maanantai 14. marraskuuta 2011

Substanssia

Sain ystävältäni Annikalta tälläisen "a blog with substance" tunnustuksen! Tackar!

Tarkoitus olisi siis kertoilla kahdeksan asiaa itsestään..

1) Minusta ei välttämättä heti ensi näkemältä uskoisi mutta osaan  käyttää suvereenisti moottorisahaa, kirvestä, erilaisia pihavempelimiä, akkuporakonetta ja noin miljoona muuta työkalua. Kiitos isäni!



2) Olen välillä aika hajamielinen. Viikonloppuna suihkutin dödön sijasta hiuslakkaa kainaloihin. True Story. Oli siinä kyllä naurussa pitelemistä niin äidillä kuin minulla.

3) En ole vielä kertaakaan kokannut Lontoossa oloni aikana. Inhoan asuntoni keittiötä ja en koe oloani mukavaksi siellä. "Kokkaamiset" on rajoittunut pizzan laittamiseen uuniin ja mikroaterioiden lämmittelyyn. Ja jugurtin syömiseen. Sen takia ollessani kotona viikonloppuna söinkin sitten kolme pihviä kerralla - ikäänkuin "varastoon". Toisaalta jos Marks & Spenceriltä saa kolme mikroateriaa 6 punnalla, ei sillä hinnalla kannata edes kokata itse.

4) Meidän Statebuilding- kurssin proffa on Irkuista. Tässä pari viikkoa sitten kuulin hänen sanovan hyvin selvästi "Vampires reconstructed the borders.."  Hänellä on niin vahva irkku-aksentti että sen sijaan että olisin kuullut "empires" (kuten hän sanoi), kuulin "vampires". Huvittavinta oli että piti ihan varmistaa kaverilta että sanoiko hän todella vampyyrit? Sen jälkeen on ollut luennoilla hauskaa kun kuulen koko ajan että empiren sijaan hän puhuu vampyyreistä.



5) Romanttiset komediat on mun juttu. Ekana yliopistovuonna kaverini tulivat aina lainailemaan multa leffoja koska mulla oli järkyttävän kokoinen dvd-arsenaali mukana. Suurinosa romanttisia komedioita. Viikonloppuna tuli katsottua The Holiday joka on ihan yksi suosikeistani. Love Actually on ikuisuuslemppari ja The Notebookia ei voi olla katsomatta ilman että vuodattaa kyyneleitä lopussa.

6) Olen haaveillut pitkään toimittajan ammatista. Sellaisesta että pääsisin kirjoittamaan mielenkiintoisia juttuja esim. Foreign Policyyn tai Economistiin. Tai että voisin olla Hesarin ulkomaankirjeenvaihtaja. Valitettavasti tämä haave ei taida toteutua (olette varmaan huomannut että mm. mun suomenkielen taidot eivät ole ihan toimittajalle vaadittavalla tasolla), mutta onneksi on monia muitakin haaveita mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.

7) Murehdin aina säännöllisin väliajoin tulevaisuudesta. Toisaalta olen oppinut että siitä on turha murehtia koska sitten jotain kuitenkin käy ja kohtalo heittää vesilinnulla. Tällä hetkellä murehdin aikaa yliopiston jälkeen (taas vaihteeksi, olin samassa tilanteessa viime marraskuussa). Entä jos en saa töitä? Missä haluan asua? Haluanko palata Suomeen? Haluanko jäädä Lontooseen? Vai kenties Tuvalulle? Murehdin myös monista muista asioista ja varmaan sen takia näenkin melkein joka yö painajaisia.

8) Olen aina ollut kiinnostunut erityisesti Venäjän politiikasta ja haluaisinkin oppia venäjän kielen. Tällä hetkellä olisi kuitenkin tarkoitus parantaa niitä kieliä joita on tullut jo opiskeltua, ja valitettavasti venäjä ei kuulu siihen listalle.





Haluaisin jakaa tunnustuksen eteenpäin seuraaville Skotlannissa opiskeleville bloggareille, koska juttuja sieltä pohjoisesta on edelleen niin mukava lukea ja niistä tulee todella kotoinen fiilis!

Marika - Marikamatelee
Uula - Wizzen an ootlan i Edinburrie
Pauliina - Aatelista Ajatuksenjuoksua


8 kommenttia:

  1. Aah, Love Actuallya parempaa leffaa saa kyllä hakea!! Ihan liian ihana!! Oma suosikki"tarinani" on Colin Firthin ja portugalilaisnaisen tarina. Vaikka kyllä Bill Nighykin jaksaa naurattaa joka kerta. :)

    VastaaPoista
  2. Kynäilijä, se on kyllä niin hyvänmielen elokuva! Mun perinteisiin kuuluu katsoa se aina ennen joulua! Mun suosikki siinä taitaa olla Hugh Grant ja erityisesti se tanssikohtaus :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti haasteesta, taidanki tehdä sen jo tänään! Ja noi elokuvat, varsinkin Holiday on tosi ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava toi ensimmäinen kohta! Ois kyllä siistiä ja hyödyllistä, jos itsekin osaisi/uskaltaisi käyttää esim. porakonetta.

    Love Actually ja Holiday on mun jokavuotiset jouluperinteet. Ihania! <3

    Ja mitä tohon toimittajan työhön tulee niin sun suomi on mun mielestä yllättävänkin hyvää, kun oot asunut niin kauan ulkomailla. Sitä paitsi sitä pystyy helposti kehittämään. :)

    Meil oli just pari viikkoa sitten koulussa pitämässä luentoa toimittaja, joka oli just ennen uransa alkua asunut vuosia Espanjassa ja Englannissa ja hänen suomen kielen taito oli oikeasti ollut huono. Silti hän on nyt tehnyt jo n. 10 vuotta toimittajan töitä, mm. Imagessa. :)

    VastaaPoista
  5. Pauliina, eipa mitaan :) Kiva lukea sunkin postausta aiheesta!

    Ionna, joo ja mun joululeffoihin kuuluu kans Yksin kotona! Sekin on vaan niin hauska!
    Ja hyva tietaa ettei ehka viela kannata kaikkia toimittajan haaveita heittaa kehaan :D There's still hope left...

    VastaaPoista
  6. Samaistun täysin sun numero 7:aan! Ja kiitos nauruista numero kakkosen kohdalla, mulle käy yleensä niin että suihkutan sitä suoraan silmään. Mutta olen kuitenkin koko ajan tietoinen että käytän hiuslakkaa enkä deodoranttia :D

    VastaaPoista
  7. Haha Annika, joo jos suihkutan hiuksiin jotain kamaa on mulla aika rento ote siinä meiningissä joten aina jotain päätyy silmiin..So I know the feeling :)

    VastaaPoista
  8. Ahahah, Yksin kotona 1 ja 2 on kyllä niin klassikkoja :DD

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!