maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesäiltojen iloja



Loppuenlopuksi ne arjen ilot on niin pienestä kiinni. Siitä saakka kun silloin maaliskuun alussa saatiin tietää, että meidän tarjous talosta oli hyväksytty oltiin haaveiltu siitä hetkestä kun vihdoinkin voitaisiin grillata omalla pihalla töiden jälkeen. Viime viikolla se hetki vihdoin koitti.

Kelit olivat aivan upeat ja ihan ensimmäisenä juttuna joka hankittiin tänne uuteen kotiin oli grilli. Muista huonekaluista viis, kunhan grilli löytyy! Ja niin, pihakalusteitahan meiltä ei vielä löydy joten piknik tyylillä mentiin. Ja voi että, joillekin muille se saattaa olla niin itsestäänselvä ja simppeli juttu grillata pihalla mutta meille se oli voitokas hetki! Otettiin kaikki ilo irti siitä että meillä oli vihdoin oma piha! Edellinen asunto kun oli kerrostalossa joten siellä ei paljon grillailtu ja se otti päähän juuri varsinkin kesäisin. 

Yksi oman kesän bucket-listan jutuistahan oli, että haluan nauttia kesäisistä arki-illoista entistä enemmän ja tälläiset hetket omalla pihalla on niin loistavia siihen. Ei tarvitse raahautua minnekään muualle töiden jälkeen kuin omalle takapihalle. Pieni arjen juttu, mutta tällä hetkellä mikään ei tee iloisemmaksi (paitsi ehkä se hetki kun saadaan pöytä ja tuolit pihalle myös). 

Hei, pakko muuten jakaa tälläinen "perunasalaatti" resepti/kikka jonka opin äidiltä. Jos jostain syystä uudet perunat on alkanut kyllästyttää (täällä ne ei maistu niin hyvältä, joten niitä pitää fiksata aina jotenkin) niin kannattaa keittää ne sellaisiksi napakoiksi ja sen jälkeen kuutioida ne ja paistaa pannulla (sellaiseksi kivan kullanruskeiksi). Sen jälkeen perunat vaan kippoon ja joukkoon maun mukaan pestoa, ruohosipulia ja parmesanlastuja. Sitten koko homma sekaisin ja käsissäsi on kivan makuinen, kesäinen "perunasalaatti". Suosittelen kokeilemaan. 






Kyllä kesä on ihanaa aikaa!

4 kommenttia:

  1. Voi ihanaa! Ja just toi, ettei tartte lähteä mihinkään, vaan ihan omalta takapihalta löytyy kaikki tarvittava. Meillä myös ekat grillailut edessä sitten elokuussa, sitä odotellessa!

    Oli muuten hyvä perunavinkki. Mä teen joskus myös perunasalaattia ihan vaan lisäämällä purjoa/kevätsipulia, balsamicoa ja yrttejä maun mukaan. Nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ekat grillailut on kyllä ihan parhaita!

      Ja toi balsamico perunasalaattiin kuulostaa kanssa hyvältä, tostahan saa tehtyä hurjasti eri variaatioita, kokeilin kanssa samalla tyylillä mutta heitin sekaan oliiviöljyä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja parmesan lastuja ja siitäkin tuli hyvää! Nyt vaan kokeilemaan eri variaatioita :)

      Poista
  2. Ihanaa :) Mekin ollaan harkittu grillin ostamista, mutta toistaiseksi ollaan vielä pärjätty allas-aluuen grillillä, joka on kaikkien yhteiskäytössä. Eipä sinnekään pitkä matka ole:D Grillaaminen on siksikin huippua, että se on (ainakin meillä) miesten homma ja saan siten itse vapaapäivän kokkaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihanaa että teillä on grilli allasalueella! Olen ehkä hieman kateellinen muutenkin tuosta teidän allasalueesta :D

      Ja ihan totta,meilläkin mies hoitaa itse grillaamisen, tosin mä laitan meille sit yleensä ne kaikki lisukkeet siihen :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!