maanantai 8. kesäkuuta 2015

Blogihaaste (Liebster Blog Award) osa 1



Sain parilta eri bloggaalta kivan blogihaasteen ja ajattelinkin jakaa nämä kahteen eri osaan. Ensimmäisenä olisi vuorossa Liebster Blog Award blogihaaste jonka sain Emmiltä Texasista saakka. Tarkoituksena on tarinoida 11 faktaa itsestänsä ja sen lisäksi vastata 11 kysymykseen. Kiitos haasteesta Emmi!

11 faktaa

1. Olen toivottoman laiska siivoamaan. Minua ei haittaa elää pienessä kaaoksessa (tosin äitini sanoin hän kuvailisi sitä kaatopaikaksi kaaoksen sijaan).

2. Minulla menee ihan hermo hitaasti käveleviin ihmisiin juna-asemilla, lentokentillä ja metrotunneleissa. En tajua miten se voikin ärsyttää niin paljon!

3. Ärsyynnyn suunnattomasti jostain sanoista jotka on käännetty suoraan englannista suomenkieleen. Törmään jatkuvasti siihen kuinka ihmiset käyttävät "sijainnin" sijaan sanaa "lokaatio" ja voi että se saa minut näkemään punaista! Sama juttu sana "dinneri" kanssa. Miksi ei voida vaan puhua illallisesta kun se on  kuitenkin sen suomenkielinen sana? Toisaalta, olen maailman huonoin henkilö paasaamaan tästä, koska itsekin viljelen koko ajan esim. sanaa "random" myös suomenkielessä ja muita englanninkielensanoja! En siis tiedä miksi joidenkin englanninkielisten sanojen kääntäminen suomeen saa minut raivon partaalle :)

4. Olen mielenkiinnolla seurannut tätä "super foodin" voittokulkua, varsinkin kun oma ruokavalioni eroaa niin täydellisestä siitä (siis puhun niistä kaikista jauheista, pulvereista sun muista mitä näkee jokaisessa lifestyle-blogissa nykyään). Itse syön välillä terveellisemmin, välillä epäterveellisemmin mutta ruuan kanssa en jaksa ikinä kikkailla. Nyt kuitenkin uteliaisuus voitti ja tein ensimmäistä kertaa sellaista vanukasta chia-siemenistä joita tunnutaan tunkevan ihan joka paikkaan nykyään. Ja voi hyi helkkari että se oli pahaa! Ja näyttikin ihan oksettavalta! No thanks, mä siirryn takaisin ihan normaalien murojen pariin aamuisin!

5. Olen aivan mahdottoman kankea tyyppi ja mies aina vitsailee kun en saa edes sormillani kosketettua varpaitani. Ehkä pitäisi harkita jotain joogan aloitusta?

6. Jos saisin punnan joka kerta kun joku kysyy minulta, olenko amerikkalainen, olisin jo rikas. Nämä lukuisat vuodet jotka olen asunut Briteissä eivät olet selvästikään vaikuttaneet aksenttiini vaan ihmiset vieläkin ensimmäisenä olettavat minun olevan Jenkeistä.

7. Rakastan muistikirjoja ja olenkin ihan mestari hamstraamaan niitä itselleni. Se on yksi heikkouksistani, myönnetään mutta kun en vaan voi vastustaa söpöjä muistikirjoja!

8. Olen miettinyt että toisaalta olisi ihanaa pitää jotain ihan erillistä ruoka-tai sisustusblogia, mutta ehkä tämä yksi sillisalaatti blogi riittää tähän hätään.

9. Kaikki kyselee koko ajan suunnitellaanko me kovaa vauhtia jo häitä ja minä aina vastaan takaisin vaan "ei oota". Sen sijaan häämatkaa mietin melkein päivittäin. Eiköhän niitä hääjärjestelyjäkin pidä kohta alkaa miettimään.

10. Uskon että olen täysin mestari taivuttelemaan ihmisiä tahtoni mukaan. Tai ainakin miestäni. Olen hitaasti aivopessyt hänet siihen käsitykseen että me tarvitaan ehdottomasti uusi sänky. Vielä kuukausi sitten hänen kantansa tähän oli jyrkkä "ei", mutta nyt hänkin on kokenut valaistuksen ja on sitä mieltä että uusi sänky on hyvä idea. Ja minä olen tyytyväinen!

11. Hävettää myöntää mutta olen ihan sucker mitä tulee kaikkiin telkkareiden kykyjenetsintäkilpailuihin. Rakastan niitä kaikki eri nyyhkystooreja joita kilpailijat kertoo!

11 kysymystä

1. Jos saisit nyt päättää yhden paikan, minne lähtisit reissuun niin mikä se olisi?

Heti alkuun kamalan hankala kysymys! Luulen että lähtisin vaikka Islantiin, olen siitä niin paljon lukenut viimeaikoina eri blogeista että sitä olisi mielenkiintoista lähteä tutkimaan!

2. Jos saisit asua missä vaan, niin mikä maa/kaupunki se olisi?

Jos mietitään asiaa siltä kannalta ettei minun tarttisi miettiä mitään työ-tai perhejuttuja, saatika maan suuria yhteiskunnallisia asioita (tai raha-asioita), niin muuttaisin heti Nykkiin. Edes vaan vähäksi aikaa. Mutta tämä vain silloin jos voisi elää sellaista pumpulielämää.

Realistisesti sitten taas? Luulen että olen tylsä ja vastaan tähän että pysyisin joko täällä Briteissä tai muuttaisin takaisin Suomeen. Ainakin tunnen jo molempien maan byrokratikuviot ja pystyn niistä jotenkin selviämään.

3. Mikä oli eka (kesä) työsi?

Ihan ensimmäinen kesätyöni oli paskan lappaaminen talleilla! Tein siis tallihommia koko kesän läpi: siivosin karsinoita, ruokin heppoja, putsasin tarhoja, vein vesiä laitumille etc....Täytyy kyllä sanoa että se oli ihan mahtavaa hommaa kropalle, olin todella hyvässä kunnossa ja kaikenlisäksi sain vielä hyvän rusketuksen iholle! Auringon paistaessa se oli ihanaa hommaa, vesisateella taas sitten vähän tylsempää...

4. Mitä olet opiskellut?

Minulta löytyy kandintutkinto politiikasta ja kansainvälisistä suhteista, ja maisterin tutkinnon tein taas konfliktintutkimuksesta.

5. Mitä teet työksesi nyt?

Työjuttuja en valitettavasti ala täällä blogissa sen kummemmin avaamaan.

6. Mikä olisi unelmatyösi?

Tämä vaihtuu varmaan päivittäin! Joskus haaveilen siitä, että voisin elättää itseni leipomiselle, joskus taas haluaisin olla Helsingin Sanomien seuraava Lontoon-kirjeenvaihtaja!

7. Tekeekö raha onnelliseksi?

Raha yksinään ei tee onnelliseksi, mutta se varmistaa katon pään päälle ja ruuan pöytään, jotka on kuitenkin elämän välttämättömyyksiä. Minut tekee onnelliseksi perhe, ystävät, mieheni mutta toisaalta myös ne jutut jotka raha mahdollistaa, kuten esimerkiksi matkustelu.

8. Pidätkö enemmän ranta, kaupunki vai luonto/aktiivilomista?

Tämäkin kuulkaa riippuu ihan fiiliksestä! Lähden mielelläni lomalle niin rannalle kuin kaupunkiin ja luontokohteet on taas todella upeita. Joskus tekee mieli (varsinkin nykyään) mennä ihan puhtaalle rantalomalle jossa ei tarvitsi liikauttaa kroppaansa muuta kuin rannalle joka päivä, usein taas kaupunkikohteet on niin tavattoman mielenkiintoisia. Nyt "aikuisiällä" taas luontokohteet ja aktiivilomat ovat alkaneet kiinnostaa enemmän.

9. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?

Kesä, kesä, kesä! Rakastan kesää, se on ehdottomasti lemppari vuodenaikana! Kohta lähden myös viettämään kesälomaa Suomeen, jota odotan kovasti. Sen lisäksi tietysti odotellaan tietysti niitä uuden asunnon avaimia, joten muuttohommat pyörii koko ajan mielessä.

10. Koska aloit haaveilemaan ulkomaille muutosta vai tapahtuiko muutto "vahingossa"?

Olin aina miettinyt että ulkomailla asuminen olisi kivaa, mutta en koskaan ajatellut muuttoa tosissani. Muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille opiskeluiden perässä ja silloinkin lähdin vähän sillä asenteelle, että muutan sitten takaisin Suomeen jos hommat ei suju!

11. Ja loppuun vielä ihan erilainen kysymys: Mikä on suhtautumisesi muotiin /shoppailetko paljon ja mietitkö pukeutumistasi/tyyliäsi?

Kyllä. Myönnetään. Minä shoppailen paljon. Ihan liikaakin. Olen pieni hamsteri mitä tulee vaatteiden ostoon. Mutta yritän lohduttautua välillä sillä, että ostan paljon vaatteita käytettyinä. Sanotaanko näin, että alkujaan kun tähän asuntoon muutettiin, jaettiin vaatekaappitila kristillisesti tasan, nykyään minä olen rohmunnut suurimman osan siitä tilasta ja miehen vaatteet ovat saaneet pienen kulman. Hups. Joten kyllä siis, mietin pukeutumistani ja tykkään muodista vaikka en sen uusimpia oikkuja niinkään seuraa.

Tässä siis ensimmäisen haasteen vastaukset, haastelen sitten muita mukaan kun saan seuraavat vastaukset eetteriin!

6 kommenttia:

  1. Myönnän, käytän sanaa "dinneri" tosi usein. En ees tiiä miksi. "Mennääks dinnerille?" on ihan vakio :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, annan anteeksi sulle ;) No ei vaiskaan, kyllä minäkin viljelen niitä enkunkielisiä sanoja suomenkielessä mutta en tiedä miksi näiden kahden sanan käyttö ärsyttää jotenkin muka niin paljon :D

      Poista
  2. Makin inhoan noita englannista kaannettyja sanoja. Haikkaus/haikki on mun inhokki :D Vaikka siihenkin oon jo oikeastaan tottunut, kun se kuulostaa jotenkin kevyemmalta kuin vaeltaminen.. Tai ehka patikointi oisi oikeampi vastine sille... Varmaan kylla itekin viljelen tollasia sanoja huomaamatta varsinkin nyt kun elaa enkunkielisessa ymparistossa!

    Kiva kun lahit mukaan haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olekaan kuullut haikkauksesta! Toisaalta myönnän että se kuulostaa sellaiselta sanalta mitä voisin itsekin käyttää :D

      Ja kiitos vaan haasteesta, sun kysymykset oli kivoja!

      Poista
    2. Hahha, haikkaus on sellanen sana, joka kuului mun sanavarastoon ennen kuin edes tajusin sen olevan englantia :D Sitä viljeltiin paljon partio-piireissä!

      Voi sua pientä hamsteria, toivottavasti saatte kamat pakattua ja pian avaimet uuteen kotiin :)

      Poista
    3. Totta, voin kuvitella että sitä käytettäisiin partio piireissä ahkerasti ;)

      Ja joo, sopia toivoo että me kohta saataisiin ne saakelin avaimet, eihän tässä ole mennyt kuin se 3,5 kk :D

      Poista

Kiva kun kommentoit!