Koti-ikävä iski ensimmäisen vuoden aikana useammin ja erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana kun kaikki oli vielä uutta eikä oikein tuntenut ketään. Ensimmäisen syksyn aikana ikävöin varmasti eniten kotiin, kunnes huomasin joululomalla odottavani innoissani, että pääsen palaamaan takaisin opiskeluiden ja kavereiden pariin. Ensimmäisen vuoden jälkeen kerrat jolloin ikävöin kotiin vähentyi. Tuntui että oli löytänyt paikkansa täällä, ja ympärillä oli/on ihania ystäviä ja on ylipäätänsä onnellinen elämäänsä.Vaihtovuosi Kanadassa oli nyt semmoista hullunmyllyä (hyvässä mielessä) ettei siinä paljon ehtinyt kotiin ikävöimään kun juoksi paikasta toiseen yrittäen ottaa kaiken ilon irti vuodesta. Ja sitähän me tehtiinkin!
Välillä kuitenkin vieläkin iskee kamala koti-ikävä. Ei ikävä Suomea ja suomalaisia juttuja vaan nimenomaan sitä kotia, sitä tukipilaria joka löytyy Suomesta. Koti-ikävän voi aiheuttaa moni asia. Yleensä kuitenkin jos on kurja olo/yksinäinen olo, tai on sairas, niin kaipaa kotiin, jossa voi ihan rauhassa valittaa ilman mitään syyllisyydentuntoa. Ja vaikka olisi ikävä olo jostain todella typerästä ja mitättömästä asiasta, niin äidille on ihan ok murehtia siitä. Ja koti nyt vaan on koti. Se paras paikka maailmassa.
Tänään illalla iski hirveä koti-ikävä. Rupesi ärsyttämään pienet jutut, oli kurja olo ja yksinäinen olo. Sen lisäksi sain vielä kaverilta vanhoja kuvia jotka toi paljon ihania muistoja mieleen. Plus kämppis kertoi kuinka hän lähtee viikonlopuksi kotiin. Välillä toivon että minäkin voisin mennä "viikonlopuksi kotiin". Joskus olisi ihanaa että se vaihtoehto olisi olemassa.
Tulee ikävä niitä hetkiä kun istut nojatuolilla katsomassa jotain typerää suomalaista ohjelmaa, yksi koira änkemässä syliin, toinen on jaloissa ja kolmas röhnöttää siellä pöydän alla ja perhe on koolla. Takassa palaa tuli ja elämä on hyvin. Niitä arjen hetkiä perheen parissa. Plus mun sänkyä. Mun sänky kotona on vaan NIIN paljon parempi!
Toisaalta tiedän että koti-ikävä on normaalia ja ihan varmasti jokainen ulkomailla (tai ihan Suomessa toisessa kaupungissa) asuva on sen kokenut. Eikö? Itse tiedän että huomenna olen unohtanut koko koti-ikävän ja kaikki on taas hyvin. Iloitsen taas kaikista uusista ja ihanista jutuista joita on tiedossa ja normaalista arkipäivän hetkistä. Mutta tälläistähän se elämä välillä on - ups and downs ;)
Hyviä muistoja toi mieleen mm. nämä kuvat:
 |
| Junnuna, olin ehkä 19 v? |
 |
| Toinen junnu |
Samoja fiiliksiä täällä. Mä olin jo lukiossa vaihdossa, niin ei tämä muutto sinänsä ole tuntunut kuin toiseen kaupunkiin muutolta, mutta välillä sitä tajuaa, että kotiin meneminen maksaa vähintään sen 200 euroa..
VastaaPoistaMulla päättyi yksi lyhyt ihmissuhde tammikuussa ja silloin olin mietin, että mitä helvettiä mä täällä teen, ihan yksin. Se oli tosi vaikea, kun ekan kerran tajusi, että täällä on vaan pakko jaksaa. yksin. Tottakai on ystäviä, mutta täällä en voisi maata omassa sängyssä itkemässä esittämättä mitään ja joku eli äiti sanoisi, että kaikki on huomenna paremmin.
Toisaalta, ehkä sen takia juuri tänne lähdettiin. Karaistumaan ja katsomaan, että kyllä mä pärjään. Yksinkin. :) Ihan sama kuinka monta kyyneltä vuodattaa, kunhan välillä bussissa herää siihen, että hymyilee itsekseen onnesta. :)
Hei,
VastaaPoistaon ihanaa että se kotiikävä voi iskeä, että on ihan akoti jota ikävöidä! Sehän on se paras juttu - ja toiseksi kohta tulet KOTIIn ja sitten oletkin ihan fead up kun kaikki koko ajan haluaa sinusta jotain - WE LOVE YOU!
Sonja, jeps näinhän se on. Kyllä Siperia opettaa ;) En kyllä ole ikinä katunut päätöstäni tulla tänne, sen verran hyviä juttuja tästä koko muutosta on poikinut ja elämääni täällä olen kuitenkin supertyytyväinen. Eikä siitä koti-ikävästä tainnut enää tänä aamulla olla mitään jäljellä ;)
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirjoitus - toivottavasti ikävä helpottaa kuitenkin nopsaan!:) Itse olen miettinyt tuota viime aikoina suht paljon: monet kaverini täällä ovat puhuneet koti-ikävästä (varsinkin naapurini, joka ei ole koskaan asunut poissa kotoa, mutta myös monta vuotta omillaan asuneet suomalaiset). Itsestäni se on tuntunut niin oudolta, koska jotenkin en vain osaa tuntea sitä enää itse. Taisin potea kaiken mahdollisen koti-ikävän silloin lukioaikoina jenkkilässä - ainakin siltä tuntuu. Tai varmaan sitä oppi silloin niin kovalla kädellä olemaan poissa kotoa, että jotenkin ovat "tunteet kovettuneet". Saksassa olo lukion jälkeen ei tuntunut millään tavalla vaikealta, ja täällä varsinkin nyt on vain koko ajan niin kiire, ettei koti käy juuri edes mielessä.
VastaaPoistaMutta esim. Suomessa tulee aina välillä ikävä äitin&isän luo. Onneksi koti on silloin lähellä.=P
On se rikkaus, kun ollaan saatu asua ulkomailla. Ajattele, miten luonne kasvaa, ja kuinka oppii selviämään omillaan.
Haleja ja tsemppiä opiskelujen loppurutistukseen, pian oot jo lomalla!:)
Olet kylla ihan oikeassa Miina, etta kylla luonne kasvaa ja niinkuin sanoin jo tuossa edellisessa kommentissa, en olisi valmis vaihtamaan paivaakaan pois. Olen supertyytyvainen etta paatin lahtea ulkomaille! Ja kylla se koti-ikavakin jo helpotti :)
VastaaPoistaUskon etta siella ei paljon ehdo koti-ikava tulla, mulla oli ihan sama juttu silloin kun olin Kanadassa - koko ajan oli menossa jonnekkin ja kaikki oli superkivaa! Se ei ollut ehka sita normaalinta arkea :)