sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Meidän "juhannus"



Juhannusta ei Briteissä juhlita mutta tänä vuonna halusin yrittää saada jotain juhannusfiilistä aikaa myös täällä. Viime vuonnahan pääsin viettämään juhannusta ihan kotikotiin ja hyvin perinteinen juhannus se olikin - ei ole Suomen juhannusviettoa voittanutta!

Me vietettiin meidän juhannusta lauantaina. Perjantai-iltana käytiin vaan lähipubissa skumpalla ja sitten intialaisessa syömässä. Intialaisen ruuan syöminen aiheuttaa tosin aina sen että ruokakooma saapuu heti ja hyvä etten nukahtanut ravintolan pöytään. Mies söi vielä ihan rauhassa ja minä hoputin häntä lappamaan safkaa naamariin että pääsen mahdollisimman pian nukkumaan. Olinkin sitten jo puoli kymmenen maissa höyhenmailla. Tosin minun puolustukseksi sanottakoon että olinhan jo herännyt perjantaina aamuneljältä äänestystulosten vuoksi. 

Lauantaina herättiin ihanaan auringonpaisteeseen ja todettiin että ehkä tästä tulee vielä ihan hyvä juhannuksenvietto päivä! Lähdettiin aamiaisen jälkeen läheiselle maatilalle ja heidän ihanaan maatilapuotiinsa kahville ja hakemaan evästä iltaa varten. Käytiin myös vetämässä sellainen 11 km juhannuslenkki (kävellen tosin) peltoja pitkin. Ja minä pääsin askartelemaan sen suuresti haluamani kukkaseppeleen! Kesti kyllä hetki ennenkuin sain väkerrettyä tarpeeksi kestävän ja ison seppeleen, ensimmäinen versio kun hajosi aika nopeasti....Siinä peltomaisemia, sinistä taivasta ja heinikkö katsellessa tuli kyllä mieleen että ainakin maisemien suhteen päästiin aika lähelle suomalaista juhannuksen viettoa. Tosin järvimaisemat puuttuivat kokonaan!





Juhannusateria ei valitettavasti ollut ihan Suomi-herkkujen luokkaa, mutta saatiin sentään nauttia meidän omista uusista perunoista (siis ihan meidän omasta kasvimaasta!) ja ostettiin hieman graavilohta. Niin suomalaista kun näillä resursseilla saatiin aikaiseksi!

Illaksi olin varannut meille liput paikalliseen kesäteatteriin. Pelkäsin hirveästi että taas jouduttaisiin peruuttamaan lähtö kun sataa vettä mutta mitä vielä, ilta oli aivan upea ja aurinkoinen. Ja niin oli kyllä ympäristö kesäteatterille. Keskellä metsäaukioita oltiin laitettu valot roikkumaan puista, olkipaalit istuimiksi ja pienen pieni lava joka toimi näyttämönä. Siinä sitten istuttiin olkipaaleilla vieretysten, nautittiin kesäillasta, Shakespearesta ja piknikistä. Näytelmä oli todella Shakespearen Twelth Night. Vanhoillisen englannin vuoksi osa näytelmän alusta meni vähän ohi, mutta onneksi sain pian juonen päästä kiinni. Ja vaikka kyseessä oli ihan amatöörinäyttelijät niin vitsit he olivat hyviä! Nautittiin ihan täysillä ja kympiltä hiivittiin takaisin pellon halki muiden kulkijoiden kanssa kohti autoa hymyt huulilla. 




Blogi varmaan alkaa pikkuhiljaa hiljenemään kesän viettoon, loma alkaa hiipiä kulman takaa ja tässä on vielä jonkin verran tehtävää heinäkuussa koittavia häitä (ja häämatkaa) varten. Ja kommentoinnin määrästä nähden taitaa olla niin että kaikki muutkin alkavat olemaan kesän vietossa (tai sitten minun jutut on laskenut kuin lehmänhäntä ja kukaan ei jaksa kommentoida niitä!). Suosikkisomekanavani instagram pysyy varmasti aktiivisena (@laura.fin) ja olenpa alkanut käyttämään myös snapchattia. Tosin en ole ehkä ihan vielä vakuuttunut siitä, mutta toistaiseksi myös sieltä löytää meikäläisen nimimerkillä lurabella. Ihanaa kesänjatkoa siis kaikille jos en tänne hetkeen ehdi, palaillaan taas (minut tuntien varmaan jo parin päivän päästä kun totean että haluan tulla kirjoittelee tänne jotain!) viimeistään elokuun puolella kun ollaan palattu häämatkalta! 

8 kommenttia:

  1. Hyvää lomaa ja paljon tsemppiä hääjärjestelyihin!Ja tietysti lämpimät onnittelut jo näin etukäteen!! :)

    Mäkin haluan kesäteatteriin! Vois vaikka suunnata Suokkiin tässä lähiaikoina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, hetki täytyy vielä töitä tehdä ennenkun pääsen lomailemaan, mutta onneksi yleensä viimeiset viikot menee aika nopeasti! Ja kiitos paljon, nyt alkaa jo pikkuhiljaa jännittämään edessä olevat häät :)

      Ja kesäteatterit on kyllä ihan parhaita, mä yritän kanssa päästä toiseen kesäteatteri esitykseen kun tulen Suomeen. Suokin kesäteatterit on kuulemma ihan parhaita!

      Poista
  2. Oi kun ihana tuo kesäteatteri!! 😍 Hyvää lomaa ja tsemppiä hääjärjestelyihin!! <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lomaa ja muista nauttia häiden järjestelystä parhaasi mukaan! :) Niin ja hääonnittelut jo näin etukäteen! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin itse hääpäivänä ja myös häämatkalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Riia! Itseasiassa nyt taidan elää kivointa aikaa mitä tulee häiden järjestelyyn, kaikki isot ja tärkeät jutut on jo hoidettu ja nyt keskitytään vaan fiilistelyyn ja koristeluiden suunnitteluun :)

      Nyt on vain ihana odotuksen fiilis ilmassa!

      Poista
  4. Eivät oo jutut tylsistyneet. ;) Ehkä kommentoijat vain laiskistuneet - itse en oikein ikinä jaksa kännykällä kirjautua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo se on kyllä ihan ymmärrettävää, kännykällä lukiessa on mun mielestä tosi hankala kyllä kommentoida joten mäkin yleensä jätän sen tekemättä!

      Poista

Kiva kun kommentoit!