Naisista, työpaikoista ja halusta saavuttaa "kaikki"

"Et sinä tuota lelua halua. Sehän on nukke. Se on tarkoitettu pienillä tytöille. Ethän sinä halua pienille tytöille tarkoitettua lelua, sinähän olet poika!"

Jo lapsesta pitäen meidät opetetaan leikkimään tietyillä leluilla ja tekemään tiettyjä asioita. On poikien juttuja ja tyttöjen juttuja. Yllä mainittu keskustelu on tosielämän esimerkki jonka kuulin viime viikolla Debenhamsilla ollessani. Pieni poika ihmetteli kassan vieressä olevia tyttönukkeja innoissaan ja äiti totesi että niitähän me ei varmasti osteta koska ne on tyttöjen leluja. Gymboree niminen lastenjuttuihin keskittyvä yritys myi jumpin pukuja lapsille: "Smart like Daddy" pojille, ja "Pretty like Mommy" tytöille (Sandberg, 2013). Eikä siinä mitään, voihan tytöt leikkiä nukeilla jos ne haluaa mutta olisihan se ihan järkevää että lapsi voi leikkiä juuri niillä leluilla joilla haluaa. Oli se sitten nukke tai vaikka rakennuspalikat (joo, en oikein tiedä millä lapset leikkii nykyään).

Kuten kirjoitin aikaisemmin, tammikuun aikana (tai lähinnä vaan parin päivän aikana tammikuussa) luin suurella innolla Sheryl Sandbergin kirjan "Lean in. Women, work and the will to lead". Olin kuullut kirjasta aikaisemmin mutta loppusysäyksen sen lukemiseen sain kun siitä kuulin yhden projektin kautta töissä. Kirja herätti niin paljon ajatuksia että halusin niistä nyt myös laajemmin kirjoittaa. Toivottavasti tämä postaus kuulostaa edes jotenkin järkevältä, lähinnä omia mietteitä juuri halusin kirjoittaa ylös ja ottaa vähän tukea niihin Sandbergin kirjasta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa myös loputtoman romaanin ja minulla olisi niin monta pointtia joita haluaisin tuoda esiin (kirja oli todellinen inspiraation lähde), mutta yritän rajoittaa kirjoituksen pituutta ja ehkä kirjoittaa vaikka jatkoa jossain vaiheessa.

Alkuun on myös hyvä mainita Sandbergin hyvin tärkeä pointti. Kaikki naiset eivät halua luoda uraa. Kaikki naiset eivät halua lapsia. Kaikki naiset eivät halua johtavaan asemaan. Kaikki edelläolevat faktat ovat täysin OK. Jokaisella pitäisi olla oikeus valita. Niin myös meillä naisilla - mutta jos todella haluamme johtaviin asemiin, pitää sen olla mahdollista. Kuitenkin kirjaan perustuen keskityn postauksessa nimenomaan naisten ura-aspektiin.

Minulle on aina kasvatettu siihen että kovalla työllä voin saavuttaa mitä tahansa tässä maailmassa. Tietysti näin aikuisena tiedän että meikäläisestä ei voi millään tulla Jenkkien presidenttia, mutta periaatteessa vanhemmat on aina rohkaisseet ja kannustaneet ja vakuuttanut minut siitä että voin saavuttaa mitä tahansa. Sen takia en ole ikinä nähnyt ongelmaa siinä että olen nainen ja että sukupuoli aiheuttaisi minulle hankaluuksia työelämässä. Ylipäätänsä vaikka tasa-arvossa Suomessakin olisi vielä parantamisen varaa, hyvän lastenhoidon (?) takia on yleisestä että molemmat vanhemmat käy töissä. Kuitenkin monesti naisia varoitetaan että "kaikkea" ei ole mahdollista saavuttaa, jolla usein tunnutaan viittaavaan siihen että on mahdotonta saada hieno ja palkitseva ura sekä olla hyvä äiti.

Haluan saavuttaa kaiken mahdollisen urallani mitä minä voin omilla taidoillani saavuttaa. Haluan edetä sukupuolestani piittaamatta. Toivon että minulle tulevaisuudessa lapsia suodaan ja voin olla hyvä äiti ja samalla jatkaa mielenkiintoisessa ja haastavassa työssä. Tykkään olla nainen ja tehdä todella "naismaisia juttuja", pukeutua mekkoihin, pitää huolta ulkonäöstäni, antaa poikaystävän hemmotella minua ystävänpäivänä ja todeta että onpa kiva jos joku mies kohteliaasti pitää ovea auki. Olen myös oikeutettu näihin ajatuksiin. Se että tykkään "tyttömäisistä" jutuista ei pitäisi missään tapauksessa sulkea sitä vaihtoehtoa pois etten olisi varteenotettava ja fiksu työntekijä jolla on mahdollisuudet edetä juuri niin pitkälle omalla uralla kun omat kyvyt ja rahkeet vain riittää.

Sandberg mainitsee kirjassaan kuinka usein naiset vähättelevät saavutuksiaan kun taas miehet tyynesti toteavat että "joo, olen jo saavuttanut sitä ja tätä näin nuorella iällä". Ei se varmasti todellisuudessa näin mustavalkoista ole, mutta kyllä minäkin tässä kohtaa huomasin totuudenpoikasen. Usein vähättelen koulutustaustaani tai työkokemustani (tosin en tietenkään työhaastatteluissa) vaikka oikeasti minun pitäisi olla vain ylpeä saavutuksistani. Toisaalta, tämä nähdään useasti (varsinkin kun kyseessä on nainen) negatiivisena asianana, koppavuutena ja ylimielisyytenä.

En koe että olisin vielä törmännyt "lasikattoon" työelämässä sukupuoleni vuoksi. Briteissähän ollaan erityisen tarkkoja siinä että esimerkiksi CV:ssä ei saa missään näkyä ikää, kansalaisuutta, sukupuolta (minkä kyllä usein voi nimestä päätellä), tai esimerkiksi siviilisäätyä (ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä työpaikan saamisen suhteen). Täällä myös tiedetään tarkkaan mitä kysymyksiä työnantaja on oikeutettu kysymään ja mihinkään siivilisäädyn tai "aiotko hankkia lapsia tulevina vuosina" ei luonnollisesti tarvitse, saatika pidä vastata. Vaikka en ole mielestäni mitään syrjintää vielä kohdannut, tiedostan kyllä sen faktan että jos haastatteluun ilmestyn, voi työnantaja päätellä ikäni ja miettiä mielessään että alan olemaan kohta sen ikäinen että aion hankkia lapsia (tiedän kyllä että niitä ei hankita mutta toivottavasti ymmärrätte pointin). Toivon tietysti että koskaan mikään ei työpaikka ei mene nenäni edestä sen takia että saattaisin joskus lähitulevaisuudessa ehkä saada lapsia.

Minun täytyy myöntää etten ollut miettinyt hirveästi näitä asioita ennenkuin nyt, kun siirryin työelämään ja varsinkin kun olen päättänyt asua Briteissä. Britit on vanhanaikaisia monessa mielessä (huom.henk koht mielipide) ja vaikka monet naiset (monesta syystä) palaavatkin työelämään lapsen saatua, myös moni nainen jää kotiin. Ja vaikka Briteissä ollaan menty paljon eteenpäin, silti naiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa työelämässä, esimerkiksi yliopiston professoreista vain 20 % on naisia. Tämän artikkelin mukaan työnsaannin mahdollisuus vähenee 70 % jos olet äiti. Aika hurjaa, eikö? Ja mielestäni on hurjaa että Briteissä miehet saavat isyyslomaa vain 2 viikkoa. Tämä ei kuulosta omaan korvaani kovin tasa-arvoiselta järjestelmältä vaikka en tunne tosin äitiysloma/isyysloma asioita niin hyvin tässä maassa. Seuraavaa argumenttia en pysty valitettavasti perustelemaan millään tieteellisellä näytöllä/faktoilla, mutta omiin henkilökohtaisiin havantoihin perustuneena totean yleensä mielessäni että Brittiläinen yhteiskunta on mielestäni vieläkin siinä ajassa että monen naisen odotetaan jäävän kotiin huolehtimaan lapsesta ja myöhemmin hakemaan ne lapset koulusta yms. Vaikka ymmärränkin että asia on eri tavalla Lontoossa jossa elintasokustannukset on korkeammat. Uskaltaisin myös hieman väittää että tämä riippuu koulutustaustakin, lastenhoito on tietääkseni Briteissä kallista ja välillä se on yksinkertaisesti parempi/taloudellisesti järkevämpää jäädä kotiin lapsen kanssa kuin mennä töihin. Otan kyllä ilomielin vastaan parempaa tietoa tästä asiasta, koska kuten sanottu tämä perustuu ihan henkilökohtaisiin "havantoihin".

Mielestäni yksi hyvin tärkeä asia koko kysymykseen naisten asemasta ja oikeuksista on myös tasapuolisuus parisuhteessa josta Sandberg puhui laajasti kirjassaan. "Make sure your partner is a real partner".  Vaikka parisuhteeseen kuuluu kompromissit on tärketä että niitä tekee molemmat ja partneri tukee myös omaa uraasi. Ja tekee kotitöitä ja huolehtii lapsesta tasavertaisesti. Minulle on tärkeää että poikaystäväni tukee ja kannustaa hyvän uran luomiseen samalla tavalla kun minä tuen häntä. Ei välttämättä tunneta toistemme aloja täysin (koska työskentelemme todella hyvin eri aloilla) mutta se ei estä kuuntelemista ja tukemista. Me ollaan molemmat mielestäni aika kunnianhimoisia ihmisiä jonka vuoksi ollaankin koko parisuhteen ajan tavoiteltu omia unelmiamme niin opiskeluiden kun myöhemmin myös työelämän kautta. Sen takia ollaan vietetty paljon aikaa ihan eri maissa ja kaukana toisistamme mutta aina ollaan tuettu toistemme valintoja (vaikkei se välttämättä helppoa olisi ollutkaan).

Näihin kysymyksiin ja ongelmiin ei ole helppoja vastauksia, eikä Sandberg niitä yritäkään tarjota. Jos niihin löytyisi jo vastaukset, en minäkään kirjoittaisi tätä postausta. Mutta sen tiedän, että tällä hetkellä ainakin ja jos joku päivä minulle lapsia suodaan niin minä haluan kaiken. Haluan uran jonka vuoksi olen tehnyt kovasti töitä ja haluan perhe-elämän. Haluan että kumppanini on tasavertainen partneri joka jakaa elämän kanssani. Minä haluan kaiken ja uskon että sen voi saavuttaa. Äitini on sen mielestäni saavuttanut, joten ei ole syytä miksi minä en voisi sitä myös saavuttaa. Tunnen monia voimakkaita, ihania, älykkäitä ja sydämellisiä naisia. He ovat ystäviäni, perhetuttujani ja työkavereita. Niin äitini kuin mummini ovat heistä loistavia esimerkkejä. Kuin myös ne miehet jotka nämä naiset ovat saaneet rinnalleen. Omana esimerkkinä isäni joka aina jaksaa kannustaa ja kehottaa tavoittelemaan korkeammalle. Näin sen pitäisi olla. Sääntö eikä poikkeus sääntöön. Normaalia.

"We each have to chart our own unique course and define which goals fir our lives, values, and dreams... The time is long overdue to encourage more women to dream the possible dream and encourage more men to support women in the workforce and in the home...We move closer to the larger goal of true equality with each woman who leans in". 
Sheryl Sandberg

Jos joku jaksoi lukea loppuun asti niin mielelläni lukisin myös teidän mielipiteitä tästä asiasta, nämä kun on todella vaan omia mielipiteitäni asiasta eikä luonnolisestikaan kerro koko totuutta! Ja suosittelen ehdottomasti lukemaan Sandbergin kirjan, koska se nyt on vaan hyvä. 

Kuvat: Pinterest