tiistai 13. joulukuuta 2011

Grey,grey,grey

Jos haluatteko lukea jotain iloista niin suosittelen skippamaan tämän postauksen suosiolla :)

Nimittäin tänä aamuna heräsin kyllä ihan väärällä jalalla. Ensinnäkin, ulkona on oikeesti ihan mielettömän pimeetä! Sain juuri ja juuri kammettua itseni sängystä ylös KAHDEKSALTA ja silloinkin vielä oli pimeetä. Nostan hattua työssäkäyville ihmisille! Puoli yhdeksältä kysyin varovaisesti iskältä että "koska täällä tulee valoisaa". "Kohta". Kiva. Ja sitten kun tuli "päivänvalo" niin oli niin harmaata että eipä sitä olotilaa paljon pimeydestä erottanut.

Ajoin kaupunkiin ruuhkassa 1 h 45 min (normaalisti menee n. 45 min) ja olin 30 myöhässä tapaamisesta. Olin saada hepulin siinä tuijottaessani sitä autojanoa edessäni. Ajaessani Helsingin läpi tuli mieleen täännoinen artikkeli siitä kuinka Aberdeen on Britannian kurjin kaupunki. Noh, artikkeli olisi kyllä voitu kirjoittaa myös Helsingistä tai mistä tahansa muusta Suomen kaupungista. Ankeata, harmaata, pimeätä, eikä kukaan hymyile (en edes minä).
Hyvä etten suunnannut takaisin lentokentälle ja ottanut lähtöä jonnekin muualle. Vaikka sitten takaisin Lontooseen, koska siellä on sentään valoisaa kun herään.

Koska päivä alkoi väärällä tossulla, se myös jatkoi menoaan sillä ja yhdessä vaiheessa odotin jo taivaan tippuvan niskaani. Noh, onneksi sieltä tuli vain vettä (luonnollisesti kunnolla paineella).

Nyt lähden kaupunkiin tapaamaan ihanaa ystävääni ja toivon että sekä liikenteen että sään jumalat olisivat puolellani.

Kotona on tosin laitettua joulua ja vielä eilen siitä innoissani olinkin..


P.S. Ei muuten ihme että ihmisillä ei ole joulufiilis kun ulkona on tuollainen keli!

P.P.S. Tiedän että joulumieli ja mieli koko talvea kohtaan on asennekysymys. Tällä hetkellä se positiivinen asenna on kuitenkin roskapöntössä, eiköhän se taas kohta löydy.

P.P.P.S. Ehkä olisi aika ottaa kovat aseet esiin ja katsoa maratonina Home Alone (1&2), Love Actually ja The Holiday.

5 kommenttia:

  1. Samat fiilikset! Mä en vaan jaksa nousta ylös, kun on pimeää. Se tuntuu jotenkin niin järjenvastaiselta. Yöllä on pimeää ja yöllä nukutaan. :P

    Mutta ehkä se tästä, sillä päivät lyhenee enää yhdeksän päivää ja sitten kun joululoma on ohi, on jo melkein kevät. Ehkä :D

    VastaaPoista
  2. Joo, mä mietin jo viime vkonloppuna Love ACtuallyn katsomista. Tuli niin epätoivoinen olo tuon joulun tulemisen suhteen. Päätin kuitenkin vielä siirtää sitä hieman eteenpäin.. :)

    VastaaPoista
  3. Ioanna, joo öisin väsyttää niin ei ihme että joka aamu väsytää ihan järjettömästi :) Kuulin nyt jostain että kohta pitäisi tulla lunta, joten ehkä me saadaan kohta valoa tänne!

    Annika, kyllä se varmaan kohta pitää katsoa, eihän tästä muuten tule mitään :)

    VastaaPoista
  4. Tämä Etelä-Suomen tämän hetkinen sää on kyllä hirveä... Ja tuo pimeys, koita tässä sitten jaksaa herätä aamulla lukemaan lukukauden viimeisiin tentteihin. Briteissähän ei taida tällä hetkellä olla paljoa lämpimämpää, mutta ainakaan siellä ei ole ihan näin pimeää. Muistaakseni?

    Ihanaa, että jonkun muunkin mielestä tämä on ihan hanurista!

    VastaaPoista
  5. Esteri, haha, joo ymmärrän kyllä täysin! Ja Briteissä on just se, että ei siel nyt paljon lämpimämpää ole, ja aika harmaatakin toisinaan, mutta ainakin aamulla joskus 7.30 tulee jo semmonen aamuvaloisuus. Mulle on ihan sama onks illalla pimeetä, mutta aamulla on tosi tärkeetä että on valoisaa!

    Voi kun kohta tulis lunta että tulis hieman valoisampaa!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!