Vuoren huipulla - Snowdon, Walesin korkein vuori (1085 m)

Oltiin jo pitkään mietitty että haluttaisiin kiivetä yksi Brittien vuorista. Walesissa sijaitseva Snowdon on ollut jo pitkään varteenotettava vaihtoehto koska se on suhteellisen helppo kiivetä ja se löytyy tuosta meidän läheltä. Kun päätettiin paria päivää ennen reissua lähteä sitten kohti Walesia viettämään viikonloppua, päätettiin heti että Snowdon pitää kiivetä. Vähän kuumotti että miten pärjään ja ehkä olisi pitänyt valmistautua enemmän, mutta toisaalta jos onnistuin "kiipeämään" Pöytävuoren huipulle (joka on samankorkuinen) rapakuntoisena, uuden vuoden päivänä (ja illan jäljiltä parin viinilasin nauttineena) +30 asteen helteessä niin totesin että nyt kun sentään treenaan säännöllisesti niin ehkä se on helpompaa. Ja olihan se. Mutta samalla kyllä ihan tarpeeksi rankkaa.

Mistä se kiipeäminen sitten aloitetaan?

Me oltiin liikkeellä omalla autolla ja tarkoitus oli jättää se alunperin vuoren sivulla sijaitsevalle parkkipaikalle. Ihan siis merenpinnan tasolta ei tarvinnut aloittaa. Noin miljoona muuta lomalaista oli liikkellä samalla idealla kuin me ja Pen y Passin pienen pieni parkkipaikka (joka toimii myös aloitukskohtana monelle reitille) oli aivan täynnä. Onneksi kuitenkin hätä ei ollut tämännäköinen, Snowdonille on mahdollista kivuta kuutta eri reittiä pitkin ja tätä varten on tehty helpoittamaan Sherpa Bus Service. Voit siis kivuta ylös yhtä reittiä ja alas toista (mitä ehdottomasti suositellaan jotta saat kaiken irti näköaloista) ja sitten vain napata bussin kun olet päässyt alas takaisin oikealle parkkipaikalle. Täältä löytyy lisää hyödyllistä tietoa Snowdonin eri reittivaihtoehdoista. Kuten sanottua, porukkaa oli liikkeellä ihan hurjasti joten me jouduttiin jättämään auto kauas vuoren alapuolelle josta löysimme vihdoin parkkipaikan (onneksi minulla on pieni auto!). Sieltä sitten otimme bussin ja nousimme ylös Pen y Passin parkkipaikalle josta lähdimme sitten kävelemään ylös kohti huippua.

Reitillä on väliä!

Snowdonin voi kiivetä aika monta eri reittiä pitkin, aloittelijoille yleensä suositellaan kahta reittiä: Miners Path ja Pyg Track. Me päätettiin ottaa ylös Miners Path koska se vaikutti hieman rauhallisemmalta näistä kahdesta vaihtoehdosta. Täytyy kyllä sanoa että väkeä oli ihan hirveästi yrittämässä vuorenhuipun päälle tuona päivänä ja siitä oli luonnonrauha kaukana. Meidän ottama polku oli suhteellisen iisi ja erittäin helppokulkuinen, vasta loppukohti itse ns. "kiipeily" osuus tuli vastaan ja tuli ähistyä ja puhistua hieman enemmän. Miner's Path on kuitenkin upea reitti aloittaa kiipeilyosuus koska se kulkee eri järvien läpi ja siten antaa ihanan näköalan kohti Snowdonin huippua.

Matkan varrella näki monenlaista kulkijaa ja vaikka moni saattoi olla liikkellä ihan vaan lenkkareilla ja ohuella vaatekerrastolla (koska päivä oli lämmin) niin kyllä silti kannattaa ottaa lämpimämpää varustusta mukaan sillä huipulla on kylmä! Snowdonilla on todella maineena sen suhteellisen helppo saavutettavuus, poluilla näkyikin paljon siis lapsiperheitä jotka taapersivat huipulle suhteellisen vaivattoman näköisesti. Täytyy sanoa että se ruuhkaisuus otti kyllä aika ajoin hieman pannuun, kyseessä on niin upea luontokohde että tietysti siitä mieluiten nauttisi siten ettei tarvitse jonossa kiivetä kohti huippua miljoonan muun turistin kanssa!

Tuonne huipulle pitäisi siis kiivetä!

Huipulla!

Me päästiin kuin päästiinkin huipulle ja vitsit että oli voittajafiilis (allaoleva kuva ei ole itseasiassa ihan Snowdonin huipulta, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä että kuvista ei tullut niin kivoja)! Oli vuori sitten iso tai pieni niin aina se on mahtava tunne kun pääsee ylös asti!

Snowdonin Summit sijaitsee omalla pienellä nyppylällään jonne pitää vielä erikseen kavuta ja sinne vasta ruuhkaa oli! Toisaalta, oltiin me kyllä osattu odottaa että paikalla olisi paljon väkeä kun kyseessä oli kuitenkin loma viikonloppu!

Huipulla syötiin eväitä, levättiin hetki ja vaan nautittiin näkymistä. Pian alettiin kuitenkin pohtimaan mitä reittiä me tultaisiin alas...

Alasmeno oli hankalampaa kuin kiipeäminen ylös

Päätettiin että halutaan ehdottomasti mennä alas jotain muuta reittiä kun näitä ns. normaalia kahta reittiä pitkin (eli toisinsanoen niitä suosituimpia reittejä pitkin). Ylöskavutessa olimme nähneet ihmisiä jotka kiipesivät viereisen vuoren huippua pitkin ennenkuin kun lähtivät kapuamaan kohti Snowdonia ja hetkellisen tutkinnan jälkeen myös me päätimme lähteä kokeilemaan tätä nimenomaista reittiä. Sen vuoriseinämän nimi oli Y Lliwedd ja se oli osa vuorijonoa nimeltä Bwlchysaethau. Ymmärrettävistä syistä käytän siitä vain nimeä "vuori" koska oikeasti, nämä walesilaiset nimet on aika kreisejä!

Täytyy sanoa että kyseinen reitti näytti aika kuumottavalta, ensin periaatteessa kapuat Snowdonilta alas sellaista todella jyrkkää vuorenrinnettä pitkin jossa on paljon irtokiviä, jonka jälkeen pääset hetkeksi kävelemään näiden kahden vuoren välisessä tasaisella osuudella ennenkuin pitää taas lähteä kiipeämään uutta (tosin pienempää) vuorenhuippua kohti. Ja tällä kertaa voidaan todella puhua edes hieman totisemmin sanasta kiipeily sillä kunnon polkua ei löytynyt kuin osittain, muuten jouduit kiipeämään itsesi ylös sellaisten isojen kivelohkareiden välistä. Kuten jupisin miehelle jossain vaiheessa "let's go and hike up Snowdon. It will be just a gentle hike. It will be fun they said..."

Oikeasti kuitenkin kun pääsimme ylös asti oli ne näkymät vailla vertaansa. Sieltä toisen vuorenhuipulta otimme itseasiassa tämän kuvan josta tuli oma suosikkini. Siis katsokaa nyt noita maisemia! Ihan älyttömän kaunista. Ja mikä parasta? Siellä ei oikeastaan näkynyt ristinsieluä. Muutamia muita ihmisiä tuli vastaan mutta muuten saimme olla ihan ylhäisessä yksinäisyydessämme ja nauttia näistä maisemista.

Miten muuten alastulo voikaan olla niin paljon hankalampaa kuin ylöstulo? Tuo takaisintulo reitti oli siinä mielessä haastavampi kun selkeää polkua ei ollut ja paikoitellen joutui etsimään askelpaikkaa ja reittiä tovinkin. En ole muuten koskaan ennen kärsinyt korkeanpaikankammosta mutta ensimmäistä kertaa tuli  hieman huimaava olo kun katsoin alaspäin. Miehellä oli siihen aina yhtä rohkaiseva neuvo "now is not the right time to be scared of heights". Kiitos näistä lohdutuksen sanoista. Saan tämän kuulostamaan ehkä paljon extrememmältä kun se oikeasti oli, mutta ainakin minulla se oli tarpeeksi jännää. Ei huolta kuitenkaan äiti, ihan turvallista tämä homma oli kaikenkaikkiaan.

Ja tiedättekö mikä oli paras fiilis kun päästiin alas? Istahdettiin tämän järven rannalle ja lilluteltiin meidän jalkaparkoja ihanan viileässä vuoristovedessä. Kyllä kelpasi!

Snowdonin kiipeäminen oli ihan mieletön kokemus ja olen niin onnellinen että päästiin toteuttamaan tämä meidän haave viimeinkin! Minnes sitä sitten kiipeäisi seuraavaksi?