Jee,jee, loma alkoi virallisesti : espanjan tentti takana ja ihan hyvin meni!
Nyt siis vaan pakkaamaan ja illalla bileisiin hyvästelemään loputkin kaverit!
Ja huomenna nokka kohti Torontoa ja illalla ollaankin jo Kuuban Varaderossa!
Tänä jouluna toivon että perheeni viettää ihanan rauhaisan joulun Suomessa, omassa kodissa, rakkaiden ihmisten kanssa ja että he eivät turhaan murehdi, vaikka en siellä olekaan. Minä nautin joulustani tänä vuonna auringon alla - omituista varmasti, mutta ainakin on erilainen joulu!
Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille rakkaille ihmisille sinne Suomeen ja menestyksekästä uutta vuotta 2009!
Seuraavaan kerran kuullaan vuoden 2009 puolella!
torstai 18. joulukuuta 2008
tiistai 16. joulukuuta 2008
2008
Kohta on taas tämä vuosi ohi, en tajua vieläkään miten aika meni niin nopeasti?
Koska vuosi on kohta ohi, ajattelin vähän miettiä että mitä tämän kuluvan vuoden aikana on tapahtunut. Ja nyt en tarkoita mitään newsworthy-juttuja, koska ne saa aina selville hesarin arkistosta, vaan ihan mitä mun elämässä on tapahtunut. Näitä on kiva sitten lukea myöhemmin :D Sitä tuppaa niin helposti unohtamaan asioita..
Eli vuosi 2008:
Maaliskuussa sain tietää,että ensi yliopistovuoteni vietän sitten Kanadassa. Muistan sitä onnen määrää silloin! Olin ihan supertyytyväinen että olin päässyt juuri Kanadaan enkä jenkkeihin!
Lainaus blogistani 16.3.2008:
"Se mikä tekee minusta yhtä onnellisen kun otsikon Hippopotamuksen on se, että tuossa maaliskuun alussa sain tiedon että minut hyväksyttiin yliopiston vaihto-ohjelmaan. Käytännössä tämä tarkoittaa että ensi syksynä en palaa tänne vaan lähden Kandaan Queen's Universityyn koko lukukaudeksi!! Olin niin onnellinen kuin sain tiedon siitä. Onni oli myös meidän puolella, sillä hyvä kaverini täältä pääsi samaan yliopistoon!! Eli asiat eivät voisi olla paremmin!"
Toukokuussa pakersin vikat tenttini ja ensimmäinen yliopistovuoteni olikin yhtäkkiä takana. Ja selviydyin hyvin muutosta uuteen maahan, opiskelusta vieraalla kielellä ja sain aivan mahtavia kavereita!
Kesäkuun alussa aloitin työni joka vastasi omaa opiskelualaani. En voi vieläkään uskoa miten onnekas olin että sain sen työn! Se opetti minulle paljon!
Kesän kohokohtia oli ehdottomasti ihanat kesäpäivät joita vietin perheen, kavereiden ja elukoiden kesken!
Elokuun lopussa kohtikin sitten lähtö taas kohti tuntematonta: Kanadaan! Seuraavat 8 kk viettäisin siis täällä! Muistan kuinka ekalla viikolla kaikki oli tietenkin taas uutta ja ihmeellistä, ja hämmentävää, mutta muistan myös kuinka ihmisten ystävällisyys teki vaikutuksen minuun!
Koko vuosi sisälsi myös paljon matkustelua: mm. väliä Skotlanti-Suomi, ihana golf-reissu Turkkiin perheen kanssa, Panaman kanavan risteily (aivan mahtava) ja nyt olen lähdössä Kuubaan, josta olen haaveillut niin kauan kuin muistan!! Ja uuden vuoden vietän Nykissä.
Ja nyt ollaankin jo joulukuussa ja lukukausi melkein lopuillaan. Ja olen viihtynyt täällä mielettömän hyvin! Tämän vuoden joulukin tulee olemaan hieman erilainen: se onkin ensimmäinen kerta kun vietän joulun ilman perhettäni. Se tulee tietenkin tuntumaan hassulta mutta onneksi on vielä monta joulunviettoa edessä!
Vuosi 2008 on siis ollut hyvä. Paljon on tapahtunut elämässä ja olen kyllä ollut mielettömän onnekas! Paljon aivan ihania asioita on tapahtunut ja olen ollut siinä onnellisessa asemassa että olen saanut olla mukana näissä tapahtumissa!
Toivotaan siis että vuosi 2009 tulee olemaan vähintäänkin yhtä menestyksekäs!!

Tunnisteet:
Mietelmiä,
University of Aberdeen
4 takana, 1 jäljellä!
Jee, jee, eilen illalla oli sit vika oikeen tämmönen "lukuurakka" tentti jäljellä,eli se Latinalaisen Amerikan politiikka. Se meni kyllä todella arveluttavasti, et saa nyt nähdä mikä arvosana sieltä napsahtaa, onneksi muut työt sillä kurssilla on mennyt kohtalaisesti.
Nyt on kyllä motivaatio enää nolla lukea, mutta espanja pitäis vielä jaksaa torstaina.
Adios!
Nyt on kyllä motivaatio enää nolla lukea, mutta espanja pitäis vielä jaksaa torstaina.
Adios!
Tunnisteet:
Kanada,
University of Aberdeen
lauantai 13. joulukuuta 2008
Ice skating!
Tänään mentiin tentin jälkeen sitten luistelemaan porukalla, tosin pubin kautta eka :)
Oli aivan superihana keli: ihana kirpakka pakkanen ja lunta satoi vienosti! Kaunista!
Kingstonin keskustassa, tälläisellä toripaikalla, ihanasti kauniin kaupungintalon kupeessa on luistelurata. Sain myös lainaksi tuolta Queensin international student centeristä luistimet ilmaiseksi. Ainut huono puoli oli, että ne oli hokkarit ja 3 kokoa liian suuret. Mutta pysyin pystyssä! Jee!
Tänään mennäänki sit illalla vähän ulos, kun suurin osa porukasta on sitten lähdössä, joten vika ilta yhdessä! Miten aika menee niin nopeesti?

University of Aberdeen,
Urheilu
3 takana, 2 jäljellä
Tänään oli siis se pelätty politiikan teorian koe, ihanasti klo.9.00 aamulla.
Ja nyt se on ohi!! Hiukan olen onnellinen!!
6 kysymykseen piti vastata, 3 sain ihan ok vastauksen, neljäs oli vähän vague, viides alko olee jo tosi ympäripyöreetä ja kuudes olikin sitten täyttä h********.
Mutta nyt se on ohi!! Ihanaa!!
Nyt on enää maanataina Lattari amerikan poltiikan koe, ja torstaina espanja, joka onkin hyvä et se on vika koe koska perjantaina lähdetään KUUBAAN!! (Kyllä, tiedän, olen hieman innoissani..varmaan mainitsen sen joka jutussa nyt :))

Queens University
Maistiaisia..
Tässä hieman maistiaisia miltä politiikan teoria kuulostaa:
Augustine:
"For if a will should simply exist, but not be able to do what it wills, it would be overborn by a more powerful will. Nor would this be the case, unless there had existed will, and that not the will of the other party, but the will of him who willed, that was not able to accomplish what he willed."
Yritä näistä nyt sit ottaa selvää :) Huomenna tenttiin!
Augustine:
"For if a will should simply exist, but not be able to do what it wills, it would be overborn by a more powerful will. Nor would this be the case, unless there had existed will, and that not the will of the other party, but the will of him who willed, that was not able to accomplish what he willed."
Yritä näistä nyt sit ottaa selvää :) Huomenna tenttiin!
Tunnisteet:
Kanada,
Mietelmiä,
University of Aberdeen
perjantai 12. joulukuuta 2008
Cuba, here we come!
Jeij, tänään aamulla varattiin matka Kuubaan jouluksi. Lähdemme Torontosta 19.12 ja takaisin tulemme 26.12, ja sieltä lähdemmekin suoraan Nykkiin viettämään uutta vuotta.
En voi vieläkään uskoa. Olen aina haaveillut matkasta Kuubaan ja nyt pääsen! Ihanaa!
Menemme kaupunkiin nimeltä Varadero, joka on turistikohde, mutta se on onneksi melko lähellä Havanna, joten menemme sitten päiväreissulle sinne.
"Havannasta parin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Varadero tunnettiin 30-luvulla amerikkalaismiljönäärien piilopaikkana, ja se on nykään yksi Kuuban suosituimpia rantalomakohteita. 20 kilometiä pitkä hiekkaranta, hyvät vesiurheilumahdollisuudet ja golfkenttä riittävät monelle perusteluksi matkustaa Varaderoon. Suurin osa hotellista toimii all-inclusive -periaatteella, jossa kaikki ateriat ja monet urheilulajit sisältyvät hintaan."
Tuollaiselta pitäisi Varaderon beach näyttää..ei paha ;)
Olen ihan superhyperinnoissani! Vihdoin on siis joulusuunnitelmat lyöty lukkoon!

torstai 11. joulukuuta 2008
2 takana, 3 jäljellä
Tänään illalla oli sitten kakkosvuoden politiikan kurssin tentti..no jaa..en oikeen tiiä miten se meni. Ei se loistavasti mennyt, mut olis voinut mennä huonomminkin.
Essee ei ole ihan aiheen ytimeen pureutunut, mutta varmaan ihan ok. No, en tiiä. Sen näkee sitten.
Pääsin taas paasaamaan esseessä Venäjästä, kun se oli aiheena. Tuli semmonen 9 1/2 romaani taas :) Sai kyl kirjottaa käsi vääränä :)
Nyt on sit kaksi päivää välissä ja lauantai aamuna varmaan pahin koe edessä: politiikan teoria. Kääk!!
Essee ei ole ihan aiheen ytimeen pureutunut, mutta varmaan ihan ok. No, en tiiä. Sen näkee sitten.
Pääsin taas paasaamaan esseessä Venäjästä, kun se oli aiheena. Tuli semmonen 9 1/2 romaani taas :) Sai kyl kirjottaa käsi vääränä :)
Nyt on sit kaksi päivää välissä ja lauantai aamuna varmaan pahin koe edessä: politiikan teoria. Kääk!!
Tunnisteet:
Kanada,
University of Aberdeen
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Elämääkin suurempia mysteereitä..
Okei..nyt olen saanut tarpeekseni tosta meidän yliopiston kirjastosta. Se on jostain ihan syvältä.
Muistan kun eka näin sen ja aattelin et se on tosi makee ja hieno. No, käytäntö on osoittanut että se on syvältä. SYVÄLTÄ!!
Ensinnäkin jos halut saada ihan kätösiisi jonkun kivan opuksen,sanotaan vaikka Amerikan politiikasta, niin tarvitset siihen kirjaston hakukonetta. Huono juttu onkin sitten jos sinulla ei ole mitään hajua minkä kirjan haluat. Haluat vain jonkun yleispätevän opuksen. Sitten menet sellaisen ystävällisen tädin luokse, joka on siinä auttamassa opiskelijoita jos he etsivät jotain kirjoja. Sitten kerrot sille ystävälliselle tädille että haluat jonkun yleispätevän kirjan, joka hyvin YLEISESTI kertoo Amerikan poliittisesta järjestelmästä. No, täti naputtelee tietokoneelle American political system. Täti kertoo sulle että tulee 10 000 hakutulosta. "Voisitko rajat jotenkin sitä?" "No en,en voi rajata kun en tiedä mitä etsin". No voi voi...No sitten tämä pieni opiskelija kysyy että onko teillä jotain yleistä sektoria missä näitä politiikan kirjoja olisi? No ei, ei meillä sellaista ole, ne on vähän ympäriinsä tätä kirjastoa. Jaaha, no ei sitten. Sitten täti löytää jotain aivan kakka kirjoja Amerikan poliittisesta järjestelmästä, jotka opiskelija löytää 10 ravaamisen jälkeen ja toteaa että ne ovat ihan kakkoja. Sitten opiskelija menee hakkaaman päätä seinää ja lähettää rukouksia että pääsee takaisin Aberdeeniin jonka kakkoskerroksessa on iso osasto, josta kaikki politiikan kirjat löytyy. Joko arvasitte kuka tämä opiskelija on? No minähän se olin, tuossa viikoja sitten kun yritin kirjoittaa esseetä.
No tänään taas meni hermot kirjastoon. Ensinnäkin en tajua, tota kirjastoa ei ole suunniteltu opiskelua varten kun ihmiset puhuu siellä jumankekka kännyköihin!!
Tänään yritin etsiä kirjoja, joista piti lukea tiettyjä sivuja kokeisiin. Kirjaston lajittelusysteemikin kirjoille on semmoinen, että sain oikeen kunnon liikkunan etsiessäni kahta kirjaa. Toista kirjaaa etsiessä meni taas hermot. Sä yrität etsiä sitä koodia jonka hakukone on ilmoittanut sulle, kelaat päässä aakkosia, ja tulet siihen tulokseen, että kyllä sä vielä ne aakkoset osaa ja kyllä, kirjan pitäis olla tässä hyllyssä. Mutta kappas vaan, ei sitä siitä välistä löydy mistä pitäisi. Tuhiset ja puhiset, jotta kaikki lähelläolevat ihmiset tuijottavat sua(vaik haloo, ei niiten pitäis kun kerran kännyynkin saa puhua). Hmm...miksiköhän se kirja ei ole siinä raossa kun kone väitti että sieltä se löyty? Hmm..ehkä sen takia koska ihmiset voi ottaa niitä kirjoja ihan vapaasti sieltä hyllystä, ilman että heidän täytyy rekisteröidä sitä mihinkään ja sitten ne jättävät ne lojumaan ympäri kirjastoa!!!! Mä en kestä tota kirjastoa!!
Toinen suuri mysteeri mulle on totaalinen lumiaurojen puuttuminen tästä kaupungista. Täällä on nyt pari päivää satanut lunta silleen että sitä on nyt ihan kivasti maassa. En ole kuitenkaan kertaakaan nähnyt lumiauroja? Kuka ne on syönyt?
Jeps, jeps, tänään taas illalla kokeeseen!

1 tehty, 4 jäljellä
Jihaa, vihdoinkin mäkin sitten aloitin tenttiurakkani. Todella monella kaverilla on ollut jo monta koetta ja ne ovat melkeen jo lopettelemassa, mä pääsin vasta tänään alottaa, josta olen tosi onnellinen. Jotenkin oli ahdistavaa koko ajan kun tiesi että koko urakka on vasta edessä. Nyt niitä tenttejä tuleekin sitten kun liukuhihnalta.
Tänään oli sitten ihanasti klo.19.00 illalla American Foreign Policy tentti. Siinä oli 3 osiota. Eka meni varmaan ihan hyvin, ei siitä saanutkaan kuin 10 pistettä, kun piti vastata yhdellä sanalla 10 kysymykseen. Toka osiossa piti vastata 5 kysymykseen 8:sta, ja se osio menikin huonosti. Siinä olis pitänyt määritellä käsitteitä, parin kappaleen verran. Kaksi niistä tiesin, ja kahteen sitten selitin aivan puuta heinää pullaa. Ja yhteen jätin sitten vastaamatta kun en keksinyt lisää satuja. Aivan käsittämättömiä kysymyksiä. Mut hei, just katoinkin muistiinpanot, niin ne kaksi meni ihan oikeen (tosin en tiiä selitinkö tarpeeks perusteellisesti) ja yksi meni sinnepäin, et voin saada muutaman pisteen.
Vika kysymys olikin sitten essee ja siihen sitten raapustinkin kiitettävät 9 sivua. Vastasin kysymykseen Irakin sodasta, josta muistin paljon ja tykkäsin opiskella. Innostuin vähän soveltamaan eri teorioita siihen vastaukseen,että toivotaan että proffa tykkää..
Huomenna onkin sitten jo uusi koitos edessä, ja mun kakkosvuoden politiikan kurssin tentti. Taas illalla seiskalta. Inhoon tota aikaa. Kökkö.
No toivotaan et menee hyvin, pitää taas vääntäytyä kirjastoon aikasin aamulla..

maanantai 8. joulukuuta 2008
Kiitos Isi ja Äiti!
Jee, tämän päivän ehdoton piristys oli paketin saaminen vanhemmilta Suomesta! Ihanan iso paketti joka sisälsi kaikkea superihanaa juttua!! Kiitos isi ja äiti, olette supereita!
Yksi vakiojuttu tietenkin mikä paketista pitää löytyä on Fazerin sinistä, sitä ihan perusmakua. Ja isi oli laittanut 5 levyä mukaan, koska "syöt kuitenkin 3 levyä heti, niin jos 2 jäisi jouluksi!"...Ja kyllähän se isi meikäläisen tuntee, puolet on mennyt jo ekasta levystä kun olen tässä hypistellyt paketin sisältöä :D
Tänään täällä onkin ollut sitten hieman kylmempää..nimittäin pakkasta oli kunnioitettavat -17 C!! Ei siinä muuta kun paitaa,paitaa,pipoa,kaulaliina, tummppua ja takkia päälle kun lähdin kirjastoon. Täytyy kyllä myöntää että oli hieman kylmä!
Ja tästä päivästä se taitaa nyt alkaa. Nimittäin ihmisten "hyvästeleminen". Mentiin lounaalle tänään porukalla, josta osa lähtee jo torstaina ja sitten yksi aivan ihana tyttö lähtee lauantaina. Ihan haikee fiilis. Vaikka itse en ole oikeen tajunnut sitä, kun kuitenkin tänne jää vielä toiseksi lukukaudeksi. Mutta olen tutustunut taas niin loistaviin ihmisiin,että harmittahan se,että joutuu heitä hyvästelemään jo nyt..Mutta onneksi suurin osa heistä asuu eri puolilla Eurooppaa niin on suurempi mahdollisuus vielä nähdä heitä!
Ihania muistoja on tullut heidän kanssa aikaa viettäessä, toivottavasti uudet vaihtarit tulevat olemaan yhtä kivoja!!

sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Snowfight!
Jee, eilisen yön aikana oli tullut lunta!
Ja kun puolenpäivän jälkeen kävi kutsu lumisotaan, niin pakkohan sitä oli lähteä messiin. Mentiin viereiseen puistoon ja sota oli ankara ja kova. Välillä jouduin alakynteen kunnes taas hyökkäsin tiikerin raivolla...no ei, ihan leikkimielinenhän lumisota se oli :D
Ankaran taistelun jälkeen olin yltäpäätä lumessa. Mikä antoi hyvän tekosyyn mennä Starbucksiin hakemaan Mocha Peppermint Twist with whipped cream!
Ja näin alkoi lumisota...
Ankaraa tulittamista..
Epätoivoinen yritys piiloutua puun taakse..
Tässä vaiheessa olin hieman alakynnessä..Ne vaalet hiukset mitkä sieltä mustan hahmon alta näkyy..Näättekö? Jeps, se olen minä..
Hetkellinen rauha..
Epäreiluksi tämän koko sodan teki se fakta, että pojat olivat varustautuneet pipolla ja suojalaseilla! Mitään ihoa ei näkynyt, kun mulla ja Analla ei ollut mitään pipoa tai suojalaseja! Täysin epäreilua!
Nyt opiskelemaan!

lauantai 6. joulukuuta 2008
Hyvää itsenäisyyspäivää!!
Jeij, Suomi on nyt 91 vuotta vanha! Eli oikeen hyvää itsenäisyyspäivää!
Täällä vietettiin myös itsenäisyyspäivää, tosin aika rennosti! Aamulla kävin kaverin kanssa kaupassa ja kokattiin oikeen kunnon aamiainen: munakasta ja toastia! Jeij!
Katsottiin myös tietysti Linnan juhlia ja arvosteltiin pukuja, eli ihan perusmeininkiä!
Huomen aamulla pitäisi taas vääntäytyä aikaisin kirjastoon..blaah..

Home,
Kanada,
University of Aberdeen
perjantai 5. joulukuuta 2008
Ahkera myyrä
Heissulivei!
Tänään olin kauhean tyytyväinen itseeni: menin kympiksi kirjastoon ja takasin kotiin palasin vasta 3.30, ei ehkä kuulosta ajallisesti niin paljolta, mutta sain tosi tehokkaasti luettua.
Ekanahan mulla on toi American Foreign Policy tentti, joka kyllä on tosi mielenkiintoista kun sitä lukee. En kauheasti pitänyt meidän proffasta, jotenkin hänellä oli vähän semmonen pomppiva puhumistyyli niin en on oikeen jaksanut ispiroitua niistä luennoista, mutta nyt kuin luin taas kirjaa, niin kyllä se on mielenkiintoista!
Tänään on myös ollut supernätti päivä ulkona, tosin meikäläinenhän sitä ihasteli vaan tosta kirjaston ikkunasta :)
Huomenna onkin sitten itsenäisyyspäivä! Aateltiin suomalaisen kaverin kanssa leipoa brownieita ja katsoa Linnanjuhlia ja arvostella pukuja :)
Hyvää itsenäisyypäivää!!

keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Opiskelua, opiskelua..
Heips!
Täällä puolella rapakkoa ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä..ihan tylsää..Aika kuluu siis opiskellessa tentteihin, joista ensimmäinen on vuorossa ensi tiistaina..
Nyt olen löytänyt täydellisen opiskelupaikan. Nimittäin yliopiston common ground kahvilan, se on aivan ihana! Se on rennompi paikka opiskella kun kirjasto, ja kun laittaa ipodin korville niin en kuule enkä näe mitään!
Täydellistä siis!
Eli ei mitään ihmeellistä siis tänne. Elämä junnaa hyvin paikallaan :)

maanantai 1. joulukuuta 2008
Ihana sunnuntai päivä!
Sunnuntai oli ihanan rento ja kiva päivä!
Aamulla heräsin ihanasti kympiltä ja lähdin kaupungille hiukan kattelemaan kympiltä. Yhdeltätoista treffattiin sit toinen kaveri ja mentiin brunssille. Ihanaa munakasta ja chocolate milkshake, nam! Tämä brunssi perinnettä tulen kaipaamaan kun tulen takaisin Suomeen. Mikään ei ole ihanampaa kun mennä edellisen illan ulkoilun jälkeen brunssille syömään kaikkea ihanan rasvasta ruokaa :D
Sitten iltapäivällä oltiin parin kaverin kanssa ostettu liput sushikurssille. Yliopiston Asian cooking club-kerho piti tälläisen session miten valmistaa sushia ja se olikin superhauskaa! Se ei ollut edes yllättävän vaikeeta! Tehtiin california roll ja sit joku spicy juttu..:) Ja tietenkin maisteltiin heti niitä, ja hyvältä maistuikin!
Mun läski sushi rulla :)
Lopputulos!
Illalla katoin vielä kaverin kanssa ihanan joululeffan Love actually ja söin Ben & Jerrysiä! Sunnuntai oli siis oikea herkuttelupäivä!
Tänään (maanataina) lähdinkin sitten heti aamusta kirjastoon opiskelemaan ja tulin sitten iltapäivällä vasta takaisin kotiin. Nyt en olekaan tehnyt mitään hyödyllistä :) Halusin laittaa joulukoristeet ylös huoneeseen mutta ei ole teippiä..pahus..:)
Hyvää viikonalkua kaikille!

Food,
Kanada,
University of Aberdeen
lauantai 29. marraskuuta 2008
Luennot ohi, pikkujoulubileet ja kaupunkikierrosta
Ja näin ympätään kahden päivän tapahtumat otsikkoon :)
Eilen sain siis vihdoin palautettua tämän termin vikan esseen, ei siitä tullutkaan kun semmonen 14-sivuinen opus :) Mutta nyt on sekin palautettu. Ja luennot loppuivat myös perjantaina joten nyt ei tarvitse enää huolehtia esseistä, läksyistä, tehtävistä ja presentaatioista. Enää vaan 5 tenttiä jäljellä :D Sit pääsee loman viettoon!
Perjantai päivällä lähdettiin sitten ostamaan tonttuhattuja illaan pikkujoulubileisiin. Kaksi suomalaista jätkää lupas järjestää suomalaiset pikkujoulut, jotka kuulemma sisältävät myös pipareita,glögiä ja fazerin sinistä :) Jee!
Ilta oli todella onnistunut, oli hauskat suomalaiset pikkujoulubileet! Kaikki suomalaiset,paria lukuun ottamatta, olivat pääseet paikalle ja tunnelma oli sellainen kun voi odottaa: iloinen ja riehakas :)
Tänään aamulla sitten pitkien yöunien jälkeen lähdin hieman kaupungille hillumaan. Tulin jotenkin tosi hyvälle tuulelle, kun mä vaan ihastun koko ajan enemmän ja enemmän tähän kaupunkiin! Ja sit pääsin vähän kans shoppailee..ja innostuin ottamaan valokuvia :)
Kuinka monessa kaupungissa pääsee ilmaselle hevoskyytiajelulle?
Farmer's market
Tänään illalla olis yhdellä kaverilla cocktail bileet ja sit huomenne menen kokkauskurssille opettelemaan miten tehdään sushia! Jeij!

Party,
University of Aberdeen
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Lunta,lunta,lunta
Heissulivei!
Kauhee kiire pukkaa päälle kun meneillään on viimeinen viikko luentoja, minne tää aika taas hävisi? Mulla on perjantaiksi vielä yksi essee, joka tällä hetkellä junnaa hieman paikallaan kun en oikeen tiedä mitä kirjoittaisin. Se on kirja-analyysi kahdesta kirjasta ja Amerikan ulkopolitiikka aiheena. Sinänsä ihan mielenkiintoista, olen aina vaan ollut huono tollaisissa kirjojen vertailussa, lähinnä vaan tiivistän ne kirjat paperille. Noh, katsotaan mitä saan aikaseksi.
Muuten elämä täällä junnaa samaa rataa. Lunta tulee tälläkin hetkellä ihanasti ja vienosti, toivottavasti se nyt pysyisi maassa edes jonkin aikaan.
Tämä viikko on siis viimeinen viikko kun on luentoja, sitten mulla on viikko välissä jonka jälkeen alkaa tentit. Tenttejä mulla on yhteensä 5 kpl, ja vika tentti on vasta 18.12..Ja sitten alkaakin loma.
En kyllä tajua että minne tämä syksy taas meni?
Noh, perjantaina meillä onkin pikkujoulut tiedossa ja yleistä bilettämistä ja viikonloppuna täytyykin alkaa puurtamaan tentteihin!

maanantai 24. marraskuuta 2008
Viikonloppu!
On niin kauhee kiire koko ajan päällä,etten ehdi edes blogia päivittämään!
Viime perjantaina oli kuitenkin nämä paljon puhutut Semi-formal tanssit, jotka oli aivan mahtavat!
Ensin meille oli siis varattu illallinen tälläisestä melko isosta paikasta, jonne kaikki sitten mahduttiin. Meillä oli aivan mahtava pöytäseurue, juttua riitti ja viini virtasi. Illallisen jälkeen pistettiin jalalla koreaksi tanssilattialla ja kun meno täällä alkoi himmenemään, lähdimme jatkoille yhden opiskelijan hulppean kotiin! Kuten sanottu, oli aivan mahtava ilta!
Kuten arvata saattaa, tulin aikla myöhään pe-la yöllä kotiin, ja eikös sitten palohälytin pärähtänyt soimaan klo.6.30. Ja tämä ei ollut mikään harjoitus...Seisottiin sitten vähintään 15 min, pirunmoisessa pakkasessa kun 3 paloautoa kaarsi pihaan ja tutki koko talon. Oli hiukan jäätävää.
Lauantai aamuna nukuinkin pitkään ja juuri kun ajattelin että "kauhea nälkä,pitäis varmaan tehdä jotain aamupalaa" sain kaverilta viestin,joka ehdotti brunssia keskustassa. Meikäläinenhän oli heti mukana. Mentiin sitten kivaan paikkaan syömään oikein kunnon brunssi: iso munakas, french toast ja waffels with chocolate chips :D Nam! Tätä rakastan tässä kulttuurissa: lähteä lauantai aamuisin yli rasvaiselle brunssille kavereiden kanssa kun perjantaina ollaan oltu bilettämässä. Onko Helsingissä edes mitään diner paikkaa jossa saa kunnon rasvaista brunssia?
Lauantai iltana oli Kingstonin Santa Parade, jonne kaikki siis aivan kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet katsomaan. Pääkatua pitkin meni noin tsiljoona autoa/rekkaa/pakua jotka oli koristeltu jouluisaksi. Oli aivan ihanaa, rakastun yhä enemmän tähän pikkukaupunkiin!
Sunnuntai meninkin ihan rauhallisesti, kirjastoon heti aamulla opiskelemaan!
Tämä viikko tulee olemaan aika hektinen,mulla on yksi iso essee tehtävänä ens perjantaille, joten voi päivitykset olla hieman vähissä.
Hauskaa viikonalkua!

perjantai 21. marraskuuta 2008
Penkkiurheilua!
Heips taas!
Alotetaas satuilu keskiviikko illasta, koska tämä ilta vaatii ihan oman kappaleensa :)
Keskiviikko iltana oli nimittäin finaali tuossa intramural-league sarjassa, jossa siis pelataan ihan eurooppailasta jalkapalloa. Ja meidän vaihtaripoikien jengi sitten kvalifioitui( mukana 3 suomalaista pelaaja) tähän finaaliin. Finaalissa vastassa oli PEC-kidsit (Physical education centre) eli siis jätkiä jotka opiskeluikseen jo harrastaa liikuntaa ihan himmeesti.
Kuudeksi menimme kylmään ulkoilmaan (-8 C!!) kannustamaan suomen lipun kera poikia! Ja vitsi että oli jännä matsi!! En ole koskaa nauttinut jalkapallosta niin paljon. Varsinainen peli-aika päättyi piinaavaan 1-1 tilanteeseen ja rankkarikisaksihan se meni. Ja herranjestas-meidän joukkue voitti! Voi sitä riemun määrää!! Ja ihanaa että he voitti, he olivat sen ansainneet, hienosti pelattu!! Ja siinä sitten kuohari ruiskutettiin suuren maailman tyyliin pelaajien päälle!
Juhlat tiedossa!!!!!
European United (+ muutama aussi)
Keskiviikko iltana mentiin sitten Alfiesiin juhlistamaan tätä upeaa voittoa, ja jätkillä oli tietty pelipaidat päällä! Mahtava ilta!
Eilen (torstai) lähdettiin sitten aamupäivästä 3 tytön voimin ajamaan kohti Ottawaa. Lahdetiin hieman aikaisemmin kun meidän piti vielä löytää mekot tän illan semi-formaliin. Ja hitto että kierretiin niitä pirun kauppoja. Luovuttiin jo toivosta ja mentiin syömään. Ruokailun jälkeen aateltiin käydä viel tsekkaa yks kauppa..ihan varmuuden vuoksi..Ja sieltähän se löyty. Aivan ihana mekko, täydellinen mulle ja maksoi vaivaiset 39 dollaria! Yeash!
Sitten lähdettiinkin ajamaan hallille ja missattiin ekasta erästä hieman, kun oli himmee jono parkkipaikalle. Vitsi mikä matsi! Kyseessähän oli siis Ottawan Scotiabank Placessa pelattu ottelu : Ottawa Senators v Montreal Canadiens. Ottawassa pelaa Ruutu ja Canadiensissa tietty iki-ihana Koivu. Kannustetiin sitten Canadiensia tietty! Ja saatiin kyllä kokorahan edestä katselua!
Hallissa oli todella paljon Canadiens faneja (tai Habs, kuten ne niitä kutsuu) kun Montreal on niin lähellä.
Ihan mieletön peli ja tunnelma..ja eikös peli päättynyt 2-2, jatko-ajalla ei yhtään maalia ja rankuksihan se meni! Molemmat Koivu ja Ruutu vetivät, mutta molemmat missasivat. Ja loppuenlopuksi Habsit voitti!!!!!Wuhuu! Koko halli (noh,ainakin melkeen koko halli) repesi! Mahtavaa!
Kotiin päästiin sitten kahden jälkeen yöllä ja tänä aamuna autoon bensaa (naurettavan halpaa muuten) ja auto takas vuokraamolle.
Nyt sitten tänä iltana on todella semi-formal naamiaiset, odotan innolla. Mulla on puku ja naamari(tosi makee) ja bussi lähtee tossa 3 h kuluttua!
Laittelen tanssiaiskuulumisia heti tänne kun ehdin viikonlopun aikana :)
Hauskaa viikonloppua!

Travel,
University of Aberdeen,
Urheilu
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Kylmä!
Siellä ruudun toisella puolella (ÄITI!) oltiin heti vaatimassa uutta taustaa kun syksy on kuulemma ohi,jos lunta on tullut. Eli tässä uusi ulkoasu! Tuon kuvan poimin ihan netistä,ja siihen saatte tyytyä siihen sakka kunnes täällä tulee kunnolla lunta :)
Noh, aamulla mittari näytti sitten -8 C! Eli talvi tuli!
Tänään mulla oli espanjan presentaatio joka meni itseasiassa ihan hyvin, olen ihan tyytyväinen. Tunnin jälkeen kävin ottamassa influenssarokotteen, koska sen sai tolla yliopiston vakuutuksella (joka maksoi ihan liikaa) ilmaisen piikin käsivarteen. Mä sitten kammoan piikkejä. Toivon että siellä olisi ollut jonoa,jotta olisin hyvällä syyllä olla ottamatta sitä. No pieru vieköön, eihän siellä mitään jonoa ollut kun hoitsut oli organisoinut sen niin hyvin.
Kakarat kilju hallissa kun niille laitettiin piikkejä ja melkeen jo liukenin paikalta kun juuri meikälaisen numero huudettin. Mut piikki neljänne vuoden hoitsu opiskelija, joka melkein sai mut häipymään. Ymmärrän et niiden pitää harjoitella, mutta ei kiitos mun käsivarteen. Se oli kuitenkin tosi pätevä oppilas ja yhtään ei sattunut,jee :)
Tänään on sitten jalkopallon finaali,jonne toi meidän vaihtarijoukkue kvalifioitui,eli sinne mennään sitten illalla kannustamaan heidät voittoon! Ja sen jälkeen sitten paikalliseen opiskelijabaariin, Alfiesiin!
Ja huomenna suunnataan sitten nokka kohti Ottawaa!

tiistai 18. marraskuuta 2008
Lunta!!
Jos maanatait on kauheita päiviä niin tiistait on sit superkivoja! Mulla on nimittäin aamusin vaan yks espanjan luento klo.9.30-10.30 ja koko loppupäivä aika tehdä kaikkea muuta!
Tänään nähtiin klo.11.30 tuolla Queen´s School of Businessissa, sillä heillä on ihan oma vaihtari komitea,joka järkkää tapahtumia näille commerce vaihtareille. He on nyt järkännyt bileet perjantaille,eikä mitkä tahansa bileet vaan Semi-Formal Masquerade Ball, eli kunnon "tanssiaiset". Jihuu! Ja vaikka ei commerce opiskelijoita olllakaan niin liput oli sinne pakko saada! Eli perjantaina mennään sinne!
Noh, kun oltiin saatu liput ostetuksi niin oli aika lähteä mekko metsästykseen kaupungille. Muistan vielä kun lomalta lähdin, ja sanoin äidille "joo, en mä ota näitä parempia mekkoja mukaan. Ei mulla ole mitään käyttöä niille Kanadassa". No nyt olisi käyttöä. Metsästettiin sitten sitä täydellistä mekkoa varmaan hyvät 3 h, tosin käytiin lounaalla välissä. Ja niinhän se on,että kun jotain on pakko löytää niin eihän sitä löydä. Joten palattiin tyhjin käsin. Toivoa on vielä,sillä aateltiin mennä torstaina vähän aikasemmin Ottawaan kun on se lätkämatsi ja katsoa josko sieltä löytyisi jotain...Saa nähdä..
Tänään oli myös ihana päivä,sillä satoi lunta! Ihanaa valkoista lunta! Jepujee! Ja uskomatonta mutta totta: Kingstonissa on 3 kauppaa jotka myyvät suomalaista salmiakkia! Ja tänään löysin sen kaupan joka myy sitä Halvan salmiakkia,jota rakastan! Ihanaa :)
Nyt teen espanjan tehtäviä, ja huomenna on mun espanjan presentaatio Panamasta! Ja illalla mennään katsomaan josko nuo vaihtaripojat voittaisivat futispelin jolloin he pääsisivät finaalin joka pelataan huomenna! Täytyy taas toppautua, täällä on meinaan aika kylmä!

maanantai 17. marraskuuta 2008
Busy bee
Maanatait on aina pahimpia mun viikossa. Ne on karmaisevia.Hirveitä.Kammottavia.Aivan liian kiireellisiä.
Aamulla herätyskello herätti taas uuteen viikkoon klo.7.45 että pääsen sniikkaamaan suihkuun ennen mun italialaisia kämppiksiä,jotka viettävät aivan liikaa aikaa siellä typerässä suihkussa. Ja kerrankin onnistuin! Pääsin suihkuun heti!
Mulla oli siis eka politiikan teorian luento, sit menin heti sen jälkeen mun espanja maikan toimistoon kirjottaa ainetta jonka missasin kun olin lomalla. Se oli aika karmaisevaa kirjottaa sitä yksin siel sen toimistossa kun se tuijotti mua :) Mut se on kyllä ihan huippu tyyppi. Yritän päästä sen espanjan tunneille ensi lukukaudellakin.
Noh, sit siitä suoraan toiselle politiikan tunnille, 2 h tauko välissä, sit taas politiikan luennolle, nyt taas 3 h tauko välissä ja iltaluento Latinalaisen Amerikan politiikasta. Mä en tykkää maanataista. Ja tänään olis ollut noiden meidän vaihtareiden jalkapallo pelikin enkä pääse sitä katsomaan. Kökkö.
That's life :)
Huomenna onkin sit paljon helpompi päivä!

lauantai 15. marraskuuta 2008
Hyvä viikonloppu!
Tänään oli hyvä lauantai.
Tosin nyt huomaan et tietyt asiat tässä yhteiselämisessä ärsyttää..meinaan se,että heräsin siihen että lauantai aamuna mun pönttö seinänaapuri rupes imuroimaan..SIIS IMUROIMAAN! Melkeen menin kuristaa sen paljain kätösin. Kuka ihme imuroi klo.8.50 lauantai aamuna??
Noh, siinä kun olin herännyt,niin aamupäivällä luin sitten politiikan teoriaa maanataille,josta olin aika ylpeä.
Puolenpäivän jälkeen lähdetiinkin suorittamaan päivän hyvä työ. Kaveri on Queensin Commerce puolella vaihdossa ja niillä oli Leadershipin-kurssilla projekti jossa täytyy toteuttaa joku muutos Kingston Communitylle. Ja he olivat tehneet tälläisen projektin kuin "House 2 Home". Kyseessä on yksinäiset ihmiset jotka ovat ennen olleet kodittomia mutta saanet nyt kodin Kingston Home Base,yhdistykseltä jossa he saavat asua loppuikänsä. Kaverini ryhmä haluaisi hankkia heille lahjan,esim. pin pong pöydän tai dvd-soittimen näiden talojen yhteisiin tiloihin,joka edistäisi heidän sosiaalistumista. Eli hyvään tarkoitukseen lähdettiin keräämään rahaa lauantai iltapäivänä.
Kerättiin rahaa ovelta ovelle periaatteella tässä Student Ghetto alueessa, ja taas tuli todettua että kyllä kanukit on niin kivoja! Ihmiset olivat mielettömän ystävällisiä, ei yhtään semmoisia suomalaisia epäluulosia ennakkoluulo-Erkkejä. Tuli ihan hyvä mieli koko keräyksestä!!
Launtai-illan vietin rauhallisesti kotona ja kattelin kaverin kanssa maailman parhaan leffan: Blood Diamond. Ihan superhyvä! Suosittelen kyllä katsomaan!
Sunnuntaina olinkin niin aktiivinen että melkeen itsekin pyörryin..Olin nimittäin klo.10.00 aamulla kirjastossa opiskelemassa! Ja istuin siellä 3 h!! Jonka jälkeen lähdin kauppaan. Ja iltapäivällä pesin pyykkiä. Ja tein espanjan esitelmää.Ja luin espanjan sanoja. Herranjestas sentään kun oli aktiivinen päivä :D
Tää alkava viikko tulee olee hirveen kiireinen,joka päivä on jotain ohjelmaa,kääk!!

torstai 13. marraskuuta 2008
Ylitopattu marsu tulvan pyörteissä
Jeps,jeps..tänään on sit vähän satanut!
Aamu alkoi tunteella että joku löi mut vasaralla tajuttomaks, jolloin heräsin vasta puoli tuntia ennen luentoa. Mutta no hätä, hyvin ehdin.
Tunnin jälkeen lähdettiin Anskun kanssa käymään kaupungilla. Dollarama on niin ihana paikka! Kaiken saa dollarilla (plus verot päälle,salakavalaa).
Noh, nyt sinne on tullut sitten joulukoristeita ja innostuin vähän ostelee niitä. Kaikkia ihania juttuja! Ja niin nättejä juttuja, vaikka ne oli halpoja!
Otsikko itseasiassa liittyy siihen,että tietenkin sitä vettä rupesi tulemaan just sillon kun oltiin kaupungilla. Ja sitä sit tuli..ja tuli..ja tuli..
Joten sitten piti vielä mennä LCBO:n ostamaan jotain juomista iltaa varten..ja vesisade vaan yltyi. Että kun kotiin käveli niin olo oli kuin topatulla marsulla tulvassa. Ja märkä oli. Ja typerät paperipussitkin alkoi hajoamaan. Ja kengät vuosi.
Ja mun huone on taas kun lähtevä laiva. Olen nyt ollut 4 päivää kotona ja se on jo kun kaatopaikka. Se oli itseasiassa jo 2 päivän jälkeen kun kaatopaikka. Noh, ehkä pitää kohta siivota..tai siiten ei..
Illalla olis yhdet bileet minne olen menossa, huomenna sitten jo perjantai (minne tää viikko meni)ja aateltiin mennä kattomaan High School Musical 3! Ja viikonloppuna on ihanan rauhallista joten vois vaikka opiskella!

keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Pitkästä aikaa..
Heissulivei!
Tuli tässä hieman taukoa noihin blogikirjoituksiin, ton Aruban jälkeen.
Mennään siis ajassa hieman taaksepäin..
Viime lauantaina laiva saapui siis Puerto Ricon pääkaupunkiin San Juaniin. Aivan upea paikka, rakastuin tulisesti! Olen kerran aikasemmalla risteilyllä viettänyt pari tuntia San Juanissa, mutta en oikeen muistanut siitä mitään. Upea paikka joka tapauksessa! Oltiin vanhassa kaupungissa illalla, joka oli täynnä tunnelmaa. Tänne haluan tulla vielä takaisin joku päivä!
Sunnuntai aamuna olikin aikainen herätys sillä mun aamukone Miamin kautta Torontoon lähti jo klo.7.20. Ja jeps, kun ulkona on +30 C lämmintä, niin tämä tyttö tallustelee lentokentälle karvasaappaissa ja karvahupparissa. Ne ei nimittäin enää mahtunut matkalaukkuun :D
Illalla saavuin sitten kotiin, ja olikin jo ihana tulla takas kotiin!
Alkuviikko onkin sitten ollut superkiireinen! Kauheesti kiinniotettavaa lukemisissa!
Eli nyt tämä tyttö menee takaisin opiskelemaan!

torstai 6. marraskuuta 2008
14. Matkapaiva: Oranjestad, Aruba
Tanaan juhlitaan Ukin suynttareita!! Wuhuu!!
Tanaan saavuttiin sitten ehka matkan kaikkein odotetuimpaan kohteeseen: Aruballe!
Jotain hieman kuvaa jo se, etta kun laiva saapui satamaan, silmia sarki kun katsoi sita valkoista hiekkarantaa, upeaa kristallinkirkasta sinista vetta ja upeita purjealuksia...certainly my kind of place!
Arubahan on kuuluisa sen shoppailumahdollisuukista ja erityisesti siita,etta se on verovapaata aluetta(lue:halpaa). Jalokivikauppojahan siella oli niin paljon,etta ihan silmia vihloi!
Aruba on aivan viehattava pieni kaupunki, niin sopo,vehrea,kauniita pienia taloja ja siistia. Merkkiliikkeita, pienia liikkeita, sopoja ravintoloita etc..I loved it! Siis aivan ihana paikka!
Me shopattiinkin ahkeraan. Heti alkuun piti porukan jakautua: isi ja ukki(synttarisankari) lahtivat metsastamaan sikareita ja me naiset sitten mentiin shoppailemaan jotain ihan muuta :) Ja hyvin onnistuttiinkin siina, kaikkea tarttui mukaan!
Paivan kruunasi iltapaiva Senor Frogs baarissa, jonne iska ja ukki olivat eksyneet shoppailun jalkeen. Siella sitten jatkettiin ukin synttareiden juhlmista mita hauskimmalla tavalla! Aivan hulvaton paikka! He lauloivat onnittelulaulun ja tekivat ilmapalloista ukille hatun! Ja sitten tanssitiin! Ihana paikka!
Ja ihmiset olivat taasen kerran niin ystavallisia, niin rentoa elamanmenoa talla saarella etta on ihan vertaansa vailla!
Yhteenvetona siis: Me kaikki rakastettiin Arubaa!!
Taman kirjoituksen jalkeen jaa blogin paivitys varmaan vahemmalle hetkeksi, silla huomenna olemme merella ja lauantaina saavumme sitten Puerto Ricoon ja poistumme laivasta ja sunnuntaina koko porukka lentaa sitten kotiin (eli internetiin en varmaan paase/ehdi. Mina Kingstoniin ja vanhemmat Suomeen.
Kuulemisiin siis!

13. Matkapaiva: Sailing
Eli, tanaan seilailtiin taas koko paiva, ja upea paiva olikin!
Saatiin paljon taas rusketusta ja iltapaivalla oli kilpailu: Mr. Seranade of the Seas, eli kruunattiin laivan komein mies :) Se olikin hauskaa katsoa kun nama urheat mieskilpailijat tekivat pellen itsestaan :D:D
Rentouttava paiva oli taas!
Saatiin paljon taas rusketusta ja iltapaivalla oli kilpailu: Mr. Seranade of the Seas, eli kruunattiin laivan komein mies :) Se olikin hauskaa katsoa kun nama urheat mieskilpailijat tekivat pellen itsestaan :D:D
Rentouttava paiva oli taas!
Tunnisteet:
Travel,
University of Aberdeen
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
12. Matkapaiva: Panama Canal/ Cristobal Pier
Eli, tiistaina sitten oli aika lahtea menemaan Panaman Kanavan lapi. Heratys oli klo. 5.00 aamulla, ja tassa kohtaa meilla kavi nolo juttu. Nimittain kelloja piti aikeron vuoksi siirtaa taas eteenpain, joten me siirrettin. No kaveltiin sitten kannelle ja ihmeteltiin kun laivan kellot nayttivat klo.4.00. Juttuhan oli niin etta kellot piti siirtaa tunnilla eteenpain KESKIVIIKKO aamuna, ei tiistai aamuna :) Joten takaisin huoneeseen tunniksi :)
No, uusi yritys klo.5.00. Lahdimme sitten laivan keulaan,koska meille oli annettu aika,etta klo. 5.30 meidan pitaisi lahtea kulkemaan kanavaa pitki, ja alittaa myos the Bridge of Americas.
Siina sitten aamuyolla, vahan jalkeen puoli kuusi alitettiin the Bridge of Americas, joka siis erottaa Etela-Amerikan ja Pohjois-Amerikan toisistaan. Aika makeeta. Laiva mahtui juuri sillan ali.
Naimme myos Panama Cityn hienosti aamulla, hienossa valkoloisteessa. Kaunista!
Panaman kanavahan toimii sulkujen avulla, se erottaa Tyynenmeren ja Atlantin toisistaan ja naiden sulkujen avulla paastaan sitten oikealle tasolle Tyynelta merelta Atlantin puolelle.
Ensimmaiset sulut ovat nimeltaan Miraflores Locks, ja aika makeeta oli nahda kun tan kokoinen risteilylaiva angetaan niihin sulkuihin! Siihen jai korkeintaan semmonen puol metria laivan ja sulkujen seinan valiin! Aika hurjaa!
Seuraavat sulut nukuinkin sitten lapi, kun kerran oltiin heratty niin aikasin!
Vikat sulut jotka paastivat meidat sitten Karibian merelle, olivat nimeltaan Gatun Locks, ja hauska sattuma etta yhtion sisarlaiva, Radiance of the Seas, tuli viereiselle kaistalle sulkuihin, joten molemmilla kaistoilla oli kaksi isoa risteilyalusta samaan aikaan!
Panaman kanavan lapi seilailu oli aivan upea elamys, se onkin luokiteltu yhdeksi modernin maailman ihmeeksi! Ja hienoa se oli! Laitan hieman kuvia sitten kun tulen takaisin, niin on helpompi nahda tama operaatio kaytannossa!

11. Matkapaiva: Sailing
Sori, pienta hiljaiseloa. Eli paivitetaas pikaisesti (netti meinaa maksaan) ton maanatain kuulumiset. Meinaan vaikka toisin vaitin edellisessa kirjoituksessa, maanatai oli ihan tavallinen meripaiva ja vasta tiistaina mennaan Panaman kanavan lapi.
Eli maanatai oli yllattava kylla hieman huono keli, joka on kuulemma tyypillista talle Panaman alueelle tahan aikaan vuodesta!
Otettiin siis kaikki ilo irti laivan aktiviteeteista, osallistuin mm. salsa tunnille. Kuinkas ollakaan, taas todistetiin maailman pienuus. Nimittain tanssiopettajat (juttelin heidan kanssaan hieman pidempaan) olivat kotoisin Kingstonista! Mika hauska sattuma!
Muuten otettiin vaan rennosti koko paiva, lueskelin ja nukuin paivaunia. Oli ihanan rento paiva!

sunnuntai 2. marraskuuta 2008
10. Matkapaiva: Puntarenas, Costa Rica
Tanaan saavuttiin sitten uudelle maalle, vahan vaihtelua tohon Meksicoon ;) Eli laiva rantautui Puntarenakseen, Costa Ricaan.
Tassa satamassa oltiin paatetty ottaa yksi laivan jarjestamista retkista koska kuulimme etta Puntarenaksen kylassa itsessaan ei ole paljon nahtavaa. Ja myohemmin totesimme etta teimme oikean ratkaisun. Costa Rican paakaupunki San Jose olisi vain 70 mailin paassa, mutta totesimme etta se on liian vaivalloista lahtea sinne saakka.
Hassu juttu etta laiva ajoi taas ihan rantaan, niin rantahiekka oli melkein mustaa. Saimme selville etta Costa Rica on niin tuliperainen maa, etta siksi hiekka on melkein mustaa!
Joten otimme retken joka suuntautuu Costa Ricalaiseen luonnonpuistoon. Lahdimme siis tunnin ajomatkalle oppaan seuralla kohti tata luonnonpuistoa. Ajomatkalla opimme paljon Costa Ricasta, joka oli todella kiva. Kuten esimerkiksi etta Costa Ricassa ei ole mitaan armeijaa, vain poliisi. Ei laivastoa, ei ilmavoimia eika maavoimia. Nada. Kaikki verorahat kaytetaan ilmaiseen koulutukseen ja terveyshuoltoon. Veroprosentti on vain 13 %. Naimme myos paljon luontoa, joka on todella vehreata ja vihreata!
Saavuimme siis upeean luonnonpuistoon, jossa ensin paasimme nakemaan puistoa kokonaisuudessa gondolihissien avulla! Makeeta! Taman jalkeen lahdimme tallustelemaan puistoa hieman ympariinsa. Ensin naimme leguaaneja tai iguaaneja, emme vielkaan nimittain ole paasseet yhteisymmarykseen siita miksi niita kutsutaan :D
Taman jalkeen naimme taas uuden villielaimen! Se oli espanjaksi joku marakatti, en muista tarkaan nimea. Elain oli ihan apinan,pesukarhun,muurahaiskarhun ja kissaelaimen risteytyksen nakoinen. Eli melko hauskan nakoinen. Siella ne sitten villina hyppeli ja turistit (mukaanlukien meikalainen) hyppeli niiden perassa etta saisi kuvia :D
Seuraavaksi nahtiin perhostarha, jossa oli todella kauniita perhosia! Mm. todella upean nakoinen sahkonsininen perhonen! Naimme upeita kasveja ja kaikenlaisia ihmeellisia juttuja kun siella metsassa tallustelimme. Costa Rica on erikoistunut eko-turismiin ja tata luontoa juuri tama puisto yritti varjella.
Soimme tyypillisen Costa Ricalaisen luonoon keskella sademetsaa, jonka jalkeen tanne sademetsan keskelle oli luotu Costa Ricalainen farmi, jotta ihmiset nakee minkalaista elama nailla farmeilla on. Muuten talla farmilla oli ne kaikki perusfarmielaimet, mutta ihan jokaiselta farmilta ei taida leguaania/iguaania loytya ?
Sitten taas takaisin gondolihisseilla ylos ja kohti satamaa!
Paljon nahtiin ja opittii retken aikana, nyt tuntuu etta kaikki informaatio ihan pursuaa paasta!
Retken jalkeen katsottiin viela hieman Puntarenaksen kylaa, jossa oli lahinna rannalla matkamuistomyymaloita, etta ei ihan kauheasti nahtavaa, mutta ranta oli kaunis! Ja hei Ansku, mulla on sullekkin tuliaisia ;)!
Huomenna on meripaiva, mutta se ei olekaan ihan tavallinen meripaiva silla menemme Panaman kanavan lapi! Se on varmasti makeata! Vaihdetaan Tyynesta meresta Karibian mereen!

9. Matkapaiva: Sailing
Eilen seilailtiin taas urakalla merella! Paivan tarkein tehtava oli serious auringonotto! Ja onnistuttiin aika hyvin : nyt meikalaisella on selka ihan punainen!
Olen myos tan risteilyn aikana nahnyt villielaimia enemman kuin koskaan! Tanaan meinaan kun olimme lounallaa naimme merenpinnalla rapikoivan kilpikonnan!!
Paiva merella on aina ihanan rentouttava, tanaan olemmekin sitten Puntarenaksessa, Costa Ricassa.
Olen myos tan risteilyn aikana nahnyt villielaimia enemman kuin koskaan! Tanaan meinaan kun olimme lounallaa naimme merenpinnalla rapikoivan kilpikonnan!!
Paiva merella on aina ihanan rentouttava, tanaan olemmekin sitten Puntarenaksessa, Costa Ricassa.
Tunnisteet:
Travel,
University of Aberdeen
lauantai 1. marraskuuta 2008
8.Matkapaiva: Huatulco,Mexico
Okei, jos ihastuin Acapulcoon niin Huatulco oli vahintaan yhta ihana, mutta viela ihanempi :) Ja erilainen kuin Acapulco.
Laiva purjehti suoraan rannalle, kirjaimellisesti..Meidan parvekkeelta naky kuinka rantahiekka kimalsi siina 50 m paassa, vesi aivan kirkaan sinista.
Aivan upea paikka, ihan kuin paratiisissa.
Huatulco oli paljon pienempi paikka kuin Acapulco, mutta todella viehattava.
Kaytiin ensin kaupungin keskustassa jossa oli upea vanha kirkko hienoine maalauksineen. Kaupungin keskella oli sopo pieni vihrea puistikko ja kaupunki levittaytyi sitten ymparille. Pienia sopoja ravintoiloita (kuten ravintola nimelta Tipsy Blowfish, how cute is that?), ihana ala-aste jossa mieluisti olisin voinut kayda koulussa, kukkamarkkinat, lihamarkkinat (tosin haju pisti sen verran vastaan ovella etta jatettiin suosiolla menematta). Ihmiset olivat superystavallisia joka puolella. Ma niin mielellani muuttaisin Huatulcoon. Siella oli semmoinen letkean elamanmenon tunnelma.
Lahdetiin sitten takaisin rannalle ja tassa tulee paras kohta: mulla on tallaisia haaveita etta jos joskus menen naimisiin niin mulla on 3 unelmapaikkaa missa ne haat haluaisin pitaa, pieni kirkko Madeiralla, oma kirkko Kylmalassa ja Glamis Castle Skotlannissa. No nyt tuli 4 paikka mun listaan. Meinaan Huatulcon rannalla nokotti pienen pieni kirkko, jossa ei ollut seinia lainkaan ja nakyma siihen lahdenpoukamaan Tyyneen Valtamereen, jeps,jeps, nyt tuli uusi paikka listaan!
Juotiin taas rannalle sellaiset amparinkokoiset Pina Coladat ja mentiin kahlailemaan ja uimaan mereen. On vaikea kuvitella etta maailmassa on tallaisia paikkoja jossa vesi on niin kirkasta ja sinista! Aivan ihanaa!
Yhteenvetona voi sanoa etta Huatulco vei sydamen!!
Illalla oli merenkaynti aika paljon,etta jopa nain isossa paatissa tuntui, mutta no hata, onneksi mamma oli ottanut pahoinvointilaakkeita mukaan niin parjasin koko illaan hyvin ja pystyin jopa syomaan illallista :)
Tanaan keskitytaan sitten taas merella seilailuun!

torstai 30. lokakuuta 2008
7. Matkapaiva: Acapulco, Mexico
Tanaan siis rantauduimme paikkaan jossa Aku Ankka kay aina lomalla, Ankkapulcoon!
Taytyy ihan ensin sanoa, etta ihastuin todella paljon tahan paikkaan!
Aamulla siis parvekkeelta nain ihanan lahdenpoukaman, jonne laiva lipui. Naytti vehrealta ja kauniilta!
Lahdimme heti reippaana laivasta ulos ja satamassa sitten suostuimme yhden hauskan oppaan mukaan kaupunkikierrokselle. Hanella oli outo ja sitten menoksi! Ensin ajelimme Acapulcon vanhaan kaupunkiin, joka oli hieman rahjainen, mutta omalla tavalla todella idyllinen! Opas ja kuski olivat molemmat todella mukavia ja paasin taas hieman harjoittamaan espanjaani, vaikka he hyvin englantia puhuivatkin.
Vanhan kaupungin jalkeen ajoimme Acapulcon keskustan lapi, joka oli taas todella moderni ja hieno, taynna upeita rakennuksia. Ajoimme ylos ja ylos saakkaa kunnes auto poikkesi tielta yhdelle ulokkeelle. Olimme melko korkella ylhaalla vuorilla. Ja herranjestas mika naky meit odotti! Koko Acapulco levittyi allamme! Niin mahtava naky etta ei varmasti heti unohda sita!
Sitte lahti taas auto liikkellee ja suuntana oli jalokivikauppa. Taytyyhan sita paasta vahan shoppailee :) Ja melko tuottoisa reissu oli!
Jalokivikaupan jalkeen meidan pikku, natiseva auto lahti taas liikkeelle ja suuntasimme nokan kohti yhta tiettya paikkaa. Nimittain katsomaan Acapulcon kuuluisia Cliffdiverseja...Ja tama oli aika hurja juttu.. Nimittain tulimme kapoiseen kalliosolaan joita ymparoi korkeat kalliot ja ja upea meri levittyi eteemme. Ja koko homman nimi on seuraava: 8 miesta ja 1 tytto hyppaa 45 m korkealta kalliolta suoraan sinne solaan ja mereen. Se oli niin hullua hommaa! Meressa oli vastassa karikkoa ja kivia paljon, mutta ei,sinne ne vaan hyppasi. Niin hullun hommaa, ihan sydamesta otti kun katsoi kuinka he hyppasivat kallionkielikkeelta. Ja nyt se on kuuluisa Acapulcon nahtavyys!
Kierroksen loputtua lahdimme sitten viela vanhempien kanssa talle kilometreja pitkalle Acapulcon hiekkarannalle kahlailemaan Tyynessa valtameressa. Ranta oli niin upea, taynna valkoista pehmeata hiekkaa. Ihan paratiisispaikka!
Ihastuin kylla todella paljon Acapulcoon: ihana tunnelta koko kaupungissa, ihmiset olivat ystavallisia ja se oli vaan ihana paikka!
Nyt ollaan takaisin laivassa ja hieman vasyttaa, vois ehka ottaa paivaunet :)
Hauska oli,etta nyt on niin tottunut olemaan taalla laivassa etta mua vielakin keinutti kun olimme tukevalla maaperalla :D
Illalla on taas joku laululuristus esitys. Huomenna saavutan sitten Huatulcoon!

6. Matkapaiva: Sailing
Tanaan oli taas seilauspaiva ja rauhallisesti se menikin. Ja rutiinilla: ensin aamupalalle ja sitten kannelle aurinkoa ottamaan. Kahden aikaa aloin muistuttamaan enemman rapua kuin ihmista joten oli aika lahtea hyttiin..ja paivaunille :)
Olen nyt ottanut myos tavaksi menna meidan parvekkellee aina lukemaan ennen kun aurinko laskee. Mielestani aika hyva tapa: lempea tuuli kay, lamminta, meri pauhaa vieressa ja aurinko laskee, voisi huonomminkin menna!
Illalla ennen illallista laivalla oli talloinen imitaattori-koomikko esiintymassa. Vitsi nauroin vedet silmissa. Han imitoi eri laulajia, kuten Elvista,Tom Jonesia ja Frank Sinatraa. Oli aivan hervoton esitys!
Huomenna (itseasiassa tanaan, kun kirjotan tata nyt aamulla) tulemme Acapulcoon, yeah!

tiistai 28. lokakuuta 2008
5. matkapaiva: Cabo San Lucas, Mexico
Tanaan siis paivan seilaamisen jalkeen saavuimme ensimmaiseen satamaan!
Kuitenkin paivamme alkoi jo mahtavasti ennen kun olimme edes paasset satamaan..
Soimme nimittain aamupalaa kaikessa rauhassa, katsellen Kalifornian niemimaan rannikkoa (btw, oli upean nakoinen) ja lahestyimme maaranpaata. Ja kuinka ollakaan, mita naimmekaan...DELFIINEJA! Iso delfiiniparvi hyppeli laivan vanavedessa! Oli aivan uskomatonta! Niin mahtava naky! En ole ennen nahnyt delfiineja luonnossa.
Klo.11.00 laiva ankkuroitui sitten Cabo San Lucasin (tuttavallisemmin Cabo) eteen ja paasimme maihin! Laivasta paikka naytti ainakin lupaavalta, pitka hiekkaranta ja aivan kirkkaansinista vetta. Ja lammin. Todella lammin! Kuvat nayttaisivat nyt parhaiten miten kauniilta paikka naytti!
Lahdimme sitten kiertelemaan ympari Caboa, joka ei tietenkaan kovin suuri ollut, mutta riittavan iso kumminkin. Kaunis paikka. Varsinkin satama-alue oli upea. Cabo on tunnettu rikkaiden ihmisten leikkipaikkana ja silta satama nayttikin. Isoja,isoja,upeita veneita laitureissa. Palmuja ja kirkkaansinista vetta. Ei paha,ei paha. Tuli mieleen Monaco, mutta vain pienoiskoossa.
Todettiin etta jos maailmassa ei olisi huolenhaivaa, niin kylla sita tanne muuttaisi. Isa loysi mainosenkin yhdesta pienesta huvilasta tossa rannikolla.. maksoi vaan semmoiset vaivaset 21 milj. US dollar. Ei paha ;)
Kaikki puhuivat hirvean hyvin englantia etta olin ihan pettynyt kun en paassyt harjoittamaan alkeellisia espanjan kielen taitoja. Mutta sitten! Viimeisessa paikassa jossa olimme yhdella oluella, oli yksi korukauppias. Vanha mummeli. Ja aiti halusi sitten tietaa hintaa mutta mummeli ei osannut englantia. Niin mina menin valiin :) Ja mummeli oli kauheen iloinen kun joku osasi espanjaa. Ja sitten hanelta aukesi salainen arkku. Pulputus ei ollut loppua. Ja mina tuijotin suu auki. Ymmarrsin etta mummeli taisi selittaa aidosta hopeasta ja kiinan feikki-hopeasta. Lahinna vain tuijotin hanta suu auki.." Niin, siis sanoin etta puhun vahan espanajaa.." :)
Cabo oli siis ihana paikka, todella kaunis ja eksoottinen. Tykkasin paljon.
Nyt tultiin juuri laivaan takaisin ja alkaa valmistautuminen illalliseen. Ja meikalainen haluaa ottaa paivaunet :)
Huomenna on taas meripaiva edessa, kuulemisiin!

maanantai 27. lokakuuta 2008
Matkapaivat 2 & 3: Sailing!
Eilen illalla (sunnuntai) tultiin siis laivaan ja kello viidelta lahti paatti sitten seilailemaan Losista kohti ensimmaista satamaa Meksikossa!
Illalla kaytiin sitten syomassa laivan paaruokasalissa ja uni taas maittoi nopeasti!
Tanaan (maantaina) laiva on siis merella koko paivan kunnes huomenna sitten paadytaan ensimmaiseen matkakohteeseen. Meksikoon ja Cabo San Lucasiin!
Paiva on kulunut aurinkoa ottaessa laivan kannella ja hieman kylla punaisuutta nakyy jo, apuva! Muutama ihana tropical drinksukin on tullut nautittua :)
Illalla on ns. formal dinner, eli pukeudutaan vahan hienommin ja jotain esitystakin on luvassa! Osallistutaan myos isan ja ukin kanssa maantieto visaan, tavoitteena paihittaa kaikki typerat jenkit!!
Huomen aamulla laiva saapuu siis Meksikoon ja paastaan ihmettelemaan sita! En olekaan viel kertaakaan kaynyt Meksikossa! Odotan siis innolla!
Huomisiin siis!!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Matkapaivat 1 ja 2
Heippa ja terveiset Losista!!
Saavuin siis tanne tuossa perjantai-illalla, pienoisen matkustamisen jalkeen joka ei tietenkaan ollut mitaan verrattuna siihen matkustamiseen jonka vanhemmat oli kokenut!
Olipa ihanaa nahda taas vanhemmat ja mummi ja ukki!! Perjantai-ilta koostui siis pienien kuulumisten vaihtelusta ja sen jalkeen vaan unta pipoon!
Eilen,eli lauantaina lahdimme sitten aamuvarhaisella ajamaan kohti Anaheimia ja Disneylandia! En ole kylla koskaa liian vanhaa kaymaan Disneylandissa! On se vaan niin ihana paikka! Kaytiin Adventure-landissa Indiana Jones laitteessa joka vielakin saa sydameni hakkamaan. Olin viimeksi samaisessa laitteessa kun olin 10 wee ja itkin hullunan koko ajan...nyt vain kiljuin koko ajan! Jannin kohta siina on, kun naytetaan etta semmoinen iso kivi vyoryy sun paalle, ja juuri kun olet jaamassa kiven alle, se juna sukeltaa maan alle! Hurjaa!
Sain myos kuvattuani itseni Nalle Puhin kanssa, joka oli aika kohokohta! Rakastan Nalle Puhia!
Kaytiin myos tietysti Fantasylandissa ja Tomorrowlandissa ja siella niita hurjia laitteita vasta loytyykin..tuli tosin hieman huono olo :)
Paraati katsottiin jo paivalla, kun tiedettiin etta aikaero alkaa vaivaamaan sitten myohemmin ja ei jaksettaisi jaada iltaan saakka.
Paraati kulki Main Streetia pitkin ja siina oli mahdollisuus nahda kaikki Disney-hahmot. Omat suosikkini oli Leijonakuningas lava ja Beauty and the Beast lava! Kylla sadun taika on sitten ihanaa! Paraati oli aivan mahtava, kaikkine koristuksineen ja musiikkeineen. Otin varmaan miljoona kuvaa!
Pienoista shoppailuakin tuli yllattaen tehtya kaikissa Disney-kaupoissa..:)
Oli ihanaa kayda samassa Disneylandissa kuin 10 vuotta sitten ja huomata etta olin aivan yhta innoissani kuin silloin 10 vuotta sitten :):)
Illalla ajatettiin sitten takaisin Losiin ja hotellilla syotiin vaan nopeasti ja sitten taas nukkumaan. Mua ei edes vaivaa -3 aikaero, mutta vanhemmilla se on aikaero on -10 tuntia,etta heille se jo tuntuu! Vaikka aikaero ei vaivannut, varmaan Disneyland verotti sen verran etta olin ihan poikki illalla ja menin suoraan nukkumaan :)
Nyt kello on 10.00 taalla ja tossa puolenpaivan jalkeen lahdetaan satamaa ja laivaa kohti, joka sitten startaa kello 17.00 illalla! Jannaa!!!
Kuulumisiin siis!!

USA
torstai 23. lokakuuta 2008
Kiirettä pukkaa..
Viime päivät ovat olleet hyvin kiireisiä, en edes tiedä miksi, mutta kouluhommia olen yrittänyt tehdä vaan ihan kauheasti ennen matkaa ja muutenkin ollut hektistä.
Huomenna lähden siis puolenpäivän jälkeen Torontoon ja Torontosta matka jatkuu kohti Losia jossa tapaan sitten koko perheen! Jee!
Katsotaan jos saan päivitettyä blogia matkapäiväkirjan oloisesti tuon kahden viikon aikana.
Muuten, kuulumisiin!!
Huomenna lähden siis puolenpäivän jälkeen Torontoon ja Torontosta matka jatkuu kohti Losia jossa tapaan sitten koko perheen! Jee!
Katsotaan jos saan päivitettyä blogia matkapäiväkirjan oloisesti tuon kahden viikon aikana.
Muuten, kuulumisiin!!
Tunnisteet:
Kanada,
Travel,
University of Aberdeen
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Procrastinate
Otsikkona on tällä kertaa paras sana, mitä mielestäni englannin kielestä löytyy. Tai no, olen kyllä huomannut että monet sanat on vaan paljon parempia englanniksi kuin suomeksi, esim. get together, on myös ihan loistava sanaparsi. Suomeksi en keksi mitään hyvää käännöstä mikä kuulostaisi yhtä hyvältä kuin get together.
Anyways, takaisin tuohon otsikkoon. Sanakirja.org antaa seuraavat käännökset sanalle procrastinate:
1.viivytellä
2.vitkastella
3.lykätä
4.viivyttää
5.soutaa ja huovata (hieman repesin tän kohdalla)
Miksi kerron tästä sanasta on syy, että olen ihan loistava tämän harjoittamisessa ja se kuuluu päivittäiseen sanavarastoon nykyään.
Oli ihan mikä tahansa ikävä homma tai homma jota en jaksa tehdä: kouluhommat,pyykkääminen,siivoaminen,ruokakaupassa käyminen, kokkaaaminen, tärkeiden asioiden hoito niin keksin aina jotain muuta tekemistä jolla voin siirtää näiden asioiden hoitoa,kuten:
1. hengailu Facebookissa
2. uutisten lukeminen
3. blogin kirjoitus (arvaatteeko jo nyt, miksi kirjoitan tätäkin tekstiä ;D)
4. blogien lukeminen (kavereiden, Hesarin blogit, Stubbin blogi)
5. mailien tarkastus
6. musiikin ja leffojen lataaminen maailman siisteimmästä ohjelmasta
7. tv-kaistan katsominen (olen aika ylpeä et tää on näin alhaal listal, Suomes ei itseasias tule täl hetkel hirveen hyviä ohjelmia näköjään)
8. tässä vaiheessa alan yleensä kiusaa kavereita Messengerin välityksellä..
9. hengailu Facebookissa
10. taas niiden uutisten tsekkaus jos vaikka jotain mullistavaa olisi tapahtunut
11. uudestaan blogien tsekkaus jos vaikka joku olis kirjottanut jotain..
ja tässä vaiheessa kun huomaan että nro.1 ja nro.9 välillä on kulunut korkeintaan tunti ja harvemmin tunnissa ehtii maailma mullistua, tajuan että pitäisi oikeasti tehdä hommia. Ja sitten saattaa alkaa oikeesti tekemään jotain järkevää. Ainakin tunniksi. Kunnes taas pitää tsekata netti. Ja kiusata taas kavereita Messengerin välityksel, et ne on jo ihan kyllästyneitä.
Kuten arvata saattaa miksi kirjoitan blogia jo toista kertaa tänään klo.23.51 meidän aikaa on todellakin procrastinationia parhaillaan. Olen tekemässä yhtä kouluhommaa ja kyllästyin siihen täysin. Mutta nyt palaan taas sen pariin :D
Eikö olekin mainio sana ;)?
P.S. Puolustuksen sana miksi Facebook on listalla ennen uutisia. Oikeesti tsekkaan uutiset väkisinkin aina ensin, koska mulla on kotisivuna Hesarin sivut, eli kun haluan mennä sinne FB:n,niin nään ne uutiset ensin. Eli kyllähän ne uutiset menee Facebookin edelle ;)
Kuka on joskus väittänyt että meikäläinen tykkää muka pinkistä??

tiistai 21. lokakuuta 2008
Coldplayn keikka
Kuten arvata saattaa, keikka oli tosi hieno! Ei sitä voi oikeen muuten kuvata, ehdottomasti kannatti ajaa Ottawaan katsomaan! Tosin nyt on hiukan väsy, tultiin aika myöhään yöllä kotiin. Hieman kuvamateriaalia taasen, tosin oli hankala ottaa hyviä kuvia kun oli niin pimeetä.
Menomatka oli ainakin hilpeä..
(Kuva by Bart)
Tänäänkin aamulla oli vielä pakko kuunnella Coldplayta.
Täällä on ollut aivan super inha keli tänään, vettä sataa aivan kaatamalla. Olen pysynyt turvallisesti sisällä talossa koko päivän, ulkona on kamalaa, yök!
Menomatka oli ainakin hilpeä..
(Kuva by Bart)
Tänäänkin aamulla oli vielä pakko kuunnella Coldplayta.
Täällä on ollut aivan super inha keli tänään, vettä sataa aivan kaatamalla. Olen pysynyt turvallisesti sisällä talossa koko päivän, ulkona on kamalaa, yök!
Tunnisteet:
Kanada,
Travel,
University of Aberdeen
maanantai 20. lokakuuta 2008
Coldplay!!
Wuhuu! Parin tunnin päästä lähdetään ajamaan kohti Ottawaa ja Coldplayn keikalle!
Olen ihan super excited!!
Yks mun ihan lempparibiiseistä on Viva La Vida, jossa on aika hauskat sanat:
I used to rule the world
Seas would rise when I gave the word
Now in the morning I sleep alone
Sweep the streets I used to own
I used to roll the dice
Feel the fear in my enemies eyes
Listen as the crowd would sing:
"Now the old king is dead! Long live the king!"
One minute I held the key
Next the walls were closed on me
And I discovered that my castles stand
Upon pillars of salt, and pillars of sand
I hear Jerusalem bells are ringing
Roman Cavalry choirs are singing
Be my mirror my sword and shield
My missionaries in a foreign field
For some reason I can't explain
Once you know there was never, never an honest word
That was when I ruled the world
(Ohhh)
It was the wicked and wild wind
Blew down the doors to let me in.
Shattered windows and the sound of drums
People could not believe what I'd become
Revolutionaries Wait
For my head on a silver plate
Just a puppet on a lonely string
Oh who would ever want to be king?
I hear Jerusalem bells are ringing
Roman Cavalry choirs are singing
Be my mirror my sword and shield
My missionaries in a foreign field
For some reason I can't explain
I know Saint Peter won't call my name
Never an honest word
And that was when I ruled the world
(Ohhhhh Ohhh Ohhh)
Hear Jerusalem bells are ringings
Roman Cavalry choirs are singing
Be my mirror my sword and shield
My missionaries in a foreign field
For some reason I can't explain
I know Saint Peter will call my name
Never an honest word
But that was when I ruled the world
Oooooh Oooooh Oooooh
Huomenna saatte nähdä sitten kuvamateriaalia ja lisähehkutusta keikasta!

Vauhdikas viikonloppu!
Menipä viikonloppu taas niin vauhdilla ohi!
Perjantai-iltana suuntasin siis nokan kohti, näiden Commerce-opiskelijoiden bileitä.
Nämä bileet kulkevat myös nimellä keggers, eli ne ovat joiden ihmisten kodissa, ovella maksetaan sisäänpääsymaksu ja sitten voi juoda olutta niin paljon kun haluaa. Ei ihan täysin laillista, siitä kertoi jo että ikkunat oli peitetty jätesäkeillä että kukaan ei näe sisään :D
Homman nimi oli siis International Flipcup Tournament. Flipcup on peli, jossa joukkuuet ovat eri puolilla pöytää, juo olutta ja sitten pitää flipata muki pöydän reunalta siten että suuaukko on pöydällä. Hankala selittää mutta yllättävän hauska peli :)
Meidän joukkue oli nimeltään Öky Pöky (!!) ja meidän tiimi oli aika kansainvälinen. 2x suomalainen, guatemalalainen,kanadalainen,aussi ja hollantilainen. Me valitettavasti hävittiin heti alkuun britti tiimille :(
Oli aivan superhauska ilta, kyllä nää osaa sitten hyviä bileitä järjestää!!
Launtai päivää juhlistettiinkin sitten menemällä oikeen kunnon jenkkityyliseen dineriin aamupalalle. Munakasta, toastia ja milkshakea! Ihanaa!
Launtai iltana piti taas lähteä juhlimaan (!!!). Ystävällämme oli 23-vuotis synttärit teemalla "Manasak goes tropical". Eli vähän kaislahametta kehtiin ja kukkanauhat kaulaan! Oli taas superhauska ilta!!
Synttärisankari!
Sunnuntai onkin mennyt toipuessa ja hieman kouluhommia tehden. Politiikan teorioiden lukeminen onkin kevyttä sunnuntai lukemista :)
Huomenna suunnataan iltapäivästä Coldplayn keikalle Ottawaan! Wuhuu!
Hauskaa viikonalkua kaikille!

perjantai 17. lokakuuta 2008
Viikonloppu!!
Jee,jee viikonloppu alkanut!
Tänään aamulla mulla piti olla normaalisti Comparative politics luento klo.9.30, mutta kappas vaan, se oli ilmeisesti peruttu ja kukaan ei ollut vaivautunut ilmottamaan sitä ryhmälle. Pahus, olisin voinut nukkua paljon pidempään! Hieman otti päähän!
Espanjan tunnilla oli taas hauskaa. Proffa on kyl niin mukavaa, et väkisinkin tunneil on hauskaa. Se kertoo aina hauskoja tarinoita.
Saatiin espanjan midtermitkin takas ja eka olin ihan pettynyt arvosanaan, kun luulin et se on huono. Mut onneks mulle myöhemmin selvis että se on ihan average tasoa, et olenkin sit ihan tyytyväinen. Espanjan kirjotelmasta sain tosi hyvän, siitä kirjotelmasta jossa kirjotin et Bradd Pitt on mun lempinäyttelijä :D
Ja päivä parantu ihan huimasti kun oli ton Political Theory tutoriaalin aika. Mä nimittäin tajusin juttuja siel tunnilla! Ja osallistuin keskusteluun (mielipiteiden viisaudesta ei tosin ole takuuta :D) Olin niin onnellinen :D Meillä on muutenkin tosi hyvä tutoriaali-ryhmä, niin siel voi hyvin avata suunsa ja sanoa jotain vähemmän viisasta ilman että kukaan mulkoilee :D
Nyt pitäis lähteä kaupungille Dollarimaniaan (kaikki tavara lähtee dollarilla), ostaa jotain huomiseen tropical synttäri bileisiin! Lähinnä jotain kukkaa tai sen semmosta :) Saa nähdä löytyykö mitään!
Illalla leikin taas business-opiskelijaa, koska ne järjestää taas vaihtareille makeet bileet(ainakin toivottavasti) ja mä meen niihin kuokkii. Tosin tiedustelut osoitti et muutkin kun commerce-opiskelijat voi tulla sinne :D
Viimeset commerce-bileet jossa olin, oli ainakin hyvin vauhdikkaat :)
Hyvää viikonloppua kaikille!
Huomenna kertoilen miten bileet onnistuivat ;)

Midtermit ohi..vihdoin!
Aamulla heräsin kökköön sateiseen keliin ja pimeään aamuun. Ja olisin niin halunnut jäädä sängynpohjalle. Mutta ei, vaatteet päälle ja espanjan tunnille menoks :D
Meidän espajan maikka on kyllä niin hauska tyyppi et hauskaahan sen tunneilla on, mutta vielä hauskempaa olis kun ne olis vähän myöhempään :D
Tunnin jälkeen viel kahvia nassuun,että herää kunnolla ja viimeiset kertaukset politiikan teorian midtermiin. Onneksi tää midterm on vaan 15 % lopullisesta arvosanasta..mutta silti.
Klo.10.30 koitti sit kohtalon hetki ja kokeen aika :) Olin tyytyväinen siihen et sain sentään vastattua jotain, tai vastasin siihen vaadittuun kolmeen kysymykseen neljästä. Nyt täytyy sitten vaan katsoa miten tiukkoja ne on arvostelun kanssa. Mutta filosofia ei kyllä ole mun juttu. Täytyy vaan yrittää takoa päähän nyt niiden ajatuksia tosi aktiivisesti.
Torstai kuuluu yhteen niistä päivistä jolloin mulla on eniten luentoja ja myös ajallisesti pisin päivä. Eli tänään oli luentoja aina 17.30 saakka, vaikka määrällisesti luentoja oli vaan kolme.
Nyt on ihan väsynyt olo,olin eka ajatellut lähteä ulos, mutta väsymys iski :) Saa nähdä päätyykö johonkin :D
Kuulumisiin taas!

keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Politiikan uutiskatsaus :)
Pieni varoituksen sana ensin: Tästä kirjoituksesta tuli hirmu pitkä ja sisältö on suurimmaksi osin aivan turhaa lätinää :D
Eli paljon seuraavaksi pieni politiikan uutiskatsaus. Paljon on tapahtunut viime päivinä + olen lukenut paljon hauskoja juttuja, joten pitäähän niitä jakaa teidänkin kanssa. Sitä paitsi, se on hauska kirjoittaa tänne näitä ajatuksia, koska harva osaa kommentoida joten kukaan ei voi esittää vastalauseita :) No ei vaiskaan..Muuten vaan huvikseni lätisen :)
Eli aloitetaas ihan täältä Kanadan puolelta.
Kanadassa ihmiset kävivät eilen äänestysuurnilla, oli nimittäin Parlamenttivaalien-aika,kolmannet vaalit neljän vuoden sisään jo. Tähän täytyy rehellisesti myöntää, että en hirveästi tiedä Kanadan politiikasta mitään, vaikka pitäisikin!
Konservatiivit kuitenkin vetivät myös näissä vaaleissa sen pisimmän tikun, saaden 143paikkaa (kun melkein kaikki äänet oli laskettu), 155 paikkaa oltaisiin tarvittu enemmistön saavuttamiseen.
Oppositio puolue Liberaalit saavuttivat 76 paikkaa, 20 paikkaa miinukselle viime kertaisesta.
Äänestysprosentti oli todella alhainen, 59.1 %, minkä raportoitiin olevan alhaisimpien numeroiden joukossa koko äänestyshistoriassa.
Näin ollen, konservatiivien johtaja ja myös nykyinen pääministeri Stephen Harper,joka muodostaa jo kolmannen vähemmistöhallituksen neljän vuoden sisään.
Kuten sanottu, en tiedä paljon Kanadan politiikasta. Olen kuitenkin jutellut asiasta ja varsinkin näistä parlamenttivaaleista joidenkin kanadalaisten kanssa. Suurin osa heistä,itseasiassa jokainen heistä oli hyvin paljon Harperia vastaan. Se tuntui olevan yleinen trendi nuorten keskuudessa. Moni heistä piti Harperin olevan liikaa Jenkkien "puppet dog", joka vain yrittää miellyttää Bushia. Nämä olivat siis nuorison mielipiteitä, en tiedä mitä mieltä vanhempi väki (eli +25 wee :D) on mieltä.
Myös jännä ilmiö josta on pakko raportoida liittyen näihin vaaleihin on: vote swapping. Organisoituneet kannattajaryhmät kampanjoivat Harperin enemmistöhallitusta vastaan aktiivisesti ennen vaaleja, ja heiltä tuli myös semmoinen idea kuin vote swapping. Minulla ei koskaan ihan täydellisesti avautunut miten tämä käytännössä toimii, mutta periaatteessa vaihdat siis ääntä jonkun toisen äänestäjän kanssa. Luulen, että se menee näin: Jos asut Ontariossa ja tiedät että Liberaalit ovat voittamassa, voit vaihtaa ääntä jonkun Quebecissa asuvan kanssa ja äänestää konservatiiveja sen sijaan, jolloin äänesi "ei mene hukkaan". Ja se Quebecissa asuva taas äänestäisi sitten liberaaleja. Makes sense? Not :)
Tässä vielä kuva jonka nappasin Facebookista, havannoilistamaan tätä ilmiötä :)
Okei, siirryttään seuraavaksi...tadaa, jenkkien pressanvaaleihin!! Kaikki on tosi kyllästymiseen saakka varmaan kuulleet niistä.
Tänään on siis kolmas ja viimeinen väittely, ja tuoreimmat kyselyt osoittavat Obaman ottaneen vielä etumatkaa.
Tähän aiheeseen liittyen on kuitenkin pakko liittää pari videota. Nimittäin suosittujen laulajien tekemät kannatuslaulut sekä Obamalle että McCainille. Varmaan huomaatte että jo nämä laulut kertovat jotain ehdokkaasta..:D
Ensin Obama:
Ja perään McCain:
Ja perään on vielä pakko liittää hauska video, jossa Hollywood näyttelijä Matt Damon hieman "puhuu" Sarah Palinista. Hauskin lause taitaa kuulua "it´s like a bad Disney-movie"..
Ja sitten seuraavaksi siirrytään Suomen politiikaan.
Ulkoministeri Stubb on ollut viime aikoina paljon otsikoissa, hieman negatiivisessa sävyssä. Sanottakoon tähän,että itse olen suuri Stubb-kannattaja,vaikka en ehkä kaikista asioista olekaan samaa mieltä hänen kanssaan. Hän kuitenkin uskaltaa rohkeasti tuoda näkemyksensä esiin ja ulkopolitiikka onkin varmaan enemmän kuin koskaan esillä suomalaisessa mediassa. Bloginsa avulla hän tuo ulkoministerin jokapäiväisen työn myös lähellä tavallisia kansalaisia.
Nämä "vanhat" suomalaiset politiikot vaan hyssyttelevät ja auta armias jos puhutaan Venäjästä ja Natosta avoimesti niin huonosti käy. Vielä huonommin heidän mukaan käy,jos mainitaan nämä kaksi samassa lauseessa. Voihan elämä sentään.
Tässä on mielestäni loistava pääkirjoitus tämän päiväisestä Satakunnan Sanomista,jonka bongasin Ulkoministerin blogista:
Satakunnan Kansa 15.10.2008, pääkirjoitus
Liittoutuman vastaisku alkoi
"Myönteisessä julkisuudessa paistatelleen ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) palautus arkeen on alkanut. Kyseessä ei ole enää normaali median heiluriliike lellikistä inhokiksi, vaan määrätietoinen pyrkimys panna nuori ulkoministeri järjestykseen. Ensin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä "paljastettiin" millainen nuori Stubb oli. Nousukas kukkopoika, koulukiusaaja ja isän rahoilla hienostokouluja käynyt pyrkyri.
Vähän myöhemmin samassa lehdessä oli ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kirjoittama artikkeli, jossa hän todisti Stubbin linjan vääräksi ja maalle vaaralliseksi. Hän kritisoi Stubbin arviota, että Venäjän hyökkäys Georgiaan oli maailmanpolitiikan käännekohta. Väyrynen väläyttää taas kerran vanhaa idänkorttia ja varoittaa syyttämästä Venäjää sodasta. Siltä vie kuitenkin pohjaa se, että tuore rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaari on pitkälle Stubbin
kanssa samoilla linjoilla Georgian tapahtumista.
Stubbia on myös moitittu suurlähettiläiltä pyydettyjen Georgia-raporttien julkistamisesta. Sellainen avoimuus on vaarallista. Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) näkee ulkopoliittisen linjamme lähteneen ajelehtimaan
Stubbin henkilökohtaisen profiloitumiskampanjan ja Nato-intoilun takia.
Ex-ulkoministerin arvio voidaan laskea opposition puheenvuoroksi. Stubb on kuitenkin tullut erinomaisesti toimeen esimiehensä, presidentti Tarja Halosen kanssa.
Sen sijaan Väyrysen arvio kuvastaa enemmän ulkoministeriön sisäistä tunnetilaa. Monet vanhat diplomaatit ovat katselleet kulmat kurtussa, miten nuori ministeri viilettää ja antaa lausuntoja lonkalta.
Ulkoministeri Stubb nousi suuresta tuntemattomuudesta ulkoministeriksi. Jos Ilkka Kanerva (kok.) olisi pitänyt näppäimensä kurissa, Stubb istuisi yhä meppinä Brysselissä. Hänen osaamistaan, tyyliään ja avoimuuttaan on kiitelty. Ehkä ainakin alkuvaiheessa hänen tekemisiään rajoitti Etyjin puheenjohtajuus, jolloin hän joutui toimimaan siinä roolissa rauhallisemmin.
Georgian kriisi oli kuitenkin se tärkeä asia, jossa hän profiloitui kansainvälisen politiikan osaajana, vaikka Suomen rooli neuvotteluissa oli - niin kuin Stubb itsekin sanoi - varsin vaatimaton.
Itseluottamuksen lisääntyessä myös vauhti on kasvanut niin, että monet jo pelkäävät sen johtavan vauhtisokeuteen. Mutta niin kauan kuin hänellä on presidentin ja pääministerin tuki, koirat saavat haukkua.
Ehkä suurin huoli on niillä vanhan liiton ulkopoliitikoilla, joille muutos on kauhistus. Stubbin linja nähdään jopa Kekkosen politiikan mitätöintinä. Kun hän on lisäksi avoimesti Nato-myönteinen, hänen linjansa saa yhä lisää vastustajia.
Stubb on näyttänyt, että ulkopolitiikkaa voidaan johtaa uudella tavalla. Se on toistaiseksi ollut hänen pahin virheensä."
Ihan loistava kirjoitus mielestäni!
Okei..tämän mahdottoman pitkän kirjoituksen päätteeksi ajattelin vielä puhua Kuntavaaleista kun se kerran ajankohtaista on.
Aivan poikkeukselliseti, en aijo ääneestää näissä vaaleissa. Syy on yksinkertainen: ennakkoäänestys ulkomaan edustoissa olisi ollut tänään ja huomenna, ja mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa matkustaa Ottawaan. Periaattessa olen sitä mieltä,että vaaleissa täytyy äänestää. Se on sitä demokratiiaa, jolloin tavalliset kansalaiset voivat vaikuttaa. Jos ei äänestä niin turha mussuttaa politiikoiden tekemisistä.PISTE.
Tein myös Hesarin vaalikone kyselyn, ja sieltä minulle pongahti Kirkkonummen ehdokas jota varmasti olisinkin äänestänyt jos Suomessa olisin ollut.
En tiedä kuntapolitiikasta paljon ja rehellisesti sanottuna se ei ole paljoa kiinnostanut, vaikka siellähän juuri niitä päätöksiä tehdään jotka meitä lähimmiten koskettavat.Että pitäis kiinnostaa.
Toisaalta taas kun vastailin näihin vaalikoneiden kyselyihin, niin suurin osa niistä oli semmosia kysymyksiä, jotka minua eivät kosketa tällä hetkellä. Siis että pitäiskö lapsiperheiden oikeuksia blaa,blaa,blaa. Mullahan niitä muksuja ei ole ja tuskin vielä vähään aikaan tulen niitä hankkimaankaan. Että sinänsä ei kyllä kosketa mua. Mutta olisin silti mennyt äänestämään. Ehdokas jonka vaalikone sylki suustaan vaikutti oikein hyvältä. Hyviä mielipiteitä. Hmm..noh,minkäs teet. Europarlamenttivaaleis pääsen sit taas äänestää. On se vaan niin kiva raapustaa niitä numeroita niihin valkoisiin lappuihin :D
Ja koska kaikki on jo ihan uuvahtaneita kun tästä tuli niin pitkä juttu, niin laitetaan pieni loppukevennys.
Täytin eilen matkaa varten tälläisen "nettiviisumi-hakemuksen",joka on vielä vapaaehtoista mutta vuodenvaihteessa tulee kaikille pakolliseksi. Periaattessa täytät vaan netissä lomakkeen,jossa annat perustiedot ja vastaat kysymyksiin ja sieltä tulee heti vastaus että maahantulo-lupa myönnetty.
Noh,yksi kysymys oli seuraavanlainen ja hyvät naurut siitä sainkin :)
"Have you ever been or are you now involved in espionage or sabotage; or in terrorist activities; or genocide; or between 1933 and 1945 were you involved , in any way, in persecutions associated with Nazi Germany or its allies? *"
Siis äly hoi, kuka vastaa tohon kysymykseen kyllä? :D:D