maanantai 7. huhtikuuta 2014

For the love of books, good food and New York

Mitä saadaan kun yhdistetään mun rakkaus kirjoihin, hyvään ruokaan ja New Yorkiin? Noh, maailman paras kirja. Kävelin tuossa viime viikolla Coventryn Waterstonesiin (eli kirjakauppaan) joka on mun suurin heikkous. Siis kirjat ylipäätänsä on heikkous mutta kun  kirjakauppa oli vielä laitettu niin ihanaksi kun tuo kyseinen paikka, on itsehillintä koetuksella. Rakkauden kirjoihin olen varmaan perinyt isältä ja minulla on niitä tapana hamstrata. Uusimpana himotuksena on erilaiset kokkauskirjat joten kun näin tämän kirjan hyllyssä päästin melkein pienen "iik" äänen kuin pieni possu konsanaan ja nappasin kirjan käsiini salamana.

New York - Cult Recipes


Mun unelma-kirja. Olen aika hössö siitä että kokkauskirjojen täytyy niin reseptien kuin ulkonäönkin puolesta olla kaunis ja kun tässä kirjassa yhdistettiin mun rakkaus jenkkiruokaan ja Nykkiin oli täydellisen kirjan resepti kasassa. Kirjasta löytyy reseptit aamupalasta brunssiin ja välipalasta iltapalaan. Kaikki tyypillisiä reseptejä Nykille ja kirjassa oli vielä kivasti otettu huomioon kaupungin monikulttuurisuus - kirjasta löytyy niin italialaisreseptejä kuin myös aasialasvaikutteisia ruokia.

Yksi asia mitä eniten rakastan Nykissä on jokakulmassa sijaitsevat dinerit herkullisine aamiaisineen. Ja näitä upeita reseptejä kirja oli pullollaan. Löytyy lettuja, bageleita, muffinseja, puuroa kuin myös tietysti french toast. Joten tietysti viikonloppuna oli heti pakko kokeilla paria reseptiä: french toast, mango lassi & silver dollar pancakes.



Kirja on kuvitettu todella kivasti piirroksilla New Yorkista, kuvilla ja pienillä tarinoilla eri kaupunginosista ja ruuista. Toisinsanoen kirjaa selaillessa tulee kamala Nykki-kuume aikaiseksi (kyllä, katsoin jo lentoja). Tälläisiä kirjoja olisi mahtava saada myös muista kaupungeista, tosin varmaan niitä löytyykin jo.


"Discover 130 recipes that unlock the secrets of NYC's cult food establishments. Learn the secret to the perfect BLT, the ultimate cheeseburgers or for something a little sweeter, indulge in a cinnamon roll, smoothie or famous New York cheesecake. Brimming with delicious food and gorgeous photography, you'll feel like a local". 



French Toast oli todella hyvää mutta niin oli kyllä pienet letutkin marjojen ja vaahterasiirapin kera. Mango lassi kruunasi kokonaisuuden. Kuten kirjan kuvauksestakin tulee ilmi, melkein oli olo sellainen että olimme Nykissä Derbyn sijaan. Tässähän nämä viikonloput meneekin hyvin eri reseptejä testaillessa.


Jos siis tykkäät ruuasta ja Nykistä ja kaikista mieluiten niiden yhdistelmästä, suosittelen lämpimästi metsästämään tämän kirjan käsiin. Tämä saa kunniapaikan meidän olohuoneesta kun sillä on niin nätti ulkomuoto ja jatkan ehkä tässä Nykin lentolippujen metsästämistä. Todellisuus on se etten sinne millään tavalla pysty lähtemään tänä vuonna mutta ainahan voi haaveilla!



12 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, pitää itsekin etsiä tuo kirja käsiini - oliko se kovin hintava? Itse en ole vielä päässyt Nykiin vaikka matka on ollut haaveissa jo pitkään, mutta kyllä minä vielä joskus, ja Briteistähän pääsee sinne onneksi halvemmalla kuin Suomesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota näkyy löytyvän ainakin Amazonilta ja joo Waterstonelta minä sen löysin, taitaa olla vielä aika uusi kirja. Kirja maksoi muistaakseni 22 puntaa.

      Se on just se ongelma että kun Briteistä pääsisi halvemmalla Nykkiin kuin Suomesta, ihan liian houkuttelevaa :) Tekisi mieli lähteä sinne tällä istumalta.

      Poista
  2. Ihana, kuulostaa ihan sun kirjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä oli kyllä ihan mun kirja :) En pääse kyllä ikinä kesäkuntoon tällä menolla...

      Poista
  3. Voi mullakin tekisi mieli Nykiin ja nimenomaan ruokamatkalle! Siellä on niiiin paljon kaikkia vegaaniravintoloita ja -leipomoita, ja haluaisin niissä mussutella enemmänkin ;) Flight alert on jo syksylle päällä, paha vain ettei tuo toinen puoliskoni lähde New Yorkiin, vaikka milla uhattaisiin tai lahjottaisiin. Mutta ainahan sitä voi jenkkiläisten kauhuksi lähteä yksin syömään ravintolaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuun sun mukaan Nykkiin ;) Mulla on nimittäin sama ongelma ettei poikaystävä oikein halua sinne lähteä kun siellä on juuri viime vuonna ollut, minähän voisin matkustaa vaikka joku kuukausi Nykkiin, se ei olisi mikään ongelma! Nykin ravintolatarjonta on kyllä ihan mieletön, voih ja äh, tahtoo sinne nyt heti!

      Poista
  4. Apua miten ihana kirja tuo ensimmäinen! Mun on aivan pakko mennä Waterstonesiin katselemaan josko tuota NYC opusta löytyisi :) Rakastan niin kirjoja, niissä on vain sitä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa, se on aivan ihana! Kirjat ovat kyllä ihan parhaita, mikään ei voita ihanan kirjan lukemista!

      Poista
  5. New York, New York ....... suosikkikaupunkini. Tosin, Lontoo on myos korkealla listalla. Ja muutaman kerran olen itse asiassa lentanyt Lontooseen afternoon tea:lle Dorchesteriin. Tai paivaksi ostoksille. Cheap flights and I am onboard!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. New York on kyllä ihan mun lempikaupunki (ja niin on kyllä Lontookin)! Iltapäivä teelle lentäminen kuulostaa melkoisen hyvältä kyllä ;) mulla on kyllä nykki lennot koko ajan kyttäyksellä!

      Poista
  6. Ihanan kuuloinen kirja! Munkin heikkous on keittokirjat ja niitä löytyykin jo vaikuttava kasa. Ja silti eksyn edelleen kirjakaupoissa aina sinne keittokirjaosastolle. :) Pitää yrittää saada seuraavaksi käsiini tuo New York -kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan kasiin taman kirjan! Se on taynna super herkullisia resepteja! Ja mulla on kylla sama ongelma, voisin vain ostaa lisaa ja lisaa keittokirjoja mutta mista loytaa kaikki se aika jota reseptien testaamiseen menee :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!