Villiponeja etsimässä

Ihan lyhyen ajomatkan päässä meiltä sijaitsee Sutton Coldfield niminen kaupunki, josta löytyy Sutton Park, joka on yksi Euroopan suurimpia kaupunkipuistoja ja toiseksi suurin kaupunkipuisto joka ei sijaitse maan pääkaupungissa. Puisto on pinta-alaltaan yli 810 hehtaaria ja on maisemaltaan hyvin vaihtelevaa. Suurin osa puistosta on määritelty kansalliseksi luonto reservaatti alueeksi. 

Olemme aikaisemmin käyneet samaisessa puistossa yli vuosi sitten, ja silloin tutustuimme sen aasien suojelukotiin. Aasit oli tietysti supersuloisia mutta tällä kertaa lähdimme kävelylle puistoon tarkoituksena löytää sen villiponi asukit. Tietojen  mukaan puistossa nimittäin asuu n. 30 Exmoorin villiponia. 

Me lähdimme siis etsimään sunnuntai iltapäivänä tätä villiponi laumaa. Mies oli lukenut jostain että suurin todennäköisyys löytää ne oli junaradan pohjoispuolelta (saaneen tässä vaiheessa osoittaa että kyseinen alue on aivan järkyttävän suuri). Selvä homma, sinne siis. Minä olin niin epäilevän tämän suhteen. Ajattelin että meillä ei ole mitään tsäänssejä löytää näitä poneja kun alue on kuitenkin niin hervottoman iso ja ajattelin että ne on varmaan ujoja ja tykkää pysytellä piilossa ihmisiltä. Jupisin koko ajan miehelle että tämä oli typerä idea (varsinkin kun jalat oli ihan hellinä aamuisen kuntosalisession jälkeen) mutta samalla yritin ties mitä keinoja jotta saisin houkuteltua ponit esiin (todelliseen "hevoskuiskaaja" tyyliin siis). 

Noh, aikamme käveltyä kuulin edessä olevasta pusikosta ihme rapinaa ja voi sitä onnea kun bongasin yhden ponin karvaisen takamuksen puskien lomasta! Huutokuiskasin miehellä että nyt pitää olla tosi hiljaa ettei ne säikähdä ja samalla yritettiin ottaa kuvaa siitä ponin takamuksesta vaikka oltiin vielä kuinka kaukana itse kohteesta. Syntyi siis alla näkyvä kuva ponin karvaisesta pehvasta.

Ryhdyttiin hiipimään tätä mitään aavistamatonta ponia kohti hiljaa kuin hiiret. Oltiin varmoja että muuten se karkaa hippulat vinkuen paikalta pois. Päästiin koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi polkua pitkin ja siinä se poni edelleen etsi maasta ties mitä lehtiä. Kohta oltiin ihan sen vieressä siten että poni oli ehkä 10 metrin päässä. Miehen kamera lauloi. Tässä vaiheessa uskallettiin katsoa hieman ympärillemme (ilman sitä pelkoa että poni häviää yhtäkkiä kuin pieru saharaan) ja herranjestas, sillä ponilla oli vaikka kuinka monta kaveria ympäri metsää. Bongattiin yhdellä puolella vähintään viisi ponia ja toisella 4 ponia. Oltiin ihan super innoissamme ja ponit eivät näyttäneet olevan moksiskaan meidän läsnäolosta. Ne kyllä piti hyvän etäisyyden meihin mutta silti päästiin loppuenlopuksi aika lähelle niitä. Talvi kun oli, niin tyypit oli ihanan karvaisia ja harjat kasvoivat vallan villinä niin ettei silmiä edes näkynyt. Niitä olisi vaan tehnyt mieli mennä halimaan kun ne oli niin äluyttömän halittavan näköisiä. Täytyy myöntää että olin ihan uskomaton kokemus olla niin lähellä poneja jotka olivat kuitenkin ihan villejä ja oikeasti asuvat tuolla metsässä ja niityillä. Ne oli tosi onnellisen näköisiä polleja. 

Ihasteltiin niitä hyvä tovi ja törmättiin myös toiseen jalankulkijaan jolla oli labbis mukana lenkillä. Hän pysähtyi juttelemaan kanssamme ja kävi ilmi että paikallisille nämä ponit oli ihan jokapäiväinen näkymä: "ne ei välitä meistä, eikä me niistä". Okei, tulipas turisti olo. Ihan normikauraa siis Sutton Coldfieldin asukkaille nähdä villiponeja koiranulkoilutuslenkillä. Eikä ne ponit edes niistä koirista välittänyt vaikka ne vapaana juoksi. 

Lähdettin jatkamaan matkaa ja kun päästiin peltoaukealla niin mitäs muuta me nähtiinkään kuin lisää poneja. Siinä vaiheessa se alun varovaisuus "hiivi hiljaa kuin hiiri ettei ne pelästy" tuntui jo hassulta kun ne selvästikään eivät välittäneet ihmisistä. Ei ne missään tapauksessa kesyjä ole (ja puistossa on tiukat säännöt siitä ettei niitä saa ruokkia) mutta ne olivat selvästi tottuneet ihmisten ja koirien läsnäoloon. 

Nykyään Sutton Parkissa on n. 30 ponin lauma. Ponit tuotiin puistoon vuonna 1999, jolloin paikalle tuotiin 5 varsaa ja hieman myöhemmin ryhmään lisättiin pari täysikasvuista tammaa. Aikojen kuluessa osa tammoista sai varsoja ja lauma on kasvanut vaikka alunperin laumaa ei ollut tarkoitus tietoisesti kasvattaa kooltaan. Nykyään poneista pidetään tarkkaa lukumäärää ja huolehditaan ettei lauman koko kasva liian suureksi ottaen huomioon puiston koon. Ponit tuotiin puistoon ylläpitämään maata ja kasvillisuutta, eli englanniksi käytetään termiä grazing. Kuulemma Exmoorin ponit ovat tähän käyttötarkoitukseen parempia kun esimerkiksi lampaat, koska ponit ovat selektiivisempiä kasvillisuuden suhteen (välttelevät myrkyllisiä kasveja), ne syövät lähempänä maata ja myös pidempiä aikoja päivässä. Ponit liikkuvat vapaasti puistossa, mutta pysyvät yleensä junaradan pohjoispuolella, sillä itse junakiskojen alue on radattu aidalla. Exmoorin ponit on uhanalaisten eläinten listalla eräiden lähteiden mukaan ja vuonna 1990 niitä olikin vain 777 yksilöä maailmanlaajuisesti. Nyt luku on noussut 3000 poniin. 

Nämä oli ihan supersuloisia otuksia ja mielestäni se oli niin ihana nähdä ihan oikeita villiponeja luonnossa! Ehkä pitää alkaa seuraavaksi suunnittelemaan reissua sinne Exmooriin jossa näitä kuulemma vaeltaa ihan laumoittain!

P.S. Kreditit kuvista menee taasen miehelle!