Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norway. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norway. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kaupunkikierros itä-Oslossa



Sunnuntaina meidän ihanat kaverit ja kaupunkioppaat veivät meidät tutustumaan itä-Osloon joka on todellinen vastakohta niille maisemille joita näimme lauantaina. Itä-Oslo on tunnettu hipsteri maineestaan ja sieltä löytyykin kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja koluttavaa (vaikka coolia hipsteriä minusta ei saa tekemälläkään).

Me aloitettiin sunnuntai kävelemällä Grunerlokkan alueella. Sieltä löytyy esimerkiksi sunnuntaisin aina käsityölaismarkkinat Blån alueella (täältä löytyy lisätietoa niistä). Me oltiin sen verran aikaisin liikkeellä että markkinat olivat vasta avautumassa mutta isot punatiiliset teollisen näköiset rakennukset ja niiden välissä virtaava joki tarjoaa viehättävän (ja hiukan erilaisen) ympäristön sunnuntaikävelylle. Vaikka en koe olevani tarpeeksi cooli tyyppi tälläisille paikoille niin tuolla oli kyllä super kiva kierrellä ja katsella ympäriinsä (esim niitä taidokkaita maalauksia joita oli tehty eri pinnoille). Rakennuksien välissä virtaava Akerselva-joki on ilmeisesti ihan jonkin sortin nähtävyys Oslossa, mutta ehkä se johtuu siitä että sen varrella on muodostunut niin paljon kivoja paikkoja?






Tämän jälkeen kävelimme Vulkanin alueelle jossa sijaitsee mm. Mathallen Oslo. Eli Oslon kauppahalli joka oli juuri oikea paikka minulle! Rakastan kauppahalleja ja ruokatoreja jo noin yleisesti joten ei ollutkaan suuri ihmetys että huokaisin ihastuksesta kun saavuin Oslon kauppahalliin. En tiedä johtuuko kiehtomukseni kauppahalleihin siitä että yhden katon alle on koottu vaikka mitä herkkuja yhtään vai jostain muusta, mutta suosittelisin kyllä vierailua tänne ehdottomasti jos yhtään tykkää tälläisistä paikoista. Me oltiin valitettavasti juuri syöty todella täyttävä aamiainen joten en itseasiassa päässyt maistelemaan mitään eri myyjien herkkuja (ja yritin myös olla avaamatta niitä kukkaronnyörejä turhan paljon), mutta sieltä olisi kyllä löytynyt vaikka mitä herkkuja. Loistava paikka aamupalalle, lounaalle ja illalliselle sillä myös kauppahallin ympäristöstä löytyy kivannäköisiä ravintoloita.




Vikana pysäkkinä ennenkuin piti lähteä tallustelemaan hotellia kohti oli Thorvald Meyers Gaten alue joka tuntui melkein olevan sellainen itä-Oslon keskittymä. Täältä löytyi söpöjä putiikkeja, pieniä puistoja ja kivannäköisiä ravintoloita. Itseasiassa Oslo ylipäätänsä näytti olevan täynnä todella kivannäköisiä ravintoloita, mutta kun hintataso on niin korkea niin en sitten tiedä kuinka usein niistä pystyisi nauttimaan?



Oslo viikonloppu meni kuitenkin todella nopeaan ja kaupunkiloman tunnusmerkit se täytti taas sillä tuli kyllä käveltyä oikein urakalla kahden päivän aikana (lauantaina esim. sellaiset reippaat 20 kilometriä!). Norjaan olisi ehdottomasti kiva palata takaisin ja keskittyä enemmän luontokohteisiin mutta saa nähdä koska onnistutaan saamaan sellainen budgetti kasaan että pystytään road trippailemaan Norjassa!



maanantai 23. toukokuuta 2016

Yllättävä Oslo



Vietettiin viime viikonloppuna oikein mukava miniloma Oslossa miehen kanssa. Miniloma nimitys jo ihan sen takia että itse paikan päällä ehdittiin olemaan vain n. 1,5 vuorokautta (lennettiin myöhään perjantai iltana ja tultiin takaisin sunnuntai iltana), mutta meidän mielestä se riitti ihan hyvin Oslon näkemiseen. 

Pääsyy tietysti Oslossa vierailuun oli sinne muuttaneen ystäväni näkeminen. Viimeksi treffasimme heitä Pariisissa ja tällä kertaa oli vuoro matkustaa heidän uuteen kotikaupunkiinsa (vaikka molemmat ovat kyllä norjalaisia). Itse Oslolta en odottanut paljon. Jotenkin mielikuvani kaupungista (kuvin perusteella) oli hyvin teollinen ja tylsä, mutta ajateltiin että ei sillä kaupungilla niin väliä ole, kunhan nähdää kavereita taas pitkästä aikaa. 

Kuinka väärässä olinkaan. Oslo yllätti todella positiivisesti suloisilla rakennuksillaan, kivalla ilmapiirillä ja kauniilla yleisilmeellä. Tosin luulen että tähän positiiviseen mielikuvaan auttoi kaverit jotka näyttivät meillä monia kivoja paikkoja. Meidän hotelli kun esimerkiksi sijaitsi ihan keskustassa ja se oli aika ankeaa aluetta. Norjan hintataso ei sitten taas yllättänyt yhtään, se oli juuri niin kallis kun tiesimme (ja olimme kuulleet) ja senkin takia oli ehkä ihan hyvä viettää maassa vain se 1,5 vuorokautta. Minä olin myös hyvin iloinen siitä että pääsin vierailemaan näinkin kotoisassa kaupungissa, Oslo muistutti minua monella tapaa Helsingistä ja tuttu pohjoismaalainen ilmapiiri oli tervetullut taas pitkän (Britti)saarikauden jälkeen. Mies esimerkiksi oli ihan onnessaan siitä että kaikkialla pystyi maksamaan kortilla (joka ei todellakan toimi esim. Briteissä).

Mutta tässä hieman lauantaina matkakertomusta kera Oslo vinkkien, päätin jakaa postaukset kahteen eri osaan jotta ne olisi hieman helpommin luettavissa.

Saavuimme Osloon (tai itseasiassa Mossiin jonne Ryanairin koneet lentää) myöhään perjantai-iltana ja ainut asia mielessä oli vain silloin suunnistaa nopeasti hotellille. Olimme varanneet Thon Hotel Munchin joka sijaitsi todella ihanteellisella paikalla aivan ydinkeskustassa ja helpon kävelyetäisyyden päässä kaikesta. Itse ydinkeskustan alue ei ole nyt mitään viehättävintä mutta voin kyllä lämpimästi suositella tätä hotellia. Itse olin ihan onnessani kun hotellin brekkari oli ihanan pohjoismaalainen ja innoissani lappasinkin lautasen täyteen graavilohta. Hyvä aamiainen myös mahdollisti sen että voitiin skipata kalliit lounaat ja vaan syödä illallista ulkona.  Iso peukku siis tälle hotellille!

Lauantai aamuna herättiin reippaana kasilta ja lähdettiin aamujuoksulle! En todellakaan ole mikään aamuihminen (saatika juoksija) mutta täytyy kyllä sanoa että tälläinen aamulenkki on ihan loistava tapa tutustua uuteen kaupunkiin ja saada kiva yleiskatselmus. Aamulenkille saatiin itseasiassa idea siitä että liikunta oli muuten jäänyt vähän väliin viikolla ja ajateltiin että tämä on kätevä tapa saada yksi liikuntasessio lisää viikolle. Mutta tykättiin tästä niin paljon miehen kanssa että tälläinen aamulenkki saattaa jäädä tavaksi myös tuleville kaupunkireissuille. Aamulenkillä vedettiin mm. Slottsparken läpi jotta nähtiin kuninkaanlinna ja jatkettiin matkaa St Hanshaugen puistoon. Jos edellä mainitussa puistossa kapuaa aina ylös asti niin saa nähdä kivat maisemat Oslon ylle ja aina Holmenkollenille saakka.







Aamulenkin jälkeen treffaattiin kaverit ja he kiidättivät meitä pitkin kaupunkia päivän ajan. Lauantai oli varattu Oslon länsipuolen näkemiseen ja sunnuntaina oli tarkoitus sitten nähdä kaupungin itäpuoli (ja tämä jako toimi todella hyvin muuten!). Ensimmäinen pysähdys tehtiin Oslon Oopperatalolla joka on tietysti ihan must see paikka. Upea arkkitehtuuri ja hienot maisemat oopperatalon katolta takaavat sen että Oslon miniloma alkaa hyvin.






Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kohti Akershusin keskiaikaista linnoitusta joka aikoinaan rakennettiin suojaamaan Osloa. Vaikka itse linnoitus tai sen historia ei kiinnostaisi ollenkaan, suosittelen silti kapuamaan linnoitusta reunastaville seinimille sillä niiltä on aivan upeat näkymät niin Oslon satamaan kuin itse kaupunkiinkin päin. Ja itseasiassa linnoitus on todella kaunista aluetta muutenkin! Linnoitukselta nähtiinkin jo meidän seuraava etappi/kohde eli Aker Bryggen satama/kävelykatu alue. Satama on ehkä vähän väärä nimitys (siitä kun tulee itselle mieleen vaan sellaiset rumat teollisuussatamat) mutta ehkä huvisatama olisi oikea termi tälle alueelle? Aker Bryggen alue oli todella kivaa (varsinkin aurinkoisena päivänä). Sieltä löytyi kivoja ravintoloita ja näkymät taas lahden toiselle puolelle kohti Akerhusin linnoitusta oli hyvät. Mikäli mielii nauttia lounasta yläilmoissa näissä maisemissa, voisin suositella The Thief hotellin kattoterassia jonne voi pysähtyä drinksuille tai simppelille lounaalle (lounaslista ei ole kovin kattava mutta ruoka sitäkin parempaa).





Oltiin jo aika puhki kaiken kävelyn jälkeen (ja aamulenkin!) mutta käytiin vielä tsekkaamassa Frognerin kaupunginosa (joka on ns.Linnanpuiston takana) josta löytyy suurinosa suurlähetyistöistä ja kivoja ravintoloita sekä kahviloita. Ja todella kauniita rakennuksia! Tämä kaupunginosa itseasiassa muistutti minua suuresti Kaivopuistosta (ilman merinäköalaa tosin) joten tämäkin antoi ihan erilaisen kuvan Oslosta mitä odotin ennen matkaa.





Lauantai päättyi illallisella tapas-ravintolassa ja drinksuilla Radissonin Skybarissa josta oli komeat näkymät iltavalaistuksessa kylpevän Oslon ylle. Olipahan päivä!