maanantai 29. marraskuuta 2010

End of the world

Naurettiin kaverin kanssa kun täällä on tällä hetkeillä meneillään semmoinen maailmanloppufiilis. Bobbinin keittiö oli kiinni ja Tescon ruokahyllyt ammotti tyhjyyttään kun mitkään tavarantoimitukset eivät olleet pääseet perille tänään lumen takia. Hauskaa. Monet kouluista on suljettu ja liikenne takkuilee.
Kaunista täällä on kun on lunta, mielummin tämän kelin otan kuin sen ainaisen vesisateen. Tälläiseltä näytti aamulla kun kurkistin ulos ikkunasta..


Ja iltapäivällä kampus kylpikin tälläisessa valossa..



Itse lensin eilen Suomesta takaisin tänne ja lento Lontoosta Abeen oli onneksi vain 2 h myöhässä kun olin jo varautunut jäämään yöksi Lontoon kentälle kun kuulin että Aben kenttä oli vielä alkuillasta suljettu. Loppu hyvin kaikki hyvin.Nyt on muuten pakko vinkata Alex Stubbin uudesta mainiosta kolumnista Blue Wings-lehdessä jonka luin matkalla Suomeen. Kyseessä on hauska kirjoitus kansainvälisen politiikan "lastentarhamaisuudesta". Kolumni löytyy täältä.
Toinen asia mitä aina ihailen Heathrowlla on ne HSBC:n mainokset. Ihan parhaita mainoksia mitä olen ikinä nähnyt. Veinailu tuubissa käy vaivattomasti kun tuijottelen niitä :) Tässä yksi esimerkki..




Sain vihdoin varattua lentoliput Suomeen ja tulenkin olemaan siellä aikavälillä 7.12-10.1. Pitkä aika senkin takia että tarkoitus olisi Suomessa ollessa tehdä parit haastattelut lopputyötä varten ja käyttää hyväksi UM:n kirjaston valikoimia. En edes tajunnut varatessani liput viime viikolla Suomeen että tässä on vaan semmoiset 1,5 viikkoa ennen kuin lähden taas takaisin. Aika järjetöntä. Mutta paljon kivaa ja kiireitä mahtuu siihen 1,5 viikkoon..

Tiistai: Lipunmyyntiä illan bileisiin +MUN session + bileet Korovassa (pakko mennä vaikka tällä hetkellä ei huvittaisi,ne on kuitenkin meidän järkkäämät)

Keskiviikko: Vapaata..Ihanaa. Tai itseasiassa pitäisi lähettää vikat hakemukset ennen joululomaa noihin yliopistoihin ja mennä tapaamaan ohjaajaa.

Torstai: Politics & IR societyn retki Edinburghiin, tutustuminen parlamenttiin. Toivottavasti päästään lähtee vaikka koko maa on kaaoksessa lumen takia.

Pe-Ma aamu: Jouluviikonloppu Glasgowssa

Maanantai: Itsenäisyyspäivän viettoa Aberdeenissä

Tiistai: Takaisin Suomeen

Et eiköhän tämä aika tarpean nopeasti mene

tiistai 23. marraskuuta 2010

Flying..

En tykkää lentämisestä enää nykyään. Pienenmpänä se oli aina superkivaa. Don't get me wrong, rakastan edelleen matkustamista uusiin paikkoihin, mutta lentäminen niihin on tylsää. Lentämisestä on tullut rutiinia jossa kamppailen isojen ja painavien laukkujen kanssa ja maksan ekstraa ylikiloista (koska en osaa pakata järkevästi).

Istun tällä hetkellä Heathrowlla. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mukanani on vain kevyt käsilaukku joka helpottaa matkustamista huomattavasti - pystyin jopa shoppailemaan kun ei tarvitse kantaa tonnin tiilikasaa olalla.

Kerron teille esimerkin miksi inhoan lentomatkustusta nykyään. Esimerkkitapauksena toimikoon lento Helsinki- Lontoo-Glasgow syyskuun alussa jolloin palasin Skotlantiin.

1. Lento on n.30 min myöhässä Helsinki-Lontoo välillä

2. Saavut Lontooseen jonka jälkeen aloitat pikamatkan juoksun kolmosterminaalista vitosterminaaliin.

3. Vitosterminaaliin menevä bussi lähtee suoraan sun nenän edestä.

4. Sulla on olalla n. 15 kg painava laukku jota kukaan ei ikinä punnitse (luoja kiitos) koska sen muoto hämää

5. Pääset vitosterminaaliin jossa jonot on pidemmät kuin mummon sukkahousut

6. Pyydät kauniisti että joskos voisit skipata jonon kärkeen kun lento pitäisi lähteä siinä 10 min kuluttua

7. Skippaat kärkeen ja edessäsi on vielä 3 ihmistä. Jotka sitten rupeaa latomaan niitä nyssyköitä siihen hihanalle. Jossa kestää ikuisuus.

8. Pääset vihdoin latomaan kamoja hihnalle jonka jälkeen strippaat kengät, vyön ja kaiken mahd. tavaran veke

9. Silti piippaat ja naisvirkailija joka tekee ruumintarkastuksen on elämääkin hitaampi vaikka sanoit sille et sun lento lähtee NYT.

10. Nappaat kengät ja tiiliskivilaukun käteen ja juokset sukkasiltesi vitosterminaalin alakertaan, hiestä märkänä, tukka jokapuolella ympäriinsä.

11. Saavut portille varmana että myöhästyit, punaisena, ilman kenkiä, puuskuttaen suoraan ihmislauman keskelle. Jotka nauraa sulle koska se pahuksen kone ei ollut alkanut edes boardamaan.

Onneksi tällä kertaa hieman eri tavalla matkassa :) Ehdin shoppailla ja nyt istun datailemassa ihan rauhassa Starbucks kädessä ja lennon lähtöön on vielä tunti. Ehtii hyvin käydä ostamassa jonkun ihanan kirjan lennolle.
Kyl kait tää on joskus ihan mukavaakin. Silloin ainakin kun ei ole tiiliskiviä mukana!

Ja toisaalta mikään ei voita sitä tunnetta kun näet kaupungin iltavalaistuksessa lentokoneen ikkunasta ja lentoemo ilmoittaa : " Tervetuloa Helsinkiin"

Illaksi kotiin



sunnuntai 21. marraskuuta 2010

"Mulla on kyllä idea ja kaikkea, mutta pitää vaan kirjoittaa"

Otsikon lausetta olen toistanut nyt jokatoiselle ihmiselle joka kysyy miten menee esseen kanssa. Se on kyllä ihan totta vaikka ei tällä hetkellä uskoisi esseen sanamäärää katsellessa. Essee on due vasta perjantaina, mutta tiettyjen syiden takia, mun täytyy palauttaa se jo tiistai-aamuna. Sen pitäisi olla 4000 sanaa pitkä ja aiheesta "What potential does EU offer in peacekeeping?" 


Nyt ei ole todellakaan vaikeuksia saada tuota sanamäärää kasaan, vaan lähinnä tiivistämisen ongelma. Aihe on niin laaja ja paljon sanottavaa että joudun koko ajan miettimään miten/mitä ja millä tavalla kirjoitan jotta pysyn tiukasta rajaamani aihepiirin sisällä.
Kuka arvaa miksi tulin kirjoittamaan tätä blogitekstiä nyt ;)?

Viikonloppu on mennyt hyvin (lukuunottamatta tota paholaista joka mulkoilee mua tietokoneen ruudulta syyttävästi). Perjantaina oltiin juhlimassa kaverin synttäreitä ja oli todella hauska ilta vaikka aluksi ei huvittanut ollenkaan lähteä..Niinhän se yleensä menee.
Lauantai-iltana meninkin kaverin luokse katsomaan meidän lemppariohjelmaa X-factoria. Ihanan rentouttava ilta - sellaiset ovat ihan parhautta. Plus että kaveri tarjoaa aina aivan ihana ruokaa - kyllä minäkin opin joskus!

Ihana viikonloppu siis ollut, vaikka olisinkin voinut väsätä esseetä vielä enemmän. Mutta hei, mulla on ajatus! Ja jo melkein 3000 sanaa, että ei tässä hätää. Hopefully..

Tässä tulee luultavasti olemaan hieman kiireitä seuraavat päivät, taas on paljon "pientä hommaa" jota pitäisi ehtiä tehdä. Onneksi kohta on joulu. Tai itseasiassa ei. Koska sit joulun jälkeen on dissen palautus. Ja en ole edes varannut niitä lippuja kotiin. Hups.

Noh, uusi viikko, uudet kujeet!

lauantai 20. marraskuuta 2010

When I was a kid...

Annika lähetti minulle haasteena seuraavanlaisen kyselyn..


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona"?
            

Varmasti kampaaja. Olin AINA tekemässä jotain lettejä/ponnareita/virityksiä kavereiden hiuksiin. Unelmoin että avaan oman kampaamon ja saan tehdä kaikki kivoja kampauksia ihmisille. Myöhemmin unelmoin eläinlääkärin ammatista mutta se ajatus kuopattiin pian kun huomasin että olen toivoton biologiossa, fysiikassa, kemiassa ja matematiikassa :)




2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi? 



Disneyn piirrettyt olivat hitti. Rakastin Leijonakuningasta. Pidin myös Alfred J.Kvaakista ja Tao Taosta sekä Halinalleista. Sarjakuvista pidin Aku Ankasta aina (vaikka sille aina kävi huonosti!) ja myös Asterix & Obelixista ( jonka kautta muuten isi opetti minulle kysynnän ja tarjonnan lain, sarjakuvat voivat siis myös olla hyödyllisiä ;))


3. Lempileikkejäsi? 

Barbit ehdottomasti. Kaikenlaiset ulkoleikit oli myös aina kivoja, perinteinen piilo ja polttopallo. 




4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?           

Harrastin pienenä vaikka mitä: balettia, tanssia, uintia...Olin kuitenkin intohimoinen hiihtäjä ja hiihto kuuluikin pitkään elämääni. Kävin jopa kisoissakin. Myöhemmin mukaan tulikin ratsastus joka kuuluu vieläkin elämääni. 


5. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?            


Ehdottomasti Spice Girls. Olin fanaatikko, keräilin kaikkea mahdollista tarroista kortteihin tähän tyttöbändiin liittyen :)







6. Parhaat synttärisi ja miksi?
            

En kyllä keksi mitään ehdottomasti parhaita synttäreitä lapsuudesta..olin aina vaan onnellinen kun kaverit tuli paikalle ja sain lahjoja :)

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?      


Parhaat lahjat on niitä joissa on suuri ajatus takana - ja niitä olenkin saanut ihanan monta :) Iskältä läksiäislahjaksi saadulla nallella on erityinen stoori takana ja sitä kanniskelen aina mukana.


8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?        

Hmm..ottaen huomioon että olen todennut 15 vuotiaana että mun elämä on ohi kun valmistun ja täytän 25 vuotta - ei mulla tainnut olla kovin suuria suunnitelmia mun elämän varalle ;)
Halusin myös prinsessaksi mutta koska Suomi taitaa itsepäisesti pysyä tasavaltana ja nyt toi Williamkin pamautti ja meni kihloihin, taitaa mun chänssit olla mennyt..


In all seriousness, mä olen varma että haaveilin vaihdosta ja ulkomaille muutosta. 



perjantai 19. marraskuuta 2010

"Mä en tiedä, googletetaan"

Olen ehkä maailman huonoin turistiopas. Sain todellakin ihanan vieraan Suomesta tänne viime maanantaina ja koko viikko kuluikin kaverin seurasta nauttien (Thanks N!) ja esitellen hieman Skotlantia. Oli todella ihana ja rentouttava viikko! Minun yleisin vastaus tosin N:n kysymyksiin oli "hmm..en tiedä, googletetaan kun päästään kotiin".

Ystäväni sai kokea myös kaikki Skotlannin vallitsevat sääolosuhteet aurinkoisesta pakkaspäivästä tuuliseen peruukin lennättävään harmaaseen sadepäivään. Oli varmaan tosi kiva vierailu :)

Tiistaina meitä kuitenkin lykästi ja tehtiin matka Stonehaveniin - aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ilmassa oli pakkasen tuntoa.


Maassa oli tuollaista lumenkaltaista juttua..




Keskiviikkona otettiinkin sitten suunta kohti Edinburghiä jossa oli KOVASTA tuulesta huolimatta ihana joulutunnelma päällä..Tuulesta johtuen, vietettiin kyllä suurinosa päivästä sisätiloissa, kuinkas muutenkaan kuin syöden ihania herkkuja!


Sisällä Jenner's tavaratalossa..


Torstai menikin sitten Aberdeeniä ja kampusta ympäriinsä kävellessä - arvaa vaan oliko tuulinen ja sateinen keli?

Nyt on siis ihana viikko takana ja työntäyteinen viikonloppu edessä. Yksi essee pitäisi tehdä loppuun ja noin miljoona muuta asiaa. Tänä iltana olisi kaverin synttärijuhlat joihin pitäisi kohta ruveta valmistautumaan.
Mielestäni on myös huvittavaa etten ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa lentolippuja jouluksi vaikka näillä näkymin olisin lentämässä jo vajaan kolmen viikon kuluttua Suomeen :)
Ikinä ei kannata tehdä mitään aikaisin!

Millie's

Ote minun ja ystäväni (joka on ollut Suomesta vierailulla täällä nyt viikolla) keskustelusta keksikauppa Millie's edessä.

Minä: "Otetaanko ainakin nyt tuo 5 kpl, kun  se on kummiskin vaan £ 3.99"
Ystäväni: "Joo, tottakai"
Myyjä: " £ 2 ekstraa saisitte 12 kpl keksejä"

Katsottiin toisiamme ja eikös meillä lähtenyt sit 12 kpl Millie's ihania keksejä mukaan! Ja ei muuten kestänyt kauan ennen kuin ne oli hävinnyt parempiin suihin..

torstai 11. marraskuuta 2010

"Minä lähden Pohjois-Karjalaan"

I wish I would. Mutta ei, Pohjois-Karjala esiintyi tänään vaan laulussa. Olen löytänyt nyt NRJ:n nettiradion ja siellä on oma kanava jossa voi kuunnella Suomihittejä. Aika hauskaa.

Mitä olen tehnyt tällä viikolla? Asunut Alfiessa, joka on siis uusi kahvila kampuksella. Otetaanpa esimerkkinä eilinen jolloin tulin tänne klo.11.00 (myöhäinen ajankohta koska kävin tapaamassa ohjaajaani), lähdin juuri ennen iltayhdeksää kun paikka meni kiinni. Olin täällä tänä aamuna takaisin yhdeksältä. Ja kello on nyt yli kuusi illalla ja olen vieläkin täällä.

Gradu-ohjaajani tapaaminen suurensi työtaakkaa yllättävästi ja äkillisesti. Minulla on yksi essee tehtävä ensi sunnuntaiksi, lähden Glasgowhon huomenna ja kaveri tulee ensi maanantaina (sitä kyllä odotan, lomaa!).Keskustely ohjaajani kanssa meni suurinpiirtein näin:
Ohjaaja: "Kuule Laura, luulen et sun pitää alkaa vaan kirjoittaa  nyt tätä disseä. Se selkeytyy entisestään kun alat kirjoittamaan"
Minä: "Aha, okei, no onhan se niin.."
Ohjaaja: "Mitä jos kirjoittaisit mulle ensi perjantaiksi sellaiset 5-6 sivua introa siihen disseen?"
Minä: "Joo, tottakai, EI MITÄÄN ongelmaa!"

Todellisuudessa en tiedä miten olisin ehtinyt kaiken, mutta hyvin näköjään. Sain eilisen ja tän päivän aikana kirjoitettua sen 6 sivua/2000 sanaa mun disseen ja nyt on jotain näyttöä kun menen tapaamaan häntä ensi perjantaina. Nyt enää kurssiessee tehtävänä.

Huomenna Glasgowiin!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Aina ei onnistu

Sain tänä aamuna ihan loistavan tekstiviestin kaveriltani:

"Hukkunut suihkuun?
Juuttunut vessanpönttöön?
Kuristunut lakanoihin?"

Tämä aamu oli todella siis vähän hidas. Piti mennä ysiksi tekemään kouluhommia kahvilaan kaverin kanssa, mutta loppuenlopuksi pääsin sinne vasta klo.10.30 jolloin sainkin kaverilta ylläolevan viestin.Syytän ihan liian myöhäisiä nukkumaanmenoaikoja tästä aamun vetelyydestä. Onneksi kuitenkin korvasin sen, (melkoisen) tehokkalla työpäivällä. Disse-suunnitelma on nyt editoitu ja huomenna menen taas tapaamaan ohjaajani. Myös kurssi-essee edistyi kohtuullisesti päivän aikana. Viime viikollahan onnistuin saamaan totaalisen paniikin dissestä aikaiseksi ja meninkin tapaamaan ohjaajani suhteeellisen epätoivoisessa tilassa, täytyy kuitenkin sanoa että hän on hyvä työssään. Nimittäin tapaamisen jälkeen oli paniikki (ainakin hetkellisesti) poistunut ja suunnitelman editointi alkoi. Nyt on fokus suhteellisen kirkkaana mielessä. Hetken ainakin!

Täällä on viime päivät ollut oikein kunnon syysmyrsky päällä ja eilen sateenvarjoni koki sitten surkean ja kohtalokkaan kuoleman 5 min kävelymatkalta kahvilasta tanssitunnille. Se on tosi kiva kun jos ihmiset tulee erehtymään vierailulle tänne mun luokse (kuten tulee tapahtumaan ensi viikolla) niin kun tulee puhe säästä, joudun aina toistamaan saman mantran oli vuodenaika mikä tahansa: "Kyllä, täällä on kamala keli (yleensä voimakkaimmin sanankääntein ilmaistuna). Ota sateenvarjo mukaan.Ja jotkut vettä pitävät kengät. Ja lämpimä takki. Ja joo, varotan jo etukäteen että täällä on tosi kurja keli." Että tervetuloa vaan N!


"I, on the other hand, like people who act normal when it's raining..."


Minun uusi lempipaikkani kampuksella on uusi kahvila "Alfie's" joka on rakennettu entiseen liikuntahalliin jossa minäkin olen ensimmäisenä vuonna tuskaillut tenttien kanssa. Tilaa on mahdottomasti ja paikka on kivasti sisustettu. Ja kahvilasta saa hyvää kahvia! The Hub on melkein syrjäytetty yksinkertaisesti siitä syystä että sieltä ei ikinä löydä istumapaikkaa,sen alakerta on aina niin täynnä. Alfiesin ainoat huonot puolet on äänieritstys ja eristys ylipäätänsä - halli on jumalattoman kylmä!




Luin muuten tänään todella hauskan artikkelin Foreign Policyn sivuilta nyt uuden George W.Bushin kirjan julkaisun tiimoilta. Kannattaa lukea, siinä rupeaa naurattamaan väkisinkin - osui ja upposi. Artikkeli löytyy täältä. Tässä lainaus artikkelista:

"The United States would have been far better off had George W. Bush never decided to enter politics and instead had spent the last two decades running a baseball team. The former president wasn't particularly good at that job either, but failure there would have had far fewer consequences for America and for the world. Obama's efforts to clean up Bush's legacy may have been disappointing so far, but that's no reason to feel nostalgic for the man who created all these messes in the first place."

Nyt jatkan vielä hetken esseen kirjoittelua ja tämän illan tavoite onkin sitten päästä aikaisin nukkumaan!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ihanaa!

Ihana viikonloppu takana taas vaihteeksi! Rakastan sitä että viikonloppuna jo ihan pakon sanelemanakin pääsen vaihtamaan vapaalle ja elämään sellaisessa omassa kuplassa missä kouluhommat eivät vaivaa. Ihanaa stressilepoa.

Perjantaina sain taas vieraan seurakseni tännepäin Skotlantia ja aloitettiinkin perjantai-illan vietto ilotulituksia seuratessa. 5.marraskuuta täällä on Bonfire night, jossa juhlitaan Guy Fawksia.Lähdimme siis rantaan katsomaan ilotulituksia ja nättejähän ne oli, mutta oli niin jumalattoman kylmä tuuli että aivothan siinä jäätyi. Siitä ilta jatkui hyvän kaverin kotiin, jonne pääsin ensimmäistä kertaa tekemään tupatarkastuksen. Aivan ihana kämppä - olisin niin halunnut muuttaa sinne! Illan päätapahtuma oli kuitenkin eräällä klubilla järjestettävä BALKANAMARA-ilta, jossa siis oli bändi soittamassa tyypillistä musiikkia Balkaneilta ja porukkaa oli kuin pipoa! Oli aivan mielettömän hauska ilta ja hieman vaihtelua siihen normaaliin Aberdeenin klubeiluun.

Lauantaina käytiinkin Aberdeenin rannalla sijaitsevassa viihdekeskuksessa keilailemassa. Olin ehkä hieman smug  koko loppuilllan koska voitin molemmat kierrokset! Lauantai-ilta sujui perinteisesti X-factoria katsellessa ja erityisesti tätä esitystä ihaillessa. Siinä tuli kylmät vareet, iski minuun ihan täysillä:



Sunnuntai onkin mennyt sitten laiskoissa tunnelmissa creppejä syöden ja uusi valolamppuja metsästäessä - nyt on vihdoinkin valoa huoneessa. Tekee huomattavan eron!

Huomenna onkin taas paluu siihen normaaliin arkeen, mutta onhan se arkikin ihanaa välillä!

Psst..tänään tuli kaupungille ensimmäistä kertaa todellinen joulufiilis, Starbucksin mukit, Peppermint mocha, joulumusiikki ja joulukoristeet. Ehkä hieman aikaista, mutta toisaalta joulu on ihana vuodenaika joten mikäs siinä.


Joulutunnelma unohtuu nopeasti kun katsoo ulos jossa vettä tulee taas vaihteeksi kuin saavista kaatamalla ja hyvä ettei tuuli kaada sinua kumoon.

perjantai 5. marraskuuta 2010

?

Excuse me, mutta minne tämä viikko meni? Ja joo, vielä on viikonloppu jäljellä mutta silloin on kaikkea tekemistä ja tiedän että kouluhommien tekemisestä ei ole tietoakaan.

Viikot menee ihan liian nopeasti. Eilen luin juuri blogeja, ja monessa mainittiin joulunodotus, Stabucksin joulumukit, lennot kotiin jouluksi ja joulunodotus. APUA. Rakastan joulua ja olen se ihminen joka voi hössöttää joulusta kyllästymiseen asti, mutta ei nyt. Koska joulu tarkoittaa sitä, että disse pitäisi olla jo valmiimpana ja aikaa on jäljellä enää tosi vähän siihen palautuspäivään. KÄÄK. Sen lisäksi pitäisi myös hoitaa kaikki nuo postgraduate applicationit ennnen joulua. Ensimmäinen hakemus lähti eilen. Vihdoinkin.
Olen tänä vuonna myös ajatellut lähteä todella aikaisin takaisin Suomeen ihan jo senkin takia että tiedän että löydän sieltä hyvääå materiaalia disseä varten. Aikaisin tarkoittaa näillä näkymin 7.12. Mikä tarkoittaa että aika käy vähiin.

Toisaalta, ennen kuin palaan Suomeen joulunviettoon (tosin en ole edes ostanut lippuja) on tiedossa kaikkea kivaa! Ensinnäkin, saan ensimmäistä kertaa kaverin vierailulle tänne! Olen suunnitellut jo vaikka mitä kivaa meidän pään menoksi ja odotan innolla että hän saapuu vieraakseni!
Sen lisäksi on tiedossa lyhyt päiväretki Edinburghiin Politics & IR societyn kanssa, viikonloppuvierailut Glasgowhon sekä monta muuta kivaa juttua.

Mutta näillä näppäimillä jatkan esseen kirjoitusta ja toivotan kaikille hauskaa viiikonloppua!!

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Never ever..

rupea lukemaan vanhoja kirjoituksia matkustelusta ja etenkin Nykistä. Minun lempikaupungista. Wrong!! Tuli niin kammottava halu päästä takaisin Nykkiin ettei mitään rajaa.

Muutenkin tuntuu hassulta. Yleensä mulla on AINA joku matka suunniteltu johonkin väliin. Vaan eipä ole nyt. Ei sillä että ehtisinkään minnekkään lähteä tämä kaiken homman keskellä. Mutta sen sijaan..

Olen keksinyt jo loistavan ajan lähteä Nykkiin - joko pääsiäislomalla tai sit kesälomalla. Kuka lähtisi mukaan?Tai vaikka Nykkiin valmistujaisten kunniaksi? Toisaalta, olenhan siellä ennenkin käynyt, ja olisi kiva tehdä valmistujais matkaksi (jos edes ikinä valmistun tällä vauhdilla) jokin ikimuistoinen matka. Jonnekkin kauas. Tai lähelle. Tai lähinnä nyt vaan jonnekkin uuteen paikkaan. Tai paikkoihin. Tai itseasiassa tarkemmin ajateltuna, minne vaan.

Noh, eikai tässä auta muu kuin palata kouluhommien pariin nämä kuvat verkkokalvolla siintäessä.


Tutustumassa tulevaan työpaikkaan ;)


Miten olis jos saisin edes ton rusketuksen takaisin?

tiistai 2. marraskuuta 2010

Elämä on kivaa!

1) Minusta tuntuu että elämä on tosi rutinoitunutta mutta samalla nautin ihan hirveästi - kaikki on tosi hyvin!

2) Saan kohta ihan kunnon ruokaa koska kaveri lupasi tarjota minulle eilisen jämiä, jotka kuulosti tosi hyvältä (jotain kana-sinihomejuustopastaa). Nam.Tämä sopii myös hyvin uuteen lupaukseeni, että en oikeasti voi enää 23 -vuotiaana olla näin laiska ja olla syömättä kunnon ruokaa vain sen takia kun olen laiska. Uusi lupaukseni on siis syödä vähintään yksi kunnon lämmin ruoka päivässä. Saa nähdä miten se toteutuu.



3) Tänään ei satanut. Oli kaunis, ruskainen syyspäivä - ihanaa!

4) Olen saanut uusia ideoita lopputyötä varten..



5) Ja vihdoinkin noi postgraduate- hakemukset tuntuvat etenevän jotenkin.

6) Lähden LiMUN-konferenssiin ensi helmikuussa! Tästä olen superinnoissani! Kyseessä on siis Model United Nations konferenssi joka järjestetään Lontoossa. Wuhuu!



7) Mulla on pakkasessa vielä kaksi tölkkiä Ben & Jerrysiä kun se oli tarjouksessa Morrisonilla - vain £ 1.99. Happy days!

8) Päivän ainut miinus on minun flunssainen oloni, mutta en anna sen masentaa. Enkä todellakaan suostu tulemaan kipeäksi. Piste.


weheartit.com

maanantai 1. marraskuuta 2010

H.A.L.L.O.W.E.E.N

Voi apua - voisiko joku kertoa miten nyt voi olla jo marraskuu? Mihin tämä aika katoaa?

Anyway, viikonloppu oli todella hauska!! Perjantai ja lauantai tosin otettiin rennosti mutta sitten sunnuntaina juhlittiin Halloweenia! Meillä olikin parhaat juhlat koska kaikki hyvät kaverit pääsi paikalla ja hyvä meno koko illan. Tulipahan ainakin todistettua että mulle ei sovi mustat hiukset.
Pelästyin itsekin itseäni, sen verran järkyttävä näky olin. Ensi Halloweenina olen kyllä joku söpö ja kaunis hahmo.
Tänä vuonnahan menimme siis Kiss-teemalla. Pidemmittää puheitta, illan kuvasaldoa!


Ja kyllä, se olen minä.


Koko ryhmä koossa.


Nyt onkin aika palata arkeen ja ruveta puskemaan hullun lailla töitä! Aika menee liian nopeasti ja liian monet hommat odottavat vielä aloittamista. Joten huomenaamulla ysiksi kirjastoon, mars!