sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kuinka vaikeaa aloittaminen voi olla..

Mun piti aloittaa taas salikausi viime torstaina. Viime keväänä kävin todella sen 5 kertaa viikossa salilla ja olo oli mielettömän hyvä. Söinkin terveellisemmin (nimimerkillä, olen syönyt 2 pussia mini-pääsiäismunia viikonlopun aikana).

Noh, torstaina päätettiin kuitenkin kaverin kanssa että kyllä meidän ennemminkin täytyy kaupungille lähteä, kun salilla käymään. Onhan meillä paljon ostettavaa kaupungilta. Taidettiin käydä kyllä siinä samassa lempparikahvilassa vetämässä kakkupalat poskeen.

Perjantaina minulla oli luentoja vaan klo.9-11 jolloin totesin, että nyt on hyvä aika lähteä salille. Noh, kämppis halusi tulla kanssa ja eikös aikaakaan kun kello oli jo 15.35. Noh, sitten ei kannattanut enää lähteä koska mun salikortti on vaan off-peak time, eli loppuu jo arkisin klo.16.30.

Lauantaina sitten!! Kyllä, varmasti ajattelin että lauantaina menen salille. Jostain kumman syystä vietin koko lauantain peittojen alla katsoen erinäisiä leffoja ja tv-sarjoja. Ja ulkona kävin vaan sen verran että sain lisää Cadburyn Mini-eggsejä (ne on oikeesti taivaallisia!). Olo oli ällöttävä x 1000.

Tänään sitten ajattelin että sunnuntai on hyvä päivä aloittaa salitreenit. Mutta ensin täytyy käydä ostamassa juoksukengät kun kämppiskin on tänään töissä. Noh, menin juoksukauppaan ja kämppis pisti minut kävelemään liikkeen käytävää edestakaisin kuin kunnon ravihevonen kokonaan, ja sen jälkeen vielä juoksumatolle juoksemaan jotta varmasti löytyy oikea kenkä. Noh, kyllähän ne löytyikin ja ihanat ovat! Voin kuulkaa kertoa että ero mun tavallisiin aerobic-tossuihin on huomattava! Sovittiin sitten kämppiksen kanssa että mennään salille kun hän pääsee töistä. Pääsen minäkin sitten testailemaan uusia tossujani. Noh, treffasinkin sitten kaverini kahvin merkeissä, vedin nassuun taas porkkanakakkua ja lopputuloksena väsymys ja viesti kämppikselle "mitä jos alotettais treenailu sittenkin vasta huomenna?".

Näiden episodien jälkeen meikäläisellä on niin huono omatunto (ottaen vielä huomioon sen seikan kuinka epäterveellisesti olen syönyt), että mun on IHAN PAKKO mennä huomenna salille. Varsinkin kun huomenna ei ole edes luentoja, päivän ainut ohjelma on lounastreffit kaverin kanssa klo.14.00. Sen pitäisi jättää minulle paljon aikaa käydä aamulla salilla.
Kunnes taas keksin uuden tekosyyn :)

3 kommenttia:

  1. Inka, joo aloittaminen on AINA kamalan hankalaa, mutta kun tänään sitten vihdoin raahauduin sinne salilelle, niin oli kyl niin kiva olo sen jälkeen :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!