tiistai 7. lokakuuta 2008

6.40 am

Hahaa, tänään koettiin mukava herätys. Paloharjoitus-tapahtui sitten 6.40 aamulla.
Hiukanko potutti. Varsinkin kun herätyskello oli soimas vasta 8.30 ja sen jälkeen en enää saanut unta, kun meidät pakotettiin menemään aamun kylmyyteen evakkoon. Great.

Tämän viikon ohjelma on seuraava: ei mitään! Tai siis on tietty luentoja,salsaa sun muuta,mutta ei mitään erikoista. Ja viikonloppu on vapaa! Odotan innolla kerrankin viikonloppua jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Ensi maanataina on Thanksgiving, joten kyseessä on pitkä viikonloppu. Eli suurin osa porukasta lähtee himaan/reissuun ja Harknesskin tyhjentyy aika tehokaasti. Tämä sopii meikäläiselle tosi hyvin,tarkoittaa että ehdin hyvin lukea ensi viikon välikokeisiin.

Tulevana perjantaina mulla on espanjan välikoe, jonka aihealueen uskon olevan melko hyvin hallussa, sillä meillä oli pieni testi jo viime viikolla. Eli olen lukenut tämän alueen jo läpi pariin kertaan.
Ensi viikon tiistaina on sitten tuon Comparative politicsin välitentti, tämäkin kurssi on vaikuttanut kohtuullisen helpohkolta tähän mennessä, joten en usko vaikeuksi syntyvän.
Ensi viikon torstaina on sitten tämä suuri murhekryyni: nimittäin Political Theory välikoe. Voihan jeesus sentään. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

Tällä viikolla yritän myös aloitella/hahmotella paria esseetä,joiden deadline on mun loman aikana.
Siinä sitä onkin jo ohjelmaa taas vähäksi aikaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!