sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Peruuntuneita lentoja ja itsenäisyyspäivän juhlintaa



Lauantaina herättiin kukonlaulun aikaan ja lähdettiin ajaa lentokentälle. Olin ostanut jo aikoja sitten todella edulliset lentoliput meillä päiväreissulle Dubliniin ja nyt oli vihdoin aika lähteä reissuun. Koneen oli tarkoitus lähteä kahdeksalta aamulla ja meidän oli tarkoitus tulla takaisin myöhään lauantain-iltana. Klo.7.45 boardausta ei oltu vieläkään aloitettu ja todettiin että tämä kone tulee olemaan kyllä myöhässä. Ja sitten se myöhästyi vain lisää ja lisää. Klo.9.30 huomattiin että melkein kaikkien muiden lentoyhtiöiden lennot Irkkuihin oli peruttu. Samoin useat lennot Dublinin kentältä oli peruttu. Saarivaltiossa uutisten mukaan pauhasi kova myrsky. Ja niinhän siinä kävi että klo.10.30 myös Ryanair vihdoin luovutti ja joutui toteamaan että myös heidän lentonsa peruuntui. Ei mennyt meidän reissu Dubliniin ihan niinkuin Strömsössä. Harmitti tietysti ettei päästy lähtemään mutta toisaalta tilanne olisi voinut olla paljon pahempikin. Tämä oli onneksi ihan vain päivän huvireissu eikä esim. häämatkan alku tai jokin muu tärkeä perhematka! Ja saatiin tietysti jo Ryanairilta haettua rahatkin takaisin. Eniten otti ehkä päähän että oltiin maksettu lentokenttä parkista niin paljon. Ja koska oltiin se maksettu jo päiväksi niin päätettiinkin sitten, että otetaan juna yhden pysäkin verran eteenpäin ja mentiin viettämään päivää Birminghamiin. Ja Birminghamissa mentiin irkkupubiin juomaan Guinnesit (tämä kyseinen irkkupubi oli kyllä melkoisen epäilyttävä paikka). Melkein kuin olisi ollut Dublinissa, eikö? Joten tämä ei tällä kertaa mennyt ihan niinkuin oppikirjoissa, mutta tälläistähän sattuu aina matkustellessa.

Birminghamissa käytiin todella pikaisesti heidän joulumarkkinoillansa. Kävin myös viime vuonna katsastamassa ne, ja totesin tänä vuonna saman kun silloin: ei yhtään mun juttu. Kyseessä on kuitenkin Euroopan suurimmat joulumarkkinat (Saksan ulkopuolella) mutta voi elämä. Porukkaa sielllä oli aivan tuhottamasti (tietysti kun lauantai oli kyseessä) ja sori nyt vaan, mutta mun mielestä se osa Birminghamia jossa markkinat on, on aivan tajuttoman ruma. Se on keskellä ostoskeskuksien ostohelvettiä ja siitä fiiliksestä on kyllä joulu kaukana. En tiedä, ehkä sinne pitäisi mennä jonain muuna ajankohtana ja ne olisi kivemmat.

Sunnuntai on mennyt oman kaupungin joulumarkkinoita ja itsenäisyyspäivää fiilistellessä. Lichfieldin joulumarkkinat oli ihan minit, mutta kaupungilla oli silti kiva tunnelma ja kaikki oli koristeltu todella kivasti. Tosin pitää mennä kuvailemaan niitä jouluvaloja joskus kunnolla ihan pimeän aikaa.



Illalla juhlittiinkin sitten Itsenäisyyspäivää. Ulkosuomalaisena tästä päivästä tuntuu joka vuosi tulevan tärkeämpi. Tänä vuonna taas streamattiin Linnan Juhlat Yle Areenalta ja korkattiin samppanja-pullo päivän kunniaksi. Mies otti jotain kuvia ja nauratti kyllä kuinka keskittyneeltä se ilme näyttääkään kun yrittää avata skumppa-pulloa ;). Tein hyvää ruokaa, tosin tällä kertaa en kovin suomalaista. Äiti antoi nimittäin mukaani taannoisella Suomen reissulla Västerbotten juustoa ja tein siitä perinteisen piirakan. Jälkkäriksi oli taas mascarponevaahto-mustikka-salted caramel sekamelska. Hyvä juhlasunnuntai siis!





Ensi viikolla jatketaan juhlimislinjalla, sillä meillä on molempien työpaikkojen pikkujoulut joihin on kutsuttu myös partnerit, eli tiistaina juhlitaan minun työpaikalla ja perjantaina sitten taas miehen työporukan kanssa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!