keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Almost!

Interrailille lähtö koittaa maanantaina - ihanaa! Lento Pariisiin, reilin aloituspaikkaan, lähtee maanantaina jos Islannin tuhkajumalat niin suovat. Tällä hetkellä tilanne näyttää kuitenkin positiiviselta!

Hostelli on varattu Pariisissa olomme ajaksi ja sen jälkeen mennäänkin "fiilispohjalla". Reitti on kyllä suunniteltu mutta varaillaan muita asumuksia vasta sitten matkan varrella.Ei sitä koskaan tiedä haluaako esim. viettää yhden ekstra yön Berliinissä tai yhden yön vähemmän Krakovassa. Aika ihana fiilis itseasiassa, vapauden tunne matkustaa on mitä ihaninta. Alustava reittisuunnitelma näkyy tässä postauksessa.

Vielä en ole oikein edes käsittänyt että lähtö koittaa kohta. En ole tainnut edes käsittää että olen edes lomalla. Lisästressiä tuo tämä huoneen pakkausoperaatio.

Seuraavaksi pitäisi miettiä mitä pakkaan mukaan reilille, ja vielä niin että otan mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Toisaalta lämpötilat näyttää yli + 20 C niin Pariisiin, Berliiniin kuin Prahaankin, joten ehkä kevyet vaatteet riittää. Heti Pariisin jälkeen pääsemmekin Maastrichtiin moikkaamaan vanhaa vaihtarikaveriamme Kanadan ajoilta. Viimeksi näimme Glasgowssa reilu 1,5 v sitten joten mukava nähdä taas. Ja olen kuullut että Maastricht on kovin kaunis kaupunki! Maastrichtista matka jatkuukin sitten Saksaan missä on vielä hieman epäselvää että pysähdymmekö Kölnissä ennenkuin jatkamme Berliiniin. Ja sieltä sit taas eteenpäin.

Odotan ihan into piukassa että pääsen Pariisiin! Olemme kyseiselle kaupungille varanneet kolme yötä, koska saavumme paikalla todella vasta myöhään maanantai-iltana. A ei ole koskaan käynyt Pariisissa ja minunkin vierailusta on todella paljon aikaa, joten eiköhän ainakin sinne Eiffel-torniin ole tarkoitus kivuta. Sen lisäksi toivon että voin auringonpaisteessa nauttia ihanasta patongista ja juustosta (voisin elää tällä kombolla) jossain ihanassa puistossa. Ja syödä macaroneja.



Nyt pitäisi vaan ladata paljon uutta musiikkia ipodiin, päättää minkä kirjan otan mukaan ja pakata kaikki kamat. Jesh.

P.S. Miten niin välttelen pakkausta? Eihän tämä ole vasta kuin toinen postaus saman päivän sisällä..

5 kommenttia:

  1. Toi kartta <3 Me piirreettiin siihen aina meidän reitti. Lopuksi kartta olikin aika hieno ;)
    Hauskaa reissua teille!!! Oon niiiiin kade ;)

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit, loistavaa reissua jo nyt! :) Tää kesä tuli kyllä taas jotenkin ihan yllättäen, en oo vieläkään tajunnut, et koulu loppui vaikka siitä on jo viikko :)

    P.S. Ja munkin pitäis muuten pakata, huoh... :P

    VastaaPoista
  3. Anna, me ajateltiin kans et piirretään meidän reitti tohon, hauska katsoa sit jälkeenpäin :)

    Ionna, kiitoksia! Ja en tajua mistä tämä kesä yhtäkkiä tupsahti (tosin täällä on kaikkea muuta kuin kesäiset ilmat). Tsemppiä pakkaukseen!!

    VastaaPoista
  4. Heh, meillä on saarivaltioista lähtö sitten samana päivänä - mäkin suuntaan Suomeen maanantaina!=P Aioin muuten sanoa, että en tiennytkään teidän lähtevän näin aikaisin reilillenne, mutta sitten tajusin, että katsos, keskiviikkonahan on jo kesäkuu..:D Minne se aika vierähti??? Nauttikaa reilistänne, ja postailehan tänne js reitin varrelta pystyt!:)

    VastaaPoista
  5. Miina, älä viitti mäkin aattelin et täh, onks se jo maanantaina kun me lähdetään :) Ihanaa loppuaikaa Corkiin ja Suomessa sit nähdään! Ja ehdottomasti tulen tänne laittelee kuulumisia jos vaan pystyn!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!