sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Home Sweet Home



Ja takaisin Englannissa taas. Takaisin kotona. Kolmen viikon oleilu Suomessa teki tehtävänsä ja olikin mukava eilen palata takaisin meidän ihanaan kotiin tänne Englantiin. Itselleni aina onnistuneen loman merkki on ollut se, että kotiin on mukava palata. Täytyy sanoa että kolmen viikon älyttömän rentoilun jälkeen onkin ihan kiva palata arkirutiineihin ja takaisin toimistolle. Tosin, eipä tässä kamalasti ehdi arjesta vielä saamaan kiinni koska ensi viikolla lähden jo työmatkalle Etelä-Afrikkaan viikoksi. Muutenkin luulen että koko tammikuu tulee menemään ihan yhdessä hujauksessa ohi. Se ei kyllä haittaa yhtään minua koska tammikuu kuuluu kyllä yksiin inhokkikuukausistani.

Aina kotiin palatessa minulle tulee kamala into organisoida ja näin vuoden alun kunniaksi tämä tarve on vielä suurempi. Hyvä etten heti aamulla ruvennut siivoamaan ja järjestelemään paikkoja, mutta silti kuitenkin sohva ja Netflix houkutteli enemmän...Pitäisi ehkä saada kunnolla aloitettua Kon-Marin siivous/järjestelykirja jonka ostin joululoman aikana. Ehkä siitä saisi vielä enemmän inspiraatiota saada tämä huusholli kuntoon. Täällä on vielä niin keskeneräistä vaikka muutettiinkin tähän jo silloin heinäkuussa, mutta varsinkin nyt kun kaikki joulukoristeet lähti takaisin ullakolle niin koko olohuone näyttää todella tyhjältä! Sen lisäksi tuntuu siltä että koko elämä pitäisi saada kertaheitolla järjestykseen....lähtien siitä että pitäisi saada itsensä raahattua taas salille ensi viikolla. Saa nähdä mitä siitä tulee kolmen viikon tauon jälkeen. 

Kotiin paluun kunniaksi tehtiin meille hyvin tyypillisiä sunnuntai-juttuja: pannukakkuja aamiaiseksi, jonka jälkeen lähdettiin sunnuntai-kävelylle lähellä olevalle ulkoilualueelle. Kaiken kruunasi ihan loistava pubi-illallinen. Mies oli lukenut paikallisesta sanomalehdestä arvostelun eräästä lähellä sijaitsevasta gastropubista. Google maps johdatti meidät pubiin niin pientä ja pimeää maalaistietä pitkin, että kyllä rupesi jossain vaihessa epäilyttämään löydetäänkö koko pubia. Maalaistien loputtua törmättiin kuitenkin vihdoin pubiin ja onneksi lähdettiin metsästämään sitä - paikka oli nimittäin todella ihana ja ruoka super hyvää! On aina kiva löytää tälläisiä hyviä pubeja jossa tarjotaan erinomaista ruokaa - tästä maasta kun löytyy pubeja ja "pubeja".

Vaikka Suomen kotikotona on aina aivan ihana olla (ja oli kyllä taas niin ihana loma!) niin on kyllä mukava taas olla ihan täällä Englannin kodissakin!




2 kommenttia:

  1. Heh, mulle tulee aina etenkin vanhempien luona lomailun jälkeen hirveä into puunata ja järjestellä omaa kotia. Se johtuu varmaan siitä, että meidän äiti pitää vanhempien kodin aina niin siistinä, että sitten kaipaa sitä samaa puhtautta ja järjestystä omaankin kotiin, kun on taas siihen tottunut. Koska ihan aina sitä ei ns. luonnostaan meillä ole... ;)

    Ja niinhän mä aloitinkin siivouksen samantien, kun pääsin viime viikolla takaisin Hollannin-kotiin, ja kävin muun muassa ostamassa kaksi puuttuvaa kitaratelinettä jne. :D Meiltä puuttuu edelleen kirjahylly nykyisestä asunnosta, joten osa kirjoista on edelleen pahvilaatikoissa ja osa ikkunalaudoilla, kaappien päällä jne. Se on niin rasittavaa! Odotan kovasti sitä hetkeä, kun kaikki tavarat on viimein löytäneet oman paikkansa.

    P.S. Englannin luonto näyttää aina niin upealta sun kuvissa! Ootte kyllä onnekkaita, kun on tuollaisia maisemia lähellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten ihan varmaan totta! Siis toi siivousjuttu! Meillä nimittäin Englannissa vallitsee aina kamala epäjärjestys mutta sitten kotikotona on aina hurjan siistiä! Ehkä se todella vaikuttaa tähän järjestelyintoon :D

      Mun pitäisi ehtiä käymään Ikeassa ostamassa säilytyslaatikoita ja sen sellaista että saisi tavarat järjestykseen...

      Ja onhan täällä ihan nättiä, niin erilaiset maisemat kuin Suomessa esim!

      Poista

Kiva kun kommentoit!