tiistai 16. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 reissut

Perinteiseen tapaan ajattelin taas listata vähän fiiliksiä ja yhteenvetoa kuluneen vuoden reissuista. Vuosi 2013 oli hyvin reissurikas, johon omalta osaltaan vaikutti se fakta että ehdin vuoden aikana asua kolmessa eri maassa, mukaanlukien Belgian jossa en ollut koskaan ennen käynyt. Sen takiakin tuntuu jotenkin etten tänä vuonna reissannut yhtä paljon vaikka samalla kun katson allaolevaa listaa, niin onhan siinä aika monta kohdetta...

Islamabad, Pakistan
Maaliskuu 2014

Maaliskuussa matkustin Islamabadiin, Pakistaniin juhlimaan hyvän ystäväni häitä. Reissussa olin kaikenkaikkiaan viikon ja häät luonnollisesti paikalliseen tapaan kesti saman verran. Jännitin hieman alkuun tulevaa matkaa, Pakistanista kun harvoin kuuluu hyviä uutisia (ottaen taas huomioon tämän päivän hirveät uutiset) mutta kaikki meni loistavasti ja ihmisten sydämellinen ystävällisyys yllätti. Olen todella onnellinen että pääsin osallistumaan ystäväni häihin, tältä matkalta saavuin kotiin todella monta muistoa ja kokemusta rikkaamapana.



Cornwall, UK
Huhtikuu 2014

Pääsiäinen vietettiin Cornwallissa jossa olin pidemmän aikaa sitten halunnut käydä. Cornwall hurmasi minut täysin ja meillä oli aivan ihanat neljä päivää tuolla kauniilla alueella. Siellä oli ihanan leppoisa fiilis ja paljon nähtävää/koettavaa jonka vuoksi voisinkin helposti lähteä sinne uudestaan ja olen itseasiassa paikkaa suositellut monelle muullekin. Sieltä myös mielelläni ostaisin pienen kesämökin itselleni!



Yorkshire, UK
Toukokuu 2014

Toukokuussa ajettiin Yorkshireen viettämään viikonloppua poikaystävän perheen kanssa. Oltiin vuokrattu mökki keskeltä ei mitään (joka osottautui todella söpöksi!) ja tarkoituksena oli pääasiallisesti rentoutua ja viettää aikaa heidän kanssaan. Ehdittiin tietysti kierrellä lähialueita ja käydä myös poikaystävän siskon kanssa ratsastamassa mutta pääsiallisesti kelit olivat valitettavan kurjat. Yorkshire ei myöskään täysin hurmannut minua ensi näkemältä, jotain jäi mielestäni puuttumaan.



Kesäloma kotona Suomessa
Heinä-elokuu 2014

En ikinä laske matkoja kotiin niinkään "reissuiksi" koska nehän on vierailuja kotikotiin. Kuitenkin kolmen viikon kesälomani Suomessa oli niin mahtava, että tuntui hassulta olla mainitsematta sitä. Siihen kesälomaan tiivistyi kaikki mitä hyvältä lomalta haluan: perhe, Suomen kesä, kaverit, upea keli, kesäjuhlia ja unohtamattomia iltoja. Kesäloma oli niin ihana että tuntui pahalta lähteä takaisin kotiin Britteihin - Suomen kesän voittanutta ei ole!



Pietari, Venäjä
Lokakuu 2014

Lokakuussa tehtiin iskän kanssa "pelireissu" Pietariin, eli lähdettiin katsomaan kun Jokerit kohtasivat SKA Pietarin. Pietarissa oltiin käyty ennenkin mutta tällä kertaa kokemus oli tietysti vähän erilainen. Oli ihan mahtavaa päästä kokemaan jääkiekko matsi Pietarin Jääpalatsissa ja täytyy sanoa että se oli todella positiivinen kokemus. Fiilis oli ihan huippu ja fanit niin ystävällisiä toisilleen. Ihan mahtava reissu siis! Pietari myös jaksaa aina hurmata, minä kyllä tykkään. Vielä kun sinne ei tarvitsisi viisumeja niin olisi hieman helpompi matkustaa.



Cambridge, UK
Lokakuu 2014

Cambridgessä käytiin poikaystävän kanssa juhlistamassa vuosipäiväämme. Rakastuin tähän pieneen mutta hurmaavaan yliopistokaupunkiin ihan täysillä ja voi että meillä oli kiva viikonloppu - juuri täydellinen vuosipäivän viettoon. Me käytiin veneilemässä, nautittiin hyvästä vuosipäiväillallisesta, käveltiin ympäriinsä kampusta ja kuviteltiin itsemme taas opiskelijoina. Mielessäni muutin jo kimpsut ja kampsut Cambridgeen mutta todellisuudessa me ollaan vieläkin Derbyssä...



Baku, Azerbaidzan
Marraskuu 2014

Baku oli itseasiassa työmatka mutta ehdin onneksi näkemään hieman kaupunkiakin joten päätin sen tähän listaan lisätä. Baku oli kaikenkaikkiaan positiivinen yllätys, tosin samalla takaraivoon jäi ajatus siitä että minkäkohänlaista meininkiä muuaalla Azerbaidzanissa on. Kaupunki oli todella siisti ja turvallinen ja kaikenkaikkiaan aika mielenkiintoinen matkakohde. Mielelläni lähtisin sinne uudestaan ja tutustuisin maahan vähän paremmin, nyt kun tämä tutustuminen jäi melkoisen pintapuoliseksi.



Tansania
Joulu-tammikuu 2014-2015

Tämä reissuhan on vielä edessä - jippii!

Flick, Creative Commons


Näiden lisäksi reissailin töiden puolesta Berliiniin ja Belfastiin, pari kertaa kotiin Suomeen ja sen lisäksi tein pienempia mikromatkoja Brittien puolella esim. Lontooseen. Peak Districtiä koluttiin myös poikaystävän kanssa ahkeraan. Kaikenkaikkiaan tästä matkailuvuodesta jäi mieleen erityisesti nämä ns. kotimaan reissut. On ollut todella kiva tutustua Britteihin ahkerammin ja täytyy myöntää että nuo reissut ovat avartaneet myös omaa näkemystäni tästä maasta - Britanniassa on monia todella kauniita paikkoja jonne suosittelisin ehdottomasti reissaamaan! Kaikista näistä reissuista löytyy juttua kun selaa noita sivupalkin tunnisteita, mikäli joku haluaa lukea lisää!

Entäs sitten ensi vuoden reissut? No siinäpä hyvä kysymys, eipä niitä olla ehditty ollenkaan suunnittelemaan. Luulenpa että vuotta 2015 tulee dominoimaan tiukka säästökuri, haluttaisiin nimittäin vuoden lopussa lähteä ainakin kolmeksi viikoksi Uuteen-Seelantiin jossa poikaystävän veli asuu tällä hetkellä. Tässä olisi nyt niin hyvä tilaisuus lähteä sinne ettei sitä voi jättää käyttämättä! Muuten onkin sitten suunnitelmat vielä auki....

Minkälainen matkavuosi teillä oli? Onko ensi vuoden reissut jo suunniteltu?

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulun juhlintaa

Mennyt viikonloppu oli hyvin juhlinnan täyteinen. Perjantaina oli nimittäin poikaystäväni työn pikkujoulut, jotka oli astetta fiinimmät black tie- pukukoodilla. Lauantai toivuttiinkin niistä ja sunnuntaina taas juhlittiin keskenämme jo joulua näin hieman etukäteen.

Perjantai-ilta oli todella hauska - vietetiin todella poikaystävän työpaikan pikkujouluja Derbyn krikettiklubilla joka oli koristeltu todella kauniisti ja jouluisasti. Ja täytyy myöntää että oli ihan kiva vetää ykköset päälle taas vaihteeksi, varsinkin kun olin vielä löytänyt uuden super nätin mekon TKMaxista huikealla alennuksella.

Täällä monesti isot hotellit tai tapahtumakeskukset järjestää ns. yhteisiä pikkujoulujuhlintoja eli kokoaa saman katon alle monet eri yritykset ja täten tarjoaa heille ruuat ja baarin. Näissäkin juhlissa mentiin tällä tavalla eli meille oli varattu pöydät ns. omalle porukalle mutta muuten paikalla oli myös sitten muiden yrityksien henkilökuntaa. Kuten sanottua, ilta oli todella hauska, ruoka hyvää, seura mainiota ja bileiden loputtua jatkettiin vielä keskustan baareihin ennenkuin kivuttiin kotiin aamuyöstä. Viimeinen baari jossa oltiin oli jo ihan kodin lähellä ja normaalisti matka olisi ehkä n. 5 min kävellen joten päätettiin luonnollisesti kävellä eikä ottaa taksia. Huono päätös koska en ottanut huomioon että siinä vaiheessa iltaa mun varpaat oli jo ihan tohjona korkkareilla kävelystä ja kävelin sellaista etanan tuntivauhtia että matkaan hujahti puoli tuntia. Okei, saatettiin myös koukkasta chip shopin kautta mikä ei auttanut asiaa....



Sunnuntaiksi oltiin taas kaavailtu meidän yhteinen joulunvietto. Kuten aikaisempinakin jouluina, myös tänä vuonna menemme molemmat omiin koteihimme viettämään joulua perheen kesken joten päätettiin organisoida "meidän oma joulu" tälleen rutkasti etukäteen. Joillekin se tuntuu olevan taas ihmeellisen iso kysymys ettei me vietetä joulua yhdessä, mutta eihän se minua hetkauta. Minä haluan viettää jouluni Suomessa perheen kanssa ja poikaystäväni sen Skotlannissa oman perheensä kanssa. Minä en näe siinä mitään ihmeellistä, vaikka me tunnutaankin olevan poikkeus valtavirrasta tällä perinteellä. Ehkä me joskus tulevaisuudessa ollaan valmiita viettämään joulua yhdessä mutta toiselle ihan vääränä päivänä ;)

Kuitenkin, meillä oli super kiva jouluinen päivä, päätettiin tehdä kaikkea kivaa ja vain jouluisia juttuja. Kävimmekin siis ensiksi ihastelemassa joulukoristeluita Kedleston Hallissa joka on lähellämme sijaitseva National Trust-paikka. Koko tila oli koristeltu upeasti ja siinä on vaan jotain maagista kun pääsee kiertelemään tuollaisessa paikassa ihastellen joulukoristeluita samalla kun kuoro laulaa taustalla joululauluja.

Iltapäivällä kävimme taas Derbyn katedraalissa kuuntelemassa ja laulelemassa joululauluja - täytyy myöntää että joulufiilis kohosi eilen kyllä ihan huippulukemiin. Illalla leivoimmekin pipareita koko komppanialle. Etsin nimittäin taas netistä reseptin piparitaikinaa varten enkä sen kummemin lukenut ohjeita vaan aloin vaan samantien mittaamaan aineksia kulhoon. Siinä vaiheessa kun iskin kokonaisen 250 g voipaketin kattilaan aloin hieman katselemaan muitakin ainesmääriä ja totesin että tätä piparitaikinaa tulee sitten massoittain. Noh, nyt on pipareita sitten tarjolla hetkeksi!

Kokattiin sen lisäksi maittava jouluillallinen meille ja vielä vaihdettiin lahjat keskenämme. Sain poikaystävältä ihania lahjoja mutta yksi niistä nousi ylitse muiden. Ja tämä on varma merkki että alan lähestyä jotain ihme keski-ikää kun innostuin tästä niin paljon. Olen nimittäin jo kauan aikaa sanonut kuinka haluaisin meille sellaisen oikein kunnon "hotellimaisen" untuvatakin ja sellaisenhan poikaystävä oli mennyt sitten ostamaan. Se on aivan ihana, juuri täydellisen muhkea ja olo on kuin hotellin lakanoissa nukkuisi. Ainut vaan että sieltä peiton alta oli todella hankala kömpiä ylös tänä aamuna kun olo oli niin mahtava! Hahaa, voin vaan kuvitella että mun innostus olisi ollut aika laimeata jos 18-vuotiaana olisin saanut untuvatäkin mutta nyt vaan hyppelin ympäri asuntoa ja menin heti petaamaan sänkyä. Kyllä poikaystävä taitaa tietää missä mun prioriteetit makaa - nukkumisessa nimittäin! Sanoisin että oikein loistava joulu siis näin yli viikkoa ennen varsinaista päivää!

Joulun aamupala








Nyt onkin töitä enää jäljellä kaksi päivää kunnes suuntaan torstaina kohti Suomea ja kotia! Hurjan pitkä loma onkin edessä, mutta sehän on vain kivaa, jaksaa sitten taas koko kevään ilman lomaa!

torstai 11. joulukuuta 2014

10 askelta joulufiilikseen

1. Fiilistele tulevaa joulua ihanilla joulukahveilla/kaakaoilla...

Briteissä henkilökohtaiset suosikkini löytyy Starbucksin sijaan Costan valikoimista, Praline Cappucino oli super hyvää! Toinen hyvä vaihtoehto on valmistaa maukas kaakao joulumukiin!

2. Vieraile joulumarkkinoilla...

Oma valintani oli tänä vuonna Chasworthin kartano joulumarkkinat jossa vierailimme myös viime vuonna.




3. Virittäydy joulutunnelmaan selailemalla joululehtiä ja Pinterestin joulukansioita

Oma joulukansioni löytyy täältä. Junamatkat menee helposti siinä kun vaan selailen loputtomia joulukuvia ja pinnailen niitä. 

4. Käy katsomassa kaupungin kauneimmat jouluvalot ja upeimmat jouluikkunat. Nappaa mukaan samalla jouluinen juoma.

Jos asuisin Suomessa menisin fiilistelemään Stockmannin eteen, alkukuusta ihmettelin Lontoon jouluvaloja.

5. Uppoudu parhaimpien joulublogien maailmaan.

Oma henkilökohtainen suosikkini (ja samalla uusi löytö) on 24 askelta jouluun.



6. Leivo pipareita ja nauti niitä kylmän maidon kanssa.

Me ollaan otettu perinteeksi että leivotaan täällä Briteissä aina yksi satsi pipareita, täällä se vie tosin hieman enemmän aikaa kun taikina pitää valmistaa alusta asti itse mutta se on sen arvoista! Nautin pipareista nykyään tosin eniten kun laitan piparin päälle sinihomejuustotahnaa (sekoita sinihomejuusto ja creme fraiche keskenään). Ihan mielettömän hyvää!

7. Kuuntele joululauluja kyllästymiseen asti, joulunaika on vain kerran vuodessa.


Enkelikellot, All I want for Christmas is you, Do you hear what I hear...



8. Katso luonnollisesti kaikki joulun lempi-leffat

Kaikki tämän taitaa jo tietää, mutta minä katson aina Home Alone 1 & 2, the Holiday ja Love Actuallyn ennen joulua.

9. Keitä kuppi glögiä, laita joululaulut taustamusiikiksi ja paketoi joululahjat kauniisti

Rakastan lahjojen paketoimista, mielestäni se on niin rentouttavaa puuhaa.

10. Koristele koti jouluisaksi, jo pienillä jutuilla saa paljon aikaan!

Kodin koristelu jouluisaksi on ihan ihanaa ja tässä vaiheessa kannattaa viimeistään laittaa edes vähän koristeita esille!



Olen jo paljon fiilistellyt joulua mutta viimeistään joulufiilis iskee siinä vaiheessa kun istun ensi torstaina Birminghamin kentällä ja suuntaan nokkani kohtia kotia. Tiedän että kun viimeistään pääsen kotiin ja näen perhettäni niin se joulufiilis iskee aivan täysillä!

Onko teillä jo joulufiilis?

Kaikki kuvat pinterestin ihmeellisestä maailmasta.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Viikonlopun kuulumisia

2 viikkoa enää joululomaan! Ihanaa! Tuntuu kyllä etten pysy housuissani vaikka tässä on vielä yhtä sun toista tehtävää ennenkuin pääsee loman viettoon. 

Vietetiin viikonloppu poikaystävän kotikotona Skotlannissa, hänen isänsä kun täytti pyöreitä vuosia niin pakkohan sitä oli viikonlopuksi lähteä siellä käymään. Tuo automatka on kyllä edelleen mielestäni aika raastava noin lyhyeksi ajaksi, puolet päivästä kun menee helposti siihen matkantekoon itsessään. 

Meillä oli kuitenkin kiva ja ennenkaikkea rentouttava viikonloppu, kelit oli aika kurjat niin otettiin ilo irti sisällä olosta (ja näin vihdoin Frozenin!). Tosin tyypilliseen skotlantilaiseen tapaan,ei poikaystävän kotitalo turhan lämmin ole joten vietin koko viikonlopun pienessä eskimo-asussa - pari hupparia päällekkäin, kaulaliina ja hervottomat villasukat. Voin muuten sanoa että olipa ihana päästä takaisin omaan kotiin jossa ei tartte jäätyä kuoliaaksi TV tuijotellessa. Tämä tulee varmaan yksi isoin ongelma mitä tulee meidän (toivottavasti) oman talon löytämiseen, eli riittävät eristykset. Täällä rankataan taloja aakkosjärjestyksessä mitä tulee niiden energia rankingiin. Meidän nykyinen talo on tasolla B, joka on aika ennenkuulumatanto mutta onhan se kerrostalo ja aika uusi rakennus. Sen sijaan suurimmat osat niistä paritaloista majailee siellä jossain D:n ja E:n välillä mikä tarkoittaa että ne on järkyttävän kylmiä ja huonosti eristettyjä.

Tällä viikolla onkin sitten tiedossa taas kaikki pikkujoulut, eli siis toisinsanoen kahdet juhlat. Saa nähdä miten sitä kestetään ;) Huomenna on oman työpaikkani jouluillallinen ja perjantaina on sitten tiedossa poikaystävän joulukekkerit. Poikaystävän työpaikan pikkujoulut on vähän fiinimmät, kyseessä on nimittäin black tie- bileet. Odotan niitä kyllä kanssa ihan innolla sillä on aina kiva saada tekosyy pukeutua vähän hienommin (ja jeps, saatoin ostaa uuden mekon sitä varten).

Tulevana viikonloppuna ajateltiinkin sitten viettää ns. meidän "omaa joulua" poikaystävän kanssa ennenkuin lähdetään kumpikin takaisin kohti kotikoteja jouluksi. Tiedossa olisi siis lahjojen vaihtoa, piparien leipomista, joululeffojen katselua ja jotain kivaa ulkoilua.

Kuvituksena vähän tunnelmia menneeltä viikonlopulta, tarkemmin sanottuna Troonin rannalta...








perjantai 5. joulukuuta 2014

Blogeista ja ns. medialukutaidosta

Mun mielestä koko blogimaailma on jotenkin käsittämättömän mielenkiintoinen ilmiö. Uusia blogejahan syntyy koko ajan kuin sieniä sateella ja jokaisella löytyy jotenkin. Itse seuraan pääasiasiassa sellaisia rentoja ulkosuomalaisblogeja ja sitten matkablogeja mutta myös tiettyjä lifestyle-blogeja, varsinkin sisustuksen puolesta. Sisustus on lähellä sydäntäni ja inspiroidun suuresti aina katsoessani kuvia muiden kauniista kodeista. 

Blogeja lukiessa saattaa kuitenkin välillä iskea täysi toivottomuus omaan elämäänsä. Blogeista kun yleensä vaan näytetään kuvia ja tekstiä upeista matkoista, kauniista ja täysin järjestyksissä olevista kodeista, mielenkiintoisista ja innovatiivisista kokkailuista, himoliikkunnoista fitnessruokineen ja kivoista samppanjahetkistä ystävien kanssa ilman stressiä ja huolta tulevasta. Pahana päivänä luet näitä blogeja ja katsot ympärillesi: koti muistuttaa enemmän Ämmässuon roskakasoja kuin siistiä asuntoa, tukassa raasta 5 cm tyvikasu, töissäkin meni kaikki päin prinkkalaa ja ajatus perseen nostamisesta sohvalta lenkillä on täysin ylitsepääsemätön. Mielummin haet suklaalevyn vaan suosiolla kaapista.

 ”Siis miten ton Maijankin koti voi aina näyttää noin kauniilta ja mistä sekin repii ajan ja rahan noihin kaikkiin matkoihin?”. Jokainen meistä varmaan törmää joskus näihin miettisiin omassa päässään – tämä oman elämän esittely kun on kuitenkin noussut estradille jo Facebookin myötä. Voin sanoa että itseäni on ainakin monta kertaa maantai aamuisin ärsyttänyt kun Pirkko siellä pirteänä Facebook statuksessaan toivottaa ”AURINKOISTA MAANANTAITA. Voi kuinka ihana päivä. Mä olen jo käynyt lenkillä ja siivonnut huushollin ja voi ihkua kuinka rakastan maanantaita”. Sori nyt vaan mutta ihan oikeeasti, are you freakin kidding me? Etkö sä joutunut taistelemaan väsyneenä aamuruuhkassa sadan muun idiootin kanssa töihin? Vai olenko minä vaan harvinaisen ankea ihminen?

Minä kuitenkin syyllistyn ihan samaan. Facebookissa kirjoitan yleensä statuksen vain kun jotain todella kivaa ja positiivista on tapahtunut. Tai vaikka kun vietetään äiti-tytär päivää ja siemaillaan samalla skumppaa. Kuinka ihanaa. Blogissakin esittelen omaa elämääni ja yleensä vielä aika positiviisessa valossa. Toivon kuitenkin että pystyn tuomaan esille myös välillä niitä elämän realiteetteja. Joo, arki on kivaa mutta välillä ottaa päähän. Toisaalta jos katson blogini viimeaikaisia tekstejä olen fiilistellyt ihanaa joulutunnelmaa eräässä maalaiskartanossa, esitellyt kuinka ihanasti me koristeltiin yhdessä mun ihku poikkiksen kanssa meidän koti jouluisaksi, kertonut mun super ihanan täydellisestä päivästä Lontoossa ja muistellut kahden vuoden takaista Etelä-Afrikan matkaa koska kohta me lähdetään taas lomalle kohti Afrikkaa. Voi vaaleanpunaiset hattarat ja yksisarviset ponit kuinka ihanaa. 

Samalla olen kuitenkin murehtinut viimeisen kuukauden ajan erästä todella tärkeää deadlinea (joka koittaa ensi viikolla) jota olen yrittänyt valmistella töiden ohessa. Nähnyt unia siitä ja kaikesta joka voi mennä pieleen sen suhteen. Ihmetellyt sitä kotia ja miettinyt miten se on niin vaikeata pitää siistinä vaikka meillä on vain kaksi makkaria (tulin päätökseen että riittää että siellä on olkkari siistinä kun siellä ne kaikki kauniit joulukoristeet on). Viettänyt tunteja ja tunteja junassa kulkien töiden ja kodin väliä, yleensä ollen kotona vasta iltamyöhään kun junat oli myöhässä. Miettinyt että minne ihmeeseenkin me muutetaan ensi vuonna. Kironnut taas byrokratiaa ja erästä sähköyhtiötä joka ei selvästikään halua meidän rahoja vaikka ollaan sinne jo neljä kertaa soitettu. Murehtinut kaikki hoidettavia juttuja ennen kahden viikon päästä koittavaa joululomaa. Älkää käsittäkö väärin, en todellakaan valita että elämäni olisi jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeata, vaan yritän vaan esittää pointin siitä kuinka kätevää on valita vain ne tietyt jutut jotka siellä blogissa ja Facessa haluaa näyttää muille.

Mistä tämä koko postauksen aihe lähti sitten alkuun? No ensinnäkin eksyin taas yhteen sisustusblogiin juuri sinä päivänä kun huomasin kaikki meidän (teko!!!)kuusen neulaset lattialla ja en jaksanut hakea imuria. Ja sitten siitä eräästä miljoona vuotta sitten bongaamastani keskustelupalstan aloituksesta jossa eräs tyyppi halusi lukea enemmän ulkosuomalaisten blogeja koska ”heidän elämänsä vaikuttaa aina niin täydelliseltä”. Ja siitä jatkui mun muistaakseni aika pitkä keskustelu siitä onko ulkomailla eläminen parempaa ja kuinka ulkosuomalaisbloggarit esittää että heidän elämänsä on parempaa vain sen vuoksi kun he asuvat ulkomailla ja muuta diipa daata.

Haluaisin sanoa että olen aika positiivinen ihminen luonteeltani. En viitsi turhia negistellä ja yritän aina nauttia niistä arjen pienemmistäkin hetkistä. Uskon ja toivon että se asenne välittyy myös blogiini. Toisaalta samalla en yritä esittää mitään muuta mitä elämä on, loppuenlopuksi tämä on kanava missä jaan kuulumisiani perheelleni Suomeen ja välillä tekee mieli kirjoittaa ihmettelyjä siitä kuinka tämä nykyinen rakas kotimaani oli koskaan mikään suurvalta, koska oikeasti, miten nää on ikinä pärjännyt näillä perintellä ja tavoilla? Tai kuinka junat oli taas 500 minuuttia myöhässä ja puurokin maistu pahalta aamulla. Ulkomailla eläminen on ihan  sitä samaa arjen pyöritystä kuin Suomessakin, ei se sen ihmeellisempää ole.

Ja viimeisenä se kaikista rakkain eli medialukutaito. Eiköhän jokainen aikuinen ihminen tajua että niin Facebookissakin tai blogeissa kirjoittajalla on valta esittää asiat juuri niin positiivisesti tai negatiivisesti kun haluaa ja ketään ei kannata sen vuoksi kadehtia. Mietin aina tätä kun katson kuvia jostain täydellisen valkoisesta kodista ja samalla katson omaa sotkuisaa makkariani. Ja sitten mietin että ehkä sekin bloggari on kuvannut vaan sen siistin kulman niiden kodista ja jättänyt ne sukkakasat kuvan ulkopuolelle. Ja niin, näitä sisustusblogehan seuraan juuri inspiraation vuoksi, minkä takia olen itsekin päättänyt että keskityn enemmän siihen mikä on hyvää kodissamme ja rajaan kaikki kauheudet (kuten meidän romuhuoneen) kirjamellisesti mielen ulkopuolelle. Sillähän se ongelma ratkeaa. Voisi muuten toimia tälläinen ajattelutapa muillekin elämän osa-alueille!

Vielä joku päivä ihan piruuttaeni toivotan aurinkoista maanantaita Facebookissa....

Positiivista viikonloppua kaikille ;)

pinterest

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Brittiläisiä jouluperinteitä

Koska täällä  mennään tällä hetkellä niin joulutunnelmissa (hyvä etten töissäkin kuuntele joulumusiikkia) ajattelin jakaa teidän kanssanne muutamia brittiläisiä jouluperinteitä/joulutapoja. Osa näistä on mun  mielestä hyvin tyypillisiä brittijuttuja kun osa perinteistä löytyy muualtakin maailmasta...Konsultoin näissä myös poikaystävääni jotta saatiin mahdollisimman autenttinen lista aikaiseksi! Kuvituksena toimii viimeaikaisia jouluaiheisia insta-kuvia.



Christmas crackers

Jouluillallisilla vedetään aina vieruskavereiden kanssa auki ns. christmas crackerit. Ne on kuin meidän vappuna käyttämät paukkujutut (ne mistä vedetään langasta ja ne paukahtaa?) mutta isompia ja koristeellisimpia. Niiden sisältä löytyy sit yleensä joku "vitsi", pieni lahja ja sellainen paperikruunu mikä päässä sitten istutaan koko illallisen ajan. Mitä kalliimmat crackerit sitä hienommat lahjat! Nykyään rahtaan niitä mukanani Suomeen myös, tosin viime vuonna ensimmäistä kertaa niitä ei annettu viedä edes chekatussa laukussa lentokoneeseen niiden paukkujuttujen vuoksi.

Jouluneuleet

En tietenkään ole käynyt Suomessa näin joulun alla mutta ihan mutu-tuntumalla voisin väittää että ns. jouluneuleet eivät ole vielä saaneet suurta kannatusta Suomessa. Briteissä taas sen sijaan jouluneuleet jatkavat kulkuaan vuodesta toiseen näköjään. Mitä mauttomapi sen parempi. Ja se päällä mennään sit menemään firman pikkujoulut, vikat päivät töissä ja joulupyhät. Mulla on luonnollisesti myös oma jouluneule (josta löytyy poronpää, poikaystävällä on pingviini-neule) mutta se valitettavasti jäi Suomeen viime vuoden joulureissulta.En ole ihan varma että mitä ihmettä nyt siis laitan päälle firman ensi viikolla tapahtuviin pikkujouluihin....

Vasemmalla joulutunnelmaa meiltä, oikealla taas eräästä paikallisesta kartanosta...


Santa's Grotto

Melkein jokaiselta vähän isommaltakaan ostarilta löytyy ns. Santa's Grotto eli joulupukin oma "paja" (?). En nyt kyllä keksi tälle parempaa suomennosta mutta siellä voi lapset käydä moikkailemassa pukkia ja tonttuja ja kertoa joululahjatoiveensa. Kuulin juuri poikaystävältä (ensimmäistä kertaa ikinä!) ettei siis joulupukki käy täällä  Britanniassa kenenkään kotona vaan hänet tavataan näillä ostaripaikoilla. Olin ehkä lievästi järkyttynyt, siis pukki ehtii käydä kodeissa vain Suomessa eikä muualla maailmassa?

Vasemmalla joulutunnelmaa Coventrystä, oikealla Nottinghamista


Jouluruoka

Brittien jouluruuasta saisi varmasti kokonaisen postauksen aikaiseksi mutta ajattelin keskittyä kuitenkin jälkiruokaosuuteen, nimittäin Christmas Puddingiin. Se on tehty kuivatuista hedelmistä ja joulumausteita (ja sisältää alkoholia). Kuulemma perinteenä on piilottaa sinne pari erikokoista kolikkoa ja niiden saaminen tuottaa onnea (en edes halua ajatella kuinka likaisia ne kolikot on jotka sinne piilotetaan, kai ne toivottavasti hieman pestään ennen). Koko pudding sytytetään myös brandyn ja lusikan avulla tuleen hetkeksi. Itse olen todistanut tätä tuleen sytyttämistä kerran. Se oli ihan kivaa mutta muuten joulu pudding ei ole ollenkaan omaan makuuni.

Pantomime

Pantomime on joka jouluinen perinne niin perheen isompien kuin pienempien jäsenten kesken. Se on esitys joka tehdään yleensä jonkun Disneyn klassikkopiirretyn pohjalle (esim. Lumikki ja seitsemän kääpiötä). Mitenköhän pantomiimi-esitystä osaisi kuvailla parhaiten? Se on perustuu siis näihin klassikkotarinoihin mutta siitä on tehty ns. sketsi johon yleisö osallistuu esim. buuamalla kun "vihollinen" tulee lavalle. Yleensä esityksen kaikki hahmot on luotu ihan övereiksi. Huumori on vähän kaksimielistä, esitykset sopii lapsille mutta aikuinen saa revittyä niistä hieman erilaista huumoria.

Joulumarkkinat

Joulumarkkinoitahan löytyy kaikkialta maailmasta, niin myös Briteistä. Niitä löytyy hyvin erilaisia, yleensä kaupunkien keskustasta löytyy sellaisia markkinoita jotka yrittää jotenkin imitoida saksalaisia joulumarkkinoita (siinä yleensä kuitenkaan onnistumatta). Täältä maalta löytyy sitten mun mielestä ihan suloisia joulumarkkinoita joista saa hyvää mulled wineä, allaolevat kuvat ovat taannoisilta Chasworth Housen joulumarkkinoilta. 

Chasworth Housen joulumarkkinoilla


Näissä tunnelmissa jatketaan taas joulunodotusta!

Tämä blogipostaus on osa Instagram Travel Thursday- tempausta jonka järjestäjinä toimivat Kaukokaipuu ja Destination Unknown. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @lurabella. 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulufiilistelyä Hardwick Hallissa

Jenni vietti viikonloppua Derbyssä meidän luona, joten lauantaina päätimme näyttää poikaystävän kanssa vähän näitä maaseudun menoja hänelle ja lähdettiin (meillekin tuntemattomaan) Hardwick Halliin. Luin heidän nettisivuiltaan että he olivat juuri samana päivänä avannut heidän joulunsa joten siitähän minä innostuin!

Keli oli valitettavasti vähän ankean harmaa, mutta ei annettu sen suuremmin häiritä. Tosin mietin kyllä mielessäni kuinka kaunista tuolla olisi jos maata peittäisi pieni lumipeite tai jos edes olisi ollut pikkupakkaskelit. 

Hardwick Hall oli kuitenkin koristeltu ihan nätiksi ja lisää fiilistä toi se, että paikalla oli kuoro laulamassa joululauluja kun ihmiset kävelivät sisälle kartanoon. Puutarhat oli myös kuulemma valaistu kauniisti mutta koska olimme paikalla valoisan aikaan emme niitä luonnollisesti nähneet. Mukaan lähti myös parit söpöt joulukoristeet puodista, tykkäsin!

Joulu on kyllä ihanaa aikaa ja tälläiset visiitit vielä lisäävät sitä joulufiilistä kun ympärillä kuulee joululauluja ja joulukuusia löytyy joka nurkan takaa. Tässäkin tapauksessa kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa joten seuraavaksi niihin kuviin!















Haha, tyypit vähän kuvaa jotain tonttuja puskassa...






Meidän lähialueen National Trust paikoissa on vaikka mitä meneillään näin jouluisin ja olisikin kiva ehtiä vielä käymään jossain näistä ennen joulua. Minä kun rakastan näitä kartanotyyppisiä paikkoja muutenkin, mutta joulukoristeineen ne ovat vielä kauniimpia! 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti

Täytyy myöntää että odotin tätä sunnuntaita jo kuin malttamaton lapsi - vihdoinkin sain pistää joulukoristeet ulos ja näytille! Varmaankin tutuimmat lukijat tietää jo että rakastan joulua ja fiilistelen sitä aina ihan innoissani. Tänä vuonna tuntuu tosin siltä että aloitin kamalan myöhään kun en kirjoittanut mitään joulufiilispostausta edes blogin puolelle ennenkuin nyt...

Tänään sai kuitenkin vihdoin ihan virallisesti fiilistellä joulua ja siitäkös minä olin innoissani! Oltiin käyty edellisenä viikonloppuna hakemassa jo tekokuusi meille ja päätettiin se jo tänään koristella. Ehkä hieman aikaista, kotona Suomessa meillä tulee oikea kuusi sisään vasta viikkoa ennen joulua, mutta me ollaan aika paljon poissa joulukuussa joten halutaan nauttia siitä kuusesta jo nyt! Ja eihän me tietysti täällä edes olla aattona joten sitä suuremmalla syyllä piti kuusi jo koristella nyt. Meillä on vihdoinkin ihan oma kuusi! 

Täytyy tähän väliin kertoa ehkä kuitenkin meidän edellisestä minikuusesta.Viime vuonna ostin nimittäin M&S:ltä sellaisen todella pienen pöytäkuusen ja me oltiin molemmat poikaystävän kanssa varmoja että se on tekokuusi. Laitettiin se tietenkin viime joulun jälkeen varastoon säilöön ja todettiin se tänä vuonna esille ottaessa, että kyllä se oli sitten ihan oikea kuusi...Nimittäin siinä samalla kun yritin sitä nostaa komerosta ulos niin se tiputti kaikki neulasensa lattialle :)

Iltapäivä vietettiinkin sitten koristellessa kotia jouluisaksi ja kuuntelemalla joululauluja. Juotiin myös ensimmäiset glögit, tai meidän tapauksessa mulled ciderit. Joulufiilis kyllä nosti päätäänsä, jopa poikaystävällä jolla ei ole ollut yhtään joulufiilis. Pelleiltiin valojen kanssa ja koristeltiin meidän ensimmäinen "oikea" joulukuusi. Ah, että rakastankaan joulunaikaa!

Ihanaa joulukuun alkua (huomenna se alkaa)!!











P.S. Jeps, joulufiilis on niin kova että jopa banneri meni vaihtoon, tosin vain joulukuun ajaksi luonnollisesti.

Kuvat omiani ja poikaystävän ottamia

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kapkaupunki muistelua

Etsin eilen koneelta viime jouluisia kuvia niitä kuitenkaan löytämättä. Sen sijaan eksyin vahingossa parin vuoden takaisiin kuviin Etelä-Afrikan reissusta. Huomaan että joulu ja loma alkaa lähestymään kun niin kaihoisasti katselen kuvia tuolta edelliseltä Afrikan mantereen matkalta. Ei muuten auta yhtään asiaa että olen lähiaikoina lukenut niin monesta muustakin blogista Etelä-Afrikasta!

Kuitenkin, Etelä-Afrikassa vietin joulun ja uuden vuoden vuonna 2012 ja Kapkaupungissa melkeinpä viikon verran tuosta ajasta. Täytyy sanoa että rakastuin silloin jo Etelä-Afrikkaan vaikka tietysti näin vaan murto-osan maasta - sehän vaan tarkoittaa että sinne pitää lähteä uudestaan!





Kapkaupunki oli aivan ihana ja ihmiset todella ystävällisiä. Siellä oli jotenkin sellaista leppoisan rennon tuntuista elämänmenoa. Sopisi minullekin...Viikko meni aika nopeasti kaupungissa, yhtenä päivänä tuli käytyä Robben Islandilla, yhtenä kierreltyä ympäri kaupunkia kunnolla ja sit vähän rentoutumalla ja auringosta nauttien.

Uudenvuodenpäivänä (ja samalla vikana kokonaisena päivänä Kapkaupungissa) päätin kiipeä oppaan kanssa Pöytävuorelle. Gondolihissit eivät olleet koko viikon ajan toiminut joka liiallisen tuulen tai sumun vuoksi ja viimeisenä mahdollisena päivänä myös tuuli niin kovaa ettei ollut mitään saumaa ottaa hissiä ylös. Minä olin kuitenkin päättänyt että ylös on pakko päästä joten sinnehän sit kivuttiin. Ja tuntui muuten kyllä siltä että tuli ihan voitettua itsensä! Kolme tuntia siinä taisi mennä ennenkuin olin ylhäällä, vaikka polku olikin ihan hyvässä kunnossa. Mitä ylemmäksi kuitenkin päästiin niin hengitys meni hankalammaksi ja loppumatkan kuljin aika hitaasti. Näkymät ylhäältä oli kuitenkin ihan mielettömät - niitä ei tule hetkeen unohdettua!





Kapkaupungin satama-alue on todella kaunista ja varsinkin iltaisin siellä kävi kova kuhina päällä. Sieltä löytyi monia kivoja ravintoloita joissa pystyi nauttimaan sitä kuuluisaa ja hyvää etelä-afrikkalaista viiniä! Ja hauskinta oli että siellä laitureilla näkyi köllimässä merileijonia (vai onkohan ne hylkeitä kumminkin...) ja paistattelemassa päivää - niiden elämä näytti aika leppoisalta!







Ja iltaisin alue oli vielä upeamman näköinen kun kaikki valot syttyivät! Ja en pääse siitä yli enkä ympäri, että kyllä toi joulukuusi näytti vähän hassulta omaan silmääni noissa lämpotiloissa vaikka samalla tavalla sielläkin joulua vietetään!





Kapkaupunkiin ja ylipäätänsä Etelä-Afrikkaan lähtisin mikä päivä tahansa uudestaan. Meidän reissusuunnitelmaan kuului mm. Garden Route ja käytiin myös Kapkaupungin lähistöllä olevilla viinitiloilla. Jotenkin tämä reissu tarjosi juuri kaikkea mitä ylipäätänsä onnistuneelta matkalta voi odottaa! Tästä on hyvä lähteä fiilistelemään tulevaa joulun reissua Tansaniaan.