sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Sunnuntain kävelyretki niissä perinteisissä peltomaisemissa






Aamun jumppatunnin jälkeen pakattiin eväät ja termari reppuun ja suunnattiin auton nokka kohti Warwickshireä. Warwickshireen kuuluu mm. Coventry, jossa käyn päivittäin töissä ja luulen tämän olevan osasyy ettemme ikinä suuntaa viikonloppuisin näille alueille. Tuota motarinväliä tulee arkena kulutettua jo ihan liikaa jotta niitä samoja maisemia jaksaisi vielä viikonloppuisinkin ihmetellä. 

Päätettiinkin kuitenkin ryhdistäytyä ja lähteä tutkailemaan, tuolta nimittäin löytyy paljon kivoja paikkoja joten ei ole mitään syytä vältellä seutua! Tuolta alueelta löytyy myös todella hulppeita taloja ja se on yksi minun ei niin salaisista intohimoista, eli vaan ajelu ympäriinsä ja hienojen talojen ihaileminen...Ja tuolta niitä löytyy vaikka millä mitalla! Siis sellaisia kunnon isoja maalaiskartanoita joita välillä ei edes näy koska tilalla on niin isot portit että tälläiset uteliaat erkit eivät näe minkälainen talo sieltä porttien takaa löytyy. 





Parkeerattiin auto National Trust paikan pihaan ja ihmeteltiin ensin kaunista Baddesley Clinton taloa ja puutarhaa joka on juuri National Trustin omistuksessa. Todella kaunis talo ja varmaan kesäaikaan ihana piknik-paikka! Saimme häälahjaksi kirjan jossa listataan Brittien saarten 100 uniikkia kävelyreittiä ja meidän alueelta löytyykin niitä aika monta. Tämä reitti jonka me kävelimme (hieman reilu 10 km) oli yksi niistä. Ja hyvä reitti se olikin, tosin me vedettiin hieman löysin rantein ja eksyttiin pikkasen siltä polulta joka meidän piti oikeasti ottaa. Joten sovellettiin hieman ja lopputuloksena käveltiin varmaan lähemmäksi 15 km ympäri peltoja, maaseutua ja metsää...





Positiivinen yllätys oli törmätä tähän upeaan kartanoon jonka luulimme ensin olevan koulu mutta lisätutkimukset osoitti että se taitaakin olla joku hotelli ja spa-yhdistelmä. Kelpaisi tuollaisessa paikassa yöpyä!




Päivä oli todella kaunis, ja siinä kun istuttiin kaatuneen puunrungon päällä nauttimassa kaakaot oltiin todella tyytyväisiä taas että tuli lähdettyä. Ei ole parempaa tapaa viettää sunnuntaita kun pitkä kävelyretki maaseudulla (ja uteliaiden heppojen näkeminen)jonka kruunasi kunnon myöhäinen sunnuntailounas paikallisessa maaseutupubissa. 





Kotiin päästyämme ollaankin vain löhötty sohvalla ja taisteltu väsymystä vastaan. Sitä se kaikki raitisilma teettää!

2 kommenttia:

  1. Miten teidän läheltä voikin löytyä niin paljon erilaisia kivoja paikkoja! Ei voi käsittää. :D Ihania nämä teidän viikonloppuretket ja nuo hepat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lähellä on kyllä paljon ihania paikkoja ja täytyy ottaa taas itseään niskasta kiinni että lähdetään useammin tutkailemaan lähiseutua, se kun on tässä viime aikoina vähän jäänyt...mutta sunnuntaikävelyt maaseudulla on ihan parhaita :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!