torstai 16. joulukuuta 2010

Joulu

Joulu on ihanaa aikaa - minä rakastan sitä. Virittäydyn tunnelmaan kuuntelemalla joululauluja, leipomalla pipareita ( ja erityisesti syömällä taikinaa), paketoimalla lahjoja ja katsomalla kaikki joululeffat läpi (Yksin kotona 1 &2, Love Actually, The Holiday). Mikään ei voita kunnon, vanhanajan joulutunnelmaa.


Kuusi on jo haettu ja se odottaa vain koristelua enää. Joulutunnelma pitäisi vielä virittää myös kotiin ja lauantaina rakkaat kaverit tulevatkin luokseni viettämään perinteisiä pikkujouluja, joihin kuuluu paljon hyvää ruokaa, glögiä, juoruilua ja saunomista. Can't wait!






Lapsuudessahan joulu merkitsi joulupukkia, lahjalistojen tekoa ja lahjojen saamista. Nykyään joulu merkitsee minulle rauhoittumisen aikaa, perheen kanssa yhdessäoloa, ihanaa jouluntuoksuista tunnelmaa ja joulupäivän hengailua pyjamassa. Ja tietysti pipareita. Joulun haluan viettää kotona. Se on aikaa jolloin mikään ei merkkaa enempää kuin kotona oleminen. Vaikka onhan sitä kerran joulua vietetty Kuuban auringon alla ;)





Jouluaatto vietetään perinteiseti perheen kanssa (eli vanhempien, isovanhempien ja enon perheen). Aamulla käydään joulusaunassa, klo.12.00 kuunnellaan joulurauhan julistus ja sen jälkeen lähdetäänkin joulukirkkoon. Joulukirkon jälkeen on aika asettua joulupöytään nauttimaan perheen seurasta hyvän ruuan parissa. Lahjat avataankin sitten ruuan jälkeen. Nykyään innokkaimmat lahjanavaajat tuppaavat olemaan meidän kolme koiraa (+ Fanny, mummin ja ukin koira), joille aina kääritään nakit lahjapaperiin. Pitäähän koirillakin olla joulu ;)


Rauhallista joulunodotusta kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!