Eli Briteissähän todella tehdään tutkinnon lopuksi lopputyö (kulkee erinäisillä nimillä, meillä ihan dissertation nimikkeellä). Kyseisen lopputyön sanamäärä on yleensä siinä 10 000 hujakoilla (taitaa olla n.50 sivua) ja se todella tehdään viimeisenä opiskeluvuotena. Aberdeenissä jossa tein undergraduate-tutkintoni, lopputyö tehtiin siten, että palautuspäivä oli helmikuussa. Eli periaatteessa oli syksy aikaa tehdä se. LSE:ssä sen tekoon oli varattu 3 kk eli sen jälkeen kun tentit oli tehty kesäkuun loppuun mennessä, alkoi dissen kirjoitus ja se palautettiin sitten syyskuun alussa.
Aberdeenissä lopputyöni liittyi Suomen osallistumiin rauhanturvaoperaatioihin ja miten ne on kehittynyt, mitkä tekijät siihen on vaikuttanut ja miten se on korreloinut Suomen ulkopolitiikan kanssa. En nyt muista tarkkaa otsikkoa tai tutkimuskysymystä, valitettavasti en muista minne olen sen paperiversion tuosta tekeleestä tunkenut :) En nyt kerro tarkkaa arvosanaa koska Aberdeen taitaa olla ainut yliopisto Skotlannissa joka käyttää ihan ihmeellistä omaa arvosteluasteikkoa, mutta 2:1 sieltä tuli. Ja silloin olin siihen tyytyväinen.
Nyt kun olen jo toisen lopputyön vääntänyt perään, voin todeta että en ole tyytyväinen tuohon Aberdeeniin tekemään disseen. Ja tämä oli itseasiassa sinänsä helppo postaus toteuttaa koska olen miettinyt että mitä nyt tekisin toisin!
1) Ensinnäkin, Aberdeenissä meidän sallittu sanamäärä taisi olla 10 000-12 000 puitteissa ja minulla tuli sanoja todella reilut 12 000. Reilusti yli sen 10 % mitä saisi olla mutta ohjaajani sanoi ettei siitä rokoteta. Kuitenkin, nyt kun pohdin, olisin hyvin voinut vetää sanoja pois, ne ylimääräiset kun harvoin tuovat oikeasti mitään ekstraa siihen itse sanomaan. Eli mitä tiivistetympi, suoraan ytimeen menevä työ on, sen parempi. Mulla on aina ollut hieman ongelmana se, että tarinoin liikaa.
2) Mitä tarkempi/rajatumpi tutkimuskysymys ja hypoteesi, sen helpompaa sen homman teko on itselle. Sillon kun tutkimuskysymys on koko ajan kirkkaana mielessä koko kirjoitusprosessin ajan, on aiheessa pysyminen helpompaa. Esim. minä tutkin Suomen osallistumista rauhanturvaoperaatioihin sen koko historian ajalta. Eli 50-luvulta tähän päivään asti. Big mistake.
3) Descriptive (kuvaileva?) disse ei ole ikinä hyvä. Tämä on tietestään itsestäänselvään mutta kaikki tuntuu sortuvan siihen jossain vaiheessa kirjoitusta kuitenkin. Mun undergraduate-lopputyö keskittyi liikaa kuvailemiseen eikä tarpeeksi analyyttiseen osuuteen ja teorian sitomiseen. Teoria on kaiken a ja o.
4) Ja lopuksi, aihe oli semmoinen josta tiesin jo entuudestaan paljon. Liikaa itseasiassa. Paras olisi melkein kun valitsisi aiheen joka on itselleen melko tuntematon koska silloin ei ole mitään ennakkokäsityksiä siitä että mikä sen loppututkimuksen tulos tulisi olla.
LSE:ssä oma linjani oli Comparative Politics (Conflict Studies). Eli Comparative Politics oli se koko linjan kantava voima vaikka itse sen tutkimusmetodeista olikin vain yksi kurssi. Sen takia meidän täytyi pystyä sitomaan lopputyömme enemmän tai vähemmän näihin metodeihin ja teorioihin joka oli ainakin itselleni haaste. Tutkimuksen piti olla joko verrannoillinen (eli vertauksessa kaksi tai enemmän case studya), tai jos teki vain yhdestä keissistä, niin tutkimuksen piti olla kuitenkin yleishyödyllinen (generalizable) luonteeltaan.
Minä valitsin vain yhden maan tutkittavaksi ja tutkimuskysymys oli "How can we explain the role of civil society in the peacebuilding process? The case study of Bosnia and Herzegovina". Ja spesifimmin keskityin vielä konfliktien jälkeiseen rauhanrakentamisprosessiin. Tutkin esimerkkien kautta tätä kysymystä sekä sidoin sitten laajempaan Comparative Politics perspektiiviin ja teoriaan, vaikka sitä olisi voinut tehdä enemmänkin. Loppuarvosanaksi tuli merit johon olin tyytyväinen, varsinkin kun koin jossain vaiheessa ihan epätoivoisia hetkiä sen parissa.
Molempien töiden parissa tuli monta kertaa epätoivon hetkiä, mutta niistäkin selvittiin. Abeerdeenissä omasta ohjaajastani oli suuri apu, LSE:ssä omaa ohjaanani en tainnut tavata kertaakaan sen jälkeen kun aihe oli sovittu. Ja muutenkaan heidän kanssaan ei saanut liikaa jutella aiheesta, jota anynomitteetti-suoja säilyisi. Välillä saatoin pitää pitkiäkin taukoja kirjottamisesta ja vaan lukien artikkeleita kun tuntui ettei mistään tullut mitään. Tuli niitä epätoivon hetkiä kun näin itseni jo reputtamassa lopputyöni.
Täytyy sanoa että tätä maisterin lopputyötä en ole sen palauttamisen jälkeen lukenut enkä osaa sen kummemin vielä edes analysoida mitä olisi pitänyt tehdä toisin (vaikka varmasti niitä löytyisi enemmän kuin tarpeeksi). Mutta toistaiseksi olen ollut tyytyväinen siihen mitä tein ja enemmän kuin tyytyväinen siihen että se on ohi :D
Loppuenlopuksi paras neuvo mikä meille annettiin LSE:ssä oli, että se on vain lopputyö, se ei ole elämää suurempi asia. Ollaan kuitenkin jo niin tottuja kirjoittaamaan 5000 sanan esseitä että se on vain toiset samat perään. It's not that big of a deal. Ja tätä lausetta hoin kuin mantraa epätoivon hetkinä.
Anteeksi englanninkielisten sanojen viljely tekstissä, niiden suomentaminen olisi ollut haastavaa!
Paljon onnea kaikille jotka tälläkin hetkellä lopputyönsä parissa kamppailee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit!