Kuukausikatsaus: Helmikuu

Helmikuu vetelee jo viimeisiään joten taas olisi aika kuukausikatsaukselle! Tässä kuussa taisinkin kyllä kirjoittaa ennätyksellisen vähän blogiin mutta näitä hiljaisia kausiahan tulee itse kullekin!

Mitä jäi mieleen helmikuusta? Helmikuu tuntui menevän ihan sumussa jotenkin. Töissä oli koko ajan aika kova meno päällä josta johtuen pokkuloin ties missä ja toimistolla aina välillä. Sen lisäksi tulin vielä kipeäksi joten tuntuu tällä hetkellä siltä, etten oikein edes tiedä mitä tapahtui helmikuussa?

Helmikuun paras ostos oli...spiraalikone! Tai en tiedä miksi sitä kutsutaan suomeksi, mutta sellainen väkkyrä jolla spiraloidaan kaikki kasvikset nuudeliksi. Ihan loistava vekotin! Ollan aikaisin käytetty julianne kuorijaa mutta se ei ole yhtään niin hyvä! Tästä innostuttiinkin niin paljon että helmikuu meni nuudeloidessa eri kasviksia. Eksoottisin kokemus taisi olla kun nuudeloitiin bataatit ja tehtiin niistä bataattivohveleita aamupalaksi - maistui ehkä hieman oudolla, mutta en ole varma johtuiko se siitä että tiesin että ne oli bataatteja (jotka miellän illallisruuaksi) vaiko siitä se maistui oikeasti oudolle. 

Helmikuun kivoin piristys oli...kiva äiti-tytär hetki Lontoossa! Äiti tuli pikaisesti käymään Lontoossa ja vaikka nämä vierailut on aina sellaisia lyhyitä pyrähdyksiä niin me otetaan aina kaikki ilo irti ja meillä on niin kivaa! Niinkuin tietysti tälläkin kertaa! 

Helmikuun ikävin juttu oli...että olin itseasiassa flunssassa puolet kuukaudesta. Otti muuten päähän ja rankasti. Minä tulin ensimmäisenä kipeäksi meidän taloudessa, tartutin taudin miehelle, olo helpottui hetkeksi ja sitten se iski taas. Eihän sitä kukaan tietysti tykkää olla kipeänä mutta minua otti päähän eniten se kuinka kauan se jatkui. Olo oli kyllä niin känkkäränkkä kun toisen kerran nousi kuume päälle että ei mitän rajaa. Salille ei voinut oikein mennä kun heti rupesi hengästyttämään ja yskityttämään ja muutenkin olo oli vain kökkö (vaikka kuumetta ehti olla vain pari päivää).

Helmikuun paras terveysteko oli...sokerin  poisjättäminen (tai siis karkkien ja kaikkien herkkujen poisjättö) ja kuin huomaamatta siirtyminen kasvispitoisempaan ruokavalioon. Siis voi elämä. Vaikka olen aina mennyt sillä periaatteella että syön mitä haluan ja tekee mieli (ja juuri silloin kun tekee mieli) niin kyllä täytyy myöntää että olo on ollut niin paljon parempi viimeisen kuukauden ajan. Ja niinkuin mieskin totesi, ei se todellakaan ole ollut mikään koetus olla kasvispitoisella ruokavaliolla koska ollaan syöty vaan ihan mielettömän maukkaita juttuja viimeisen kuukauden aikana. Lihaa en sinänsä ole edes kaivannut, mutta kalaa kylläkin ja sitä ollaankin syöty aina välillä.

Olen myös ehkä eniten ylpein siitä että pystyin olemaan ilman karkkia kuukauden. Kaikki kaverit tietää sen että minulle ei tuota mitään ongelmaa syödä kokonaista Fazerin suklaalevyä 15 minuutin sisään ilman että tunnen mitään omantunnontuskia. Minä olen ihan hirmuinen sokerihiiri ja tämä kuukauden "karkkilakko" olikin hyvä testi siitä että pystyn ihan hyvin olemaan napostelematta suklaata joka päivä. Siinä vaiheessa kyllä lakko meni koetuksella kun postipaketti toi Fasun uusia suklaamakuja tänne Englantiin, mutta hyvin pidin pintani! Aloitin karkkilakon ihan siksi koska huomasin joka päivä napostelevani jotain herkkuja töissä joita työkaverit oli tuonut ja sekös ajan mittaan kerryttää aika paljon sokeria kroppaan!

Tämä oli siis ehkä helmikuun paras muutos elämäntapoihin, ja tällä linjalla on tarkoitus jatkaa kun se on niin kivalta tuntunut (ja eihän se huonolta tunnu että paino niinkuin alkoi tippumaan ihan itsekseen). Tosin karkkia aion itselleni sallia aina silloin tällöin mutta toivon  mukaan se ei paisu samoihin mittoihin takaisin kuin ennen.

Helmikuun parhaaksi kasvisreseptiksi nousi...me kokeiltiin monia todella simppeleitä kasvisreseptejä ja moni niistä nousi ihan kestosuosikiksi heti! Kuten jossain edellisessä postauksessa taisin mainita, ennen kasvisreseptit minulle tarkoitti vain jotain tylsiä salaatteja joten olen ollut niin innoissani kun olen päässyt kokeilemaan vaikka mitä hyviä yhdistelmiä keittiössä!Ehkä kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä todella täyttävä salaatti ihanine makuyhdistelmineen nousi meidän suosikiksi. 

Helmikuun paras kappale oli...Justin Bieberin Love yourself. En tiedä pitäisikö nolottaa että tykkää Bieberistä mutta tätä kappaletta olen renkuttanut nyt koko helmikuun ajan...jopa mies myönsi että se on oikeasti hyvä. Ketään muita jotka tunnustautuu faneiksi?

P.S. Kuvat tuttuun tapaan puhelinräpsyjä tältä kuukaudelta. 

Keittiö on kodin sydän

Ottaen huomioon kuinka paljon rakastan meidän keittiötä, on suoranainen ihme etten ole sitä sen kummemmin täällä blogissa "esitellyt". Ehdin tänään hieman siivoamaan ja nappasin parit valokuvat siinä samassa, yleensä meidän keittiö on kyllä sellaisessakin kaaoksessa ja osa siitä kaaoksesta taitaa vieläkin jäädä kuvien ulkopuolelle. 

Keittiö olikin se huone joka taisi tämän talon meille myydä. Saattaa kuulostaa hassulta mutta keittiö/ruokahuone oli meille molemmille todella tärkeä kun etsittiin uutta kotia ja oltiin nähty vaikka minkälaisia hirvityksiä taloja etsiessämme. Oli pimeitä keittiöitä, pieniä keittiöitä ja ihan vaan rumia keittiöitä. Itseasiassa se koko taisi olla kaikista haastavin juttu, haluttiin nimittäin talo jossa olisi iso keittiö mutta se osottautukin hankalammaksi jutuksi. Monessa talossa jota käytiin katsomassa keittiö oli todella, todella pieni. Ja täällä taidetaan suosia pääosin puunvärisiä keittiökaappeja (joka ei ole ihan minun juttu) joten kun näimme kuvat tästä talosta ja sen keittiöstä sovin välittömästi näytön seuraavalle päivälle. 

Ja kyllä, tämä keittiö on edelleen mielestäni aivan ihana näin yli puolenvuoden asumisen ja testikäytön jälkeen. En muuttaisi mitään. Keittiömme on ihanan  valoisa (kiitos isojen ikkunoiden ja lasioven joka vie suoraan puutarhaan), täällä on ihanan valkoiset kaapit ja kivointa tässä on se että itse keittiö on samassa tilassa ns. "ruokahuoneen" kanssa. Tälläinen avokeittiö systeemi taitaa jakaa aika paljon mielipiteitä kun osan mielestä he eivät halua nähdä keittiöön kun istuvat ruokapöydässä mutta me nimenomaan haluttiin tämä ratkaisu. Molemmat tykätään kokata/leipoa ja edellisessä asunnossa keittiö oli tosi pieni ja siellä ei ollut missään tilaa istua joten yleensä toinen vaan päätyi yksin tekemään ruokaa keittiöön. Nyt kun ruokapöytä on samassa tilassa itse keittiön kanssa, voi toinen istua pöydän ääressä ja pitää seuraa sille tyypille joka kokkaa. Tykkään hurjasti tästä ratkaisusta, mikään ei ole tylsempää kun kokkailla itsekseen. Ja ihanaa on myös se että kesäisin ei tarvitse kuin avata ovi ja meillä on meidän ns. kesähuone (eli puutarha) suoraan käytettävissä.

Meidän keittiö on myös kaikista "valmiin" osa talosta. Täältä puuttuu itseasiassa enää yksi huonekalu, sellainen vitriinikaappi tuohon ruokaosion toiselle puolelle, ruokapöydän viereen. Sopivaa (ulkonäöltään ja hinnaltaan) ei olla vielä täältä löydetty joten katsotaan koska sellainen osuu sopivasti kohdalle. Mutta muuten täällä on ihan valmista. 

Ylpein olen ehkä meidän keittön ruokaryhmästä jonka kunnostimme kokonaan itse. Oltiin saatu se perintönä miehen vanhoilta kämppiksiltä ja se oli ennen sellainen ruman, mustanpunainen lakatun puun värinen ja täynnä ties mitä tahroja. Me vedettiin vanha lakka pois ja maalattiin koko homma uudestaan ja sen lisäksi vielä päällystin tuolien pehmusteet uusiksi, josta olen aika ylpeä. Ne oli taas sellaista sinistä samettia joka ei toiminut sitten ollenkaan joten ne sai uuden elämän tuollaisesta beige raidallisesta kankaasta. Nyt ruokaryhmä sopii tänne kuin nakutettu!

Sellainen on siis meidän lempihuone koko talossa. Ihanaa kun täällä on niin siistiä, tosin kohta se on varmaan vain muisto sillä nyt pitäisi alkaa laittamaan ruokaa!

Rakkaudesta Afrikkaan ja eeppisiä häämatkasuunnitelmia

Sorry, super kliseistä otsikosta. Mutta oli pakko. Nyt on nimittäin niin eeppiset matkasuunnitelmat plakkarissa että en tiedä miten maltan odottaa elokuulle!

Kun alettiin miettiä häämatkaamme, pohdimme monia eri vaihtoehtoja tai lähinnä kriteerejä häämatkalle. Avasin niitä myös täällä blogissa. Vakavissamme pohdittiin Välimeren risteilylle lähtöä mutta loppuenlopuksi aina kuitenkin päädyttiin siihen samaan lopputulokseen: haluaisimme takaisin Afrikan mantereelle. Ja sen jälkeen kun olimme päättäneet häämatkakohteemme ihmettelimme miksi emme miettineet sitä jo ihan alunperin? Miehenikin ihastui Afrikkaan täysillä tannoisella Tansanian matkalla joten tuntui hassulta ettemme heti ajatelleet tätä suurta mannerta josta löytyy niin paljon erilaista tekemistä ja nähtävää. Tiedättekö kuinka jotkut ihmiset ovat aivan ihastuneet Aasiaan ja voisivat palata sinne kerta toisensa jälkeen? Tai Latinalaiseen Amerikkaan tai vaikka Jenkkeihin? Minulle tuollainen ihastuksen kohde on Afrikka ja olen nähnyt sieltä vain toistaiseksi ihan murto-osan paikkoja - paljon siis on vielä nähtävää ja koettavaa!

Ensimmäinen matkani Afrikkaan suuntautui Keniaan ja erityisesti Mombasaan vuonna 1996. Olin aika pieni vielä silloin kun tuonne matkustimme äidin ja isin kanssa. Vaikka en ihan tarkasti tuota matkaa muista niin muistan ihmisten ystävällisyyden ja erityisesti sen ihanan fiiliksen mikä siellä vallitsi. Ja ne ihanat (ja ällöttävät) merieläimet joita tapasimme (kuten merimakkarat). Kiitos äidille joka kaivoi arkistojen kätköistä minulle hieman vanhaa kuvamateriaalia, tälläisiä kuvia meillä otettiin vuonna 1996 kun matkustettiin Keniaan! Vähän erilaiset kuvauskalustot oli silloin!

Sen jälkeen käytiin vanhempien kanssa Marokossa ja Egyptissä muutamankin eri kerran. Ne olivat taas niin erilaisia, tosin me oltiinkin ns. turistikeskuksissa. Nykyään mielelläni kyllä palaisin Marokkoon, tällä kertaa esimerkiksi Marrakeshiin jonne saa melkoisen edullisia diilejä täältä Briteistä käsin. Minulla on nimittäin pääosin negatiivinen mielikuva Marokosta (sen huomion ja huutelun takia joita vaalea nuori tyttö sai osakseen), joten mielelläni menisin takaisin ja toivottavasti tällä kertaa jäisi parempi mielikuva tästä maasta. Marokossa kävin ratsastamassa biitsillä (allaoleva kuva) ja yritettiin myös omalaatuista snorklaustaktiikkaa äidin kanssa Egyptissä (myös allaoleva kuva). Olen muuten melko varma etten ikinä ihan oikeasti päätynyt snorklailemaan koska olin ihan varma että kalat saattaa purra minua nenästä!

Mutta todenteolla se fiilis "Afrikkaan on päästävä uudestaan ja uudestaan" iski kun matkustin ensimmäistä kertaa Etelä-Afrikkaan. Sitä on vaikea selittää. Sitä tunnetta siis. Jokin vain iski. Silloisella Etelä-Afrikan matkalla kävimme safarilla joka oli aivan mieletön (ja siitä se safarikuume taisi lähteä!) sekä ajoimme kuuluissa Garden Routea pitkin Kapkaupunkiin asti. Garden Routen varrelta jäi erityisesti mieleen Knysnan pikkukaupunki jossa vietimme jouluaaton. Sen lisäksi kävimme viinitiloille maistelemassa maukkaita etelä-afrikkalaisia viinejä.  Kuten tammikuisella Etelä-Afrikan visiitillä hehkutin, tänne voisin palata vain uudestaan ja uudestaan!

Viimeisin lomamatka Afrikassa suuntautui Tansaniaan jossa vietimme ensin viikon kahdessa eri kansallispuistossa (Ngrorongoro Crater & Lake Manyara) ja toisen viikon vielä Sansibarin paratiisisaarella. Luonnonpuistoissa kokemamme ja näkemämme oli niin upeaa että sitä on vaikea edes kuvailla. Ja tietysti tämä matka tulee muutenkin jäämään aina erityisesti sydämiini sillä kihlauduimme miehen kanssa Ngorongoron kraaterin reunalla. Aivan eeppinen matka siis kaikenkaikkiaan. Ehkä tämänkin vuoksi tuntui erityisen sopivalta suunnatta Afrikkaan häämatkalle.

Ja mites siten se häämatka? Ollaan vihdoinkin saatu suunnitelmat löytyä lukkoon, ja kiitos meidän loistavan matkanjärjestäjän, meillä on nyt todella hieno matkasuunnitelma häämatkaamme varten! Lennämme Johannesburghiin melkein heti häiden jälkeen josta siirrymme taas suoraan Victorian putouksille Zimbabween. Zimbabwesta matkamme jatkuu Botswanaan ja Choben kansallispuistoon jossa toivomme näkevämme paljon kauniita eläimiä! Ja varsinkin norsuja. Botswanasta siirrymme taas Johannesburghiin jossa lentoaikataulujen vuoksi vietämme päivän jonka jälkeen lähdemme rentoutumaan Mosambikin rannikolla sijaitsevalle paratiisisaarelle vielä melkein viikoksi. Olen niin innoissani tästä matkasuunnitelmasta että toivon elokuun tulevan mahdollisimman pian!

Nyt kun saataisiin vielä samanlainen innostus ja draivi itse häiden suunnitteluun niin hyvin menisi!

Villiponeja etsimässä

Ihan lyhyen ajomatkan päässä meiltä sijaitsee Sutton Coldfield niminen kaupunki, josta löytyy Sutton Park, joka on yksi Euroopan suurimpia kaupunkipuistoja ja toiseksi suurin kaupunkipuisto joka ei sijaitse maan pääkaupungissa. Puisto on pinta-alaltaan yli 810 hehtaaria ja on maisemaltaan hyvin vaihtelevaa. Suurin osa puistosta on määritelty kansalliseksi luonto reservaatti alueeksi. 

Olemme aikaisemmin käyneet samaisessa puistossa yli vuosi sitten, ja silloin tutustuimme sen aasien suojelukotiin. Aasit oli tietysti supersuloisia mutta tällä kertaa lähdimme kävelylle puistoon tarkoituksena löytää sen villiponi asukit. Tietojen  mukaan puistossa nimittäin asuu n. 30 Exmoorin villiponia. 

Me lähdimme siis etsimään sunnuntai iltapäivänä tätä villiponi laumaa. Mies oli lukenut jostain että suurin todennäköisyys löytää ne oli junaradan pohjoispuolelta (saaneen tässä vaiheessa osoittaa että kyseinen alue on aivan järkyttävän suuri). Selvä homma, sinne siis. Minä olin niin epäilevän tämän suhteen. Ajattelin että meillä ei ole mitään tsäänssejä löytää näitä poneja kun alue on kuitenkin niin hervottoman iso ja ajattelin että ne on varmaan ujoja ja tykkää pysytellä piilossa ihmisiltä. Jupisin koko ajan miehelle että tämä oli typerä idea (varsinkin kun jalat oli ihan hellinä aamuisen kuntosalisession jälkeen) mutta samalla yritin ties mitä keinoja jotta saisin houkuteltua ponit esiin (todelliseen "hevoskuiskaaja" tyyliin siis). 

Noh, aikamme käveltyä kuulin edessä olevasta pusikosta ihme rapinaa ja voi sitä onnea kun bongasin yhden ponin karvaisen takamuksen puskien lomasta! Huutokuiskasin miehellä että nyt pitää olla tosi hiljaa ettei ne säikähdä ja samalla yritettiin ottaa kuvaa siitä ponin takamuksesta vaikka oltiin vielä kuinka kaukana itse kohteesta. Syntyi siis alla näkyvä kuva ponin karvaisesta pehvasta.

Ryhdyttiin hiipimään tätä mitään aavistamatonta ponia kohti hiljaa kuin hiiret. Oltiin varmoja että muuten se karkaa hippulat vinkuen paikalta pois. Päästiin koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi polkua pitkin ja siinä se poni edelleen etsi maasta ties mitä lehtiä. Kohta oltiin ihan sen vieressä siten että poni oli ehkä 10 metrin päässä. Miehen kamera lauloi. Tässä vaiheessa uskallettiin katsoa hieman ympärillemme (ilman sitä pelkoa että poni häviää yhtäkkiä kuin pieru saharaan) ja herranjestas, sillä ponilla oli vaikka kuinka monta kaveria ympäri metsää. Bongattiin yhdellä puolella vähintään viisi ponia ja toisella 4 ponia. Oltiin ihan super innoissamme ja ponit eivät näyttäneet olevan moksiskaan meidän läsnäolosta. Ne kyllä piti hyvän etäisyyden meihin mutta silti päästiin loppuenlopuksi aika lähelle niitä. Talvi kun oli, niin tyypit oli ihanan karvaisia ja harjat kasvoivat vallan villinä niin ettei silmiä edes näkynyt. Niitä olisi vaan tehnyt mieli mennä halimaan kun ne oli niin äluyttömän halittavan näköisiä. Täytyy myöntää että olin ihan uskomaton kokemus olla niin lähellä poneja jotka olivat kuitenkin ihan villejä ja oikeasti asuvat tuolla metsässä ja niityillä. Ne oli tosi onnellisen näköisiä polleja. 

Ihasteltiin niitä hyvä tovi ja törmättiin myös toiseen jalankulkijaan jolla oli labbis mukana lenkillä. Hän pysähtyi juttelemaan kanssamme ja kävi ilmi että paikallisille nämä ponit oli ihan jokapäiväinen näkymä: "ne ei välitä meistä, eikä me niistä". Okei, tulipas turisti olo. Ihan normikauraa siis Sutton Coldfieldin asukkaille nähdä villiponeja koiranulkoilutuslenkillä. Eikä ne ponit edes niistä koirista välittänyt vaikka ne vapaana juoksi. 

Lähdettin jatkamaan matkaa ja kun päästiin peltoaukealla niin mitäs muuta me nähtiinkään kuin lisää poneja. Siinä vaiheessa se alun varovaisuus "hiivi hiljaa kuin hiiri ettei ne pelästy" tuntui jo hassulta kun ne selvästikään eivät välittäneet ihmisistä. Ei ne missään tapauksessa kesyjä ole (ja puistossa on tiukat säännöt siitä ettei niitä saa ruokkia) mutta ne olivat selvästi tottuneet ihmisten ja koirien läsnäoloon. 

Nykyään Sutton Parkissa on n. 30 ponin lauma. Ponit tuotiin puistoon vuonna 1999, jolloin paikalle tuotiin 5 varsaa ja hieman myöhemmin ryhmään lisättiin pari täysikasvuista tammaa. Aikojen kuluessa osa tammoista sai varsoja ja lauma on kasvanut vaikka alunperin laumaa ei ollut tarkoitus tietoisesti kasvattaa kooltaan. Nykyään poneista pidetään tarkkaa lukumäärää ja huolehditaan ettei lauman koko kasva liian suureksi ottaen huomioon puiston koon. Ponit tuotiin puistoon ylläpitämään maata ja kasvillisuutta, eli englanniksi käytetään termiä grazing. Kuulemma Exmoorin ponit ovat tähän käyttötarkoitukseen parempia kun esimerkiksi lampaat, koska ponit ovat selektiivisempiä kasvillisuuden suhteen (välttelevät myrkyllisiä kasveja), ne syövät lähempänä maata ja myös pidempiä aikoja päivässä. Ponit liikkuvat vapaasti puistossa, mutta pysyvät yleensä junaradan pohjoispuolella, sillä itse junakiskojen alue on radattu aidalla. Exmoorin ponit on uhanalaisten eläinten listalla eräiden lähteiden mukaan ja vuonna 1990 niitä olikin vain 777 yksilöä maailmanlaajuisesti. Nyt luku on noussut 3000 poniin. 

Nämä oli ihan supersuloisia otuksia ja mielestäni se oli niin ihana nähdä ihan oikeita villiponeja luonnossa! Ehkä pitää alkaa seuraavaksi suunnittelemaan reissua sinne Exmooriin jossa näitä kuulemma vaeltaa ihan laumoittain!

P.S. Kreditit kuvista menee taasen miehelle!

Arkikuulumisia

Meillä on nykyään aika kiva sunnuntai-aamun rutiini. Tai noh, se on osittain kiva ja rentouttava, osittain aivan kamalaa rääkkiä. Nykyään nimittäin herätään reippaasti sunnuntai-aamuisin ja lähdetään salille GRIT-tunnille joka alkaa klo.8.40. Nyt tämä uusi rutiini tuntuu jo ihan normaalilta jutulta, silloin alussa olin ihan sitä mieltä, että ollaan täysin idiootteja että vapaaehtoisesti herätään noin aikaisin sunnuntai aamuisin vain lähteäksemme salille. Kuitenkin, uusi rutiini on kiva koska päivän liikuntasuoritus on tehty heti aamusta ja sen jälkeen nautitaan vielä yleensä aamiainen klubille ennenkuin palataan kotiin. Ja tuntuu että koko päivä on vielä edessä!

Tämä viikonloppu on mennyt niin rauhallisesti kun olla ja voi. Meidän on tarkoitus ollut jo pidemmän aikaa käydä aina perjantai-iltaisin testailemassa eri ravintoloita täällä Lichfieldissä, mutta ollaan ehditty tähän mennessä vasta kokeilemaan ehkä viittä eri ravintolaa vaikka ollaan asuttu täällä jo yli puoli vuotta. Kuitenkin, perjantaina päätettiin elvyttää tämä ravintolakokeilu ja käytiin testaamassa erästä intialaista joka on saanut paljon hyviä arvosteluita. Eikä kyllä turhaan, maistoin ehkä elämäni parasta butter chickeniä tuolla! Tosin meidän oli tarkoitus vielä ruokailun jälkeen käydä drinkeillä mutta ruokakooma oli niin tajuttoman kova että raahauduttiin vaan kotiin ja minä kaaduin suoraan sänkyyn. Kymmeneltä perjantai-iltana. Aika kovaa menoa meillä. Lauantai-aamuna heräsinkin sitten jo pirteänä klo.6.30. 

Lauantai vietettiin Birminghamissa, tarkoituksena katsella vihkisormuksia meille löytämättä kuitenkaan mitään kivaa. Saas nähdä miten niidenkin sormuksien oston suhteen käy. Vettä satoi kun saavista kaatamalla joten oli sinänsä hyvä idea viettää koko päivä ostoskeskuksessa ja olla välittämättä sateesta. Löysin myös TKMaxxista aivan ihania muistikirjoja. Olen niin koukussa erilaiseen muistikirjoihin ja TKMaxx on aika hyvä paikka niille, sieltä kun löytyy vaikka minkälaista tavaraa.

Tällä viikolla olen myös ahkerasti testannut erilaisia kasvisreseptejä illalliseksi. Kuuluin ennen siihen koulukuntaan jonka mielestä pelkkä ajatus kasvisruuasta kuulosti tylsältä mutta olen sittemmin kääntänyt takkini täysin. Löysin kivan blogin nimeltä Pinch of Yum, josta löytyy todella simppleitä mutta maukkaita kasvisreseptejä. Testasin esimerkiksi tätä reseptiä eräs ilta ja voi elämä että se oli hyvää! Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni vietnamilaisia kevätrullia avokadolla, kurkulla ja lohella ja nekin oli supermaukkaita!

Sellaisia sekalaisia kuulumisia siis tähän väliin, nyt täytyy ehkä taas ryhdistäytyä ja oikeasti tehdäkin jotain tällä päivällä!

Minä ja matkustus

Bongasin tämän haasteen Jenniltä Globe Called Home-blogista ja koska tälläisiä juttuja on mielestäni kiva lukea (ja kysymykset oli kivoja!) niin päätinpä minäkin tarttua siihen. Nimittäin kertoa minun tarinani matkailijana. Mistä tämä kaikki sai alkunsa ja miten tähän pisteeseen päädyttiin?

Ensimmäisen kerran matkustin Suomen rajojen ulkopuolelle ihan pienenä nassikkana. Asuimme nimittäin tuolloin Englannissa ja äiti oli tullut vain Suomeen synnyttämään ja sitten lähdettiinkin takaisin kohti Englantia (tai kai me hetki oltiin varmaan Suomessa ennenkun tultiin saarella takaisin, en päässyt nyt äidiltä varmistamaan asiaa). Ensimmäinen ulkomaanmatkani (Englannin rajojen ulkopuolelle) suuntautui Mallorcalle jossa huusin pää punaisena kun rantahiekkaa meni varpaiden väliin. 

Paras matkamuistoni lapsuudesta tuntuu liittyvän jotenkin ihmeellisillä tavalla eläimiin. Muistan kun olimme Qatarissa vanhempien kanssa ja joka aamu hamstrasin niitä pikkuisia maitopurkkeja (joita laitetaan siis kahviin) taskut täyteen jotta illalla saisin juottaa maidon hotellin pihamaalla asuville kissoille jotka mielestäni näytti kamalan laihoilta. Viikon puoliväliin mennessä tarjoilijat huomasivat minun hamstraamiseni ja toivat tuplasti enemmän maitopurkkeja meidän pöytään. Muistan myös reissumme Keniaan ja sen upean luonnon. Nähtiin ja ihmeteltiin vaikka minkälaisia mereneläviä, tosin sen jälkeen kun olin nähnyt merimakkaran en suostunut enää astumaan sinne mereen loppuloman aikana. Ihmeellisiä muistoja sitä jääkin mieleen....

Mieleenpainuvin matkakokemukseni on todella vaikea määritellä. Monet matkat ovat olleet mieleenpainuvia mutta eri tavalla. Jotkut matkat ovat jääneet mieleen koska silloin on tapahtunut jotain merkittävää omassa elämässäni, jotkut taasen sen takia koska itse maa jätti lähtemättömän vaikutuksen. Joltain matkoilta taas on jäänyt mieleen jotkut tietyt pienet mutta sitäkin merkittävämmät hetket. Olen itse asiassa täällä listannut minun Top 5 matkahetkeä. 

Kohde jossa olen käynyt ja johon haluaisin uudestaan on Etelä-Afrikka. Tai New York. Lukitaan nyt sitten vaikka vastaukseksi Etelä-Afrikka kun se on vielä niin tuoreena mielessä. Voisin lähteä sinne mikä päivä tahansa uudestaan ja sieltä löytyisi aina uutta tekemistä. Luonto, ihmiset, kaupungit, fiilis, elämänmeno vaan vetoaa minuun tuossa maassa.

Kielistä osaan sujuvasti puhua vain suomea ja englantia. Olen opiskellut saksaa n.9 vuotta peruskoulun ja lukion aikana mutta sen olen aika taidokkaasti onnistunut unohtamaan (paitsi muistan edelleen mitä sukkahousut on saksaksi, eli ainakin pärjäisin jos täytyisi niitä mennä ostamaan). Olen myös tietysti opiskellut ruotsia ja muutaman alkeiskurssin espanjaa mutta nekin opit taisi mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Olisihan se kiva osata jotain noista kolmesta kielestä sujuvasti (mieluiten sitä espanjaa). Olen aina halunnut opiskella venäjää mutta en ole vielä saanut aikaseksi raahattua itseäni millekään kurssille.

Millaisia matkoja olet tehnyt kuluneen vuoden aikana? Tämä vuosi on alkanut ihan kivasti reissujen osalta, tammikuun alussa palasin Suomesta takaisin kotiin Englantiin ja vietin myös ihanan viikon Etelä-Afrikassa (joka oli tosin pääasiallisesti työmatka).

No millaisia matkasuunnitelmia minulla on sitten loppuvuodeksi? Ostettiin tuossa taannoin lennot pitkäksi viikonlopuksi Osloon kun ne sai niin halvalla (40 puntaa menopaluu Ryanairilla, kiitos vain). Elokuussa koittavaa häämatkaamme suunnittelemme vielä täyttä häkää ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin myös silloin olisi suuntana tuo Afrikan manner. Hyvältä näyttää siis matkasuunnitelmat tälle vuodelle!

Kamalin matkakohde jossa olen vieraillut on todella hankala sanoa. Miten määritellä kamala matkakohde? Kamala sen takia koska ei itse pitänyt kohteesta vai kamala sen historian/nykytilanteen vuoksi? Tietysti paikat kuten Auschwitz ja Tuol Sleng Kambodiassa (vain  muutamia mainitakseni) on aivan kamalia paikkoja mutta toisaalta mielestäni näissä paikoissa on myös hyvä käydä. Nähdä ne ihmisen tekemät virheet, ja toivoa että joskus vielä tulevaisuudessa ihmiskunta oppisi virheistään.

Luenko matkaoppaita ennen matkaa? Enpä oikeastaan. En ennen matkaa, harvoin matkan aikana ja eipä niitä ainakaan jälkikäteen tule luettua. En ole mikään suuri matkojen suunnittelija, yleensä tiedetään miehen kanssa pääpiirteittäin missä halutaan käydä mutta siihen se suunnittelu sitten yleensä jää. Tosin nykyään saatan fiilistellä kohdetta blogien kautta ennen matkaa ja ehkä etsiä jotain ravintolavinkkejä jos jaksan. 

Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta? Ihan huippu juttu! Mun mielestä parempi matkustaa yksin omassa parhaassa seurassa kun jonkun puolitutun kanssa. Mä olen hieman nirso matkaseurastani, tykkään tehdä niitä tiettyjä juttuja reissuissa ja onneksi mieheni ja kaverit joiden kanssa reissailen/olen reissaillut on samanmielisiä. Heidän kanssaan on aina kiva matkustella! Kunnon reissussa olen tainnut olla yksin vain kerran ja lähdin silloin Washington D.C.;n (joka oli kätevän matkan päässä kun olin vaihdossa Kanadassa). Se oli ihana reissu, istuskelin kahviloissa lukemassa kirjaa, fiilistelin kaupunkia, kävelin ympäriinsä ja nautin hirmuisesti siitä että pystyin tekemään ihan juuri sitä mitä huvitti!

Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet....Kysyin mieheltä tätä koska en itse keksinyt mitään järkevää ja miehen kolme adjektiivia minulle oli: peloton, hauska ja utelias. Kiitos näistä vaan miehellä, sopii minulle!

Ja kysymyksethän tähän haasteeseen oli seuraavat:

• Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?
• Paras matkamuisto lapsuudestasi?
• Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
• Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?
• Mitä kieliä osaat puhua?
• Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
• Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?
• Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
• Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
• Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?
• Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

*********************

Tämä blogipostaus on osa Instagram Travel Thursday- tempausta jonka järjestäjinä toimivat Rimma+Laura, Travellover  ja Muru Mou. Minut löytää Instagram nimimerkillä @laura.fin.

Idyllinen Stellenbosch

Stellenbosch sijaitsee n.45 min ajomatkan päässä Kapkaupungista ja on varmasti tunnetuin sen ympärillä olevista lukuisista viinitiloista. Stellenbosch on kuitenkin myös itsessään todella viehättävä ja kaunis kaupunki jossa on ihana rentoutua ja sanoisin että se on ehdottomasti vierailuin arvoinen kohde. Se on nimenomaan rauhallinen paikka josta puuttuu kokonaan sellainen kiireinen ja hektinen tunnelma. Voisin hyvin tulla takaisin tänne lomalle ja pitää Stellenboschia vaikka tukikohtana viikon ajan ja tehdä sieltäpäin retkiä alueen viinitiloille ja muille nähtävyyksille.

On siis hyvin helppo sanoa että minä ainakin ihastuin tähän pieneen kaupunkiin täysillä. Sieltä löytyy kivoja pieniä ravintoloita ja söpöjä putiikkeja. Ennen lähtöä takaisin minulla oli aikaa hetken itsekseen kierrellä ympäriinsä ja (onneksi) olin lähtenyt mukaan reissuun vain superpienellä käsimatkatavaralla koska muuten olisin ostanut varmasti vaikka mitä kivoja matkamuistoja mukaan. Pari juttua ostin ja sain ne juuri ängettyä vielä messiin ennen kun laukku sanoi itsensä irti.

Stellenbosch oli minulle sellainen paikka että missä tahansa siellä kulki, niin kamera (tai siis puhelimen kamera) vaan lauloi. Sieltä löytyi niin kauniita rakennuksia ja söpöjä putiikkeja sekä ravintoloita, että tuntui siltä että olin koko ajan sanomassa kollegalle "just a sec, I need to take a picture of this...""

En tiedä, tästä tuli nyt kyllä vähän tälläinen ylistyspostaus Stellenboschille, mutta yleensä kyllä rakastan reissuissa juuri tutustua näihin pienempiin kaupunkeihin eniten. Vaikka tietyt suurkaupungit on upeita ja kuten sanottua, mielelläni lähtisin heti vaikka huomenna tutustumaan Kapkaupunkiin uudestaan, niin kuitenkin tälläisissä pikkukaupungeissa on sellaista tiettyä viehätysvoimaa joka vetoaa meikäläiseen. Yleensä pienempien kaupunkien sellainen rauhanomainen ja seesteinen tunnelma vetoaa juuri minuun, ja niissä ollessa tulee hyvin "lomalainen" olo. Vaikkei edes olisikaan lomalla...

Minulla olisi jo uusi matkareitti mielessä Etelä-Afrikkaan. Nappaisin tuon miehen mukaan, lennettäisiin vaikka Port Elizabethiin saakka, otettaisiin auto alle ja suhautettaisiin sinne rannikolle päin. Garden Routea pitkin mentäisiin hiljaa, pysähdyttäisiin juuri silloin kun halutaan, ihasteltaisiin pienempiä kyliä ja Etelä-Afrikan upeaa rannikkoviivaa....Koskas tälläiselle lomalle pääsisi?