävälleni lahjaksi (vaikka ensin näin ajattelin) koska sen jälkeen hän ei varmasti ikinä edes harkitsisi tänne muuttoa. Tosin onneksi hän on jo aika sinut suomalaisen kulttuurin kanssa.


Kirja sisältää kappaleita mm. seuraavasta asioista: "How to survive Finnish winter"; "Which political party I should join"; "Marrying a Finnish girl in 10 easy steps" (superhauska); "How drunk can I get on Finnish holidays" ja "Finns on holiday". 


Vaikka kirjoittaja kehottaa takakannessa, että suomalaisten ei pitäisi lukea tätä, mielestäni juuri meihin tämä kolahtaa hyvin. Koska tietenkään ulkomaalaiset eivät välttämättä tajua vitsejä näiden kirjoitusten takana. Sen takia mielestäni olisi hyvä olla jonkinlainen kosketus suomalaiseen kulttuuriin että tästä kirjasta saa naurua irti!

Silti tämä on mielestäni hyvä lahjavinkki vaikka sille intialaiselle/britti/espanjaiselle/amerikkalaiselle poikaystävälle - ehkä hän saa kirjasta jopa jotain vinkkejä ;)

"All Finnish cities are "Summer cities", they're better in summertime. Vantaa is a "Winter city", it's better covered in the dark".

13 kommenttia:

  1. pitääkin ettiä tämä kirja, kuulostaa hauskalta! :-)

    VastaaPoista
  2. Itsekin arvostelin tämän kirjan aikoinaan blogiini. :)

    VastaaPoista
  3. Irina, joo se on kieltämättä tosi hauska (nim. nauroin ääneen Akateemisessa), vaikka tosi vahvoihin stereotypioihin perustuukin :)

    Kissaämmä, pitikin heti käydä katsomassa mitä sinä olit pitänyt :)

    VastaaPoista
  4. Joo, olin unohtanut koko kirjan. Taisin törmätä siihen pari vkoa sitten lentokentällä ohimennen. Oliko se jenkki mies vai mistä kotoisin?
    Haluan lainata sen heti! :)

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan tästä kuullutkaan - ehdottomasti pitää tämä hommata miehelleni. Ehkä synttärilahjaksi :)

    Btw, hiiriongelmiin auttaa sellainen piipitin, joka laitetaan pistorasiaan. Pysyy hiiret poissa kun eivät voi kestää sitä vinkunaa, ihmiskorvat ei sitä kuitenkaan kuule. Loukut ja myrkyt inhoja siivota ja aika epäinhimillisiä :(

    VastaaPoista
  6. Annika, joo taisi olla jenkki!! Se on kyllä hauska opus :)

    Suklaasydän, joo voin ehdottomasti suositella lahjaksi, uskon että se onnistuu kyllä naurattamaan :)

    Itseasiassa tuollaiset laitteet jotka laitetaan pistorasiaan on jo talossa, ne on kyllä ollut tähän mennessä käteviä. Mutta ilmeisesti ne eivät ole estäneet kuitenkaan hiirien tuloa sisääntarpeeksi tehokkaasti..

    VastaaPoista
  7. Loistavaa, olin jo unohtanut koko kirjan olemassaolon. Nyt tiedän mitä ostan poikaystävälle (myöhäiseksi) joululahjaksi :D

    VastaaPoista
  8. Marika, hyvä hyvä :) Toivottavasti lahja on mieluinen :)

    VastaaPoista
  9. Ahhaha, kuulostaa hauskalta! Mä rakastan sitä Roman Schatzin From Finland with love -kirjaa, samalla periaatteella kirjotettu. Lainasin sitä kämppiksen poikaystävälle ja se oli viettänyt sitten kesälomansa Suomessa bongaillen yhtäläisyyksiä kirjan ja suomalaisuuden kanssa. Suurin asia, mihin se kiinnitti huomiota oli se, että meillä autossa on valot päivälläkin... :D

    VastaaPoista
  10. Sja, joo mä olen kans lukenut sen, mutta tykkäsin melkeen tästä enemmän :)

    VastaaPoista
  11. LUin tästä jostain suomalaisesta cosmosta parisen viikkoa sitten ja ajattelin et haluan lukea :D Saat lainata mulle sitten joskus ;)

    VastaaPoista
  12. kiitti vinkistä! maanantaina akateemiseen :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!