30.07.2016 - Meidän häät

"Kun aamulla herään, mä tuntee voin sen, tää on kaunis päivä, mä oon onnellinen....Me puhutaan tai ollaan hiljaa, meidän on helppo olla kahdestaan, meillä on tää juttu joka kestää, nuoret sydämet jotka tykyttää"

Herään hääpäivän aamuun klo.05.45 verhon välistä pilkistävään auringonsäteisiin. Robinin Onnellinen-kappale tulee heti mieleen jonka sanat kolahtivat kovaa juuri ennen häitä. Hipsuttelen alakertaan vain aamutakki päällä ja yritin olla hiljaa jotten herätä lopputaloa. Ajattelin hiipiä itsekseni katsomaan markiisia jonka olimme saaneet valmiiksi edellisiltana. Päästessäni alakertaan ulko-ovesta ovat juuri astumassa ulos äiti, isi ja meidän Marski-koira. Näköjään en ollut ainoa joka ei saanut unta. Kävelemme yhdessä koko perhe alas katsomaan telttaa aamukasteessa, aamuauringon lämmittäessä. Äiti kuiskaa hiljaa: "Tänään on sun hääpäivä".

Kirkonkellot soivat ikuisuudelta tuntuvan 3 minuutin ajan. Minä ja isä odotamme kirkon ovien avautumista. Kirkon ovet avautuvat ja säkkipillin soittaja kajauttaa yhdessä urkurin kanssa Highland Cathedralin sävelet ilmoille.

Odottelen isän kanssa yhdessä kirkon ovien puolella. Suntio on ihanan rauhallinen ja toteaa meille, että sitten kun tuntuu siltä että ollaan valmiita, hän aloittaa kirkonkellojen soittamisen merkistäni. Annan merkin ja sen jälkeen alkaakin hermostuttaa niin että kädet ja kimppu vaan tärisee. Isä nykii solmuketta ja nostelee silmälasejansa. 3 minuuttia tuntuu ikuisuudelta. Ovet avautuu ja säkkipillin soittaja astelee käytävälle ja alkaa soittamaan skottilaisen Highland Cathedralin sävelmää. Katson mieheni ilmettä koska kyseinen kappale oli hänelle totaalinen yllätys. Ja ihana yllätys olikin, hänen ilme oli näkemisen arvoinen. Kävelen yhdessä isän kanssa alttarille ja minä keskityn vaan syväänhengittämiseen koska vieläkin jännitti ihan hirveästi. Mieheni astuu käsipuoleeni kun päästään kirkon käytävän päätyyn ja puristaa kättäni. Noustaan yhdessä portaat alttarille.

"31 vuotta sitten vihkin sinun vanhempasi ja 29 vuotta sitten minä kastoin sinut. Nyt on aika juhlistaa teidän avioliittoanne"

Meidät vihki sama pappi joka on aikoinaan vihkinyt minun vanhempani sekä kastanut myös minut. 31 vuotta sen jälkeen kun hän vihki omat vanhempani, hän seisoi nyt minun ja mieheni edessä valmiina vihkimään meidät.

"On sussa kaikki vaan niin kohdallaan, teet teistä yhdessä niin täydelliset".

Isäni lainaa suomalaisen reggae artistin sanoja pitäessään puheen ja osoittaessaan sen miehelleni. Hän on täydellinen juuri minulle. Vieraita naurattaa ja aika moni pyyhki silmäkulmiansa. Meidän häämme ohjelman muodosti koskettavat ja upeat puheet, tanssiminen (niin skottilaiset ceilidh-tanssit kun sitten hieman perinteisemmät tanssit), hyvä ruoka ja yhdessäolo. Oli meille myös morsiuskimpun heittoa, hääkakun leikkausta sekä tietysti skottilainen viskibaari. Menu koostui niin skotlantilaisista ruuista (ilman haggista tosin) kuin myös perinteisimmistä suomalaisista kesäruuista. Olimme saaneet mielestäni yhdistettyä juuri kivasti meidän molempien kulttuureja jotta häistä tuli juuri meidän näköisemme.

"And darling I will be loving you 'til we're 70. And baby my heart could still fall as hard at 23. And I'm thinking 'bout how people fall in love in mysterious ways. Maybe just the touch of a hand, Oh me I fall in love with you every single day"

Olimme valinneet Ed Sheeranin Thinking out Loud meidän häätanssikappaleeksi. Sen sanat vain iskivät meihin juuri täydellisesti. Ja sitä se oli. Olin yhtä hymyä koko häätanssin ajan. Mietin todella että ihmiset kyllä rakastuvat välillä mitä ihmeellisemmin, ottaen huomioon että en ymmärtänyt sanaakaan mieheni puheesta kun hänet ensimmäisen kerran tapasin. Ja tässä me nyt olimme. Naimisissa ja tanssimassa ensimmäistä häätanssiamme.

Olin askarrellut tienviitan muutamista kaupungeista joista meidän vieraat oli kotoisin

"Friendships last forever"

Klo.04.00 tanssilattialla on enää minä ja mies, miehen sisko, veli ja hänen kihlattu sekä miehen serkut. Laulamme täyttä kurkkua Spice Girlsien Wannaben tahtiin joka yleisön pyynnöstä (kuka lies pyysi) pistettiin Spotifysta soimaan. Lähdemme miehen kanssa kävelemään minun mökkiini samalla kun aurinko nousee hiljakseen horisotin takaa. Hymyilyttää niin paljon, mikä mieletön päivä.

Marski sai myös asiaankuuluvasti oman skottiruutu rusetin kaulaansa

Meidän hääpäivämme oli ihan mieletön.

On vaikea pukea sanoiksi sitä onnellisuuden ja kiitollisuuden tunnetta mikä päivästä jäi.

Kiitollisuuden tunnetta siitä kuinka onnekkaita olemme että meillä on niin mahtavia ystäviä ja perhettä. Monet matkustivat merten ja manterten takaa meidän häihimme. Ja siitä olen niin kiitollinen koska meidän häät eivät olisi ollut mitään ilman meidän vieraita.

Onnellinen siitä että saimme juhlia häitä kotona, paikassa joka kantaa niin paljon ihania muistoja meidän yhteisistä hetkistä.

Ja tietysti niin super onnekas siitä että olen löytänyt rinnalleni aivan upean miehen.

Yhdessä olemme juuri täydellisiä.  

Kaikki kuvat ovat super lahjakkaan hääkuvaajamme Rasmus Hartikaisen/Musta & Valkoinen käsialaa, ethän kopio. Voin muuten erittäin lämpimästi suositella hääkuvaajaamme, Rasmus onnistui tallentamaan niin upeita hetkiä ja tunteita kuviin että monta kertaa olen herkistynyt kun olen katsonut kuvia ja niistä paistavia tunteita läpi. Sen takia tässäkin postauksessa joudutte pällistelemään vain meikäläistä, jotenkin kaikki loput kuvat tuntuivat niin henkilökohtaisilta etten halunnu niitä julkisessa blogissa jakaa. 

Kulttuurierot häiden järjestelyssä

Hääjärjestelyt kiihtyvät kovaa vauhtia kun ollaan menossa keskikesää kohti ja ajattelinkin jakaa täällä blogissa hieman ajatuksia siitä minkälaisiin "kulttuurieroihin" olemme törmänneet häitä  järjestellessä. Kulttuurieroihin siinä mielessä että sulhanen on skotlantilainen ja minä tietysti suomalainen. Eipä ne kovin isoja ovat olleet, kuitenkin kun loppuenlopuksi aika samanlaisista kulttuureista on kyse, mutta jotain eroja olen kuitenkin bongannut. Ja toisaalta onhan sitä nykyään niin erilaisia häitäkin että niitäkään ei voi turhan paljon yleistää, jokainen kun järjestää ne omalla tavallaan. 

Kutsutekstit

Siinä missä Suomessa olen saanut sen käsityksen että se on aina morsiuspari jotka kutsuu vieraat, niin Briteissä se tuntuu olevan vielä aika yleistä että joko morsiamen vanhemmat kutsuu vieraat tai molempien vanhemmat kutsuu. Eli siis tyylillä "Matti ja Maija request the pleasure of your company at the marriage of their daughter Liisa....". Omaan (tai mieheni) korvaani tälläinen kutsutekstityyli ei ollenkaan sopinut joten meidän kutsuissa se oli ihan me jotka kutsuimme vieraat häihimme. 

Ceilidh-tanssit

Skottihäissä ceilidh-tanssit on ihan standardi ja me mietitiinkin pää puhki miten saadaan sellaiset järkättyä omiin häihimme. Niitä ceilidh-bändejä kun ei turhan paljon Suomesta löydy! Ceilidh-tanssit on siis ns. perinteisiä skottilaisia "kansantanhuja" ja ihan normijuttu heidän häissänsä. Luulen että löydettiin nyt ratkaisu tähän pulmaan ja jonkinlaiset tanssit saadaan aikaiseksi myös meidän häissä (normibändin lisäksi).

Kirkko/Vastaanotto

Olen tainnut aikaisemminkin täällä mainita että Briteissä on todella tavallista jakaa hieman vierasjoukkoa ja kutsua osa vieraista koko häihin (lähtien seremoniasta) ja osa vain iltajuhlaan (jolloin vieraat saapuvat vasta illallisen jälkeen). Tämä on tietty loistava keino säästää kuluissa ja toisaalta iltajuhlaan voi kutsua sitten enemmän tyyppejä jotka eivät ole kuitenkaan ihan niin läheisiä (esim. työkavereita). Meillä ei luonnollisesti tälläistä järjestelyä tule, kaikki vieraat jotka on kutsuttu osallistuvat koko hässäkkään!

Värikoordinaatio

Tämä on sarjassamme vähän hassuja juttuja, mutta tuntuu siltä että Briteissä värikoordinoidaan häitä ihan urakalla. Enkä siis nyt puhu mistään teemaväreistä vaan ihan lähtien asuista. Meillähän ei sitten loppuenlopuksi tullut mitään teemavärejä koska en päässyt niiden kanssa puusta pitkälle joten se taisi entisestään hankaloittaa puuhaa. Värikoordinaatio on kuitenkin in, ja kaikki asun osat pitää mätsätä just eikä melkein yhteen. Ja niiden kaasojen mekot pitää mätsätä sulhasen ja bestmanien kravattien väriin (ja vaikka tässä olisikin järkeä niin täytyy sanoa että minulla ei käynyt mielessäkään että niiden pitäisi mätsätä).

Sormukset

Tämä taitaa olla jo muuttumassa tänä päivänä, mutta ainakin Briteissä olen huomannut sen, että aina ei voi olettaa että myös sulhaselle tulee vihkisormus. Tosin kuten sanottua, nykypäivänä se taitaa olla tavallisempaa että myös sulhaselta löytyy sormus. 

Tälläisiä pieniä juttuja on siis tullut huomattua tässä häitä suunnitellessa - kuten huomaatte, mistään maailmaa mullistavista jutuista ei todellakaan ole kyse!

Hääsuunnittelua

Flick Creative commons

En ole paljon meidän hääjärjestelyistä kirjoitellut koska vielä kuukausi takaperin ei oltu niitä paljon mietitty. Tai oltiin ehkä mietitty mutta ei olla tehty asioiden järjestelyiden eteen mitään. Olen kyllä tuhlannut tunteja ja taas tunteja Pinterestissä miettien minkälaiset häät meille tulee, mutta ei kai ne häät järjesty vain Pinterestiä katselemalla? Se vasta helppoa olisikin, nimittäin mikäli Pinterestiä on uskominen, meidän häät on jo sorteerattu.

Noh. On meillä sentään päivä laitettu kalenteriin. Halleluja! Kirkko on nimittäin varattu, mutta sekin varattiin vanhempien toimesta joten siitä(kään) en voi ottaa kredittiä meille. Kiitti vaan heille, muuten oltaisiin tuskin koskaan saatu sitä itse aikaiseksi! Paikkakin on niinkuin noin periaatteessa tiedossa, sillä haluamme pitää puutarhahäät minun  kotikotona. Vanhemmat oli taas niin kilttejä että soittivat ja varasivat markiisin meille. Eli toistaiseksi kaikki mitä ollaan varattu, on minun vanhemmat tehneet sen. Haha, olen näköjään aika hyvä delegoimaan.

Parin viime viikon aikana olen kuitenkin hoidellut asioita kuntoon ihan urakalla ja laittelin tarjouspyyntöjä valokuvaajille, ceilidh-bändille, kuljetukseen ja pitopalveluun. Valokuvaaja onkin nyt bookattu.

Tärkein juttu (sulhasen lisäksi) kuitenkin löytyy ja se on minun hääpukuni. Se löytyi ihan sattumalta. Käytiin nimittäin kesällä Suomessa ollessani sovittelemassa pukuja ihanassa Niinattaressa Helsingissä ja sieltähän se puku löytyi. Testailin varmaan kymmentä eri pukua ja tämän yksilön kohdalla tuli heti sellainen "omanlainen" tunne. Kaikki puvut joita olin siihen mennessä kokeillut tuntui todella vieraalta: liikaa pitsiä, liikaa tylliä, vääränmallinen, epämukava olo. Eräässä puvussa tuntui että tylli lähti ulos heti rintojen alta ja näytin ihan muffinsilta. Sellaiselta valkoiselta kermavaahto muffinsilta. Monissa puvuissa oli myös jotenkin epämukava olo tai ne eivät lainkaan sovinnut kropalleni. Ei tullut kamalan itsevarma ja kaunis olo kun vaapuin ulos sovituskopista kuin mikäkin valas.  Kunnes sovitin sitten sitä pukua ja se tuntui heti Lauramaiselta (makutuomarienkin mielestä se oli ihan minun näköinen). Simppeli mutta näyttävä, klassinen, upea helma ja ennenkaikkea mukava päällä. Se päällä oli itsevarma ja kaunis olo. Kaikenkukkuraksi se istui kuin nakutettu ja kun myyjä vielä sanoi kyseisen kappaleen olevan -50% alessa, lähti se loppuenlopuksi kassa kautta mukaan. Siellä se nyt odottaa vanhempien kaapissa ensi kesää. Todella toivon että vieläkin tykkään siitä ensi kesänä...

Siellä se puku oleilee pussissaan!

Mutta koska olen tälläinen Murehtija-Martta niin vaikka häät ei olisikaan ihan vielä suunniteltu, niin sitäkin enemmän olen ehtinyt näkemään painajaisia niistä. Useimmin unissa toistuu sama kaava: vieraat ei ilmesty paikalle, sulhoa ei löydy ja kaasotkin on hukassa. Toisessa unessa taas jouduin kävelemään alttaria pitkin ilman meikkiä ja hunnussa joka oli pinkki-ruskea-harmaa. Viehättävä väriyhdistelmä. Eräässä unessa taas mentiin sellaisella puulavalla kirkolle järveä pitkin, mutta kaasot eivät pitäneet minusta kiinni jonka seurauksena tipuin veteen. Hieman kyllä huolestuttaa että jos melkein 10 kk ennen häitä näen jo painajaisia niin mitä tapahtuu kun päivä lähenee?

Ja vaikka kuinka olen yrittänyt vakuuttaa itseäni siitä että minusta ei ole tule yhtä niistä hulluista morsiamista joka vetää kilarit pienistäkin asioita, niin huolestuttavasti jo kerran sain hirveän paniikin aikaiseksi kesken työpäivän kun luin eräästä jutusta "Häät 2016" Facebook-ryhmästä. Laitoin äidille paniikkiviestin joka soittaa takaisin. Hänelle asian selitettyäni äidin vastaus kuuluu: "siis oikeasti? Et voi olla tosissasi! Hyppää jorpakkoon". Luulen että äiti ei ihan arvostanut tätä mun panikoimista :D

Ja siinä missä kuukausi takaperin oltiin jo ihan varmoja meidän häämatka kohteesta niin nyt olenkin jo alkanut epäillä sitä ja miettinyt muita vaihtoehtoja pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulokseen. Koska tässä on muutenkin hommaa ihan tarpeeksi, niin päätettiin antaa häämatkan suunnittelu tutun ammattilaisen käsiin mutta hän tuskin haluaa alkaa suunnittelemaan matkaa ihan tälläisten speksien pohjalta kuten "jonnekin päin maailma olisi kiva lähteä, ei kuitenkaan Eurooppa, lähtö häiden jälkeen ja budgetti about tätä luokkaa (sitä luokkaa siis että rahaa ei löydy kuin roskaa mutta halutaan asua upeissa hotelleissa)".

Tälläisissä tunnelmissa siis mennään täällä. Välillä panikoiden, välillä hälläväliä asenteella. Saa nähdä mitä näistäkin häistä tulee...

Hääihmettelyä

Me ollaan miettimässä todella että meidän häät (kenes muunkaan) järjestettäisiin joskus elokuussa 2016 Suomessa. Älkää huoliko, en ajatellut muuttaa tätä blogia pelkästään hääblogiksi, mutta kun tämä blogi on tässä elämän mukana kulkenut viimeiset 7 vuotta niin melko luonnollista on, että jotain juttua häistäkin tulen kirjoittelemaan.

Täytyy kuitenkin samalla myöntää, että en ole kyllä viime aikoina suonut ajatusta meidän häille lainkaan. Kun viikonloppuna nähtiin ensimmäistä kertaa sitten kihlauksen miehen vanhemmat, tuli meidän hääsuunnitelmat (tai niiden puute) tietysti puheeksi. Ymmärrän niin hyvin kuinka häiden suunnittelu saattaa stressata ihmisiä niin paljon, että hääpari päättää lopulta mennä naimisiin Vegasissa. Tällä hetkellä häät tuntuu niin isolta ja järkyttävän työläältä juhlalta, että tekisi mieli vaan sanoa että lähdetään matkalle ja mennään naimisiin jossain Timbuktussa (älä huoli äiti, näin ei ole käymässä). Ja minä sentään rakastan juhlien järkkäystä - mielestäni se on aivan ihanaa puuhaa. Mutta silti, ajatus mistään konkreettisesta juttujen järkkäämisestä kuulostaa ihan uuvuttavalta. Ja kamalan työläältä. Ja kalliilta.

Erehdyin myös lukemaan jotain keskustelupalstoja ja siitä kuinka kaikki pitäisi olla varattu ainakin pari vuotta etukäteen. Mutta me ei voida edes varata kirkkoa kun vuosi etukäteen joten miten minä voin mitään muitakaan juttuja varata ennen sitä? Me ei olla siis tehty yhtään mitään vielä häiden eteen. Paitsi ehkä haaveiltu. Ja okei, yritettiin löytää ceilidh-bändi. Ja pohdittu niitä suuria linjoja ja joitain yleistä teemaa (en ole varma ollaanko tässä päästy puusta pitkälle). Jotenkin huomaan että meikäläisen asenne tällä hetkellä häiden järjestelyyn on hyvin samalanlainen kuin, miten organisoin matkani: jätän kaiken viime tippaan ja sitten pidän peukut pystyssä että kaikki menee enemmän tai vähemmän onnistuneesti. 

Hääblogit ja Pinterestin ihmeellinen maailma on saanut minut kuitenkin valtaansa, ja näinpähän jo ensimmäisen hääpainajaisenkin - unessa vain 10 % vieraista oli saapunut paikalle kirkkoon, sulhanen oli hunningolla ja valokuvaajasta ei näkynyt pihaustakaan koko päivän aikana. Mies taas väitti että hän oli nähnyt unta jossa näki minut ekaa kertaa hääpuvussani ja olin kuulemma tyrmäävän kaunis (mitä lie ekstrapisteitä yritti juuri sinä päivänä kerjätä). 

Ahkera hääblogien seuraaminen on saanut kuitenkin meikäläisen nousemaan ja laskemaan (ja ihmettelemään) monesta asiasta:

• Kaikissa blogeissa puhutaan jostain avustajista (kaasojen ja bestmanien lisäksi) jotka pitää pyytää hommiin. Mitä tai ketä nämä avustajat on? Ihan kummallinen nimitys mun mielestä ja päätin että mitään avustajiahan ei meidän häihin tule. Tai ainakaan heitä ei kutsuta niillä nimillä. Keitä he sitten ikinä ovatkaan.
• Sama juttu - sulhaselle kuuluu joku viehe? Sehän kuulostaa ihan joltain kalaanpyynti jutulta. Ei mitään hajua mikä tämäkään on. 
• Vihkiseremoniaa pitää kuulemma harjoitella jonkun listauksen mukaan? Eikös sinne alttarille vaan kävellä, sit kuunnellaan pappia, rukoillaan, sanotaan tahdon ja that's it? Vai pelkääkö ne että kaikki unohtaa siinä jännityksessä miten pitää toimia?
• Siis vieraille pitäisi antaa jotkut vieraslahjat? Eikö se ole tarpeeksi että ne on kutsuttu läsnä meidän aivan mahtaviin bileisiin? Jos kaverit lukee tätä postausta, niin ilmoitan nyt sitten jo etukäteen ettette ole saamassa mitään lahjoja. Sorry. 
• Ahdistaa jo etukäteen kun blogeissa kerrotaan ihanasti, että kun he kävelivät yhdessä kirkosta ulos niin heidän "oma" kappale säesti matkaa. Ihanaa, mutta ei meillä ole mitään omaa kappaletta!!! Ainut joka tuli mieleen oli Lady Gagan Pokerface joka soi tauotta Kanadassa kun tavattiin, mutta jotenkin mulla on sellainen tunne ettei se oli ihan sopiva kipale?
• Asia joka mietityttää tällä hetkellä eniten? Hääkakku. Rakastan leivoksia ja jälkkäreitä mutta olen ehkä maailman nirsoin mitä kakkuihin tulee. Lähtökohtaisesti en ikinä tykkää mistään perus hääkakuista joten en nyt tiedä että mikä olisi paras ratkaisu meille tässä asiassa. Rakastan kuppikakkuja mutta ei ne toimi pelkästään (ja monen mielestä ne taitaa olla taas liian makeita)

Kaikki suunnittelu lähtee Pinterestistä

Mutta siis ennenkaikkea....mistä mä saan tarpeeksi rauhottavaa itse hääpäivälle etten itke koko päivän putkeen? Saatika sitten rauhoittavaa äidille joka on vielä pahempi kun minä? Kääk! Mä en edes kehtaa myöntää kuinka usein nykyään herkistyn jonkun telkkariohjelman vuoksi, joten en tiedä miten näitä hermoja treenataan ennen itse päivää....

Parastahan häissä on, että juhlista voi ja pitääkin tehdä juuri oman näköiset. Ja siihen me pyritään. Monessa blogissakin tuli vastaan kinauksia kuinka tietyt jutut pitäisi tehdä tietyllä tavalla ja ei saa tehdä sitä sun tätä. Tähän sanoisin evvk. Meidän häistä tulee varmasti hyvin perinteiset, sekoittaen suomalaisia ja skotlantilaisia tapoja juhlaan mukaan. Mutta ennenkaikkea haluan että niistä tulee meidän näköiset juhlat. Muusta viis. Tosin olisi tietysti kiva, että ei kävisi kun mun unessa ja vieraita oikeasti tulisikin paikalle.

Että sellaista. Hyvät neuvot ja sympatiat otetaan vastaan. Kauhutarinoita en halua kuulla please siitä kuinka meidän olisi pitänyt varata kaikki jutut jo samana päivänä kun mentiin kihloihin :)