Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. kesäkuuta 2016

3 x kesän grilliherkku



Kesä on niin parasta aikaa. Englanti on myös meitä hemmottelut aivan upeilla kesäsäillä ja ollaankin vietetty mahdollisimman paljon aikaa ulkona vaikka kesälomalle ei vielä ollakaan (6 viikkoa pitäisi vielä odottaa kesälomaan!). Tälläisillä keleillä olen niin uskomattoman onnellinen meidän takapihasta! Viime kesän blogikirjoituksia lukiessa huomaa kyllä kuinka usein hehkutan meidän takapihaa mutta tosiasia on vaan se, että näin kesäisin meidän takapihasta tulee meidän olohuone. Vaikka haluaisin sitä ehkä vielä himppuisen viihtyisämmän näköiseksi tietyistä kohdista, niin siellä me ne illat vietetään ja grillaillaan safkaa töiden jälkeen. Tässä on kuitenkin tullut grillailtua nyt sen verran että ne ns. normi grillisapuskat (eli meidän kohdalla burgerit ja pihvit) alkaa tulla jo korvista ulos (joo, oikeasti, vaikka on vasta kesäkuun alku!). Ja itse en ole esimerkiksi suuri grillimakkaroiden ystävä. Olen siis yrittänyt keksiä hieman enemmän vaihtelua grilliruokiin koska oikeasti grillillähän voi paistaa vaikka mitä mutta helposti tulee aina turvauduttua niihin ns. tuttuihin ja turvallisiin vaihtoehtoihin. 

Tässä siis tulee minun kolme uutta kesän grillireseptiä jotka on helppoja ja vaivattomia tehdä, sekä todella maukkaita! 

1. Grillatut munakoisot kirsikkatomaateilla & fetalla

2 hengelle

2 munakoisoa
Paketti kirsikkatomaatteja (tulee nätimpi jos yhdistät erivärisiä tomaatteja)
Paketti fetaa
Oliiviöljyä
Gourmetsuolaa
Mustapippuria

Leikkaa munakoisot ohuiksi n. 1 sentin siivuiksi pituussuunnassa. "Itketä" niitä hetki ripottelemalla kunnolla karkeaa suolaa päälle. Laita grilli kuumenemaan! Pyyhi ekstrasuolat munakoisojen päältä kun ne on itketetty ja valele molemmat puolet oliiviöljyllä. Paista grillillä kunnes niissä on kaunis väri ja ne on kypsiä. 

Kun odottelet munakoisojen kypsentymistä, valmista niiden päällys. Eli leikkaa kaikki kirsikkatomaatit puoliksi, mausta maun mukaan oliiviöljyllä, mustapippurilla ja suolalla (sekoita keskenään) ja murustu lopuksi feta sekaan. 

Asettele munakoisot lautaselle ja ripottele päälle kirsikkatomaatti/feta sekoitus. Koristele basilikanlehdillä. Nauti!



2. Grillatut kuningaskatkarapu-ananas vartaat

Nyt kyllä kävi ohraisesti koska yritin googletella mitä King prawns on suomeksi, mutta google ei heti antanut vastauksia joten päätin tuollaisen suomennoksen. Kyseessä on kuitenkin siis King prawns.

2 hengelle

Paketti kuningaskatkarapuja
Yksi ananas
Haluamasi marinadi

Tähän tuskin selotusta tarvitsee, mutta mielestäni katkaravut ja ananas toimii hyvin yhdessä kun ne laittaa grillautuu vartaaseen. Mies valmisti näille valkosipuli-chili-lime marinadin mutta ei osattu oikein päättää tuliko se läpi lopullisessa tuotoksessa. Kuitenkin ennen grillausta laitettiin vähän chilihiutaleita päälle ja se antoi kivasti napakuutta tähän. 



3. Grillattu ananas vaniljajäätelöllä

2 hengelle

Yksi ananas
Vanilijajäätelöä
Muita hedelmiä mielen mukaan

Leikkaa ananas puoliksi pituussuunnassa. Leikkaa puolikaisiin ananaksiin "kulhot" eli sellaiset neliöt ananaksen reunoja pitkin ja sitten leikkaa jäljellä jäävään neliöön viillot siten että ananas kuutioituu. Irrota ananaksen kuutiot pohjasta ja koverra ekstra hedelmäliha vielä pois jos tuntuu että sitä on liikaa pohjalla. Pujota kuutiot grillivartaisiin ja grillaa ne.

Käytä puolikkaita ananaksia kulhona ja laita sinne vaniljajäätelöä, grillatut ananaksen kuutiot ja muita hedelmiä jos haluat (minulta löytyi pensasmustikoita). Tästä syntyy kaunis ja näyttävä jälkiruoka ja sen tekeminen on helppoa kuin heinänteko!



Ja kuten aina, kommentiboksi on auki jos teillä on jotain hyviä grilliherkku reseptejä!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

5 parasta (testattua ja hyväksi todettua) kasvisruokareseptiä


Mainitsinkin tuossa helmikuun takaisessa kuukausikatsauksessa, että ihan huomaamatta syötiin koko kuukauden ajan aika paljon kasvispitoista ruokaa. Se taisi lähteä ihan siitä että löysin pari mielenkiintoisen kuuloista kasvisreseptiä (ja sitten ostettiin se kuuluisa spiraalikone) joten halusin testata näitä uusia reseptejä. Ja vitsit ne oli hyviä! Ja reseptejä löytyi vain lisää ja lisää. Ja tälläisellä ruokavaliolla ollaan nyt jatkettu, sillä viime vuonna kokemani vatsaongelmat (jonka vuoksi lääkärilläkin ramppasin) ovat kokonaan kadonneet. Kuitenkin, tämä ei ollut tämän postauksen pointti...Nimittäin ajattelin jakaa hieman vinkkejä parhaimpiin kasvisresepteihin joita ollaan testattu ja hyväksi todettu. Niin omastani kuin miehenkin mielestä.  Koska sharing is caring, eikö? En tiedä teistä mutta joskus on vaan hankala keksiä hyviä arkireseptejä ja sellaista ongelmaa minulla ei ole nyt pitkään aikaan ollut kun ollaan systemaattisesti suunniteltu kaikki viikon ruuat etukäteen. Pinterest on myös laulanut kovaa ja sinne olen pinnannut paljon hyviä reseptejä.

Valitettavasti en ole (vieläkään) mikään ruokakuvauksen mestari vaikka kovasti siinä haluaisinkin kehittyä, joten ottamani kuvat näistä annoksista ei ole ehkä mitään voittajamateriaalia mutta maku on tärkein, eikö?

1. Butternut squash stuffed mushrooms with goats cheese + balsamic glaze

Englanninkielinen resepti täältä.

Ruuan nimi kuulostaa aika hienostelevan pitkältä, mutta oikeasti kyseessä on ihan taivaallisen hyvä resepti! Jos tykkäät vuohenjuustosta ja sienistä niin tämä on juuri oikea resepti! Meillä ei ollut myskikurpitsaa joten korvasin sen bataatilla joka toimi mielestäni oikein hyvin  myös. Tämä on myös nopea valmistaa, eniten aikaa meni bataatin kuorimiseen, pilkkomiseen ja kypsentämiseen. Suosittelen lämpimästi, tästä tuli kertaheitolla meidän lemppari!

2. Creamy sweet potato curry

Englanninkielinen resepti täältä.

Tykkään curryistä noin yleisesti mutta en yhtään jos ne on liian tulisia. Syön melkeinpä poikkeuksetta aina vaan sellaisia kermaisia curryjä. En myöskään ole koskaan ikinä valmistanut curryjä kotona koska assosioin  niiden kokkaamiseen pitkän aineslistan ja hankalan kokkamisen. Curryjen tekeminen on aina miehen hommaa joka handlaa aasialaisen ruuan kokkaamisen paljon minua paremmin. Tätä uskalsin kuitenkin lähteä kokeilemaan koska kaikki ainekset meiltä jo löytyi ja resepti kuulosti juuri sopivan helpolta minulle. Ja sitä se oli, ihan super hyvää, maukasta ja oikein sellaista kunnon lohturuokaa.



3. Rainbow power salad with roasted chickpeas

Englanninkielinen resepti täältä

Tämä on ihan naurettavan helppo illallinen valmistaa ja jos ei löydy esim. spiralisoijaa niin juustohöylälläkin noita suikaloita voi raastaa. Tämä olisi muuten varmaan tosi tylsä resepti mutta tuo ihana avokadopohjainen kastike tekee siitä ihan mielettömän hyvää! Tämä on juuri sopivan pikainen illallinen valmistaa (jos toimii kuten minä ja ei kunnolla paahda noita kikherneitä)

4. Creamy butternut squash, broccoli + chipotle almond sauce

Englanninkielinen resepti täältä

Tämä on nyt vähän kaksijakoinen resepti. Koska sinänsä tämä on helppo valmistaa mutta kun vilkaisin tuota kastikkeen aineslistaa niin melkein jo luovutin koska se sisälsi ihan liikaa outoja aineita ja kuvittelin jo mielessäni kuinka niitä yritän metsästää paikallisesta ruokakaupasta. Ja metsästää niitä kyllä sai kun päätin tätä kokeilla. Mutta....tuo kastike on aivan tajuttoman hyvää! Joten sanoisin että kaikki se ainesosien metsästäminen oli kyllä vaivan arvoista! Se nimittäin sai parsakaalinkin maistumaan hyvältä jota yleensä inhoan. Tein tämän taas bataatin kanssa ja hyvin toimi!



5. Spicy cauliflower burgers

Englanninkielinen resepti täältä.

Kukkispihvit oli tosi hyviä eikä yhtään tylsiä, varsinkin kun niiden kanssa teki avokadomaisen kastikkeen (sopi muuten tosi hyvin, vähän kuin guacomole mutta hieman juoksevampaa). Kukkispihville siis ääni täältä! Niiden kanssa sopii hyvin, esim bataattiranskikset jotka ovat minun heikko kohtani! Tai vaikkapa uuniporkkanat vuohenjuustolla ja hunajalla kuten kuvassa.



Ja vielä bonuksena yksi resepti. Nimittäin kukkakaalipizzapohja. Me ei nykyään tehdä pizzaa millään muulla tavalla kun tämän pohjan kanssa. Ollaan niin totuttu tähän makuun jo että minun mielestä tämä on melkein parempaa kun normaali pizzapohja. Tosin syödään nykyään niin paljon kukkakaalia eri muodoissa että olen varmaan vaan tottunut makuun. Tykkään myös siksi tehdä pizzat kukkakaalipohjaan koska se on paljon nopeampi tehdä kun taikinaa ei tarvitse kohottaa ja vaivata. Tämä on oikeasti nopeasti valmis. Tämän reseptin olen ottanut talteen täältä.



Tälläisiä reseptejä on siis tullut kokeiltua, jakakaa ihmeessä  kommentiboksissa jos teillä on jotain hyviä kasvisreseptejä!

torstai 24. syyskuuta 2015

Hyvää ja helppoa arkiruokaa, osa.2



Yritin aikoja sitten aloittaa ihan pienen mini-postaussarjan jossa olisin jakanut meidän helpoja ja hyviä arkiruokareseptejä (koska itse tuskastun todella usein siihen, mitä laittaa ruuaksi arkisin). No, se idea tyssäsi heti alkuun, mutta nyt syksyn myötä olen taas innostunut kokkailusta enemmän ja ajattelin jakaa seuraavan helpon reseptin tänne.

Bongasin tämän hyvän porkkana-bataatti keiton reseptin Emmi-Liia Sjöholmin "Viljaton kattaus-kirjasta". Tämä kuulosti juuri niin helpolta reseptiltä, että tätä jaksaa tehdä arkisinkin. Muokkasin hieman reseptiä koska alkuperäinen ohje oli ehkä hieman mauton omaan makuuni.

Resepti on yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:
  • Kuori bataatti ja porkkana. Paloittele ne pieniksi paloiksi ja pistä kattilaan kiehumaan. Keitä pehmeäksi.
  • Kaada keitinvesi pois, lisää kookosmaito ja mausteet. Mausteiden suhteen kehotan kuuntelemaan omaa makua, minä lisäsin niin muskottipähkinää, neilikkaa kuin jauhettuja chilihiutaleita aika paljon jotta keitto maistuisi hieman tujummalta.
  • Soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella kaikki yhteen ja lämmitä keitto vielä kattilalla.
  • Nauti ihanan lämpimästä ja maukkaasta keitosta syksyn kunniaksi!
Tärkein juttu kuitenkin unohtui ylläolevasta aineslistasta! Rakastan nimittäin vuohenjuustoa ja jos pystyn, niin lisään sitä melkein joka ruokaan. Suosittelen siis lämpimästi murustamaan pehmeää vuohenjuustoa ihan kunnolla keiton päälle, se tuo ihanan pehmeän lisämaun keittoon!

Toivottavasti maistuu!


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Helppoa ja hyvää arkiruokaa osa.1 - Kesäkurpitsa "pasta"

Monella tulee jossain vaiheessa viikkoa se fiilis, että mitä ihmettä tänään syötäisiin? Nälkä on kova ja pöytään olisi hyvä saada nopeasti jotain terveellistä ja hyvää safkaa. Me ainakin välillä tuskaillaan ja syödään niitä samoja ruokia päivästä toiseen. Joskus taas tulee kausia kun kokeillaan mahdollisimman monta uutta reseptiä viikon aikana. Ja yleensä ainakin yksi niistä resepteistä jää ns. säännölliseen käyttöön.

Meillä menee usein niin, että poikaystävä kokkaa illalliset, hän nauttii kokkailusta kun taas leipominen on enemmän omaa alaani. Tietyt ruuat kuitenkin valmistan aina minä (luultavasti siksi koska ne on todella helppoja). Allaoleva resepti on yksi niistä.

Kuitenkin, ajattelin nyt "lanseerata" tälläisen minipostaus-sarjan missä jaan ne meidän helpoimmat arkiruokareseptit. Sharing is caring, ihan siis sen takia jos joku muukin välillä tuskailee ja miettii mitä laittaa illalliseksi. Minulle helppous ja hyvät ainesosat on ihan ykkösjuttuja ruokaa tehdessä, en jaksa todellakaan rupea kikkailemaan turhan paljon, jätän sen osan mielummin poikaystävälleni. Sen takia nämäkin reseptit tulee olemaan helppoja ilman, että tarvitset valmistukseen miljoona eri ainesosaa.

Reseptipostaukset on sinänsä omasta mielestäni vähän hassuja, koska harvoin jaksan niitä itse lukea blogeista. Minulla on pari tiettyä blogia joiden reseptipostaukset kahlaan aina läpi, yleensä muuten sivuutan ne, ellei se satu kuulostaamaan super hyvältä (ja helpolta!!). Katsotaan nyt näiden kanssa, toivottavasti joku jaksaa lukea nämä läpi :)

Kesäkurpitsa pasta (resepti 2 hengelle)

2 isohkoa kesäkurpitsaa (tai kolme jos syöjä on iso mies joka lappaa ruokaa suuhunsa kuin hevonen)
Pestoa
Mozzarellaa (maun mukaan)
Rasia kirsikkatomaatteja

Tämän reseptin bongasin The Londoner-blogista josta löytyy myös muita mielettömän hyviä reseptejä. Tämä on varmasti maailman helpoin ja nopein ruoka valmistaa, ainut "erityinen" juttu minkä tarvitse tähän on ns. Julianne raastaja (kuva) jolla saat leikattua/raastettua/suikaloitua kesäkurpitsat noodelimaisiksi suipoiksi. Tämä ei myöskään tarvitse mitään kokkausta mikä on aika kiva! Tässä siis mitä tarvitse alkuun...



Tätä ei voi melkein edes kutsua reseptiksi kun tämä on niin helppo valmistaa. Suikaloit siis ensin molemmat kesäkurpitsat isoon kulhoon sillä Julianne raastajalla. Niitä ei siis kokata mitenkään ja lopputuloksena kulhossa pitäisi olla suurinpiirtein tämän näköistä "pastaa".



Tämän jälkeen sekoitat peston joukkoon mukaan ja lopuksi ripottele päälle maun mukaan mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja (meillä tämä tarkoittaa sitä että sitä mozzarellaa laitetaan ainakin kaksi isoa palloa ja kokonainen kirsikkatomaattirasia). Helppoa, maukasta ja nopeaa! Suosittelen! Tämä on jäänyt meidän vakkarireseptikirjoon ja yleensä syödään tätä vähintään kerran viikossa.

Oliivit kuuluvat toiseen reseptiin...


Tämä on myös siitä hyvä resepti että tätä on helppo varioida. Kesäisin maistuu juuri tämä versio, nyt talvea vasten ollaan tehty lämmin kastike - tänään esimerkiksi sekoitettiin tomaattikastiketta, oliiveja, valkosipulia, chiliä ja vähän oliiviöljyä ja keitettiin se pannulla kastikkeeksi kesäkurpitsa pastan päälle. Oli super hyvää!


maanantai 7. huhtikuuta 2014

For the love of books, good food and New York

Mitä saadaan kun yhdistetään mun rakkaus kirjoihin, hyvään ruokaan ja New Yorkiin? Noh, maailman paras kirja. Kävelin tuossa viime viikolla Coventryn Waterstonesiin (eli kirjakauppaan) joka on mun suurin heikkous. Siis kirjat ylipäätänsä on heikkous mutta kun  kirjakauppa oli vielä laitettu niin ihanaksi kun tuo kyseinen paikka, on itsehillintä koetuksella. Rakkauden kirjoihin olen varmaan perinyt isältä ja minulla on niitä tapana hamstrata. Uusimpana himotuksena on erilaiset kokkauskirjat joten kun näin tämän kirjan hyllyssä päästin melkein pienen "iik" äänen kuin pieni possu konsanaan ja nappasin kirjan käsiini salamana.

New York - Cult Recipes


Mun unelma-kirja. Olen aika hössö siitä että kokkauskirjojen täytyy niin reseptien kuin ulkonäönkin puolesta olla kaunis ja kun tässä kirjassa yhdistettiin mun rakkaus jenkkiruokaan ja Nykkiin oli täydellisen kirjan resepti kasassa. Kirjasta löytyy reseptit aamupalasta brunssiin ja välipalasta iltapalaan. Kaikki tyypillisiä reseptejä Nykille ja kirjassa oli vielä kivasti otettu huomioon kaupungin monikulttuurisuus - kirjasta löytyy niin italialaisreseptejä kuin myös aasialasvaikutteisia ruokia.

Yksi asia mitä eniten rakastan Nykissä on jokakulmassa sijaitsevat dinerit herkullisine aamiaisineen. Ja näitä upeita reseptejä kirja oli pullollaan. Löytyy lettuja, bageleita, muffinseja, puuroa kuin myös tietysti french toast. Joten tietysti viikonloppuna oli heti pakko kokeilla paria reseptiä: french toast, mango lassi & silver dollar pancakes.



Kirja on kuvitettu todella kivasti piirroksilla New Yorkista, kuvilla ja pienillä tarinoilla eri kaupunginosista ja ruuista. Toisinsanoen kirjaa selaillessa tulee kamala Nykki-kuume aikaiseksi (kyllä, katsoin jo lentoja). Tälläisiä kirjoja olisi mahtava saada myös muista kaupungeista, tosin varmaan niitä löytyykin jo.


"Discover 130 recipes that unlock the secrets of NYC's cult food establishments. Learn the secret to the perfect BLT, the ultimate cheeseburgers or for something a little sweeter, indulge in a cinnamon roll, smoothie or famous New York cheesecake. Brimming with delicious food and gorgeous photography, you'll feel like a local". 



French Toast oli todella hyvää mutta niin oli kyllä pienet letutkin marjojen ja vaahterasiirapin kera. Mango lassi kruunasi kokonaisuuden. Kuten kirjan kuvauksestakin tulee ilmi, melkein oli olo sellainen että olimme Nykissä Derbyn sijaan. Tässähän nämä viikonloput meneekin hyvin eri reseptejä testaillessa.


Jos siis tykkäät ruuasta ja Nykistä ja kaikista mieluiten niiden yhdistelmästä, suosittelen lämpimästi metsästämään tämän kirjan käsiin. Tämä saa kunniapaikan meidän olohuoneesta kun sillä on niin nätti ulkomuoto ja jatkan ehkä tässä Nykin lentolippujen metsästämistä. Todellisuus on se etten sinne millään tavalla pysty lähtemään tänä vuonna mutta ainahan voi haaveilla!



perjantai 13. joulukuuta 2013

Breakfast moments

Vaikka en ole aamuihminen sanan varsinaisessa merkityksessä, rakastan kyllä tehdä kivoja aamiaisia ja luonnollisesti ne yleensä osuu viikonloppuaamuille kun on oikeasti aikaa ja voi ottaa rauhallisesti.

Tein tossa jo vähän aikaa sitten ihan mielettömän hyviä minilettuja ja ajattelin jakaa reseptin täälläkin jos niitä vaikka joku innostuu tekemään tulevana viikonloppuna! Resepti on otettu kirjasta "Minileivonnaiset" jossa on superhyviä reseptejä muutenkin.

Nämä oli helppoja tehdä ja ihan mielettömän maukkaita. Juuri sellaisia sopivan ilmavia ja kuohkeita! Suosittelen lämpimästi!


Mustikka-vaahterasiirappiohukaiset

175 g (3 dl) jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 rkl hienoasokeria
2 munaa eroteltuina
1 sitruunan kuori hienoksi raastettuna ja puolikkaan sitruunan mehu
2,5 dl maitoa
115 g mustikoita
öljyä paistamiseen
vaahterasiirappia tarjoiluun


1. Pane jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda kulhoon ja hämmennä sokeri joukkoon. Vaahdota munanvalkuiset pehmeiksi toisessa isossa puhtaassa kulhossa.

2. Lisää munankeltuaiset, sitruunankuori ja sitruunamehu jauhoihin ja vatkaa maito vähitellen joukkoon. Kääntele sekaan lusikallinen valkuaisvaahtoa ja sitten loput ja kääntele varovasti. Ripottele mustikat kulhoon ja ja kääntele varovasti ja lyhyesti muiden ainesten joukkoon.

3. Kaada hiukan öljyä pannulle ja nosta keskilämmölle. Kun pannu on kuuma, pudottele siihen jälkiruokalusikallisia taikinaa siten että ohukaisten väliin jää tilaa. Paista 2-3 min kunnes ohukaisten pintaan on noussut kuplia ja alapuoli on kullanruskea. Käännä ohukaiset ja paista toista puolta 1-2 min kullanruskeaksi.

Tarjoile 4-5 ohukaisen annoksina ja valuta päälle vaahterasiirappia. Nauti! Toimii myös nutellan kera ;)


Hauskaa viikonloppua!

torstai 1. marraskuuta 2012

Omena-toffee kuppikakut

Leivoin tässä hetki sitten ensimmäistä kertaa omena-toffee kuppikakkuja ja ajattelin nyt jakaa reseptin kun sitä vielä kommenttiboksissa pyydeltiin. Ja olisihan se aika itsekästä pitää näin hyvää reseptiä itsellään, kyllä hyvä pitää pistää kiertää! Resepti on otettu Gummeruksen julkaisemasta
Kuppikakut (2012) kirjasta josta löytyy muuten paljon muitakin hyviä kuppikakku reseptejä joita täytyy päästä testailemaan. Yleensä sävellän näissä aina vähän reseptin vierestä mutta tällä kertaa taisi mennä ihan ohjeen mukaan...

N. 16 kpl

Taikina
  • 2 omenaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 250 g jauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1, 5 tl jauhettua kanelia
  • 70 g vaaleaa muscovado-sokeria ( tosin itse käytin jotain ihan ruskeaa sokeria ja hyvä tuli)
  • 55 g voita sulatettuna
  • 1 dl maitoa
  • 1 dl omenamehua
  • 1 kanamuna
Toffeekastike

  • 2 rkl kuohukemaa
  • 40 g vaaleaa mucovado-sokeria
  • 15 g voita

Näiden on tarkoitus siis olla kuppikakkuja, joten tarvitset myös pieniä kuppikakkuvuokia.

Uuni laitetaan 200 asteeseen. Yksi omenoista raastetaan karkeaksi raasteeksi. Toinen omena leikataan sopivan kokoisiksi viipaleiksi jotta ne voi sitten pistää ennen uuniin menoa kuppikakkujen päälle. Kierittele ne sitruunamehussa ja laita sivuun odottelemaan.

Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja kaneli isoon kulhoon. Sekoita mukaan sokeri ja omenaraaste. Toisessa kulhossa sekoita voi, maito, omenamehu ja muna. Hämmennä tämä seos kuivien aineiden joukkoon kevyesti kunnes ne taikina on tasaista ja hyvin sekoittunutta.

Lusikoi taikina vuokiin (kohoaa hieman joten huomioi tämä vuokia täyttäessä), ja aseta 2 omenaviipaletta kuppikakkujen päälle. Paista uunissa n. 15-20 min kunnes ne ovat kohonneet ja tuntuvat kiinteiltä.

Toffeekastike: Mittaa ainekset pieneen kattilaan ja kuumenna sekoittaen kunnes sokeri on sulanut. Nosta lämpöä ja anna kiehua 2 min kunnes seos on muuttunut siirappimaiseksi. Jäähdytä ensin hieman ja taitele kastike sitten kuppikakkujen päälle.



Enjoy!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Helppo ja maukas välipalavinkki

Olin tänään illalla niin laiska että kun pääsin kuuden aikaan kotiin, lösähdin vaan lukemaan ja en jaksanut salillekaan raahautua. Yhdeksän aikaan kuitenkin nälkä voitti laiskuuden ja vaikka salille en jaksanutkaan mennä, niin ruokakauppaahan jaksaa aina raahautua. Nälkä + ruokakauppa ei ole koskaan hyvä yhdistelmä. Tiedättekö kun menee kauppaan nälissään, hamuaa sieltä hyllyiltä vaikka mitä ihme juttuja ja kotona kun kasseja tyhjentää miettii sitä että mitä ihmettä on tullut ostettua? Näin kävi tänään minulle. Nim. ostin fajitamaustetta vaikka en ostanut tortilloja saatika jauhelihaa että voisin edes fajitaksia tehdä.

Tästä päästään toiseen ruoka-aiheeseen, mun on nimittäin ihan pakko jakaa tämä maailman yksinkertaisin "resepti" myös täällä.

Mulla on nimittäin ongelma yleensä se, että kun tulen salilta olen NIIN nälkäinen, että ruokaa on pakko saada HETI. Siinä tilassa ei todellakaan odoteta että perunat kiehuu (muutenkin perunien ja riisin keittäminen on ärsyttävää), vaan pakko saada jotain maukasta ja nopeaa joka kuitenkin täyttää (ainakin hetkeksi).

Eli tässä aineet mitä tarvitset: kurkku, tomaatti, avokado, katkarapuja, Sweet chili-kastiketta ja vähän raejuustoa. Tottakai tohon olisi voinut lisätä ihan oikeaa salaattia, mutta meikäläiseltä ei sitä nyt jääkaapista löytynyt.


Pilkot ja heität kaikki (avokado,kurkku,tomaatti) vaan sekaisin kulhoon. Sit katkikset paistetaan pannulla ja lopuksi laitetaan Sweet chili-kastike katkisten joukkoon. Kastikkeen määrä korreloi suoraan tulisuuden kanssa (nim.kokemusta on). Eli tämän voi myös tehdä melko miedoksi jos ei lorauta sitä kastiketta ihan kamalasti joukkoon. Sitten ne lisätään vielä katkikset kulhoon ja päälle vähän raejuustoa. Done. Helppoa kuin heinänteko. Ja ihanan viileä raejuusto tuo mukavaa cooliuttaa "tuliseen" kastikkeeseen.

Kuvasta puuttuu nyt hienosti se raejuusto..
P.S. Btw, toi kastike on superhyvää, täytyy kokeilla sitä jonkun muun yhdistelmän kanssa seuraavaksi. Kaveri itseasiassa esitteli tämän minulle ja onneksi teki, muuten en olisi osannut etsiä sitä kaupan hyllyiltä.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Herkullinen suklaamoussekakku

Nyt tulisi pientä reseptinpoikasta, tein nimittäin tälläisen herkullisen suklaamoussekakun sekä jouluaatoksi että uudeksi vuodeksi. Sen lisäksi että itse pidin siitä, se sai myös kehuja muilta!
Kakku on kaikenlisäksi todella helppo tehdä, ja sen voi hyvin valmistaa jo edellisenä päivänä ja laittaa vaan pakkaseen jähmettymään!
Bongasin reseptin jostain näistä joulun alla ilmestyneistä joululehdistä (olisko ollut Maalla-lehti) ja heti pääsi kyllä omaan reseptikirjaan - sen verran herkullinen kakku oli kyseessä!

Suklaamoussekakku

Pohja:

200 g mantelimassaa
2 munaa
2 rkl kaakaojauhetta

Suklaamousse:

200 g maitosuklaata
4 dl kuohukermaa 

Voitele ja leivitä irtoreunainen vuoka (halkaisija n.24 cm). Kiristä leivinpaperi pohjan väliin.
Raasta mantelimassa karkeaksi (raastimen isoimmilla rei'ällä). Lisää raasteeseen munat ja kaakao ja sekoita.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa n. 15-20 min (alatasolla). Tunnustele tikulla kypsyys ja anna jäähtyä kunnolla!
Sulata täyteen suklaa vesihauteessa. Vaahdota kerma ja lisää se osissa sulaneen suklaan joukkoon. Älä vaivaa liikaa, vain juuri sen verran että aineet sekoittuvat keskenään.
Lisää mousse pohjan päälle ja pakasta kakkua vähintään 3 h ennen tarjoilua!
Koristele suklaarouheella, hedelmillä tai millä haluat.

Helppoa kuin heinänteko!

Valitettavasti kakusta ei ole parempaa kuvaa kuin tämä pikaisesti uutena vuotena napattu otos, mutta se on tuo kakku tuolla taustalla jonne joku jo kakkulapion kanssa hapuilee..